Yksinäinen olo

[epätoivo]

Tulin nyt tänne purkamaan pahaa oloani, kun en löydä kuuntelijaa. Avopuolisoni ja minä olemme 5. kuulla raskaana. Koen jääneeni asian kanssa yksin, ja se satuttaa. Raskaus on vaikuttanut minuun henkisesti paljon, olen pelokas, ylitunteikas ja masentunut, vaikka itse vauvasta olen iloinen. Mieheni suhteen tunnen oloni petetyksi: MEIDÄN piti odottaa tätä vauvaa yhdessä, ja tässä sitä taas ollaan, yksinäisenä, miehen ollessa baarissa. Kuten kovin monina muinakin vko:nloppuina. Olen yrittänyt puhua asiasta mieheni kanssa, mutta meillä on kaiketi kommunikaatio-ongelmia. Puhumme samaa kieltä, mutta kumpikaan ei taida ymmärtää toinen toistaan. Kun yritän valaista hänelle syitä siihen, miksi nimenomaan nuo hänen alkoholipitoiset illanviettonsa tuntuvat minusta erittäin kurjilta, en koskaan saa anteeksipyyntöä, vaan syyttelyitä: Oma vikani, kun jään kotiin. Raskaus ei ole mikään sairaus ja voisin edelleen tulla ja mennä ihan kuten ennenkin raskautta. Jotenkin en vaan osaa nauttia olostani yksin enkä seurassa, jos alitajuntaisesti odotan koko ajan, että toinen kotiutuisi baarireissultaan. Aina, kun asia otetaan puheeksi, mies päättää keskustelun lyhyeen sanomalla; en jaksa kuunnella tuollaista kitinää, mulla on oikeus omaan rauhaan. Eikö mulla sitten raskaana olevana nais-ihmisenä ole oikeutta kokea kaipuuta lapsen isää kohtaan? Olin niin hölmö, että kuvittelin raskauden vievän baarihalut meiltä molemmilta, en käsittänyt että tämä napanuora sitoo vain ja ainoastaan minut. Tämä asiasta stressaaminen on oikea oravanpyörä, mitä enemmän murehdin, sitä enemmän pelkään että vauvankin on paha olla. Kauhea syyllisyydentunne.. En saa tätä oloa loppumaan, tarvitsisin siihen isää.
Kateellisena luen tältä palstalta niistä ihanista odottavista isistä, jotka osallistuvat lapsen ja äidin elämään jo raskausaikana. Sellaista meilläkin piti olla..

En jaksa enää toivoa, että asia tästä miksikään muuttuisi, joten toivonkin enemmän keinoja oppia ottamaan elämä sellaisena, kuin se on. En halua surra koko raskausaikaa, joten mitä voin tehdä?

Minä ja vaavi olemme kiitollisia vastauksista.

 

[BornToLose]

Tiedän mitä koet joten :hug:

Oma mieheni oli myös samanlainen baarikärpänen, silloinkin kun odotin esikoistamme. Muistan kuinka pahalta tuntui jäädä yksin kotiin ja odottamaan kunnes toinen saapuisi kotiin. Eikä se todellakaan ole sama asia, että voisit vieläkin mennä ja tulla kuten ennenkin! Tai ei ainakaan minulla kun ennen baareissa tupakoitiin niin heräsi itse seuraavana päivänä kuin krapulassa ja muutenkin on väsyneempi eikä jaksa hillua yötä myöten :/
Valitettavasti en osaa auttaa mitenkään.
Mutta oma mieheni muutti tapojansa ihan vasta vastikään kun luuli menettävänsä meidät; minut ja tyttäremme. Nyt suhteemme on parempi kuin koskaan ja saan kaiken hänen huomionsa.

