Lapsi suuttuu jos koitan jutella muiden kanssa

[vierailija]

9 v lapsi ja edelleenkään en voi keskustella kenenkään muun kuin mieheni kanssa ilman, että lapsi suuttuu asiasta. Alkaa huiskia, potkia, heitellä tavaroita, tehdä kiellettyjä asioita. Jos puhun puhelimessa alkaa huutelemaan kovaan ääneen omiaan vieressäni, hyppiä selkään jne. Jos esim näen kaupassa tai ulkona jonkun tutun lähtee lapsi välittömästi juoksemaan johonkin karkuun niin, että minun on pakko lähteä perään.

Asiasta olen keskustellut ties montako kertaa lapsen kanssa mutta ei osaa sanoa muuta syytä käytökselleen kuin sen, että hänellä on tylsää kun puhun vain omista asioista eikä hänellä ole seuraa. Jotenkin asia taas konkretisoitui kun näimme superparkissa lapsen kaksi luokkalaista vanhempineen. Eivöt ole mitenkään lapsen parhaita kavereita mutta jonkun verran leikkivöt yhdessä ja on kyläillyt heillä muutamia kertoja. Normaalisti lapsi olisi touhunnut omiaan superparkissa ja joitain juttuja oltaisiin pelattu yhdessä. Nyt kun aloin juttelemaan näiden tuttujen vanhempien kanssa lapsi ei suostunut ilman minua tekemään mitään. Roikkui kaulassa, hyppi reppuselkään, puhui päälle eikä suostunut menemään muiden lasten kanssa vaikka nämäkin pyysivät mukaan vaan jankutti minua mukaansa. Nämä kaksi muuta äitiä saivat jutella ihan rauhassa keskenään. Aina kun ilahdun, että luostelukentällä/ uimassa ymv paikassa on tuttuja niin seuraa vain iso pettymys kun lapsi suuttuu aivan tolkuttomasti jos juttelen jotain heidän kanssaan.

Tästä syystä emme ole oikeastaan ollenkaan kyläilleet tai meillä ei käy ketään koska lapsi muuttuu todella rasittavaksi kun höpöttää päälle, tekee kaikki kielletyt ja keksii kaikkea aivan älytöntä. Minä taas kaipaisin jo jotain muutakin aikuista juttuseuraa kuin työkaverit. Jos jossain sattuu tuttuja olemaan ei juttelusta tule mitään kun lapsi terrorisoi kaiken. Tuskin on siitäkään kiinni, että en olisi lapsen kanssa. Luemme, leikimme, pelaamme ymv päivittäin. Useamman kerran viikossa käymme uimassa, luistelemassa, hiihtämässä, erilaisissa tapahtumissa jne kaksin.

Miten tätä lähtisi ratkaisemaan vai pitääkö vain odottaa körsivällisesti, että lapsi kasvaa?

 

[KOOWEE]

Tuo on käytöstä, jota voisi odottaa huomattavasti nuoremmalta lapselta, mutta tuossa iässä se on jo melko merkillistä. Vai onko tämä käytäntö jatkunut jo pitkään ("edelleenkään en voi")?

Tuo kuulostaa sen verran hankalalta jo, että suosittelisin kääntymistä lastenpsykologin puoleen. Jos se kerran ei johdu siitä, että lapsi ei muulla ajalla saisi tarpeeksi huomiota, kyseessä voisi ilmeisesti olla jonkintasoinen mustasukkaisuus eli epävarmuus (pelko) teidän välisen suhteenne kestävyydestä tai laadusta. Käyttäytyykö lapsi myös isän kanssa kaksin ollessaan samalla lailla?

Ilmiön syytä on varmasti haettava syvempää kuin pelkästään siitä, että lapsella "on tylsää eikä hänellä ole seuraa". Vaikuttaa siltä, että kokemus äidin huomion menettämisestä jostakin syystä tuntuu lapselta niin pahalta, että hänen on saatava se hinnalla millä hyvänsä. Se on eräänlaista riippuvuutta siis. Hän on "oppinut" sen, että hänen käytöksensä toimii, koska se kuvauksesi mukaan tuottaa halutun tuloksen. Psykologin juttusilla saa varmasti tarkempia neuvoja siihen, miten tällaisesta käyttäytymiskuviosta opitaan pois.

 

[Echo]

Nyt se napanuora höllemmälle. Lapsi mahdollisimman paljon kavereiden seuraan, kuin vaan pystyy, ilman että perhe-elämänne kärsii.

Ja sit jos meinaa keskeyttää sun juttelut, niin semmonen ärjäisy tilanteen jälkeen ettei vingu enää.

Pitäisin sille semmosen saarnan ikätasoisuudesta että oksat pois. Lapsi saa välillä vaikka kaupungilla huokaista "äiti, oliko pakko jutella 10 minuuttia kadulla sen Mirkun kans," mut rähjäämisille ehdoton nollatoleranssi.

 

[vierailija]

Kansallismielisissä maissä (Venäjä, Valko-Venäjä, Transnistria, Luhanskin kansantasavalta, Donetskin kansantasavalta, Adhasia, Etelä-Ossetia ym) noin käyttäytyvä lapsi saisi tehdä tuttavuutta remmin kanssa kunnes menisi jakeluun, että kuka perheessä päättää ja kuka ei.