Oma aika, minun ja miehen

Kuvittelenkohan liikoja, kun uskon, että minullekin pitäisi joskus jäädä omaa aikaa?
Tiedättehän, sitä aikaa jolloin voi nyppiä kulmakarvansa, lukea lehden, soittaa rauhassa kavereille, istua alas ja katsoa vaikka telkkaa tai lähteä lenkille. Hurjaa olisi jos voisi joskus mennä yksin kaverin luona käymään tai ostoksille.
Mieheni on mielestään esimerkki isä, ja sellaisena häntä pitävät ystävämme, sukuilaiset ja mikä pahinta jopa rakkain tyttökaverini. Siispä avaudun tänne. Häntä pidetään ihanana miehenä ja isänä, koska sellainen hän on muiden seurassa. Leikkii ja hoitaa innoissaan vauvaamme (4kk), kokkailee vieraille ja muistaa mainita siitä että aamupäivällä siivosi asunnon.
Todellisuus.
Mieheni on töissä päivät. Hän tulee kotiin ja syö. Avaa mailinsa ja viettää postiensa seurassa muutaman tunnin. Katsoo elokuvan ja kun vauva nukahtaa 23 aikoihin haluaa seuraa ja hellyyttä. Nukahtaa ja herää hyvin nukutun yön jälkeen taas samanlaiseen päivään. Viikonlopput menevät muuten samallalailla paitsi että mieheni kuluttaa päivät harrastuksissaan.
Minä herään 06 kun vauva herää. Vauvan kanssa syödessä ja touhutessa menee 11 jolloin alan korjata lojuvia rojuja, tiskaan, siivoan, pyykkaan, syön. Iltapäivällä käyn kaupassa, teen ruoan ja loppuilta meneekin taas vauvan seurassa. Minulle ei jää ikinä aikaa itselleni. Ja kun vauvan nukahdettua alan esim. lukea, mieheni alkaa murjottaa ja valittaa, etten välitä hänestä.
Olen yrittänyt puhua, ja mieheni sanoo joka kerta, että "olet oikeassa, minun on osallistuttava enemmän kotitöihin niin sinulle jää joskus aikaa itsellesi ja siten myös joskus meille." Mutta mikään ei muutu!!! Sen jälkeen kun vauva syntyi, mieheni on imuroinut kerran pakotettuna. Siinä se. Yhtään yötä hän ei ole vauvan kanssa valvonut.
Miehessäni ei oikeastaan ole mitään vikaa (siis alkoholismia, ilkeyttä, petturuutta tms.) mutta minusta alkaa tuntua siltä että voisin paremmin ilman häntä kun olisi vähemmän sotkuja siivottavana, eikä tarvitsisi kuunnella jatkuvaa valitusta siitä, ettei minulla ole aikaa hänelle....
Kiitos ja anteeksi...helpotti jo vähän.

 

Meillä oli joskus samantapaista, joten näytin miehelle minkälaista mun elämä on, lähdin aamulla ja tulin kotiin kun huvitti, tein mitä halusin, jatkoin tätä 3 pvä, kyllä mies loppujen lopuksi ymmärsi, ja totes et on kuulemma hänen elämänsä paljon helpompaa kun mun, ja nykyään jos haluan lähteä johonkin, ilmoitan vaan miehelle. Mutta pakko myöntää, et miehellä on enemmän vapaa aikaa kun mulla.

 

Samat kaavat sitä taitaa olla täälläkin. Mä hoidan työmatkalla lapset kotiin koulusta ja iltiksestä, laitan ruuan ja siivoan syönnin jälkeen astiat. Siivoan kotia lasten kanssa ja käyn heidän kanssa myös kaupassa. Mies töistä tullessa oikaisee sohvalle ja nukahtaa kunnes herää kun huhuilen lapsia syömään. Siitä sitten ilta kuluukin lepäillessä tai koneella. Jos joutuu olla lasten kanssa vähän pidempään niin itkuun sekin hetki päättyy kun ei ole yhtään pinnaa lasten suhteen.
Olen toki päässyt yksinkin viime syksynä viikonlopun lomalle. Yleensä se vaan meillä on ukko joka kulkee muutaman kerran vuodessa viikon matkoilla. Ja onhan mulla joskus aikaa istuskella tässä ja naputella teille katkeria vuodatuksiani.

 

joskus mustaki tuntuu et helpommalla pääsis jos ois yh.jos jo suhteessa tuntuu yh;lta niin mix pestä miehen kalsareita ja hyysätä hänen lapsiaan joka toinen viikonloppu.ja hoitaa aina kaikki kotityöt ja lisäx vauva. suunnilleen 3 kr viikossa kerkee lukea hätäseen päivän lehden.jippii!
mies kun on lapsi muiden joukossa.toivottavasti jossakin perheessä mies muistaisi joskus ilman pyytämättä antaa aikaa äiti-ihmisellekin.kyvyistä ei ole kiinni.vaan haluista.