Minusta tähänastisen elämäni parhaimpia ajanjaksoja olivat ne vuodet, jotka olin lasten kanssa kotona.
V
"vieras"
Vieras
Lasten hoito kotona ei ole työtä. Mutta se ei myöskään ole kotona laiskottelua ja sohvalla makaamista kuten jotkut luulevat...
M
miela
Vieras
Eli joo, jos olisi vain nuo isommat ja olisin silti kotona, niin mähän kävisin joka aamupäivä salilla/uimassa/lenkillä ja joinain aamuina hoitasin enemmän tätä kotipuolta ja sit vaan kyselisin läksyt isommilta ja tehtäis jotain kivaa (leipomista jne.).
Mutta kun on nuo pienet, niin teen aamupäivisin tasan sen minkä pystyn eikä siihen lukeudu ollenkaan mitään "omaa aikaa". Harvoin saan juoda edes aamukahvin rauhassa, koska tykkäävät kiusata toisia ja välissä saa olla tämän tästä. Ja kun hiekkaa kantautuu sisälle, on kuravaatehommia ja kyllähän nyt kaikki tietää mitä pienten lasten kanssa on... En mä ota aamupäivisin työn alle jotain kylppärin isompaa siivousta vaan sitä aikaa otan sitten, kun mies on kotona ja katsoo lapsia, eli se syö myös muuta KOKO perheen yhteistä aikaa jne.
Eli siis... Pienten kanssa mulla ainakin ihan siihen lasten kanssa olemiseen, ulkoiluttamiseen, ruuanlaittoon, jatkuvaan pöydän luutuamiseen ja tippuneiden perunoiden ja leivänpalasten siivoamiseen, hiekkojen putsaamiseen kurakamppeista, isompien lasten ojentamiseen, kun ovat jättäneet kaikki vaatteensa lattioille jne. menee todella paljon aikaa. Ja se oikeastaan väsyttää paljon enemmän se jatkuva kasvatus, nimenomaan se kasvatushomma, että miten tätä elämää pitäs elää ja miten kohdella toisia jne. Se väsyttää ja sen vastapainoksi tarvis välillä jotain harrastusta tms.
Kun tässä pätkän olin poissa kotoa, niin se tuntui todella helpolta kaiken muun suhteen, paitsi hoitoon raahamisten ja hoidosta hakemisten suhteen ja sen, että muisti viedä oikeat kamppeet sinne. Monesti piti miehen kanssa puhelimitse hoitaa, että onko kenen kurahousut missä ja laitoitko sitä ja otitko tätä, kun oltiin eri vuoroissa töissä, mutta lapset joutu sen väliajan kuitenkin olemaan hoidossa 10-16 ja me ei nähty viiteen päivään toisiamme kuin vaan aamulla toinen hoksas, että on se tullu tuohon yöllä ja toinen hoksas myöhään illasta tullessaan, että tuossahan tuo nukkuu ja aamulla olikin poissa.
Eli ei ole ansiotyötä, ei ole palkkatyötä, ei ole työtä, mutta työtä siellä kotona on silti tehtävänä vaikka kuinka paljon. Mä pääsisin TODELLA helpolla, jos vain olisin lasten kanssa. Leikkisin ja olisin tuolla lattialla niiden kanssa, lämmittäsin vain ruuan jostain heille välillä jne. Mutta kuitenkin kun siinä ohessa hoitaa sen kaiken muun, 95 prosenttisesti siis yksin, niin koen tekeväni ihan yhtä lailla työpäivän kuin mieheni töissä. Teen vain erilaista "työtä".
?
###
Vieras
[QUOTE="aloittaja";28927946]Välillä tuntuu, että raha on se, joka ihmiset saa ajattelemaan ja pysähtymään tulevaisuuden pohdintaan tarkemmin. Jos mietittäisiin tarkemmin lapsen hankkimisen muitakin kuin "kivoja" puolia, voisivat perheet olla enemmän valmistautuneita lapsen tuloon ja kasvuun ja kasvamisen tuomiin haasteisiin.[/QUOTE]
Hmm... oikeastaan en tunne ketää joka olisi tehnyt lapsia sen takia että ajattelisi sen olevan kivaa (toki tekotapa toisia miellyttää
)
Yhteiskunnallisesta ja samalla itsekkäästä näkökulmasta lapset pitäisi pystyä kasvattamaan siten että he hoitavat (osa tämän päivän lapsista ainakin toivon mukaan hoitaa) tai vähintään valitsevat vanhana meidän hoitopaikkamme toivomallamme tavalla.
