Oli siinäkin lastenhoitaja :O

"tietäjä"
Samaa mieltä.

Kyseisellä asiakkaalla ei ollut huumetaustaa, mutta häntä kuitenkin perusteettomasti epäiltiin huumausaineen hallussapidosta. Koska kyseistä löydöstä ei tutkittu ennen etsintälupaa, vaan mentiin luullon pohjalla etsimään lisää todistusaineistoa. Jos todistusaineisto olisi tutkittu ensiksi, niin koko asialta oltaisiin vältytty. Asiakkaan tausta ei saisi vaikuttaa niin paljon, että voidaan törkeästi toimia selän takana sekä vastoin kaikkia ohjeita.

Ensimmäisen kerran mentiin vikaan jo siinä, että kyseinen lastenhoitaja ylitti omat valtuutensa ja tutki kotia jonkun syyn varjolla. Tämä hoitaja osoitti epäammattimaista käytöstä sekä käytti hyväkseen asiakkaan luottamusta. Hän asetti itsensä sekä työnantajansa noloon tilaanteeseen.
Montako kertaa se pitää sanoa, että ihan lain mukaan poliisi EI tarvitse kotietsintään lupaa, vaan voi sen itse itselleen "myöntää" jos on syytä epäillä rikoksesta. Eli mitään todisteita ei tarvita, pelkkä epäilys riittää. Ei kannata uskoa kaikkea mitä jenkkisarjoissa kerrotaan, tai varsinkaan että ne asiat pätis myös suomessa.
 
"NIIN"
[QUOTE="tietäjä";24946265]Montako kertaa se pitää sanoa, että ihan lain mukaan poliisi EI tarvitse kotietsintään lupaa, vaan voi sen itse itselleen "myöntää" jos on syytä epäillä rikoksesta. Eli mitään todisteita ei tarvita, pelkkä epäilys riittää. Ei kannata uskoa kaikkea mitä jenkkisarjoissa kerrotaan, tai varsinkaan että ne asiat pätis myös suomessa.[/QUOTE]

Protokolla ohjaa myös poliisia.


Terveisin poliisin tytär.
 
"ahaa"
[QUOTE="tietäjä";24946265]Montako kertaa se pitää sanoa, että ihan lain mukaan poliisi EI tarvitse kotietsintään lupaa, vaan voi sen itse itselleen "myöntää" jos on syytä epäillä rikoksesta. Eli mitään todisteita ei tarvita, pelkkä epäilys riittää. Ei kannata uskoa kaikkea mitä jenkkisarjoissa kerrotaan, tai varsinkaan että ne asiat pätis myös suomessa.[/QUOTE]


Eivät poliisit ole "kaikkivoipaisia" täällä Suomessakaan.
 
"tietäjä"
[QUOTE="ahaa";24946407]Eivät poliisit ole "kaikkivoipaisia" täällä Suomessakaan.[/QUOTE]

Ei tietenkään, mähän vaan kommentoin tohon kun ihmiset väittää ettei ilman etsintälupaa saa mennä penkomaan. Mistään muusta poliisiin liittyvästä en nyt oo kinannut.
 
On täälläkin porukkaa. Aina jauhetaan, että apua pitää ottaa vastaan, jos on esim. uupumuksesta epäilyä. Tässä tapauksessa oli kyse 1- ja 2-vuotiaiden lasten yksinhuoltajasta - sekö ei nyt yhtäkkiä olekaan riittävä syy hankkia apua? Kummallista leimaamista, varsinkin kun tuossa jutussakin mainittiin, että mitään huumetaustaa ei ole.

Ja onnea sulle, joka olet ollut 7 vuotta kuivilla! Hienoa, että olet saanut elämäsi kuntoon!
 
  • Tykkää
Reactions: idunnor
"vieras"
Jos se hoitaja oli epäillyt äittiä jostain, vaikka sitten huumeidenkäytöstä tai muuten huonosta lastenkohtelusta niin eikö sen olisi ollut silloin pitänyt ilmoittaa siasta eteenpäin eikä käydä itse tutkimaan ihmisen asuntoa?