Yritä jaksaa, sinun ja vauvan takia :hug:

 

[Brierhip]

Moi. =)
Et varmasti oo ainoa joka noin ajattelee. Useimmat miehet vaan ei pysty täysin eläytymään että siellä naisen mahassa ihan oikeasti on se lapsi vaikka sen tietävätkin. Joillakin se tunne herää ultra-käynnillä ja toisilla vasta kun lapsi syntyy... Ja saattaa myös olla että joillekin tulee pieni pakokauhu kun ovat tulossa isäksi.
Yks asia minkä mä itse huomasin ekan raskauden jälkeen kun oli kaikenlaisia ajatuksia pyöriny päässä, että hormonit on raskausaikana ihan sekasin ja mä ainakin otin vähän kaiken liian henkilökohtaisesti... Raskauden jälkeen kun alko toi hormonitoiminta vähän tasottuu niin huomasin että jotkut asiat mistä olin loukkaantunu tms. olikin ihan turhia..
Mutta uskon että sunkin miehes viimeistään lapsen synnyttyä alkaa viettää enemmän aikaa kotona.
Kirjotit ettet halua surra koko raskausaikaa niin siihen sä pystyt itse vaikuttamaan. Teet asioita mistä pidät ja tapaat ihmisiä. Keskity vauvaan, unohtamatta miestäsi. =)

 

[epätoivo]

Kiitos kun vastasitte, mukavaa että on kohtalotovereita jotka on selviytyneet. Olo on kuin aallonharjalla, välillä kurja olo on tiessään ja yhtäkkiä kurjuus on taas ihan käsinkosketeltavaa eikä kyyneleille näy loppua. Niinä hetkinä, kun on oikein vaikeaa, on tosi vaikeaa nähdä mitään ulospääsyä siitä kaameasta olosta. On niin vaikeaa olla, että pelkkä hengittäminen tuntuu vaikealta. En pysty olemaan miettimättä, mitä vikaa minussa on, jos toinen lähtee mielummin ryyppäämään kuin on mun kanssa.
Just tällä hetkellä on melko neutraali olo, mutta tiedän entuudestaan, että nukkumaanmenosta ei tule mitään. Uni ei tule ja siitäkin koen sitten syyllisyyttä. Toivon vaan että se vaavi osaa napanuoransa avulla jättää nämä kakkamaiset olotilat äitinsä kannettavaksi..

 

[jybis]

voi hitto..meillä taas sama kuvio mutta mies huitielee kavereittensa kanssa jossain,ei juo ollenkaan mutta ottaa se silti päähän että tuo vaan käy kääntymässä täälä eikä oo oikeestaan milläskään koko vauvasta.
puhu neuvolassa tuosta että koet olevas yksin,ite sain keskustelu apua ja olenkin tässä nyt asennoitunut yksinoloon. :hug:

 

[Käpylehmä]

Mulla mies pörräsi joka viikonloppu baareissa kavereidensa kanssa kun ensimmäistä odotimme. Tunsin olevani yksin ja keskellä yötä aina piti vielä petailla mieheni kaverille sänkyä kun tulivat kännissä meille yöpymään. Mieheltäni sain kyllä myötätuntoa kun oli selvinpäin, mutta kun viikonloppu koitti ja kaverit alkoivat soitella niin myötätunto vaihtui menohaluiksi. Itse olin myös välillä mukana, mutta loppua kohden en enää niin usein jaksanut. Mutta kun lapsi syntyi, ymmärsi tuo mies rauhoittua ja sen jälkeen menohalut tyssäsivät aika lailla. Kerta viikossa vaihtui kertaan kuukaudessa tai kahdessa ja pisin tauko taisi olla jopa puoli vuotta. Toivon sinulle jaksamista ja parempaa huomista. Tiedän että kaikki miehet eivät muuta tapojaan edes lapsen syntymän jälkeen mutta toivon kuitenkin että sinulla niin kävisi.

