Omantunnon kolkutus

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Järjestin itselleni "pienestä" asiasta surkean omatunnon. Käyn salilla useasti viikossa. Kuntosali elämä on intohimoni. Käyn yksin, koska poikaystävä ei pidä ko. harrastuksesta. Välillä käyn myös naispuoleisten kaverieni kanssa.

Olen tutustunut myös useampiin miehiin salilla ja heidän kanssaan höpöttely on myös yksi kivoimmista asioista. Itse treeniin menee aikaa noin tunti ja koko reissuun äkkiä kolmetuntia, kun laskee kaiken sosiaalinen ajan mitä menee. Välillä saattaa miesten kanssa riistäytyä jutut hyvinkin eroottissävytteisiksi, enkä siitä tunne huonoa omaatuntoa. Vaikka tunnustettava on, että joidenkin kanssa heitetty jutut saavat syttymään ja joutuu ihan tosissaan muistuttamaan itseä, että se oma ukko siellä kotona saattaa odotella.

Eräänä päivänä olin taas treenaamassa ja salilla sattui olemaan myös yksi tähän seksijuttujen piiriin kuuluva mies, sanotaanko nyt vaikka Jaska. Treeni tehtiin ja spotattiin toisia ja juttu lensi. Treenin jälkeen jäätiin ajanvietto tilaan viettään aikaa. Tuli puhe palkkareista ja sanoin, että itse vedän perus heraa. Tämä keskustelu oli siis jopa asiallinen. Jaska kehuskeli, että sillä on jotain uutuus tuotteita, laturijuomia ja lihaprodea jauheena. Maistoin molempia ja oli ihan hemmetin hyviä. Respa oli jo kiinni, mutta Jaska sanoo, että tuu hakeen hänen kämpiltä, jos haluat isomman satsin, koska omat palkkarit uhkaavasti olivat loppumassa. Mentiin Jaskan kämpille ja niitä jauheita siinä pakkailtiin mulle pikku pussiin. Jaska sit alkoi heittään taas niitä pillukullipersetissi juttuja ja lähin juttuun tottakait mukaan. Sit se kysyi, että miltä kuulostaisi jos minä ystävänä runkkaisin hänet. Ei tarvitsisi muuta siis tehä kuin runkata. Totesin, että muistatkai, että seurustelen, johon Jaska sanoi, että eihän se ole pettämistä jos vain runkkaan hänet ja thats it. On kuulemma ollut naisrintamalla kiireiden takia hiljaista ja oma käsi on niin tylsä pitemmän päälle. Mietin hetken, että niin, enhän minä kosketa kuin kädellä sitä. No ihan sama, sanoin ja Jaskan ilme kirkastui ja hymy levisi korviin. Kiitteli jo ennakkoon vaikken ollut vielä mitään tehnyt.