Mä nyt en osaa suhtautua noihin lemmikin tuhkiin niin tunteella joten en ymmärrä mistään tuhkien häpäisemisestä, mutta se kyllä ottaisi päähän jos kotiin tulless aolisi koko asunto myllätty tuollaisen epäilyksen takia. Mun mielstä se sossun olisi kuulunut kustantaa sinne siivoaja pistämään paikat kuntoon ja osoittaa anteeksipyyntö sille äidille. Anteeksipyyntö siis siitä että sen tavaroita on menty noin penkomaan.

Sitten sille lastenhoitajalle sopiva rangaistus tosta toiminnastaan. Kenkää työpaikasta vaikka.
 
"Vieras"
[QUOTE="tietäjä";24946424]Ei tietenkään, mähän vaan kommentoin tohon kun ihmiset väittää ettei ilman etsintälupaa saa mennä penkomaan. Mistään muusta poliisiin liittyvästä en nyt oo kinannut.[/QUOTE]


Kotietsintälupa tarvitaan edelleen! Sen voi myöntää myös poliisiviranomainen itse, mutta vain siinä tapauksessa että kotietsinnän tekeminen ei siedä viivytystä ja sinua epäillään rikoksesta josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään 6kk vankeutta. Kotietsintälupa täytyy esittää asunnon haltijalle tai jos sitä ei ole niin kertoa suullisesti. Kotietsinnästä poliisi laatii myös pöytäkirjan jonka asunnon haltija voi vaatia itselleen. Ymmärrätkö että poliisi ei ole jumala joka voi toimia täysin mielivaltaisesti ja ilman syytä? Jos tämmöinen vääryys on sinua kohdannut niin tee hyvä ihminen jotakin ja vaadi itsellesi oikeutta!
 
lastenhoitaja vuodesta -95
[QUOTE="tietäjä";24946424]Ei tietenkään, mähän vaan kommentoin tohon kun ihmiset väittää ettei ilman etsintälupaa saa mennä penkomaan. Mistään muusta poliisiin liittyvästä en nyt oo kinannut.[/QUOTE]

Tässä on nyt noin miljoona kertaa toitotettu, että asiakkaalla ei ole huumetaustaa, mutta silti epäiltiin huumausaineen hallussapidosta. Täysin eri asia olisi ollut, jos asiakkaalla olisi ollut taustalla käyttöä tai muuta vastaavaa. Yleensä silloin poliisi meneekin suoraan kotiin tonkimaan, mutta nyt lähtivät lastenhoitajan tekemän ilmoituksen perusteella omalla luvalla etsimään aineistoa.

Hämmästyttävää on kuitenkin se, että poliisit hyväksyivät lastenhoitajan laittoman kotietsinnän. Lastenhoitajalla ei ole valtuuksia tähän hommaan, ei vaikka olisi kuinka huolissaan lapsista. Myös meillä sosiaalialan ammattilaisilla on ihan selvät sävelet siitä, että miten näissä asioissa kuuluu edetä. Ja tietääkseni meillä ei ole lupaa penkoa asiakkaan kotia tai tuhota omaisuutta.

Voimme ainoastaan spekuloida sitä, että toimittiinko tapauksessa oikein. Minun vastaukseni on selkeä ei.
 
"tietäjä"
[QUOTE="Vieras";24947016]Kotietsintälupa tarvitaan edelleen! Sen voi myöntää myös poliisiviranomainen itse, mutta vain siinä tapauksessa että kotietsinnän tekeminen ei siedä viivytystä ja sinua epäillään rikoksesta josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään 6kk vankeutta. Kotietsintälupa täytyy esittää asunnon haltijalle tai jos sitä ei ole niin kertoa suullisesti. Kotietsinnästä poliisi laatii myös pöytäkirjan jonka asunnon haltija voi vaatia itselleen. Ymmärrätkö että poliisi ei ole jumala joka voi toimia täysin mielivaltaisesti ja ilman syytä? Jos tämmöinen vääryys on sinua kohdannut niin tee hyvä ihminen jotakin ja vaadi itsellesi oikeutta![/QUOTE]

Milläs sitten selität se, että esim. hampunkasvattajien kotiin poliisi rynnii tekemään kotietsintää ihan vaikka jos sattuu rapussa jotain muissa tehtävissä haistamaan tms. Hampunkasvatuksesta kuitenkin yleensä tuomitaan vain sakkoja. Mä ymmärrän että kun tuossa laissa on tuollainen kohta että poliisi voi itse myöntää itselleen sen luvan, ja sen ei tartte olla kirjallinen, niin valitettavasti ihan oikeasti kotietsinnän voi tehdä ihan mielivaltaisesti.
 
"tietäjä"
Tässä on nyt noin miljoona kertaa toitotettu, että asiakkaalla ei ole huumetaustaa, mutta silti epäiltiin huumausaineen hallussapidosta. Täysin eri asia olisi ollut, jos asiakkaalla olisi ollut taustalla käyttöä tai muuta vastaavaa. Yleensä silloin poliisi meneekin suoraan kotiin tonkimaan, mutta nyt lähtivät lastenhoitajan tekemän ilmoituksen perusteella omalla luvalla etsimään aineistoa.

Hämmästyttävää on kuitenkin se, että poliisit hyväksyivät lastenhoitajan laittoman kotietsinnän. Lastenhoitajalla ei ole valtuuksia tähän hommaan, ei vaikka olisi kuinka huolissaan lapsista. Myös meillä sosiaalialan ammattilaisilla on ihan selvät sävelet siitä, että miten näissä asioissa kuuluu edetä. Ja tietääkseni meillä ei ole lupaa penkoa asiakkaan kotia tai tuhota omaisuutta.

Voimme ainoastaan spekuloida sitä, että toimittiinko tapauksessa oikein. Minun vastaukseni on selkeä ei.
Siis enhän mä ole siitä kinannut saiko poliisi tai se lastenhoitaja tehdä kotietsinnän noilla perusteilla mitä tässä jutussa on ollut. Mun mielestä kyseistä äitiä on kohdeltu todella väärin ja kaikki muut osapuolet ovat tässä syyllisiä paitsi se äiti. Mä olen vaan koittanut selventää ihmisille että todellakin poliisi toimii niin kuin itse haluaa näissä kotietsintäjutuissa. Ja myöskin halutessaan laittaa paikat ihan sekaisin, eikä tosiaankaan siivoa jälkiään.
 
lastenhoitaja vuodesta -95
[QUOTE="tietäjä";24947075]Siis enhän mä ole siitä kinannut saiko poliisi tai se lastenhoitaja tehdä kotietsinnän noilla perusteilla mitä tässä jutussa on ollut. Mun mielestä kyseistä äitiä on kohdeltu todella väärin ja kaikki muut osapuolet ovat tässä syyllisiä paitsi se äiti. Mä olen vaan koittanut selventää ihmisille että todellakin poliisi toimii niin kuin itse haluaa näissä kotietsintäjutuissa. Ja myöskin halutessaan laittaa paikat ihan sekaisin, eikä tosiaankaan siivoa jälkiään.[/QUOTE]


Kuten joku tuolla jo kirjoittikin, niin protokolla ohjaa myös poliisia. Tai sitten meille on syötetty pajunköyttä koulutuksissa.

Eivät he saa/voi mielivaltaisesti rynnätä ihmisten koteihin "kotietsinnälle" ilman pätevää syytä.

Emmekä me hoitajat voida antaa sitä syytä tekemällä itse rikoksen.

Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta asiassa on kuitenkin menetelty väärin. Kaikki alkoi hoitajan tekemästä luvattomasta "kotietsinnällä".

Tässä suora kopiointi Laki24-sivustolta:
Kotietsinnän suorittaminen edellyttää yleensä vähintään komisario-tasoisen poliisivirkamiehen päätöstä. Puhutaan kotietsintäluvasta. Jos kotietsinnän suorittaminen ei siedä viivytystä, päätöstä ei välttämättä edellytetä. Kotietsintälupa on esitettävä kotietsinnän kohteen haltijalle. Jos kirjallista kotietsintälupaa ei ole, pitää kotietsinnän tarkoitus ilmoittaa suullisesti.

Ilman kotietsintälupaa saa poliisimies toimittaa kotietsinnän, jonka tarkoituksena on kiinni otettavan, pidätettävän tai vangittavan taikka tuomioistuimeen tuotavan tai henkilönkatsastukseen toimitettavan tavoittaminen. Ilman kotietsintälupaa on sallittu myös sellainen kotietsintä, jonka tarkoituksena on sellaisen esineen takavarikoiminen, jota on voitu seurata tai jäljittää rikoksen teosta verekseltään.
 
wvw
Saattaa olla, outoa toimintaa silti hoitajalta repiä laatikko auki.

