Oma levottomuus ja riippuvuus ahdistavat

[paniikki-pirkko]

Moi.

Olen seurustellut nyt kolme kuukautta ihanan miehen kanssa. Olemme molemmat 26-vuotiaita. Itselläni on takana pari pitkää parisuhdetta, joten jotain käsitystä aiheesta jo on.

Parisuhteen alussa olen aina hyvin levoton, jos en jatkuvasti ole yhteydessä mieheeni. Minulla on jatkuva tarve tietää, missä hän menee, mitä tekee ja kenen kanssa. Edellisessä suhteessa ehkä päästin tuon puolen vapaammin irti, mutta tiedän myös kokemuksesta, miten ahdistavaa sellainen jatkuva raportointi on. Olen siis pyrkinyt pitämään yhteydenotot, viestittelyt ja soittelut järkevissä rajoissa enkä usko, että oma levottomuuteni näkyy uudelle poikaystävälleni.

Kaiken lisäksi koen olevani ihan järjen ihminen. Tiedän, ettei levottomuudelle ja jatkuvalle huolehtimiselle ole mitään perusteita, mutta silti se jotenkin kuristaa jatkuvasti rintaani, jos en ole hänen kanssaan. Onko tämä nyt sitä rakastumista? Minua ahdistaa jo etukäteen, että mies lähtee viikoksi reissuun. Olen oikeasti lähinnä huolissani siitä, miten pystyn keskittymään työhöni ja opiskeluun, kun kaikki energiani menee kännykän kyttäämiseen ja miehen ajatteluun. Yritän myös keksiä jatkuvasti jotain aktiviteettia ja seuraa itselleni, etten vain miettisi miestä.

Onko kenelläkään mitään vinkkejä, miten tämmöisestä järjettömyydestä pääsee eroon? Miten saisin taottua itselleni päähän, että elämässä on muutakin ja vaikka emme olekaan 24/7 yhdessä, suhde silti on? En tosiaan halua, että tämä menee siihen, että alan vaatia miestä raportoimaan jatkuvasti tekemisistään tai että alan itse käyttäytyä näkyvän järjettömästi. Kiitos jo etukäteen.

 

[Kirppu]

Minulla ihan sama tilanne: seurustelua takana 3kk, ja nytkin mies ulkona työporukan kanssa. Haluaisin luottaa, ja luotankin, mutta silti olen levoton. Mies ei ole onneksi huomannut mitään, päinvaston olen kannustanut häntä näkemään kavereitaan. En itsekään haluaisi, että hän rajoittaisi menemisiäni.

Ei kai tähän muuta ratkaisua ole kuin yrittää luottaa mieheen ja suhteeseen. Levottomuus kertoo minusta siitä, että meillä molemmilla on syviä tunteita kyseistä miestä kohtaan. Muutenhan nämä asiat eivät edes pyörisi mielessä

 

[hei]

Moi.

Olen seurustellut nyt kolme kuukautta ihanan miehen kanssa. Olemme molemmat 26-vuotiaita. Itselläni on takana pari pitkää parisuhdetta, joten jotain käsitystä aiheesta jo on.

Parisuhteen alussa olen aina hyvin levoton, jos en jatkuvasti ole yhteydessä mieheeni. Minulla on jatkuva tarve tietää, missä hän menee, mitä tekee ja kenen kanssa. Edellisessä suhteessa ehkä päästin tuon puolen vapaammin irti, mutta tiedän myös kokemuksesta, miten ahdistavaa sellainen jatkuva raportointi on. Olen siis pyrkinyt pitämään yhteydenotot, viestittelyt ja soittelut järkevissä rajoissa enkä usko, että oma levottomuuteni näkyy uudelle poikaystävälleni.

