Heipä hei,
Luin noita anoppi-aiheita enkä ainakaan löytänyt ketjua, jossa olisi juuri tällaista ongelmaa ruodittu.
Eli ongelmani on oma käytökseni anoppia kohtaan. Hän tuli eilen iloisesti yhteisessä kyläpaikassa kysymään, kuinka "nuori pari" (emme ole nuoria tässä suhteessa emmekä iältämmekään) voi. Hiukan sillälailla lässyn-lässyn tyylillä. Kuohahdin, koska koin, ettei minulle, aikuiselle ihmiselle, tarvitse lässyttää, vaikka odotankin esikoista nyt 34-vuotiaana. Vastasin, että hyvin voin ja olen ihan niinkuin ennenkin. Olen sama ihminen. Töksäytin sen aika inhottavasti ja hän selkeästi hämmästyi ja varmasti loukkaantuikin. Yritimme jutella kahvipöydässä niitä näitä koko porukka mutta tunsin ainakin itse olevani jännittynyt. Taas minä äkkipikaisuudessani töksäyttelin. "Se on tuo miniä sellainen".
Nyt on kauhean paha olo. Hyväähän se anoppi vaan tarkoitti. Se oli hänen tyyli osoittaa hellyyttä. Minä koin sen kuin olisi lapselle puhuttu.
En halua, että muutun jotenkin eri ihmiseksi raskauden myötä. Olen ensin minä, en raskaana. Sitten kun lapsi syntyy, toivon, että silloinkin voin olla nainen, en vain äiti.
Loukata en kuitenkaan tahdo enkä aiheuttaa anopille, appiukolle enkä miehelleni pahoja fiiliksiä.
Sen kuitenkin tein. Ja olen tehnyt ennenkin. Kuinka voisin selittää anopille, että hänen tyyli tuntui minusta pahalta mutta oma reagointini oli kärjistetty ja ymmärrän, jos loukkasin?
Luin noita anoppi-aiheita enkä ainakaan löytänyt ketjua, jossa olisi juuri tällaista ongelmaa ruodittu.
Eli ongelmani on oma käytökseni anoppia kohtaan. Hän tuli eilen iloisesti yhteisessä kyläpaikassa kysymään, kuinka "nuori pari" (emme ole nuoria tässä suhteessa emmekä iältämmekään) voi. Hiukan sillälailla lässyn-lässyn tyylillä. Kuohahdin, koska koin, ettei minulle, aikuiselle ihmiselle, tarvitse lässyttää, vaikka odotankin esikoista nyt 34-vuotiaana. Vastasin, että hyvin voin ja olen ihan niinkuin ennenkin. Olen sama ihminen. Töksäytin sen aika inhottavasti ja hän selkeästi hämmästyi ja varmasti loukkaantuikin. Yritimme jutella kahvipöydässä niitä näitä koko porukka mutta tunsin ainakin itse olevani jännittynyt. Taas minä äkkipikaisuudessani töksäyttelin. "Se on tuo miniä sellainen".
Nyt on kauhean paha olo. Hyväähän se anoppi vaan tarkoitti. Se oli hänen tyyli osoittaa hellyyttä. Minä koin sen kuin olisi lapselle puhuttu.
En halua, että muutun jotenkin eri ihmiseksi raskauden myötä. Olen ensin minä, en raskaana. Sitten kun lapsi syntyy, toivon, että silloinkin voin olla nainen, en vain äiti.
Loukata en kuitenkaan tahdo enkä aiheuttaa anopille, appiukolle enkä miehelleni pahoja fiiliksiä.
Sen kuitenkin tein. Ja olen tehnyt ennenkin. Kuinka voisin selittää anopille, että hänen tyyli tuntui minusta pahalta mutta oma reagointini oli kärjistetty ja ymmärrän, jos loukkasin?