Hmm... oikeastaan en tunne ketää joka olisi tehnyt lapsia sen takia että ajattelisi sen olevan kivaa (toki tekotapa toisia miellyttää
)Yhteiskunnallisesta ja samalla itsekkäästä näkökulmasta lapset pitäisi pystyä kasvattamaan siten että he hoitavat (osa tämän päivän lapsista ainakin toivon mukaan hoitaa) tai vähintään valitsevat vanhana meidän hoitopaikkamme toivomallamme tavalla.
A
"aloittaja"
Vieras
Tätä samaa juuri tarkoitin. En vain ehkä osannut sanoittaa asiaani näin napakasti. Joten kiitos!
Perheen perustaminen on oma valinta useimmiten. Samoin kuin vaikka sen lemmikin hakkiminen. Ja valintojensa takana pitää olla ja vastuu kantaa.
On toki semantikkaa se, että vaikka lumiTYÖTÄ kutsutaan työksi,kuten joku mainitsi ketjussa, mutta ei kukaan vaadi niistä yhteiskunnan tukea. Jos on omakotitalon tai rivitalonpätkän hankkinut, toki on hoidettava lumityöt, jos ei siitä vieraalle maksa.
Elämme etuoikeutetussa yhteiskunnassa, jossa lasten hyvää pyritään ajattelemaan. On kuitenkin otettava huomioon myös se oma vastuu omista valinnoista. Kun lapsen tekee, on mietittävä myös niitä rahallisia kustannuksia, vapaa-ajan menetystä, mahdollisia ongelmia/kriisitilanteita etukäteen eikä vain lähteä fiilispohjalta etenemään tulta päin.
M
"Mä vain"
Vieras
[QUOTE="outo";28927834]Olenko ainoa?
Nautin suunnattomasti ajastani kotona lasten kanssa silloin, kun he olivat pieniä. Mutta ei se minusta mitään työtä ollut vaan ihana osa elämää. Ei se aina helppoa ole, mutta ei elämän pidäkään olla.
Edelleenkin, kun olen jo työelämässä, koen tekeväni työtä työpaikallani, mutta kotona olo ja lasten kanssa puuhaaminen ja heitä harrastuksiin kuskaaminen ei ole työtä vaan elämää,jonka olen ihan itse valinnut, koska olen perheen päättänyt perustaa.
Olenko outo?[/QUOTE]
Ehkäpä juuri näiden mammojen kirjoittelusta nyt on hallitus päättänyt jakaa sen hoitovapaan, eli mammoilla ei ole enää niin kivaa...
Nautin suunnattomasti ajastani kotona lasten kanssa silloin, kun he olivat pieniä. Mutta ei se minusta mitään työtä ollut vaan ihana osa elämää. Ei se aina helppoa ole, mutta ei elämän pidäkään olla.
Edelleenkin, kun olen jo työelämässä, koen tekeväni työtä työpaikallani, mutta kotona olo ja lasten kanssa puuhaaminen ja heitä harrastuksiin kuskaaminen ei ole työtä vaan elämää,jonka olen ihan itse valinnut, koska olen perheen päättänyt perustaa.
Olenko outo?[/QUOTE]
Ehkäpä juuri näiden mammojen kirjoittelusta nyt on hallitus päättänyt jakaa sen hoitovapaan, eli mammoilla ei ole enää niin kivaa...
M
miela
Vieras
Juuri näin minäkin ajattelen sinänsä, mutta minun mielestä nämä eivät ole toistensa pois sulkevia asioita, että vaikka tämä olisikin elämäni parhaimpia jaksoja, niin tämä on silti työlästä välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ja silti ollessani tässä elämäni parhainta jaksoa viettämässä koen asian niin, että minulla on rutkasti töitä täällä ja olen "työstäni" myös monesti väsynyt. Eikä ole ihan jokailtaista, että olen tähän aikaan hereillä, ei todellakaan... Kyllä sitä on jo ennen ysiä nukkumassa välillä kun niin väsyttää.
Eli edelleen, ei ole työtä, mutta sitä työtä silti riittää paljon. Ja useamman tutun isän suusta olen kuullut, että he eivät ikinä jaksaisi olla kotona näin monta vuotta. Että hieno juttu jos jaksat, mutta heistä ei olisi hoitamaan viittä vuotta putkeen lapsiaan kotona, niin paljon kuin he heitä rakastavatkin ja heitä hoitavat sillon kun eivät ole töissä.
