Löytyykö muita sellaisia, jotka tuon voisivat allekirjoittaa?
Facebookista löytyy ystäviä ja tuttavia, mutta ihan tosielämässä mieheni on ainoa ystäväni. Joskus olen tuntenut itseni hyvinkin yksinäiseksi, mutta en enää mieheni ansiosta. Mutta myönnettäköön, että kiva olisi joskus viettää tyttöjen iltoja tai lähteä jonkun tyttökaverin kanssa yhdessä lenkille tai mitä tahansa. Vaikka kumppani kuinka olisikin paras ystävä, jonka seurassa viihtyy todella hyvin ja jolle voi puhua ihan kaikesta, niin omaa sukupuolta olevan sydänystävän puuttuminen kyllä tuntuu.
Olen sitä mieltä, että ihmisessä ei tarvitse olla mitään vikaa, jos hän ei omista ystäviä. Syitä siihen voi olla useita, kuten on itsellänikin, eikä aikuisiällä enää ole niin helppo luoda uusia ystävyyssuhteita, varsinkaan jos ei ole työelämässä eikä omista sellaisia harrastuksia missä uusia ihmisiä voisi tavata. Niin, ja toistaiseksi vielä kun olen lapsetonkin, niin ei ole niitä lasten kavereiden äitejäkään keiden kanssa tehdä tuttavuutta. Koiraihmisenä nautin siitä, kun lenkillä tapaa koiratuttuja ja vaihdetaan kaikenlaisia kuulumisia, mutta ei nekään jutustelut ikinä mihinkään tapaamisiin johda. Ennen mieheni tapaamista olen todellakin kärsinyt yksinäisyydestä ja ystävättömyydestä. Nyt ystävättömyys tuntuu enemmänkin kaipuulta ilman mitään tuskaa. Miten teillä muilla?
Facebookista löytyy ystäviä ja tuttavia, mutta ihan tosielämässä mieheni on ainoa ystäväni. Joskus olen tuntenut itseni hyvinkin yksinäiseksi, mutta en enää mieheni ansiosta. Mutta myönnettäköön, että kiva olisi joskus viettää tyttöjen iltoja tai lähteä jonkun tyttökaverin kanssa yhdessä lenkille tai mitä tahansa. Vaikka kumppani kuinka olisikin paras ystävä, jonka seurassa viihtyy todella hyvin ja jolle voi puhua ihan kaikesta, niin omaa sukupuolta olevan sydänystävän puuttuminen kyllä tuntuu.
Olen sitä mieltä, että ihmisessä ei tarvitse olla mitään vikaa, jos hän ei omista ystäviä. Syitä siihen voi olla useita, kuten on itsellänikin, eikä aikuisiällä enää ole niin helppo luoda uusia ystävyyssuhteita, varsinkaan jos ei ole työelämässä eikä omista sellaisia harrastuksia missä uusia ihmisiä voisi tavata. Niin, ja toistaiseksi vielä kun olen lapsetonkin, niin ei ole niitä lasten kavereiden äitejäkään keiden kanssa tehdä tuttavuutta. Koiraihmisenä nautin siitä, kun lenkillä tapaa koiratuttuja ja vaihdetaan kaikenlaisia kuulumisia, mutta ei nekään jutustelut ikinä mihinkään tapaamisiin johda. Ennen mieheni tapaamista olen todellakin kärsinyt yksinäisyydestä ja ystävättömyydestä. Nyt ystävättömyys tuntuu enemmänkin kaipuulta ilman mitään tuskaa. Miten teillä muilla?
) ystäväpiiri.