Noh, jos mä menen tuohon sängylle makaamaan ja siinä? Tilanne muuttui hyvin vaivaannuttavaksi, mutta toisaalta taas aika kiihottavaksi. Jaska riisui paidan eka vekka ja mikäs siinä, komea treenattu mies vartalo paljaana edessäni. Jos hetki sitten tilanne oli hetken vaivaantunut, muuttui se täysin muuksi. Housut hän riisui selällään maaten. Aloin nauramaan kuin teinityttö peniksen ponnahdettua esiin. Jaska hämmentyi reaktiosta kysyen mikä alkoi naurattamaan. Vastasin, että tilanne itsessään plus tuo sinun hk:n sininen makkara. Olen minä muidenkin kuin oman miehen kanssa ollut, ennekuin aloin seurusteleen, mutta eipä ollut ennen pomppinut vastaan tuollaista lenkkiä. Jaska esitti kainoa ja kiitteli positiivisesta huomiosta. Menin lähemmäs ja hetken vielä hyvämielipahamieli kamppaili, kunnes tartuin kalusta kiinni. Sormet ei ympäri riittänyt ja tirskahdin uudelleen nauramaan ja painoin kasvot jaskan alavatsaa vasten pitäen peniksestä samalla kiinni. Jos joku olisi pastellinvärisistä salitrikoista jalkovälini tarkastanut, olisi todennut housujen kastuneen haaruuksista aika pahasti. Nostin katseeni lopulta ylös ja aloin runkkaamaan Jaskan voihkiessa. Jaska hieroi selkääni ja siirsi kätensä etupuolelle hieroen rintojani. Mietin hetken, ettei tästä ollut puhetta mutta en kehdannut siinä alkaa rajoittamaan ja kenties latistamaan tunnelmaa niuhottamalla. Ette arvaakkaan mitä kaikkea mielessäni pyöri tuona aikana. Jaska kiskoi toppiani ylöspäin ja myös urheilurintsikkani joista rintani pullahtivat ulos. Sormet hieroivat rintoja ja voihke kasvoi. Sitten se raja ylittyi. Otin munan suuhun ja aloitin kiivaan suihinoton. Mielessäni takoi, Miisa, raja ylittyi ja varmaan päässäni vilkkuivat kaikki varoitusvalot, mutta vaimensin kaiken sitä mukaa, kun niitä mieleeni tuli. Laskin trikooni pois, eikä se ole helpoin tehtävä muna suussa, toinen käsi munalla ja yhdellä kädellä riuhdoin trikoita alas. Jaska huomaisi pulmani ja auttoi sen mitä siitä asennosta pystyi. Lopulta housut ja stringit oli onnistuneesti poistettu ja Jaska siirsi alapääni kasvoilleen. 69 asennossa mentiin tovi kunnes käännyin ympäri ja aloin asenteleen penistä sisääni. Valehtelmatta yhtään, tuntui se uskomattoman hyvältä.

Eniten mua kaiken tämän jälkeen vitutti moraalini totaalinen romahdus. Pettäminen, eikä ehkäisystä tietoakaan, sekä muutenkin hämmenennyin miten kiimoissani kaikki toimi. Pidin siitä, että Jaska sormetti kakkoseen samalla kun naitiin, vaikka tätä hetkeä ennen oli täysin nounou kaikkea anaalijuttuja kohtaan. Ja lopuksi otin Jaskan lastin suuhun ja tästäkin on vitsiä kyllä väännetty kaikissa porukoissa mutta ei ole tullut kokeiltua saatikka ajatusta pidettyä millään määrin kiihottavana koskaan.

Maattiin tovi Jaskan kanssa hiljaa, kunnes hän aloitti, kiitos "runkkauksesta" joka sitten hieman laajeni. Naurahdin, osittain olin orgasmin jälkeisen onneni kukkuloilla, osittain huono omatunto kalvoi jo nyt. Sanoin ääneen, "vittu mä olen tyhmä" johon Jaska sanoi, että ymmärtää tunteeni ja on pahoillaan omalta osaltaan, että tilanne eskaloitui. Kehui kuitenki lopuksi kuinka paljon tämä hänelle merkkasi ja kuinka taivaallisen hyvältä ihminen voi tuntua kun fyysisyyden lisäksi henkinen puoli kohtaa. Olin samaa mieltä ja tunsin huonoa omaatuntoa myös tästä, koska en ollut kokenut tätä oman mieheni kanssa. Onneks Jaska osaa vitseillään keventää painostavaa tunnelmaa ja sanoi lopuksi, että hän oli ollut muista miehistä oikeassa kun olivat keskenään salilla arvailleet miten huollan alapääkarvoitustani. Muut olivat veikanneet kiitorataa mutta Jaska oli oikeassa, että varma poslari. Nauroin ja tönäisin leikkisästi Jaskaa, että on teillä kehittävät arvailut keskenään.

