Oletko tyytyväinen elämääsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja liisa lapamato
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja BootyPepille :
Alkuperäinen kirjoittaja utelias :
Saanko olla nyt utelias? Onko miehelläsi tai sinulla Israelissa sukujuuria? Oletteko juutalaisia? Ja ihan hyvällä kysyn. Pakko ei ole vastata mutta kiinnostaisi silti. :)

:attn:

Olen juutalainen. Sukuani asuu siellä :D Iman otan mukaan kun muutamme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BootyPeppi:
Alkuperäinen kirjoittaja BootyPepille :
Alkuperäinen kirjoittaja utelias :
Saanko olla nyt utelias? Onko miehelläsi tai sinulla Israelissa sukujuuria? Oletteko juutalaisia? Ja ihan hyvällä kysyn. Pakko ei ole vastata mutta kiinnostaisi silti. :)

:attn:

Olen juutalainen. Sukuani asuu siellä :D Iman otan mukaan kun muutamme.

Kiitos vastauksestasi. :D Minulla tuttavapariskunta jossa nainen on juutalainen ja mies muslimi. ;=) Hyvin toimii kaikinpuolin. :)

 
Älyttömän tyytyväinen.
Just tossa kävin hengittämässä raitista ilmaa parvekkeella, tähtitaivasta katsellen, ja kuuntelin lasten mellastusta isänsä kimpussa.. vaikka tässä kaikennäköstä sairastelua nyt on ollukin, on tämä elämä vaan pirun ihanaa.
 
Olen tyytyväinen perheeseeni, työhöni, kotiini, mutta en äitiini! Vinkkejä otetaan vastaan: miten saisin itsellei rauhan ja tulisin toimeen äitini kanssa? Kyseessä ei ole alkoholisti tms. vaan puhtaasti ärsyttävä ihminen.
 
No en ole!

Mulla ei ole työtä eikä lapsia eikä juuri tunteita miestäni kohtaan. Semmoiset miehet, jollaisen haluaisin, eivät kuitenkaan ole koskaan osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan ja exät olivat ihan täysiä hulttioita, joten en usko yhtään, että vaihtamalla paranisi. Nykyisessä ei ole muuta vikaa, kuin se ettei tunnu olevan yhtään minun tyyppiäni - ei siis ole oikein minkäänlaista henkistä yhteyttä tai tunnetta että meidät olisi tarkoitettu yhteen - ja välillä mies, joka on minuun ihan hulluna, aistii tämän mistä seuraa dramaattisia purkauksia. Tunnen jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, että pidän hienoa miestä varattuna suhteessa, jossa hän ei saa vastakaikua, mutta olen kuitenkin senverran kiintynyt häneen, että palaamme aina yhteen. Haluaisin lapsia, mutta aika ei ole nyt, ja pelkään että jään kokonaan lapsettomaksi.

Elämäni ei etene mihinkään. Töiden hakeminen tuntuu samalta, kuin heittäisin hakemukset suoraan roskiin, vaikka olen luetuttanut ne monella ihmisellä ja kaikkien mielestä on ihme, ettei haastattelukutsuja tule.

Kavereitakaan ei oo liikaa, olen todella yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin, mutta alun jälkeen yllättäen kaikille ilmestyy "kiireitä" viikko toisensa jälkeen aina kun tahtoisin nähdä, vaikka olen yrittänyt olla tosi kiva ja kohtelias.
 
Olen kuten yleensä. Negatiiviset tunteet ovat yliarvostettuja, perusonnellisuudesta voi nauttia ilman niitäkin. Räiskyvät ilon hetket sitten vielä lisänä, mutta onnellisuus on normitilani. On ollut lapsesta asti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olen kuten yleensä. Negatiiviset tunteet ovat yliarvostettuja, perusonnellisuudesta voi nauttia ilman niitäkin. Räiskyvät ilon hetket sitten vielä lisänä, mutta onnellisuus on normitilani. On ollut lapsesta asti.

Miten sun elämäsi on kulkenut? Siis minkätasoisia ovat olleet vastoinkäymisesi, miten tiheässä niitä on ollut ja miten kovasti olet joutunut taistelemaan saadaksesi asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä? (en nyt tarkoita yleisesti tärkeitä, vaan nimenomaan niitä, joita itse olet halunnut elämääsi kuuluvan)

Oletko ollut ikinä pitkiä ajanjaksoja elämästäsi yksinäinen? Oletko kärsinyt koskaan mistään mielenterveyden ongelmista?
 

Yhteistyössä