Kaiken lisäksi koen olevani ihan järjen ihminen. Tiedän, ettei levottomuudelle ja jatkuvalle huolehtimiselle ole mitään perusteita, mutta silti se jotenkin kuristaa jatkuvasti rintaani, jos en ole hänen kanssaan. Onko tämä nyt sitä rakastumista? Minua ahdistaa jo etukäteen, että mies lähtee viikoksi reissuun. Olen oikeasti lähinnä huolissani siitä, miten pystyn keskittymään työhöni ja opiskeluun, kun kaikki energiani menee kännykän kyttäämiseen ja miehen ajatteluun. Yritän myös keksiä jatkuvasti jotain aktiviteettia ja seuraa itselleni, etten vain miettisi miestä.

Onko kenelläkään mitään vinkkejä, miten tämmöisestä järjettömyydestä pääsee eroon? Miten saisin taottua itselleni päähän, että elämässä on muutakin ja vaikka emme olekaan 24/7 yhdessä, suhde silti on? En tosiaan halua, että tämä menee siihen, että alan vaatia miestä raportoimaan jatkuvasti tekemisistään tai että alan itse käyttäytyä näkyvän järjettömästi. Kiitos jo etukäteen.

Minusta tuo oli jo hyvä askel oikeaan suuntaan, jolloin tunnistit käyttäytymisen ja senkin mistä se johtuu ja mihin se johtaa Ihana.

 

[Aikansa kutakin]

Minusta tuo on ennemminkin menettämisen pelkoa kuin rakkautta. Sinänsä ihan inhimillinen heikkous ihmisluonteessa aivan kuin mustasukkaisuuskin. Rakkaus taas on positiivinen tunnetila, johon mielestäni kuuluu ennemminkin luottamus.

Ainakin omalta kohdaltani voin kertoa, että ikä, elämänkokemus ja suhteen jatkuminen auttavat vaivaan.

 

[Vanha ämmä]

Minusta tuo on ennemminkin menettämisen pelkoa kuin rakkautta. Sinänsä ihan inhimillinen heikkous ihmisluonteessa aivan kuin mustasukkaisuuskin. Rakkaus taas on positiivinen tunnetila, johon mielestäni kuuluu ennemminkin luottamus.

Ainakin omalta kohdaltani voin kertoa, että ikä, elämänkokemus ja suhteen jatkuminen auttavat vaivaan.

Huono itseluottamus tai joku nykyajan nuorten naisten riippuvaisuus. Kun rakastuu tuntuu pahalta olla erossa, mutta ei silloin toisen tekemisistä tai aikataulusta koskaan lukua pitänyt.

 

[paniikki-pirkko]

Kiitos vastauksista.

Haluan selventää sen verran, että en tosiaan pidä kirjaa mieheni menoista, minusta on hienoa, että hänellä on oma elämänsä, ystäviä ja harrastuksia. Koska niin minullakin on ja haluan itsekin pitää vapauksistani kiinni. Ongelma on se, miltä minusta TUNTUU. Ja kun millekään ahdistukselle ei ole syytä edes. Tiedän, että suhteen jatkuessa ahdistus varmaan vähenee tai loppuu kokonaan. Niin siinä on ennenkin aiemmissa suhteissa käynyt.

Tämä on ilmeisesti yleinen ongelma, koska mies on monesti sanonut, että ihanaa, kun en nalkuta hänen menoistaan, kuten monien muiden tyttöystävät. Enkä tosiaan halua sellaiseksi päätyäkään ja sen takia tämänkin ketjun aloitin. Onko muuta keinoa kuin odotella, että suhde etenee ja kasvaa jonkinlainen pysyvä pohja? Vai onko olemassa jotain oikotietä tai nappia, jota painamalla saan levottomuuden pois hänen ollessaan muualla?

 

[hei]

Joudun tunnustamaan, että ei ole mikään tavoite parisuhteessa, että eletään kaveriporukassa ja sitten hoidetaan eräitä asioita oman kumppanin kanssa. Ole siis tarkkana, että et nyt retkahda tyyppiin, joka elää omaa elämäänsä ja sinä soitat toista viulua; heitäkin on olemassa ja on olemassa myös miehiä, jotka haluavat jakaa elämänsä puolisonsa kanssa.

