Mun on yksinkertaisen pakko osallistua tähän ketjuun..
Kaikki lähti viime vuodesta liikkeelle. Miehen kanssa hieman yllättäen alettiin olemaan yhdessä ja tuli sitten yllätysvauvakin, joka on aivan ihana kaikin puolin :heart: :heart: :heart:
Isä ei jostain kumman syystä luottanut mieheen alunperinkään ja syytti tätä äidilleni valehtelijaksi ymym(ilmeisesti sen takia kun mies ei halunnut muistella vanhoja asioita ja kertoa niistä vanhemmilleni - ja mitä ne vanhat asiat muille kuuluu??), kunnes mieheni kerran meni vanhempieni luokse ja halusi tietää mitä ovat mieltä hänestä. Noh... Siitähän huuto syntyi ja mieheni haukuttiin maanrakoon ihan lyttyyn ja mieheni oli vanhempieni silmissä täysi p a s k a, valehtelija, rikollinen, ihminen joka ei maksa veroja, edesvastuuton ym kaikkea mahdollista mitä kuvitella saattaa.
No eihän tässä... Syntymäpäivänäni äitini soittaa mulle ja puhuu vielä mieheni kanssa ja yrittää tehdä sovintoa. Muuten hyvä, mutta jälkeenpäin kun kuultiin, että samana päivänä äitini oli soittanut anopilleni ja halunnut tehdä selväksi minkälainen poika heillä on ja oli anopiltani kysellyt, että miksi mieheni oli ollut naimisissa edellisen emäntänsä kanssa (oli mies naimisissa kun alettiin seurustelemaan) ja miksi se on sellainen ja tuollainen jnejnejne. Niinkuin ne asiat äidilleni kuuluisi.... Ja äitini oli kuulemma oikeutettu kertomaan anopilleni sen minkälainen poika anopillani on. Ja aina siihen asti kun vanhempieni luona kävin, niin mulle äiti jaksoi hokea, että jätä se, jätä se.
No tuon myötä eipä hirveästi pidelty yhteyttä koko kesänä. Muutettiin Ouluun, kun en jaksanut olla vanhempieni talutushihnassa. Ainut kun olin sisarusparvesta joka asui lähimpänä vanhempiaan.
Sitten kun lapsi syntyi niin vanhempani alkoivat ylistämään miestäni, että kuinka hyvä mieheni on ja kuinka on miehestä käsitykset muuttuneet. Seuraavan kuukauden aikana ennen ristiäisiä anoppi sai äidiltäni puhelun, jossa äitini kehui kasvattavansa mieheni ja minun lapsemme ja oli sanonut jotenkin näin, että 'kunhan ne eroavat niin verkku muuttaa takaisin tänne ja muuttaa meille asumaan niin hoidan sen lapsen vaikka yksinäni'
Ristiäisissä isäni ei puhunut mieheni kanssa yhtään sanaa ja äitini vaihtoi kokonaisen lauseen mieheni kanssa. Ja kun esitin vanhemmilleni kutsun minun ja mieheni luokse, niin äitini ilmeestä näin ettei voinut vähempää kiinnostaa.
Äiti jaksoi myös synnytyksen jälkeen olla vailla minua ja lasta käymään heidän luonaan toisessa kaupungissa ja nyt yhtäkkiä haluavat meitä kolmea heille ja haluaisivat kovasti nähdä lasta ja ovat kovasti kiinnostuneita miten meillä menee.
Isä ei vahingossakaan kysele miehen kuulumisia ja äiti kyllä kyselee. Mutta vastaan ympäri pyöreästi niin, ettei pysty mitään keksimään mun sanoista päinvastaista niin kuin tekivät viime vuonna mieheni kohdalla.
Saipahan äiti viime vuonna minut hetkeksi miestäni vastaan, mutta turhapa on enää yrittää...
Mä en tajua, että miten ovat nyt niin 'ystävällistä' ja kaveria niin olevinaan ja koko ajan ovat huolissaan, että mitä meille kuuluu.
Ollaan miehen kanssa päätelty, että ovat huolissaan lähinnä minusta kun mä olen 'rikollisen' kanssa.
Ovat mökille menossa käymään niin haluaisivat nähdä. Eipä mulla ole asiaa mökille, kun heillä ei ollut asiaa meille käymään ristiäisten aikaan eikä myöskään viime keväänä kun silloin vielä asuttiin samassa kaupungissa vanhempieni kanssa.
Ja äitini on ihmeissään miksei mennä käymään. Sanoin puhelimessa suoraan miksi. Äitini alkoi mulle vielä huutamaan, että mieheni tässä muistelee nyt vanhoja, kun ei halua heillä käydä. No. Kukahan se alunperin halusi muistella vanhoja. Ympäri mennään yhteen tullaan. Vanhempieni piti vanhoja kysellä ja eivät voineet hyväksyä, ettei mieheni halua vanhoista asioista keskustella. Joten saavatpahan olla rauhassa mun puolesta.
Mä en haluaisi pitää mitään yhteyttä vanhempiini ja vanhempani haluavat minuun. Mitäköhän mun pitäisi tässä tilanteessa tehdä...(?)
Mieheni ei pysty antamaan anteeksi vanhempieni viime keväistä 'avautumista' vanhemmilleni - ja en ihmettele. Mieheni ei halua olla yhteydessä heihin (enkä minäkään) ja aina kun vanhempani ottavat yhteyttä niin aiheuttaapa se minullekin ärsytystä oikein kunnolla.
Ahdistaa vaan se, että tietää mitä he todella ajattelevat ja pitää sitten esittää toista.