 

[stoppis]

Kyllä minäkin muistan yksinäisyyden tunteita esikoisen odotuksesta. Meillä mies ei niinkään juossut baareissa, mutta huomasi, että hänellä tuli jotenkin kova tarve mennä niitä omia menoja niin kauan kuin vielä pystyi. Eli hän kävi kavereiden kanssa harrastuksissa, lähinnä erilaisia urheilujuttuja tosi usein. Ja minä istuin kotona yksin, kun minulla oli taas sellainen kodinrakennus-fiilis päällä eikä haluttanut mennä ympäriinsä. Olihan se välillä yksinäistä, mutta minä ajattelin sen niin, että annan sen nyt mennä niin paljon kuin haluaa ja tarvitsee, koska pian asiat muuttuu ja hän on minun tukenani kotona. Ja niin meillä kävikin

Toivottavasti teillä asiat kääntyy parempaan.:hug: Vaikka täytyy kyllä sanoa, että miehesi asenne kuulostaa aika ilkeältä Kuulostaa vähän yhden kaverini mieheltä ja heillä ei meno ole muuttunut miksikään kahdenkaan lapsen jälkeen |O Toivottavasti sinun miehesi kasvaa lapsen synnyttyä! Tsemppiä sinulle kovasti!

 

[YOdottaja66]

Moi ...
olen tehnyt erilaisia valintoja eli lyhyehkön seurustelun jälkeen tulin raskaaksi, mutta erittäin onnellisena odotan ekaa lastani yksin.
Aattelin, että näistä ajatusmalleista voisi olla hyötyä siihenkin - jos ei isä ei pääse oikein odotukseen mukaan ?
Eli - mä vaan päätin olla onnellinen - siis olla onnellinen raskaudesta - voisiko ko asian kertoa miehellekin, että äidin onnellisuus, tasapaino ja hehkutus vaan on vauvan raskausajan ja sen alku vauva-ajan hyvinvoinnin kannalta tärkeä seikka ?
Voiko teidän tilanteissa myös haalia ja vahvistaa tälle ajalle muita verkostoja - ystävyyssuhteita, uusia verkostoja tms - jos vaikka mies on baarissa , niin menee itse kyläilemään ja juttelemaa vauvajuttuja jonkun hieman samanhenkisen kanssa ? Niin että vaikka mies tarvitsee sen pidemmän ajan (toivottavasti vain näin) isäksi kypsymiseen , niin itsellä ei ole paha mieli toisen vähästä osallisuudesta tai välinpitämättömän tuntuisesta asenteesta .
Kärsimättömänä odottaminen ei varmaan paranna asiaa ?
Väistämätöntähän se on että elämä tässä muuttuu - kaikilla isillä tai miehillähän elämä ei muutu - he näkevät asian näin. Ja jotkut heräävät asiaan myöhemmin .
Olen paljonkin tätä miettinyt , vaikka teinkin toisenmoisen päätöksen.
Voiko nainen synnyttää isän ? Vaiko vain lapsen ?

Voiko maanittelulla ja maalailulla vaikuttaa miehen kypsymiseen isäksi , tai siihen että hän tajuaisi vanhemmuuden perusjuttuja ?
Tai voiko isän saada jollain tuntemaan itsensä enemmän osalliseksi - osallistumsiet neuvoloihin, ultriin - itse meinailin aluksi kirjoitella päiväkirjaa äitiydestä, vauvatuntemuksista, haaveista yms - jotta jos tän lapsen isä jotenkin olisi asiaa siitä paremmin sisäistänyt .

En tiedä - voi olla että raskusaikaa helpottaisi - jos pystyisi ajattelemaan että tää on nyt Sun ja vauvan projekti , nautitte ainakin te kaksi. Isä kypsyy asiaan myöhemmin ... toivon mukaan .
Itsehän en moiseen pystynyt - vaan valitsin toisen tien , tosin mun tunnesiteet lapsen isään oli olemattomat , joten päätös oli helppo.

