Olisitteko te hypänneet nuorena vieraan auton kyytiin?

"joppe"
Itselläni oli kaveriipiirissä sekalaista sakkia, mutta edes niin sanotut pahat tytöt jotka olivat huonoista oloista tai lastenkotilapsia, eivät olisi edes viettäneet iltaa yksin kolmen pojan kanssa, saati menneet vieraisiin kyyteihin. Näin 70-luvun lopussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24474168:
Mä olen kerran liftannut, kun olin menossa Mäntsälän keskustasta takaisin koululle Saareen. En tajunnut ollenkaan pelätä. Se, joka otti mut kyytiin, olikin joku uskovainen. Vasta silloin mulle tuli mieleen, että sattuipas sopivasti, sehän olisi voinut olla vaikka joku aivan kamala, raiskaaja tai murhaaja.
Yhdellä liftausreissulla kyydin ensimmäiset lauseet olivat: "Vapauduin tuossa vasta vankilasta. Istuin taposta." Sen jälkeen jatkoi kertomalla uskoon tulostaan vankilassa ja soitti mulle jotain lempparisaarnaajaansa kasetilta.
 
Taalla tuskin kukaan tietaa miksi Karoliina on mennyt vieraiden kyytiin tai onko mennyt omasta tahdostaan ja ylipaansa ovatko nuo miehet Karoliinalle olleet tuttuja entisestaan vai ei. Taas on ap:lta oman kuvan kiillotusta kadonneen tyton kustannuksella. Minullakin eras sukulainen (nyt jo kuollut) lahti usein vieraiden kyytiin ja hanella oli raskas elama mika osaltaan selittaa sita miksi lahti muiden kyytiin. Jos elama olisi mennyt toisella tavalla niin tuskin olisi samalla tavalla muiden kyytiin lahtenyt ja olisi varmaankin viela elossa. Ja hanen elamansa muuttui aikoinaan kokonaan ilman omaa syyta.
 
Lunatic
No onhan tuokin jonkinlainen teoria

Tässä mun visio:
Humalainen tyttö oli bussipysäkillä skootterillaan odottamassa viinanmyyjiä. Viinanmyyjät saapuivat paikalle tuolla "bemarilla" ja bemarissa oli joku, jonka tyttö tunsi entuudestaan. Tämä tytölle aiemmin tuttu henkilö totesi tytön olevan senverta kovassa jurrissa, ettei skootterilla ajaminen ole laisinkaan mahdollista ja ehdotti, että tyttö ajaa skootterinsa sivuun isolta tieltä ja pääsisi auton kyydissä jatkamaan matkaansa. Tyttö suostui ehdotukseen ja lähti siirtämään ajaen skootteriaan, törmäten sinne piha-aitaan. Tästä häkeltyneenä ja poliisin tuloa peläten hän riisui kypäränsä ja muut paikalta löytyneet esineet ja hyppäsi bemarin kyytiin.
Mä taas pysyn vanhassa teoriassani, että joku auto on seurannut Karoliinaa, ja miesporukka on korjannut tytön kyytiin.

Tosta pysäkki-episodista en tiedä.. ehkäpä ne on siitä lähteneet vasta seuraamaan..
 
No onhan tuokin jonkinlainen teoria

Tässä mun visio:
Humalainen tyttö oli bussipysäkillä skootterillaan odottamassa viinanmyyjiä. Viinanmyyjät saapuivat paikalle tuolla "bemarilla" ja bemarissa oli joku, jonka tyttö tunsi entuudestaan. Tämä tytölle aiemmin tuttu henkilö totesi tytön olevan senverta kovassa jurrissa, ettei skootterilla ajaminen ole laisinkaan mahdollista ja ehdotti, että tyttö ajaa skootterinsa sivuun isolta tieltä ja pääsisi auton kyydissä jatkamaan matkaansa. Tyttö suostui ehdotukseen ja lähti siirtämään ajaen skootteriaan, törmäten sinne piha-aitaan. Tästä häkeltyneenä ja poliisin tuloa peläten hän riisui kypäränsä ja muut paikalta löytyneet esineet ja hyppäsi bemarin kyytiin.
Ihan varteenotettava vaihtoehto tuokin. Ehkä pelästyi sitä lehdenjakajaa, ja luuli että on poliisi? Tiehän jatkuu siitä pyörätienä, joten jatkoiko matkaa juosten sinne ja miten juttu sitten jatkuu...
 