Vaikka juttu vaikuttaa eroottiselta novellilta, on se totta ja lopuksi haluankin kysyä, että olisiko tilanne ollut yhtään eri jos olisi jäänyt vain mastrubaatioavun tasolle, vai ylittyikö raja jo siinä? Vitun huono omatunto, enkä ole tästä kertonut. Kirjoitin jutun kaikki yksityiskohdatkin ikäänkuin terapia mielessä, jos se auttaisi edes hitusen tähän oloon. Mitä vittua tässä pitäis nyt tehdä, lienee se keskeisin kysymys!?
 
vierailija
Mielestäni ylitit rajan jo suostuessasi auttamaan runkkaamisessa. Tietty parisuhteessa on jokaisella omat säännöt, mutta olettaisin teksistä, ettei tälläinen kuulu hyväksyttäviin asioihin teidän suhteessa. Niin, siinäpä varsin hyvä kysymys. Kertoako vai ei. Riippuu varmaan myös siitä aiotko jatkaa miehesi kanssa yhteiseloa. Jonkin verran rivien välistä voisi päätellä, ettet ole joissain asioissa tyytyväinen suhteeseenne. Kerro, se on lopullinen mielipiteeni.
 
vierailija
Aika törkiä temppu. Toivottavasti olet tyytyväinen. Huonossa omatunnossa rypeminen on ihan oikein sinulle. Kiva mennä kotiin ja katsella miestä ja sekun ei tiedä yhtään mitä tovi sitten on tapahtunut.
 
vierailija
Mun mielestä jo suostuessasi tuohon runkkaamiseen, loukkasit miestäsi. Meinaatko, ettet itse suuttuisi, jos miehesi tulisi kotiin ja sanoisi, että "hei muru, sormetin muutes reenin jälkeen yhtä Pirkkoa, sekä reeneissä meni myös hyvin"? Tilanteen viedessä, laskit itse suhteenne sääntöjen rimaa, mutta sitäkun ei voi enää takaisin laittaa samaan korkeuteen. Kandee kertoa tai lopettaa suhde. Muista kuitenkin, että panit sitä jätkää. Se taisi olla myös tämän Jaskan todellinen tavoite ja sinä höntti et sitä tajunnut.
 
vierailija
kun olivat keskenään salilla arvailleet miten huollan alapääkarvoitustani. Muut olivat veikanneet kiitorataa mutta Jaska oli oikeassa, että varma poslari. Nauroin ja tönäisin leikkisästi Jaskaa, että on teillä kehittävät arvailut keskenään.

Vaikka juttu vaikuttaa eroottiselta novellilta, on se totta ja lopuksi haluankin kysyä, että olisiko tilanne ollut yhtään eri jos olisi jäänyt vain mastrubaatioavun tasolle, vai ylittyikö raja jo siinä? Vitun huono omatunto, enkä ole tästä kertonut. Kirjoitin jutun kaikki yksityiskohdatkin ikäänkuin terapia mielessä, jos se auttaisi edes hitusen tähän oloon. Mitä vittua tässä pitäis nyt tehdä, lienee se keskeisin kysymys!?
Terapia-mielessä kirjoittelu sinällään ihan hyvä idea, mutta itse asiaan liittyen minun on sanottava, että menit rajan yli jo siinä vaiheessa, kun suostuit menemään Jaskan kämpän ovesta sisään. Kaltaisesi naiset on minulla vain korkeintaan haaveissa, ei realismia, eivät todellisesta maailmasta.

Ja mikä ihme siinä on, aikuiset naiset, että teidän pitää näyttää alapäästä pikkutytöiltä??? En tajuu!!!
 