Kaikkea hyvää ja jaksuja ...

papu & viola auroora RV 27

 

[tyynex]

meillä sama ongelma :'( mies on kyllä ihana ja huomaavainen, mutta kun vkl koittaa, mielummin hän lähtee baariin kun jää kanssani kotiin. tehdään kyllä reissuja yhdessä, käytiin serenassa, mutta yllätys yllätys, mies oli sielläkin kännissä! mitään ei voi tehdä ilman viinaa... että mua ottaa sit päähän. toivottavasti tajuais pistää asit tärkeysjärjestykseen.
ainiin, mä olen 19 ja mies 22 ja eka lapsi tulossa. iso :hug: kaikille

 

[Tidulei]

tunnistin sut tuolta jyväskylän odottajista... mulle voit laittaa yksityisviestiä jos haluat jutella enemmän!

TinniPinni

 

[epätoivo]

Kiitos kaikille vastauksista. Täytyy sanoa, että Sinulla, YOdottaja66 on mahtava asenne, siitä nyt ammennan itseeni isolla kauhalla, vaikka en yksin olekaan :hug:
Kesälomat on pidetty ja paluu työelämään on omalta osaltaan helpottanut oloa, ei ole aikaa, eikä tarvetta märehtiä omia asioitaan. Tämän vko:nlopun painan töissä, ja kyllä se mies tietysti NYT on kotona No, ei parane valittaa, on se kiva että mies pysyy kotosalla vaikkei minusta töiden takia olekaan seuranpitäjäksi.
Alkaa muutenkin olla jotenkin normaalimpi olo, henkisesti tarkoitan. Ei itketä eikä väsytä niin paljoa kuin vielä pari vko:a sitten. Viime viikolla minun yksi läheisimmistä ystävistäni ja sukulaisistani sai tietää olevansa raskaana, ja se on kyllä äärimmäisen mukavaa. Nyt jos miehet alkaa hankaliksi niin voidaan pitää toinen toisillemme seuraa teekupposten äärellä!

Kyllä elämä voittaa, mahtavaa! B)

Tyynex, jaksamisia sinnekin!

 

[Sssalla]

ei ne miehet niin nopeasti välttämättä syty asialle. äidin mahassa se vauva kasvaa, musta on luonnollista että äidillä on ainakin alkuun se side vahvempi. ja kuka käskee sun jäädä kotiin, jos mies menee välillä omiaan. kyläile, harrasta jotain. samalla tapaa ilman raskautta voisit jäädä kotiin miehen mennessä omiaan. ja voihan sinne baariin mennä myös, riippuen paikasta. enää ei saa tupakoida kun harvassa paikassa, ja on niitä paikkoja missä ei ole ympäripäissään ihmisiä, vaan voi mennä istumaan iltaa. ja alkoholittomiakin drinkkejä ne baarimikot osaa tehdä =) tai yksinollessa voi lukea hyvää kirjaa, katsoa leffaa, nukkua. ei pidä aina pahinta miettiä, kun asialle kerta voi jotain tehdä.

 

[kanelitytto]

Kyllä meilläkin mies on mennä viipottanut viikonloput läpeensä, mutta olen ajatellut että menköön. Alussa sain muutaman kerran keskellä yötä itsesäälikohtauksen kun mies vaikka soitti baarista ja kuulin sen hälinän ja menon takaa. Olin mukamas niiiiin hylätty ja yksin. Aamulla totesin kuitenkin taas kuinka mukavaa oli kun ei ollut ollut missään juhlimassa. Muutaman kerran lähdin mukaan, mutta yleensä myöhäinen ajankohta, tupakointi ja liian humalaiset ihmiset saivat yhdessä aikaan niin huonon olon, että oli pakko lähteä kotiin.

Olemme muuttaneet vajaa vuosi sitten paikkakunnalle, jossa miehelläni ei ollut valmiiksi tuttuja ja koska hän on yksi sosiaalisimpia tuntemiani ihmisiä, olen ollut iloinen että kavereita on löytynyt. Olkoonkin, että se vaatii minulta yksinäisiä iltoja. Olemme olleet yhdessä aika aktiivinen pari aikaisemmin, mutta nyt kun olen suurimman osan ajasta rättiväsynyt tai supistaa tai selkää särkee tai jalkoja turvottaa, en yhtään ihmettele että mies aina silloin tällöin kyllästyy seuraani.

