Minä olen kasvanut uusperheessä, jossa kummallakin (isälläni ja uudella vaimolla) oli ennestään 2 lasta, ja lisäksi yksi yhteinen. Vaimon lapset asuvat heidän kanssaan, minä ja sisareni asuimme äidin luona (vaimon lapset meitä hieman nuorempia). Tässä uusperheessä molempien vanhempien suhtautuminen vaimon lapsiin on ongelmallista... Vaimo antaa tyttärelleen (18 v) aivan liikaa vapauksia, nyt kumpikaan heistä ei saa tälle enää mitään kuria. Toisaalta ymmärrän myös tätä sisarpuoltani, joka on aiemmin ollut aika kovilla sekä kotona että koulussa, ja haluaa nyt "elää täysillä" oikein teinityyliin. Vaimon poika (15 v) taas on siinä mielessä ongelmallinen tapaus, että vaimon mielestä isäni ei saisi komentaa poikaa ollenkaan, vaan tämä tehtävä kuuluu hänelle itselleen. Isäni sitten huomauttelee pojalle välillä aivan olemattomista asioista, ja heillä olisi välillä pahojakin riitoja, mutta kun pojan äiti menee väliin, muuttuvat riidat vanhempien välisiksi. Vaimon ex-mies ei juurikaan ole kiinnostunut lapsistaan, he tapaavat häntä todella harvoin. Tämän vuoden aikana molemmat vaimon lapsista ovat kuitenkin muuttamassa pois kotoa koulunkäynnin takia, joten toivomme tilanteen helpottavan.
Voisin myöskin todeta, että aika auttaa asiaa, ainakin useimmiten. Itselläni kylläkin oli nuorempana hyvät välit isän vaimoon, tuntui välillä kuin isosiskolta, jota minulla ei ole. Nyt olen kuitenkin huomannut, miten "epäkypsä" ihminen hän monella tapaa on, ja miten hänellä on juuri sellaisia tapoja ja ominaisuuksia, joista toisia syyttää. Tässä suhteessa aika on siis vain pahentanut tilannetta (tai ehkä vain avannut minun silmiäni).
Riitojen ja ongelmien syy ei välttämättä kuitenkaan ole aina vain toisessa osapuolessa, mutta itse asianosallisena sitä ei osaa nähdä. Puhuminen ei meillä ainakaan ole vanhempien välejä paranatanut, se kun menee aina toisen syyttelyksi ja riitelyksi. Toivottavasti te muut osaatte olla kypsempiä.