Ongelmaa ystävän lapsista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Witsitwähissä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
W

Witsitwähissä

Vieras
Plääh...en tiiä miten oikein suhtautuisin, kun erään todella hyvän ystäväni mukulat ( 4v ) kertakaikkiaan saa mun veret seisahtumaan ja suupielet vain väkinäiseen hymyyn...pidän lapsista, muistakin kuin omistani, mutta nämä kullannuput eivät muutakuin juokse, lällätä ja kiroile ( joo..ihan v:llä alkavia juttuja ) kun tapaan heitä ja äitiään. Show alkaa välittömästi kun tulevat meille, menen sinne tai ovat jossain muualla vierailulla. Pari pvää sitten toinen lapsista ensitöikseen ilmoitti potkaisevansa mun vauvaa ( 11kk ) päähän...voi jee mä menin kyllä ihan haavi auki ja sanoin heidän äidilleen, mitä laposet kertoivat tekevänsä, niin äiti ohitti asian täysin. Olenkos nipo täti vai miksi mulla alkaa melkein inhon väreet mennä näitten lasten läsnäollessa. Olen kanssa miettinyt että juttelisinko heidän äitinsä kanssa ihan nätisti, mutta suoraan, että ei kaikki ole kohillaan, kun tuollain käyttäytyvät....vai pitäskös vain olla sitten tapailematta ja vähinäänin ohittaa asia? Alkaa jo vaikuttaa meidän ystävyyteen, kun en halua pikkuiseni olevan näiden lasten kanssa, enkä jaksa kylään pyytää kun lapset juoksevat ja riehuvat kuin aropuput, myös naapureiden pihoilla. Huh, vai oonko vaan vanhanaikainen. Mielipiteitä, ehdotuksia, kokemuksia, että miten kannattais asia hoitaa, niin että välit säilyis ja voisin nähdä näiden ipanoiden suloisen puolen ( sellanenkin varmasti siellä jossain on ).
 
Meiltä jäi tälläinen perhe matkan varrelle. Vähitellen aleettin pitää hajurako suurempana. Kertakaikkiaan se vaan ei heidän kanssaan onnistunut se oleminen. Inhosin heidän lapsiaankin, että suussa maistui. Määräsivät kaiken ja kirkuivat, kun meidän lapset koski heidän leluihin. Kamala sakki oli... Vanhemmat oli kyllä kivoja ja ihan ok, mutta heidän tapa kasvattaa oli aika uskomatonta.
 
Mulla oli myös tosi hyvä ystävä, mutta lapsia se ei osannut kasvattaa. En jaksanut moista riehumista ja menoa. Aloin ottaa etäisyyttä, eikä olla nykyään enää missään tekemisissä. Ei se lapsien vika ollut, mutta en vain enää jaksanut. Ystävälle yritin kyllä aluksi nätisti asiasta sanoa, mutta kun meno vain paheni, niin päätin antaa olla.
 
Niin, mulla kanssa tämä ystävä tosi hyvä ja oikein kiva ihminen...sillä en ymmärräkkään että antaa lastensa toimia tuollain. Tehdään jonkunverran töitä kimpassa, niin en voi ihan ystävyyttä/suhdetta katkaista, mutta ehkä sitten parempi, ettei kylään pyydä , ainakaan lasten kanssa.
 
Silloin, kun olivat pienempiä, niin auttoi ja silloin mulla ei ollut omaa pientä siinä. Nyt en pysty perässä juoksemaan, enkä kyllä juoksiskaan, kun ihan oikeesti kun viimeeksi esim.kävivät niin juoksivat moikkaa sanomatta ulko-ovesta olkkarin kautta takaovella ja luikkivat huutaen naapurin pihoille. Komentaminen ei auta juoksevat karkuun tai nauravat vaan. Ja nyt oli uutuutena tuo mun vauvan uhkailu...
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuusikon äiti:
Auttaisiko jos itse komennat lapsia kun he ovat teillä? Vai tuntuuko, ettei siitä ole hyötyä?

Minä komensin näitä kauhukakaroita meillä. "Lähteekö järki, meneekö hermo..." Noin ne tuumi vain ja jatkoi loikkimista meidän sängyllä. Vanhemmat ei reagoi, vaan katsovat hitaasti vain... Se on lapsille lupa jatkaa.
 
sanot suoraan ,muutenhan voi sattua ja pahasti.oma perhe ensin,minäkin jätin entisen ystävän just kun hän opettaa lapsensa määräileväksi,no tarhassa tulee ongelmia...
 
Jeps, mä sain lapsilta sellasen vastuksen, että no ei "v.......ttu oo" kun sanoin siihen vauvan päähän potkimis-ajatukseen että aika kamalia juttuja teillä.

Taidan jatkaa Hankeyn ehdottamalla linjalla....
 

Yhteistyössä