 

[Ohops]

Joudun tunnustamaan, että ei ole mikään tavoite parisuhteessa, että eletään kaveriporukassa ja sitten hoidetaan eräitä asioita oman kumppanin kanssa. Ole siis tarkkana, että et nyt retkahda tyyppiin, joka elää omaa elämäänsä ja sinä soitat toista viulua; heitäkin on olemassa ja on olemassa myös miehiä, jotka haluavat jakaa elämänsä puolisonsa kanssa.

Siis nämä on seurustellut 3 kuukautta, ja sinusta nuoren miehen pitäisi jakaa elämänsä vain tämän seurustelukumppanin kanssa? Ei sellaisia nuoria miehiä taida enää olla olemassakaan, luonjan kiitos.

 

[hei]

Siis nämä on seurustellut 3 kuukautta, ja sinusta nuoren miehen pitäisi jakaa elämänsä vain tämän seurustelukumppanin kanssa? Ei sellaisia nuoria miehiä taida enää olla olemassakaan, luonjan kiitos.

Ehkä juuri siksi pitäisikin olla yhdessä. Joudun kyllä tunnustamaan, että olen nykyaikana vähemmistössä tässä asiassa. Onneksi minulla ei ole sellaista tarvetta, että haluaisin seurustella ja olla kuin sinkku, samaan aikaan.

 

[Vanha nainen]

Ehkä juuri siksi pitäisikin olla yhdessä. Joudun kyllä tunnustamaan, että olen nykyaikana vähemmistössä tässä asiassa. Onneksi minulla ei ole sellaista tarvetta, että haluaisin seurustella ja olla kuin sinkku, samaan aikaan.

Kai nyt herranen aika varatuillakin on elämää eikä pelkkää yhdessä nyhjöttämistä? Jos on muutaman kuukauden seurustellut, niin sovittuja menoja voi olla vaikka kuinka paljon toisella osapuolella ennen kuin tämä "Suuri Rakkaus" astui kuvioihin. Ennen vanhaan miehet alkoholisoitu kun ne erosi, koska heillä ei ollut muuta elämää kuin perhe ja vaimo. Onneksi nykyajan nuoret miehet on järkevämpiä. Sosiaalinen piiri suojaa heitäkin nykyään elämänmuutoksissa.

 

[hei]

Kai nyt herranen aika varatuillakin on elämää eikä pelkkää yhdessä nyhjöttämistä? Jos on muutaman kuukauden seurustellut, niin sovittuja menoja voi olla vaikka kuinka paljon toisella osapuolella ennen kuin tämä "Suuri Rakkaus" astui kuvioihin. Ennen vanhaan miehet alkoholisoitu kun ne erosi, koska heillä ei ollut muuta elämää kuin perhe ja vaimo. Onneksi nykyajan nuoret miehet on järkevämpiä. Sosiaalinen piiri suojaa heitäkin nykyään elämänmuutoksissa.

Tämä on just tätä, että aletaan jopa syyllistämään siitä, että on huolissaan toisen menoista. Eikö se ole hänen tuntemuksensa? Jos ihmiset eivät vieraantuisi elämästä, niin he osaisivat tulkita nämä näinkin voimakkaat viestit ja tuntemukset oikein. Ei kai kyseessä ole ollutkaan pelkkä yhdessä nyhjöttäminen. Jos sinä vanha nainen tunsit jotakin sydämessäsi, niin se on sinun oikeutesi jatkaa sinun linjaasi.

 

[Sisäänrakennettu]

Kun kirjoitat ettei tälle järjettömälle ja ahdistavalle käyttäytymiselle ole mitään perustetta niin olen kyllä siitä hieman eri mieltä. Ehkä motivaattorina toimii hyljätyksi tulemisen pelko, petetyksi tulemisen pelko, yksinäisyyden pelko ja luottamuksen puutteen pelko. Näitä olet kokenut joskus elämäsi aikana esim lapsuudessa eikä sitten muuta tarvitakkaan. Koita vastata itsellesi kysymykseen miksi. Kun tiedät mikä on se kaikkein päällimmäisin ja sinulle kipein juttu joka tuon levottomuuden ja riippuvuuden aiheuttaa niin olet jo paremmalla puolella. Sitten alkaa kyseisestä asiasta ns pois opettelu, jota joudut ensin alkuun tekemään tietoisesti, mutta kun aikaa kuluu niin huomaat että suhtautumisesi kokemustesi kautta muuttuvat pikku hiljaa.