vierailija
Aloin nauramaan kuin teinityttö peniksen ponnahdettua esiin. Jaska hämmentyi reaktiosta kysyen mikä alkoi naurattamaan. Vastasin, että tilanne itsessään plus tuo sinun hk:n sininen makkara. Olen minä muidenkin kuin oman miehen kanssa ollut, ennekuin aloin seurusteleen, mutta eipä ollut ennen pomppinut vastaan tuollaista lenkkiä. Jaska esitti kainoa ja kiitteli positiivisesta huomiosta. Menin lähemmäs ja hetken vielä hyvämielipahamieli kamppaili, kunnes tartuin kalusta kiinni. Sormet ei ympäri riittänyt ja tirskahdin uudelleen nauramaan ja painoin kasvot jaskan alavatsaa vasten pitäen peniksestä samalla kiinni. Jos joku olisi pastellinvärisistä salitrikoista jalkovälini tarkastanut, olisi todennut housujen kastuneen haaruuksista aika pahasti. Nostin katseeni lopulta ylös ja aloin runkkaamaan Jaskan voihkiessa. Jaska hieroi selkääni ja siirsi kätensä etupuolelle hieroen rintojani. Mietin hetken, ettei tästä ollut puhetta mutta en kehdannut siinä alkaa rajoittamaan ja kenties latistamaan tunnelmaa niuhottamalla. Ette arvaakkaan mitä kaikkea mielessäni pyöri tuona aikana. Jaska kiskoi toppiani ylöspäin ja myös urheilurintsikkani joista rintani pullahtivat ulos. Sormet hieroivat rintoja ja voihke kasvoi. Sitten se raja ylittyi. Otin munan suuhun ja aloitin kiivaan suihinoton. Mielessäni takoi, Miisa, raja ylittyi ja varmaan päässäni vilkkuivat kaikki varoitusvalot, mutta vaimensin kaiken sitä mukaa, kun niitä mieleeni tuli. Laskin trikooni pois, eikä se ole helpoin tehtävä muna suussa, toinen käsi munalla ja yhdellä kädellä riuhdoin trikoita alas. Jaska huomaisi pulmani ja auttoi sen mitä siitä asennosta pystyi. Lopulta housut ja stringit oli onnistuneesti poistettu ja Jaska siirsi alapääni kasvoilleen. 69 asennossa mentiin tovi kunnes käännyin ympäri ja aloin asenteleen penistä sisääni. Valehtelmatta yhtään, tuntui se uskomattoman hyvältä.

Eniten mua kaiken tämän jälkeen vitutti moraalini totaalinen romahdus. Pettäminen, eikä ehkäisystä tietoakaan, sekä muutenkin hämmenennyin miten kiimoissani kaikki toimi.
Ehkäisystä ei tietoakaan??? Tajuatko yhtään, että mitä olet mennyt tekemään!!! :(
 
Järjestin itselleni "pienestä" asiasta surkean omatunnon. Käyn salilla useasti viikossa. Kuntosali elämä on intohimoni. Käyn yksin, koska poikaystävä ei pidä ko. harrastuksesta. Välillä käyn myös naispuoleisten kaverieni kanssa.

Olen tutustunut myös useampiin miehiin salilla ja heidän kanssaan höpöttely on myös yksi kivoimmista asioista. Itse treeniin menee aikaa noin tunti ja koko reissuun äkkiä kolmetuntia, kun laskee kaiken sosiaalinen ajan mitä menee. Välillä saattaa miesten kanssa riistäytyä jutut hyvinkin eroottissävytteisiksi, enkä siitä tunne huonoa omaatuntoa. Vaikka tunnustettava on, että joidenkin kanssa heitetty jutut saavat syttymään ja joutuu ihan tosissaan muistuttamaan itseä, että se oma ukko siellä kotona saattaa odotella.

Eräänä päivänä olin taas treenaamassa ja salilla sattui olemaan myös yksi tähän seksijuttujen piiriin kuuluva mies, sanotaanko nyt vaikka Jaska. Treeni tehtiin ja spotattiin toisia ja juttu lensi. Treenin jälkeen jäätiin ajanvietto tilaan viettään aikaa. Tuli puhe palkkareista ja sanoin, että itse vedän perus heraa. Tämä keskustelu oli siis jopa asiallinen. Jaska kehuskeli, että sillä on jotain uutuus tuotteita, laturijuomia ja lihaprodea jauheena. Maistoin molempia ja oli ihan hemmetin hyviä. Respa oli jo kiinni, mutta Jaska sanoo, että tuu hakeen hänen kämpiltä, jos haluat isomman satsin, koska omat palkkarit uhkaavasti olivat loppumassa. Mentiin Jaskan kämpille ja niitä jauheita siinä pakkailtiin mulle pikku pussiin. Jaska sit alkoi heittään taas niitä pillukullipersetissi juttuja ja lähin juttuun tottakait mukaan. Sit se kysyi, että miltä kuulostaisi jos minä ystävänä runkkaisin hänet. Ei tarvitsisi muuta siis tehä kuin runkata. Totesin, että muistatkai, että seurustelen, johon Jaska sanoi, että eihän se ole pettämistä jos vain runkkaan hänet ja thats it. On kuulemma ollut naisrintamalla kiireiden takia hiljaista ja oma käsi on niin tylsä pitemmän päälle. Mietin hetken, että niin, enhän minä kosketa kuin kädellä sitä. No ihan sama, sanoin ja Jaskan ilme kirkastui ja hymy levisi korviin. Kiitteli jo ennakkoon vaikken ollut vielä mitään tehnyt.

Noh, jos mä menen tuohon sängylle makaamaan ja siinä? Tilanne muuttui hyvin vaivaannuttavaksi, mutta toisaalta taas aika kiihottavaksi. Jaska riisui paidan eka vekka ja mikäs siinä, komea treenattu mies vartalo paljaana edessäni. Jos hetki sitten tilanne oli hetken vaivaantunut, muuttui se täysin muuksi. Housut hän riisui selällään maaten. Aloin nauramaan kuin teinityttö peniksen ponnahdettua esiin. Jaska hämmentyi reaktiosta kysyen mikä alkoi naurattamaan. Vastasin, että tilanne itsessään plus tuo sinun hk:n sininen makkara. Olen minä muidenkin kuin oman miehen kanssa ollut, ennekuin aloin seurusteleen, mutta eipä ollut ennen pomppinut vastaan tuollaista lenkkiä. Jaska esitti kainoa ja kiitteli positiivisesta huomiosta. Menin lähemmäs ja hetken vielä hyvämielipahamieli kamppaili, kunnes tartuin kalusta kiinni. Sormet ei ympäri riittänyt ja tirskahdin uudelleen nauramaan ja painoin kasvot jaskan alavatsaa vasten pitäen peniksestä samalla kiinni. Jos joku olisi pastellinvärisistä salitrikoista jalkovälini tarkastanut, olisi todennut housujen kastuneen haaruuksista aika pahasti. Nostin katseeni lopulta ylös ja aloin runkkaamaan Jaskan voihkiessa. Jaska hieroi selkääni ja siirsi kätensä etupuolelle hieroen rintojani. Mietin hetken, ettei tästä ollut puhetta mutta en kehdannut siinä alkaa rajoittamaan ja kenties latistamaan tunnelmaa niuhottamalla. Ette arvaakkaan mitä kaikkea mielessäni pyöri tuona aikana. Jaska kiskoi toppiani ylöspäin ja myös urheilurintsikkani joista rintani pullahtivat ulos. Sormet hieroivat rintoja ja voihke kasvoi. Sitten se raja ylittyi. Otin munan suuhun ja aloitin kiivaan suihinoton. Mielessäni takoi, Miisa, raja ylittyi ja varmaan päässäni vilkkuivat kaikki varoitusvalot, mutta vaimensin kaiken sitä mukaa, kun niitä mieleeni tuli. Laskin trikooni pois, eikä se ole helpoin tehtävä muna suussa, toinen käsi munalla ja yhdellä kädellä riuhdoin trikoita alas. Jaska huomaisi pulmani ja auttoi sen mitä siitä asennosta pystyi. Lopulta housut ja stringit oli onnistuneesti poistettu ja Jaska siirsi alapääni kasvoilleen. 69 asennossa mentiin tovi kunnes käännyin ympäri ja aloin asenteleen penistä sisääni. Valehtelmatta yhtään, tuntui se uskomattoman hyvältä.

Eniten mua kaiken tämän jälkeen vitutti moraalini totaalinen romahdus. Pettäminen, eikä ehkäisystä tietoakaan, sekä muutenkin hämmenennyin miten kiimoissani kaikki toimi. Pidin siitä, että Jaska sormetti kakkoseen samalla kun naitiin, vaikka tätä hetkeä ennen oli täysin nounou kaikkea anaalijuttuja kohtaan. Ja lopuksi otin Jaskan lastin suuhun ja tästäkin on vitsiä kyllä väännetty kaikissa porukoissa mutta ei ole tullut kokeiltua saatikka ajatusta pidettyä millään määrin kiihottavana koskaan.

Maattiin tovi Jaskan kanssa hiljaa, kunnes hän aloitti, kiitos "runkkauksesta" joka sitten hieman laajeni. Naurahdin, osittain olin orgasmin jälkeisen onneni kukkuloilla, osittain huono omatunto kalvoi jo nyt. Sanoin ääneen, "vittu mä olen tyhmä" johon Jaska sanoi, että ymmärtää tunteeni ja on pahoillaan omalta osaltaan, että tilanne eskaloitui. Kehui kuitenki lopuksi kuinka paljon tämä hänelle merkkasi ja kuinka taivaallisen hyvältä ihminen voi tuntua kun fyysisyyden lisäksi henkinen puoli kohtaa. Olin samaa mieltä ja tunsin huonoa omaatuntoa myös tästä, koska en ollut kokenut tätä oman mieheni kanssa. Onneks Jaska osaa vitseillään keventää painostavaa tunnelmaa ja sanoi lopuksi, että hän oli ollut muista miehistä oikeassa kun olivat keskenään salilla arvailleet miten huollan alapääkarvoitustani. Muut olivat veikanneet kiitorataa mutta Jaska oli oikeassa, että varma poslari. Nauroin ja tönäisin leikkisästi Jaskaa, että on teillä kehittävät arvailut keskenään.

Vaikka juttu vaikuttaa eroottiselta novellilta, on se totta ja lopuksi haluankin kysyä, että olisiko tilanne ollut yhtään eri jos olisi jäänyt vain mastrubaatioavun tasolle, vai ylittyikö raja jo siinä? Vitun huono omatunto, enkä ole tästä kertonut. Kirjoitin jutun kaikki yksityiskohdatkin ikäänkuin terapia mielessä, jos se auttaisi edes hitusen tähän oloon. Mitä vittua tässä pitäis nyt tehdä, lienee se keskeisin kysymys!?
Unohda huono omatunto kuten minäkin olen tehnyt.
 
vierailija
Vain kerran me kaikki täällä eletään, joten miettikääpä ihan itse, että mikä on oikein. Eikös se, että ihmisen/naisen omantunto on alkanut kolkuttaa, kerro jo ihan tarpeeksi? Siltikin tämä on lihallisesti kiehtova tapaus. Tosi kiihottava kertomus! ♥ Siinä on ihan oma seksuaalinen latauksensa, jos/kun pääsee panemaan varattua ja/tai varattuna, ja vieläpä ilman yhtään mitään ehkäisyä! ♥ Siinä on jotain alkukantaista... aah...

Tosin minulle on merkitystä jopa pelkästään sillä, että minulla on mahdollisuus saada sauna- ja naku-uintiseuraa vastakkaisen sukupuolen edustajasta, joka ei ole oma aviopuolisoni. ♥ Eli ei sen tartte aina johtaa yhdyntään, hauskaa voi pitää vastakkaisen sukupuolen kanssa muutenkin. Alastomuus vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa on merkittävä luottamuksen ja ystävyyden osoitus joka tapauksessa. ♥
 
Vain kerran me kaikki täällä eletään, joten miettikääpä ihan itse, että mikä on oikein. Eikös se, että ihmisen/naisen omantunto on alkanut kolkuttaa, kerro jo ihan tarpeeksi? Siltikin tämä on lihallisesti kiehtova tapaus. Tosi kiihottava kertomus! Siinä on ihan oma seksuaalinen latauksensa, jos/kun pääsee panemaan varattua ja/tai varattuna, ja vieläpä ilman yhtään mitään ehkäisyä! Siinä on jotain alkukantaista... aah...

