E
en tiedä mitä tehdä
Vieras
huoh. mistähän aloittaisin.
olen kahden lapsen yksinhuoltaja. äitini on leski.
alussa halusin pitää äitistäni huolta ja olla seurana. ja onhan hänestä myös minulle seuraa ja apua. kuitenkin pikkuhiljaa hän on enemmän ja enemmän kylässä ja paljon myös yökylässä. nuorinta odottaessani hän sanoi että tuntuu kuin hänkin odottaisi. hän pitää vanhinta lastani hieman kuin omanaan. joskus hän kutsuu itseään äidiksi kun juttelee esikoiselle. korjaa kylläkin heti. hän ei välitä minun kasvatuksesta vaan tekee niinkuin itse haluaa. tuntuu että hän sekoittaa nyt mummun roolin ja äidin roolin. kaikki rytmi menee sekaisin kun hän on kylässä. hän antaa lapsen pompotella itseään. iltaisin en saa lasta ajoissa nukkuun kun mummun kans on niin kivaa.
yhtenä päivänä esikoinen sanoi että mummu on mukavempi äiti. se sattui. äitini on hänelle ihana kaveri. ei komenna. leikkii ja tekee niinku laps haluaa. kun taas minä hoidan myös pienempää lasta ja yritän kasvattaa heitä enkä olla vain kiva kaveri.
hän kuvittelee olevansa lapselleni äiti mutta ilman äidin velvollisuuksia.
mitä teen? olen niin väsynyt tilanteeseen. äitini on puhunut et muuttaisin isompaan asuntoon ja hän tulisi asumaan kanssamme. kotonaan hänellä ei ole mitään tekemistä. hänellä ei ole elämää muuta kuin tämä täällä meidän tykönä. olen yrittänyt puhua että antais meille vähän omaakin aikaa.
onko kotipsykologeilla neuvoja? tulis tarpeeseen.
tai onko muilla tällaista ongelmaa.