 

[free 54v]

minustakin tuo on menettämisen pelkoa ennemminkin kuin rakkautta. Sanot että tunne hiipuu pois parisuhteen edetessä ja mitä ilmeisimmin samalla menee ovesta ulos se parisuhdekin.

Parisuhteeseen kuuluu luottamus ja molemmin puolinen tieto siitä, ettei toista halua satuttaa millään tavalla. Ei fyysisesti eikä henkisesti.

Minä olen hyvin itsenäinen ihminen, olen elättänyt itseni 16 vuotiaasta asti.
Ikävuodet 22-24 asuin avoliitossa, mutta se kaatui siihen, että mies kontrolloi jokaista menoani. Ahdisti kun piti tehdä kaikki asiat yhdessä. Ei päässyt yksin lenkille, ei kirjastoon, ei uimaan, ei ollut omaa aikaa. Minulla on yksi lapsi tuosta liitosta. Tuossa liitossa ei ollut tilaa minulle.

Nykyisen aviomieheni tapasin 27 vuotiaana. En ole koskaan pettänyt aviomiestäni (enkä pettänyt avomiestäkään) vaikka olemme eläneet kaukosuhteessa (välimatkaa yli 5000km) elämämme aikana useina jaksoina yhteensä 6 vuotta. Enkä usko, että aviomiehenikään on pettänyt minua myöskään ikinä. Välimatkasta huolimatta olemme olleet aviopari mitä suurimmassa määrin.

Rakkauteen kuuluu luottamus. Rakkaus ei ole kylki kyljessä kyhnöttämistä. Toisen liikkumisvapauden rajoittaminen on epävarmuutta, läheisriippuvuutta, halua sitoa toinen kiinni itseesi. Sinulla ei ole oma itsetunto kohdallaan ja sen vuoksi haluat kontrolloida toisen menemisiä.
Rakkaus on vapautta. Kun rakkaus on molemminpuolista, kumpikaan ei halua satuttaa uskottomuudella eikä millään muullakaan tapaa toista.

 

[paniikki-pirkko]

Kiitos vastauksista. Täytyy kuitenkin sanoa, että ensinnäkään en halua kontrolloida kenenkään elämää, enkä sellaista ole tehnytkään. Ja tosiaan, haluan, että molemmilla on oma elämänsä suhteen lisäksi.

Toisekseen minua ei ole missään elämäni vaiheessa hyljätty, joten tämä ei kumpua mistään sellaisesta.

Ja kolmanneksi: minusta tuntuu ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, että tässä voisi olla sellainen mies, jonka kanssa voisi olla loppuun asti. Toki tiedän myös, että aivoni ovat jossain hormoonihuuruissa, mutta luulen osaavani ajatella näitä asioita järjelläkin. Mutta ehkä se pelko osittain johtuu siitä, että tässä on sellainen mies, jonka kanssa tosiaan haluan olla.

"minustakin tuo on menettämisen pelkoa ennemminkin kuin rakkautta. Sanot että tunne hiipuu pois parisuhteen edetessä ja mitä ilmeisimmin samalla menee ovesta ulos se parisuhdekin."

Niin, no pisimmässä suhteessani (7 vuotta) alkuhuuman jälkeen ahdistuskin katosi, kun luottamus ja rakkaus syvenivät. Joten ei, ei parisuhde ole karissut ahdistuksen kadotessa. Ja niin toivon tapahtuvan tässäkin suhteessa.

 

[free 54v]

hetkinen..ap..
olet vasta 26 vuotias... mutta sinulla on takana jo 2 pitkää parisuhdetta..
toisen kesto peräti 7 vuotta... eli aloitit 18-19 vuotiaana tämän seurustelusi. Sitä ennen sinulla oli jo pitkä parisuhde, eli pidempi kuin vuosi??

