Olenko valmis koskaan...

[en tiedä]

Olen 23 ja miehen kanssa kaikki hyvin, lapselle olisi tilaa ja haluamme lapsia...onkohan meistä koskaan vanhemmiksi.

Mistä te "järkytyitte" eniten, mikä/mikä vaihe kasvatuksessa pahinta? Miten alku kun vauva syntyi? Millaisessa elämäntilanteessa olitte?

 

["tiina"]

Väsymys, valvominen, kotityöt kaatuu äidin harteille, ruuanlaitto, ...

Nauti elämästä elä hetkessä, matkausta, ja opettele kokkaamaan....

 

["omppis"]

Kaikista kovin isku oli kun mies ei tehnytkään mitään vauvan eteen saati kotitöiden "koska sinähän olet päivät kotona ja minä töissä"!!!

Jos parisuhde kestää niin ei kai siinä muuta, mutta kaikista rankinta on saada piettyä parisuhde kunnossa, koti kunnossa, vauva kunnossa ja ittensä, siihen vielä mieskin...

Annan neuvon, älkää hätäilkö!

 

[Saraldo]

Mulle kaikkein vaikeinta on ollut se, kun en ole ymmärtänyt vauvan "kieltä". Kaikki alkoi sujumaan paremmin ja elämää helpotti, kun lapsi oppi puhumaan.

 

[Jehnny Tightlips]

Ei mikään yksittäinen asia järkyttänyt hirveästi. Minusta olet ihan riittävän ikäinen, jos koette itse olevanne valmiita. Nuorena jaksaa paremmin ja tulee vähemmän kremppaa, noin keskimäärin.

 

[......]

No mulle oli pieni "järkytys", että vauva ei nukkunutkaan monen tunnin päiväunia, vaan 20 - 30 min kerrallaan ja heräili myös yöllä paljon. Ja sitten myös se, että kun kaikki olivat käyneet katsomassa vauvaa, ja tavallinen arki alkanut, niin kyllä vauvan kanssa oli sitten lopujen lopuksi aika yksin.

 

["jon"]

Ei se niin ruusuilla tanssimista ole... Työn määrä vain kasvaa mitä isommaksi lapsi tulee. Ehkä se kun sitä apua ei ole saanut arkeen. Tai että se on niin vaikea saada. Olet siinä lapsessa sitten OIKEASTI kiinni, eikä ulospääsyä ole. Mutta en kaikesta huolimatta pois antaisi tätä äitiyttä, vaikka raskasta onkin.

Nimimerkki Kolmas tulee ihan kohta