H
Haaveeton tyytyväinen
Vieras
Olen kauheasta ihmissuhteesta irti taistellut ja elänyt vajaan vuoden verran nyt lasten kanssa kiitollisena jokaisesta pelottomasta ja huudottomasta päivästä. Olen usein ihan onnellinenkin ja vieläpä pienistä asioista.
En osaa tällä hetkellä oikein haaveilla muusta kuin siitä, että joskus joku rakastaisi minua. Sellaista ei tainnut olla edes lapsena. Tunne/ haave ei kuitenkaan ole hallitseva, enkä taida siihen edes oikein uskoakaan. Yritän olla tässä ja nyt tyytyväinen ja toivoa, että lähes totaaliyksinhuoltajana ilman tukiverkkoa jaksaisin kuitenkin ja riittäisin lapsilleni.
Olen tutustunut mieheen, joka kovasti painostaa minua miettimään, mitä vielä teen pitkällä koulutuksellani, mitä haluan saavuttaa, miten näyttävää elämää viettää. Ei minulla kuitenkaan ole taloudellisia tai materialistisia haaveita taikka suuria urasuunnitelmia. Minusta niiden aika ei ole vielä ja olen tyytyväinen, että entisenä suorittajana osaan elää myös ei-sitku-elämää.
Olenko outo?
En osaa tällä hetkellä oikein haaveilla muusta kuin siitä, että joskus joku rakastaisi minua. Sellaista ei tainnut olla edes lapsena. Tunne/ haave ei kuitenkaan ole hallitseva, enkä taida siihen edes oikein uskoakaan. Yritän olla tässä ja nyt tyytyväinen ja toivoa, että lähes totaaliyksinhuoltajana ilman tukiverkkoa jaksaisin kuitenkin ja riittäisin lapsilleni.
Olen tutustunut mieheen, joka kovasti painostaa minua miettimään, mitä vielä teen pitkällä koulutuksellani, mitä haluan saavuttaa, miten näyttävää elämää viettää. Ei minulla kuitenkaan ole taloudellisia tai materialistisia haaveita taikka suuria urasuunnitelmia. Minusta niiden aika ei ole vielä ja olen tyytyväinen, että entisenä suorittajana osaan elää myös ei-sitku-elämää.
Olenko outo?