Lunatic
Kerran jouduin maksamaan kotimatkani suihinotolla. Muuten ois jätetty pimeeseen mettään.
Muistan että sen ukon sperma maistui ja haisi niin pahalle, että kakoin ja vähän oksensinkin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24474500:
Ihan kamalaa! :( Teitkö mitään ilmoitusta siitä äijästä? Toihan on seksuaaliseen tekoon pakottamista.
En tehny, pääasia että pääsin kotiin.
Olin kyllä ton reissun aikaan jo parikymppinen.
 
yyhoo
On sitä tullut vieraiden kyytiin hypittyä nuorena, yleensä kaverin kanssa, mutta yksinkin. Ja yksinkin yössä liikuttua.
Mentyä vieraisiin kämppiin, jne.
Kyllä tätä pitää peesata. Ja todella onnellinen saa olla, sekä kiittää suojelusenkeleitä, ettei ole mitään sattunut! Nykyään ei tulis mieleenkään edes täällä maalaiskylässä lähteä esim. yksin kävelemään baarista kotiin vaan aina otan taksin, jos en itse ajokuntoinen ole.
 
"diu"
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 45 v;24474547:
Minä olisin jäänyt sinne korpeen. Tosin en koskaan ole liftannutkaan enkä muutenkaan tuntemattomien enkä juuri tuttujenkaan kyytiin ängennyt.
Voisin mäkin sanoa että joo mä olisin hakannut sen äijän tajuttomaks ja ajanut itse kotiin.. mutta katos siinä voi olla myös jotain mitä sä et tiedä, esim. uhattu aseella tms. ja teinityttö ei ehkä ole maailman loogisin otus.
 
Kuin ihmeen kaupalla oon vielä hengissä, eikä mitään pahempaa ole sattunut. Nuorena olin aina ihan tolkuttomassa kännissä ja sammuilinkin mihin sattuu tosi usein. Vieraisiin ryyppyporukoihin olen lähtenyt mukaan monta kertaa ja tuntemattomien luona yöpynyt jne. Olen myös liftannut yksin jonkin verran. Yhden ainoan kerran joku äijä alkoi esitellä vehjettään mulle, mutta siinä vaiheessa juoksin niin kovaa kuin jaloista lähti.
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 45 v;24474547:
Minä olisin jäänyt sinne korpeen. Tosin en koskaan ole liftannutkaan enkä muutenkaan tuntemattomien enkä juuri tuttujenkaan kyytiin ängennyt.
Ihan sama mitä oisit tehnyt. Itse kyllä halusin kotiin, olin rahaton ja monta päivää reissussa rähjääntynyt. Ei oikein huvittanut jäädä enää siinä vaiheessa pimeeseen korpeen, vaan otin kiltisti munan suuhun.
 
äiti 45 v
[QUOTE="diu";24474566]Voisin mäkin sanoa että joo mä olisin hakannut sen äijän tajuttomaks ja ajanut itse kotiin.. mutta katos siinä voi olla myös jotain mitä sä et tiedä, esim. uhattu aseella tms. ja teinityttö ei ehkä ole maailman loogisin otus.[/QUOTE]

En minä puhunut kadonneesta Karoliinasta mitään kun en siitä asiasta tiedä mitään, Lunaticille vastasin.

Minulle annetiin kotoa vastaavat ohjeet kuin mitä ap aloituksessaan luetteli, niitä olen seurannut joten voin hyvin sanoa sen mitä sanoin. Ja varmasti olisin sinne pimeään korpeen jäänyt ennemmin kuin suihin ottanut joltain kuppaselta äijältä.

Ja luuletko sinä että moni teinityttö on keski-ikäisenä naisenakaan mikään maailman loogisin otus?
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja ärsypilämi;24474593:
Amatööri! Eihän sitä ois tarttenu nielemään alkaa ;) :D
En muista nielinkö mutta suuhun sitä pääsi ja en ole koskaan haistanut niin pahanhajuista spermaa.. oli kuin mädänneen kananmunan haju tai vastaava. Oikein pistävä ja pani väkisin oksennusrefleksin toimimaan.
 

Yhteistyössä