Kuka edes pitäis huumeita jossain hyllyssä esillä rasiassa? :eek: Aikamoinen vaivakin aina aukasta se laatikko kun tekee mieli, niitit ja teippiä...
Ja "Jostain syystä alkanut penkoa tavaroita"!!!Ja repiä nyt NIITATTU JA TEIPATTU rasia - kyllä tais uteliaisuus voittaa...potkut tollaselle. On se juma jos tuollaiseen järjestettyyn hoitajaan ei voi luottaa - vaan penkoo ja repii tavaroita!
Ja miksi ei odotettu äitiä ja ensin kysytty MITä tässä on? Aivan sairasta.
Ja odotettu paikalle kun etsintä (mistä syystä???) tehdään, kotiin noin vain tullaan ja kaikki myllätään.
 
"Minni"
Jaksa lukea kaikkia näitä, mut pisti kyllä niin pahasti silmään toi et jos on sossun asiakas ni täytyy olla jotain taustalla... Siihen kun riittää esim. ihan pelkkä eron tuoma taloudellinen vaikeus pärjätä ja se ettei ole mummoa, kaveria yms. jota vois pyytää lastenhoitajaksi. Tai vaikka joku sairaus. Sit kuulee tosiaan noista tapauksista mistä joku muu täällä jo kirjoittikin, et exä ja joskus exän sukukin yrittää parhaansa tuhotakseen toisen elämän sepittelemällä perättömiä huhuja. Sosiaalivirasto kun järjestää tällasia juttuja. Ei sen kyseisen henkilön joka sossun apuun joskus turvautuu tai joutuu sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisiin tarvi olla mitenkään epäilyttävä. Itekin luulin joskus teininä et sossuun turvautuu jotkut reppanat ja rikolliset, mut nykyään onneks tiedän paremmin. Kuka tahansa voi joutua joskus turvautumaan sossun apuun vaikkei sitä vois uskoa. Mies lähtee, työt loppuu yms. yms. Uskokaa tai älkää, mut sellasta voi tapahtua ihan normaaleille ja kunniallisille ihmisille.
 
k.k.k.k.
Sillä onko lain mukaan poliisilla oikeus tehdä kotietsintä ilman erillistä lupaa, ei ole mitään tekemistä sen kanssa tekeekö poliisit sitä suomessa silti. Teitä on kusetettu.
Rikos on aina rikos, mutta perusteettoman kotietsinnän tekeminen on laitonta.
Yksityisyys suojaa kansalaisia, joten kenenkään kotia ei saa mennä penkomaan ilman joko suullisesti tai kirjallisesti esitettyä kotietsintälupaa.

Hoitaja teki rikoksen, tämä jäi nyt huomioimatta.
 
wvw
[QUOTE="Minni";24947503]Jaksa lukea kaikkia näitä, mut pisti kyllä niin pahasti silmään toi et jos on sossun asiakas ni täytyy olla jotain taustalla... Siihen kun riittää esim. ihan pelkkä eron tuoma taloudellinen vaikeus pärjätä ja se ettei ole mummoa, kaveria yms. jota vois pyytää lastenhoitajaksi. Tai vaikka joku sairaus. Sit kuulee tosiaan noista tapauksista mistä joku muu täällä jo kirjoittikin, et exä ja joskus exän sukukin yrittää parhaansa tuhotakseen toisen elämän sepittelemällä perättömiä huhuja. Sosiaalivirasto kun järjestää tällasia juttuja. Ei sen kyseisen henkilön joka sossun apuun joskus turvautuu tai joutuu sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisiin tarvi olla mitenkään epäilyttävä. Itekin luulin joskus teininä et sossuun turvautuu jotkut reppanat ja rikolliset, mut nykyään onneks tiedän paremmin. Kuka tahansa voi joutua joskus turvautumaan sossun apuun vaikkei sitä vois uskoa. Mies lähtee, työt loppuu yms. yms. Uskokaa tai älkää, mut sellasta voi tapahtua ihan normaaleille ja kunniallisille ihmisille.[/QUOTE]

Ja juuri näin.
 

Yhteistyössä