Olen jonkin verran puhunut miesten menohaluista sellaisten ystävien kanssa, jotka ovat juuri olleet raskaina tai ovat nyt raskaina ja kyllähän se miesten ns. "viimeinen irrottelu" taitaa olla aika yleistä. Minäkin luotan siihen, että sitten kun pikkuinen on maailmassa, aika kotona tuntuu taas miehestäkin mielekkäältä.

Sen verran täytyy vielä lisätä, että mieheni on ollut muuten erittäin hyvin mukana tässä odottamisessa. Hän huolehtii olostani, kantaa kaupasta herkkuja, komentaa lepäämään ja vahtii etten esim. mene enää uimaan Vauva ei tietenkään ole hänen ajatuksissaan ihan samalla tavalla kuin minulla, mutta minun kylkiini ne potkut osuvatkin!

 

[suvis]

Täällä myös mies on odotusaikana mennyt enemmän ja vähemmän (baareissa,festarireissun...) ja olen antanut mennäkin...nyt menossa rv 33 ja mies totesi että nyt hän ei enää mene vaan alkaa "valmistautumaan" vauvan syntymään, tajusi itsekin että se vauvahan voi syntyä ihan koska tahansa ja haluaa ehdottomasti olla mukana synnytyksessä. Muutenkin on ollut hyvin mukana tässä odotuksessa ja luulen että jos olisin kovasti alkanut protestoimaan iltamenoja, hän olisi niitä vähentänytkin...

 

[cicilisko]

Ensinnäkin kovasti haleja, niinä yön hiljaisina tunteina hormoonien jyllätessä maailma voi todella tuntua epäoikeudenmukaiselta. Mutta itsekkin veikkaisin tuota viime hetken juoksuintoa. Jos ajattelee asiaa niin että nainen alkaa suunnitella heti lastenhuonetta, tarvittavia hankintoja, vaatteita yms.. Nämä siis yleensäkkin asioita joista nainen päättää pääsääntöisesti yksin.

Sitten on ne lukuisat raskausoireet, tutkimukset, synnytys, kaikki omaan kehoon liittyvä. Myös asioita joissa mies ei voi kuin kuunnella.

Ja esikoisen kohdalla varsinkin päässä saattaa pyöriä kasvatukseen liittyviä juttuja, no niitä taas voi ratkoa vasta kun "tilanne on päällä"

ja kaiken tämän keskellä on mies, jonka Tehtävä on olla Tuki, Turva ja Ongelmanratkaisija Mutta mutta.. "nainen on ennenkin päättänyt sisustusasiat..."
Ja "eikös naiset tunne oman kehonsa parhaiten, tietääkö ne luonnostaan nää jutut.. enhän mä voi sille sanoa että se synnytys hirvittää, entä jos en osaa olla siellä "oikein".."

Olen ainakin omasta avokkeesta huomannut että asia kuin asia, yrittää tarjota aina ratkaisuja kovasti, vaikka itse haluaisin vain keskustella ja sitä kautta itse löytää ratkaisun. Ehkä siis meidän miesparat koittaa vaan luovia jotenkin eteenpäin, ja tottahan se on että aika ulkopuolisia ovat ennenkö se pienokainen konkreettisesti on läsnä.
Auttaisko kysellä asioista joihin voi oikeasti löytää ratkaisuja. vaikka kysellä että pitäisköhän olla isompi auto, tai että onkohan rattaista jotain vertailutestejä...? Jos saisi sillä tavoin osallistumaan raskauteen?

Ja yrittää löytää kompromisseja, toisen pitää päästä kavereiden kanssa, mutta myös sinä tarvitset toisen seuraa, raskaana tai ei.

Isoja haleja kuitenkin, toivottavasti tilanne paranee pian!
:hug: