On se ongelma tämäkin. Kohta eristäydyn vaan omaan kotiin.

["huoh"]

Minulla on aina ollut vähän sellainen kuuntelijan rooli. Tosi harvassa on ne ihmiset, jotka kuuntelevat minua. Noh, minulla on ollut melko rankka lapsuus. Väkivaltaa, alkoholismia jne. Isäni tällä hetkellä vankilassa ja äitini rapajuoppo. Lisäksi muuta murhetta lapsuudenperheessäni. On todella rankkaa, kun näistä asioista ei voi puhua. Yritin joskus puhua anopille, hän kuittasi asian niin että "älä sinä sellaisia murehdi". Miehen lapsuudenperhe on melko hyväosaista porukkaa. Vanhemmat olleet naimisissa 30 vuotta ja sisarusporukka tiivis. Kaikki opiskelleet pitkään ja saavat sekä taloudellista että henkistä tukea vanhemmiltaan paljon. Silti nämä miehen siskot ovat sitä mieltä, että heillä oli rankka lapsuus ja siitä lähes aina tavatessamme puhuvat, että kun on ollut niin rankkaa ja kuinka vaikeaa on nyt jaksaa. Kaikilla heillä ihan tavalliset perheet nytkin. Pikkulapsia juu, mutta onko se yllättävää, että lasten kanssa on rankkaa? Olen tarjoutunut hoitoavuksikin.

Mutta nyt oikeasti alkaa keittää yli, kun kuuntelee sitä jatkuvaa valitusta. Miksi ei voisi olla onnellinen siitä mitä on saanut? Ei mikään perhe ole täydellinen, miksi pitää kantaa kaunaa vanhemmilleen jostain turhasta? Oma mieheni on hyvin tyytyväinen lapsuuteensa ja vanhempiinsa ja ihmettelee siskojaan. On oikeasti väsyttävää, kun jos yritän itse puhua omista rankoista kokemuksistani, niin minut keskeytetään ja aletaan kauhistella miten ikävää on, kun äiti (siis anoppini) tarjoaa aina rahaa (ei katos luoteta lasten omaan pärjäämiseen). Voi voi, itse en ole ikinä saanut yhtään mitään. Sain häälahjaksi äidiltäni vanhentumassa olevat säilykkeet kaapista, juu. Olen siis lakannut puhumasta omista asioistani, mutta edelleen minun oletetaan kuuntelevan ja ymmärtävän heidän elämänsä rankkuutta.

Sekavaa juu, mutta tänään olen todella pahalla mielellä.

 

["vieras"]

Kuinka sinä voit valittaa lapsuuttasi ja lapsuuden kotiasi, monella muulla on ollut vielä paljon rankempaa kuin sinulla. Ei ole ollut kattoa päänpäällä, ei ruokaa mitä syödä, itse on pitänyt ruokarahansa tienata vaikkapa pulloja keräämällä....

 

[Istafra]

Ymmärrän sinua.
Monesti ne ihmiset, joilla on pitäisi olla asiat hyvin, valittavat kaikkein eniten/ kovaäänisimmin.

Mutta... meillä kaikilla on olosuhteista riippumatta omat huolemme. Huolilla ei ole arvojärjestystä. Koskaan ei voi täysin tietää, mikä tragedia ( kaikkia murheita kun ei aina ulkoisista olosuhteista voi päätellä, kuten tiedät) johonkin näennäisen pieneltä näyttävään asiaan liittyy.

Voithan sinä sanoa, ettet nyt jaksa kuunnella ja johdatella keskustelun toisaalle?

Nuo sinun kokemasi asiat ovat sen verran rankkoja, että välttämättä uudet sukulaisesi eivät pysty käsittelemään näitä asioita lainkaan. Siksi he eivät "kuuntele". Anna siis toistaiseksi olla. Aikanaan he kenties osaavat ottaa vastaan kertomasi asiat, kenties eivät.

 

["a p"]

Siis tottahan toki asia on niin, että aina jollakulla on asiat vielä huonommin. Eniten minua harmittaa se, että omia kokemuksiani ei kuunnella ollenkaan, vaan puhutaan päälle tai keskeytetään että juu, siis meillä oli niin ja niin kamalaa. En halua vähätellä heidän kokemuksian ja voin kyllä kuunnella heidän murheitaan, mutta toivoisin vastavuoroisuutta. Nyt tilanne on se, että en saa purkaa omia tuntojani ollenkaan, vaan kuunnella vielä muidenkin murheita. On vaikea jaksaa kuunnella empaattisesti, kun mieli tekisi sanoa, että kuunnelkaa nyt välillä minuakin. Mitä minä heidän tilanteelleen edes mahdan?

 

[Istafra]

[QUOTE="a p";24508585]Mitä minä heidän tilanteelleen edes mahdan?[/QUOTE]

Nimenomaan. Mitä kukaan mahtaa jonkun toisen tilanteelle ?

Luitkohan vastaukseni?

 

["a p"]

Ymmärrän sinua.
Monesti ne ihmiset, joilla on pitäisi olla asiat hyvin, valittavat kaikkein eniten/ kovaäänisimmin.

Mutta... meillä kaikilla on olosuhteista riippumatta omat huolemme. Huolilla ei ole arvojärjestystä. Koskaan ei voi täysin tietää, mikä tragedia ( kaikkia murheita kun ei aina ulkoisista olosuhteista voi päätellä, kuten tiedät) johonkin näennäisen pieneltä näyttävään asiaan liittyy.

Voithan sinä sanoa, ettet nyt jaksa kuunnella ja johdatella keskustelun toisaalle?

Nuo sinun kokemasi asiat ovat sen verran rankkoja, että välttämättä uudet sukulaisesi eivät pysty käsittelemään näitä asioita lainkaan. Siksi he eivät "kuuntele". Anna siis toistaiseksi olla. Aikanaan he kenties osaavat ottaa vastaan kertomasi asiat, kenties eivät.

Tämä tilanne on vaan nyt niin lukossa. Kun näemme, he ennen kysyivät että mitä minulle kuuluu. Vastaus ei kuitenkaan kiinnosta. Jos aloitan kertomaan oikeita kuulumisiani, minut keskeytetään. Siksipä vastaan nykyään aina automaattisesti, että hyvää. Ja kun kysyn heidän kuulumisiaan, niin vastaukseksi saan piiiiiitkän selostuksen siitä, mikä milloinkin on huonosti. Jotenkin tuntuu, että he oikein korostavat kaikkia omia murheitaan minulle.

 

[Istafra]

[QUOTE="a p";24508604]Tämä tilanne on vaan nyt niin lukossa. Kun näemme, he ennen kysyivät että mitä minulle kuuluu. Vastaus ei kuitenkaan kiinnosta. Jos aloitan kertomaan oikeita kuulumisiani, minut keskeytetään. Siksipä vastaan nykyään aina automaattisesti, että hyvää. Ja kun kysyn heidän kuulumisiaan, niin vastaukseksi saan piiiiiitkän selostuksen siitä, mikä milloinkin on huonosti. Jotenkin tuntuu, että he oikein korostavat kaikkia omia murheitaan minulle.[/QUOTE]

He kenties ajattelevat, että paljon kokeneena ymmärrät. Vinkki: älä kysy, mitä kuuluu, jos vastaus ei aidosti sinuakaan kiinnosta
Huomaatkos? Sukulaisenne ja sinä itse suhtaudutte toistenne ongelmiin täsmälleen samoin: vähättelevästi.

 

["Vieras"]

Uskoisin, että he eivät vain kykene kohtaamaan vaikeuksiasi, ovat liian vaikeita ja ahdistavia heidän käsiteltäväkseen ja siksi vaihtavat puheenaihetta. Mutta eivät kovin empaattisia ihmisiä!

 

["vieras"]

Onpa kurjaa. Olen pahoillani rankasta lapsuudestasi. Onko sinulla tarvetta keskustella nimenomaan siitä muiden kanssa? Jos koet, että ympärillä olevat ihmiset eivät kykene kuuntelemaan, miten olisi ammattilaisen kanssa keskustelu? Tuossa joku jo aiemmin kirjoittikin aiheen voivan olla liian rankka kuultavaksi. Surettaahan se, jos tuntuu ettei vastavuoroisuutta ole huolten jakamisessa, vaan itse saa olla kuuntelijan roolissa. Me ihmiset olemme usein aika itsekkäitä ja unohdamme arjen kiireessä kuunnella toisiamme. Toivottavasti olosi helpottuu!

 

["a p"]

He kenties ajattelevat, että paljon kokeneena ymmärrät. Vinkki: älä kysy, mitä kuuluu, jos vastaus ei aidosti sinuakaan kiinnosta
Huomaatkos? Sukulaisenne ja sinä itse suhtaudutte toistenne ongelmiin täsmälleen samoin: vähättelevästi.

Mielestäni aika raju tuomio. Olen kuitenkin viisi vuotta kiltisti kuunnellut heitä ja ihan aidosti kiinnostuneena kysellyt kuulumisia. Mutta kuvittelisi että edes joskus kuuluisi jotain hyvääkin? Joskus edesm lapset olisivat olleet ihanasti ja kaikki erityisen mallillaan. Mutta jossain vaiheessa alkaa tökkimään se, että aina saa vain pitkän vikalistan, mikä omassa elämässä mättää, mutta omia kuulumisia ei ikinä kuunnella. Ideaalitilanne olisi se, että voisimme kaikki avoimesti keskustella omista ongelmistamme vuoron perään ja kaikki saisivat osallistua keskusteluun haluamissaan rajoissa. Ei oikein ole edes hyvätapaista puhua toisen päälle, saati että se mukavalta tuntuisi. Voin kuunnella ja auttaa, mutta palan loppuun jos en ikinä saa mitään takaisinpäin.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";24508676]Onpa kurjaa. Olen pahoillani rankasta lapsuudestasi. Onko sinulla tarvetta keskustella nimenomaan siitä muiden kanssa? Jos koet, että ympärillä olevat ihmiset eivät kykene kuuntelemaan, miten olisi ammattilaisen kanssa keskustelu? Tuossa joku jo aiemmin kirjoittikin aiheen voivan olla liian rankka kuultavaksi. Surettaahan se, jos tuntuu ettei vastavuoroisuutta ole huolten jakamisessa, vaan itse saa olla kuuntelijan roolissa. Me ihmiset olemme usein aika itsekkäitä ja unohdamme arjen kiireessä kuunnella toisiamme. Toivottavasti olosi helpottuu![/QUOTE]