Oletko seurustellut 14-15 vuotiaasta alkaen aina jonkun kanssa?
Outoa! Joku ei nyt oikein stemmaa sinun aikajanassasi.

Sanot myös.. Ja kolmanneksi: minusta tuntuu ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, että tässä voisi olla sellainen mies, jonka kanssa voisi olla loppuun asti....

Olit siis edellisessä parisuhteessa vuosia vaikka tiesit, että siitä ei tule mitään.
Vai miten tuo lauseesi on käsitettävä???

Minusta tuntuu, että sinun olisi hyvä olla omillasi muutama vuosi, tutustua ensin itseesi ja vasta sitten haikailla parisuhteen perään.

 

[paniikki-pirkko]

hetkinen..ap..
olet vasta 26 vuotias... mutta sinulla on takana jo 2 pitkää parisuhdetta..
toisen kesto peräti 7 vuotta... eli aloitit 18-19 vuotiaana tämän seurustelusi. Sitä ennen sinulla oli jo pitkä parisuhde, eli pidempi kuin vuosi??

Oletko seurustellut 14-15 vuotiaasta alkaen aina jonkun kanssa?
Outoa! Joku ei nyt oikein stemmaa sinun aikajanassasi.

Sanot myös.. Ja kolmanneksi: minusta tuntuu ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, että tässä voisi olla sellainen mies, jonka kanssa voisi olla loppuun asti....

Olit siis edellisessä parisuhteessa vuosia vaikka tiesit, että siitä ei tule mitään.
Vai miten tuo lauseesi on käsitettävä???

Minusta tuntuu, että sinun olisi hyvä olla omillasi muutama vuosi, tutustua ensin itseesi ja vasta sitten haikailla parisuhteen perään.

Juu, olin 14, kun se pisin suhde alkoi. Sen jälkeen toiseksi "pitkäksi" parisuhteeksi laskin parin vuoden suhteen. On tässä pari vuotta ehtinyt sinkkunakin olla. Ja kyllä, se suhde oli ihan sitä itseään ja tiesin pitkään, ettei se kanna mihinkään. Mutta nyt varmaan lähdettiin vähän sivuraiteille...

 

[Tuommoset]

Tyttösten puuhastelua. Pitää etsiä kerralla semmonen ukko, ett pissaamisvehkeet sopivat yhteen.

 

[free 54v]

ei lähdetty sivuraiteelle.
Opettele ensin tuntemaan itsesi ja syyt miksi olet noin läheisriippuvainen.
Et selvästikään ole valmis aikuiseen parisuhteeseen.

 

[Tokka]

Olet liian omistushaluinen. Opettele siitä pois. Tahdot koko ajan olla toisen kimpussa ja elämä ei ole mitään jos ei se toinen ole siinä vieressä kaiken aikaa. Sellainen ei ajan mittaan toimi. Nimenomaan aikuistu! Niin kuin täällä on jo kehotettukin.

Rakastunutkin ihminen ja parisuhteessa elävä ihminenkin tarvitsee muutakin elämää ja toimintaa ja mielenkiinnon kohteita kuin se toinen ihminen.

 

[hei]

Minä kyllä kiinnittäisin huomiota omaan reagointiin; miksi se tapahtuu ja onko vika todellakin minussa. Mistä asia kertoo ja miksi alitajuisesti toimin näin. Kuuntele ap itseäsi. Yleensäkin ihmisen pitää tunnistaa oma paha olo.

 

[naurattaa]

Käytännössä tämä keskustelu meni näin:

Ap on rakastunut, löytänyt elämänsä miehen, mutta hän haluaa ennaltaehkäistä mahdollisen riippuvaisen käytöksensä, jottei siitä tule suhdetta kaatavaa ongelmaa ja pyytää apua.

Lopputulos: keskustelufoorumilla ap tuomitaan lapsellisena ja aikuiseen suhteeseen kykenemättömänä. Häntä kehoitetaan jättämään mies ja keskittymään oman käytöksensä pohtimiseen yksin.

Hienoa.