Tosin minulle on merkitystä jopa pelkästään sillä, että minulla on mahdollisuus saada sauna- ja naku-uintiseuraa vastakkaisen sukupuolen edustajasta, joka ei ole oma aviopuolisoni. Eli ei sen tartte aina johtaa yhdyntään, hauskaa voi pitää vastakkaisen sukupuolen kanssa muutenkin. Alastomuus vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa on merkittävä luottamuksen ja ystävyyden osoitus joka tapauksessa.
Kun on yhden kerran ollut uskoton, alkaa kaipaamaan seuraavaa kertaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Fransiscus
vierailija
Tosin minulle on merkitystä jopa pelkästään sillä, että minulla on mahdollisuus saada sauna- ja naku-uintiseuraa vastakkaisen sukupuolen edustajasta, joka ei ole oma aviopuolisoni. ♥ Eli ei sen tartte aina johtaa yhdyntään, hauskaa voi pitää vastakkaisen sukupuolen kanssa muutenkin. Alastomuus vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa on merkittävä luottamuksen ja ystävyyden osoitus joka tapauksessa. ♥
Minun elämässäni tullut vastaan tähän mennessä vain yksi nainen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Edes minun oma vaimoni ei kykene siihen.

En ole hänen pillunsa perään, vaikka hän onkin minut hyväksynyt sauna- ja naku-uinti-seuraksi. En siitäkään huolimatta, vaikka vaimoni panemisesta on mennyt hohto jo aikoja sitten.
En.

Toistaiseksi.

Minulle riittää, että tälle toiselle naiselle on OK "esiintyä" täysin alasti minun seurassani. Ja että myös minä saan olla täysin alasti hänen seurassaan.

Siis että voimme viettää aikaa yhdessä täysin alastomina.
 
vierailija
Aloit pettämään. Kerro nopeasti miehellesi että tulee ero. Todennäköisesti jatkat pettämistä. Miehesi voi ajatella että teillä on elämä yhdessä, talo, lapsia. Älä pitkitä asiaa. Mene sen runkkarikundin luo ja ajattele.
 
vierailija
Kysyttiin, että miten minulla näin muutama kuukausi tapahtuneen jälkeen. Noh, en tiedä mistä alkaisin. Kuopan olen silti onnistunut kaivamaan melko syväksi. Naitiin Jaskan kanssa pari päivää eka kerran jälkeen uudestaan ja tätä on jatkunut nyt viikottain, useasti. Raukkahan minä olen kuin mikä, poikakaveri ei tiedä asiasta mitään. Ollaan Jaskan kanssa aika pahasti ihastutti toisiin ja viimeksi kun nähtiin, niin Jaska lateli jo ehdot. Joko kerron itse, tai hän kertoo. Aikaa ensiviikon lopulle. Vittuunnuin tuosta niin paljon, että lähin eilen baariin ja yhen jätkän kanssa nuoltiin, se sormetti ja minä runkkasin sitä. Jotain aivan vitun alkukantaista tai sekavaa tämä käytös ja tänään on vain pyörinyt mielessä, että haluaisin naida naisen tai transun kanssa. Oonkohan mä sekoamassa tai jotakin muuta? Ihan hemmetin perseestä tämä ainakin on. Ainiin, kiitos viesteistä. Kaikki viestit, oli ne sitte kritiikkiä tai ymmärtävää, merkkasi jotenkin todella paljon. Ei tunnu niin yksinäiseltä enään. Laittelen taas koodia, että miten ensiviikon aikana tässä taas käy. Terv Ap/Miisa
 
  • Tykkää
Reactions: Fransiscus
vierailija
Ei ihme, että "treenaaminen" ja "saliharrastus" ovat nykyään lähes kaikkien naisten vakioharrastuksia. Tässäpä se syy siihen "urheiluintoon" kerrottiinkin - pääsevät sen varjolla huo***maan.
 
vierailija
Tuollaiset kokemukset voivat laukaista seksiaddiktion. Kun kerran ylittää reilusti omat rajansa, niin sen jälkeen se on menoa. Sitä voi kestää vuosikausia, kunnes kuilunpohja on saavutettu. Sitten se kääntyykin toiseksi ääripääksi, kun kaikki on jo koettu ja perusseksi ei jaksa kiinnostaa. Sitten ihmisestä tulee lähes aseksuaali. Vaikuttaa siltä, että ap:lla touhu on vasta pahenemisvaiheessa. Mitään hyvää tuosta ei tietysti seuraa.
 

Yhteistyössä