Ihanaa, että täältä palstalta löytyy empaattisia ihmisiä! Odotin vain kettuilevia vastauksia, mutta kiitos tästä! Olen tosiaan pohtinut, että ammattilaisen kanssa juttelu voisi olla minulle hyväksi. Jopa oma aviomieheni on sanonut minulle, että osa lapsuuden ongelmistani on niin rankkoja, että edes hän ei pysty niitä kanssani puimaan. Ikinä en kyllä mitään rankimpia juttuja ole ystäville tai sukulaisille edes halunnutkaan kertoa, vaan lähinnä pintapuolisesti. En siis oleta, että kenenkään pitäisi alkaa psykologikseni. Mutta ihan jo se, että saisin myös välillä sanoa, että minulla oli aika rankka lapsuus.. Ehkä he sitten pelkäävät että alan kertoa ihan kaikkea.

 

["vieras"]

Ihmiset nyt paljolti vain on sellasia joita toisten puheet tai tekemiset tai kokemiset eivät kiinnota itseään tuon taivaallista, parasta on kun puhutaan hänestä itsestään ja hänen imista kokemuksista, toisten jutut eivät kiinnosta tuon taivaallista.

 

["vieras"]

Aika oudolta vaikuttaa, että haluaisit miehesi lapsuudenperheestä itsellesi kuuntelijoita. Miksi ihmeessä haluat ja yrität tukeutua sellaisiin ihmisiin, joita eivät selvästikään sinun kokemuksesi kiinnosta ja jotka eivät ilmeselvästi ole sinulle kovin läheisiä. Ymmärrän heitä siinä mielessä, että heidän valituksensa on ilmeisesti sellaista small talk -valitusta, kun taas sinä haluaisit ihan aidosti jonkun ymmärtävän sinua. Eivät kaikki vieraammat ihmiset jaksa sellaista terapointia ja siksi sanovat vähän ehkä törkeästikin sinulle, että hakisit kuuntelijat sille muualta. Kyse on kuitenkin miehesi prheestä, eikä sinun, etkä saa heistä itsellesi varaperhettä, kun omasi on sinut pettänyt.

 

[Istafra]

[QUOTE="a p";24508682]Mielestäni aika raju tuomio. Olen kuitenkin viisi vuotta kiltisti kuunnellut heitä ja ihan aidosti kiinnostuneena kysellyt kuulumisia. Mutta kuvittelisi että edes joskus kuuluisi jotain hyvääkin? Joskus edesm lapset olisivat olleet ihanasti ja kaikki erityisen mallillaan. Mutta jossain vaiheessa alkaa tökkimään se, että aina saa vain pitkän vikalistan, mikä omassa elämässä mättää, mutta omia kuulumisia ei ikinä kuunnella. Ideaalitilanne olisi se, että voisimme kaikki avoimesti keskustella omista ongelmistamme vuoron perään ja kaikki saisivat osallistua keskusteluun haluamissaan rajoissa. Ei oikein ole edes hyvätapaista puhua toisen päälle, saati että se mukavalta tuntuisi. Voin kuunnella ja auttaa, mutta palan loppuun jos en ikinä saa mitään takaisinpäin.[/QUOTE]

En tuominnut sinua. En tuomitse oikeastaan ketään. Itseäni kohtaan olen kyllä ankara.
Tuo ensimmäinen vastaukseni sisältää vastaukset oikeastaan kaikkiin tässä esittämiisi kysymyksiin.
Vastavuoroisuutta toki pitää olla. Siksi ehdotinkin, ettet enää jatkossa enää kuulumisia kysele, jos he eivät halua sinua(-kaan) kuunnella.
Muita et voi muuttaa, omaa suhtautumistasi voit. En ehkä itse vastaavassa tilanteessa jaksaisi haaskata omaa energiaani tällaisiin ihmisiin. Pintapuolinen tuttavuus menettelisi kyllä, sukulaisia kun ei oikein pakoonkaan pääse.
Voimia!

 

[---]

kokemasi asiat ovat vaikeita ja ulkopuolisen on vaikea asettua asemaasi. Kaikki aina vastaavat kysymykseen mitä kuuluu"kiitos,hyvää" vaikka ei kuuluisikaan.Se jotenkin on korrektia.
Sinua voisi paremmin auttaa puhua ammattilaiselle tai tosi ystävälle tai omille sukulaisillesi jotka tuntevat taustasi.
Joskus puolison sukulaiset eivät tule niin läheisiksi että he pystyisivät kuulemaan arkipäivisiä asioiden lisäksi rankempia asioita.