U
"Uupunut"
Vieras
No mä olen varmasti sitten outo kun olen uupuneempi kuin koskaan, vaikka minun pitäisikin nauttia tästä ihanasta rennosta elämänvaiheesta kahden lapsen kanssa. Toinen taapero ja toinen pieni vauva koliikkeineen. Joten kyllä, työssä käyminen on minusta lastenleikkiä verrattaen nykyiseen "työhöni". 
enkä kaipaa mitään saarnaa "itsehän olet perheen perustanut"-lässynlää.
enkä kaipaa mitään saarnaa "itsehän olet perheen perustanut"-lässynlää.
M
miela
Vieras
[QUOTE="aloittaja";28928021]Tätä samaa juuri tarkoitin. En vain ehkä osannut sanoittaa asiaani näin napakasti. Joten kiitos!
Perheen perustaminen on oma valinta useimmiten. Samoin kuin vaikka sen lemmikin hakkiminen. Ja valintojensa takana pitää olla ja vastuu kantaa.
On toki semantikkaa se, että vaikka lumiTYÖTÄ kutsutaan työksi,kuten joku mainitsi ketjussa, mutta ei kukaan vaadi niistä yhteiskunnan tukea. Jos on omakotitalon tai rivitalonpätkän hankkinut, toki on hoidettava lumityöt, jos ei siitä vieraalle maksa.
Elämme etuoikeutetussa yhteiskunnassa, jossa lasten hyvää pyritään ajattelemaan. On kuitenkin otettava huomioon myös se oma vastuu omista valinnoista. Kun lapsen tekee, on mietittävä myös niitä rahallisia kustannuksia, vapaa-ajan menetystä, mahdollisia ongelmia/kriisitilanteita etukäteen eikä vain lähteä fiilispohjalta etenemään tulta päin.[/QUOTE]
Tottakai, lasten "hankinta" kuitenkin velvoittaa parikymmentä vuotta eteenpäin. Mutta ihan kaikkea ei voi aina miettiä. Ei voi tietää, joutuuko työttömäksi pitkäksi aikaa jne. Eikä kaikkea voi aina edes tietää etukäteen. Jos vaikka jää työttömäksi eikä kotivuosien jälkeen ole kokoaikatyötä mihin palata, niin voi jäädä jopa miinukselle, jos lähtee 20 tunnin työsopimuksella töihin ja maksaa kahdesta hoitomaksut (jotka voivat olla suuretkin, jos toisella on hyvät tulot). Monesti jopa kannattaa jäädä kotiin tuon vuoksi, jos saa esim. kotihoidontuen ja kuntalisän ja toisessa vaakakupissa olisi korkeintaan 20 tunnin viikkotyösopimus.
Perheen perustaminen on oma valinta useimmiten. Samoin kuin vaikka sen lemmikin hakkiminen. Ja valintojensa takana pitää olla ja vastuu kantaa.
On toki semantikkaa se, että vaikka lumiTYÖTÄ kutsutaan työksi,kuten joku mainitsi ketjussa, mutta ei kukaan vaadi niistä yhteiskunnan tukea. Jos on omakotitalon tai rivitalonpätkän hankkinut, toki on hoidettava lumityöt, jos ei siitä vieraalle maksa.
Elämme etuoikeutetussa yhteiskunnassa, jossa lasten hyvää pyritään ajattelemaan. On kuitenkin otettava huomioon myös se oma vastuu omista valinnoista. Kun lapsen tekee, on mietittävä myös niitä rahallisia kustannuksia, vapaa-ajan menetystä, mahdollisia ongelmia/kriisitilanteita etukäteen eikä vain lähteä fiilispohjalta etenemään tulta päin.[/QUOTE]
Tottakai, lasten "hankinta" kuitenkin velvoittaa parikymmentä vuotta eteenpäin. Mutta ihan kaikkea ei voi aina miettiä. Ei voi tietää, joutuuko työttömäksi pitkäksi aikaa jne. Eikä kaikkea voi aina edes tietää etukäteen. Jos vaikka jää työttömäksi eikä kotivuosien jälkeen ole kokoaikatyötä mihin palata, niin voi jäädä jopa miinukselle, jos lähtee 20 tunnin työsopimuksella töihin ja maksaa kahdesta hoitomaksut (jotka voivat olla suuretkin, jos toisella on hyvät tulot). Monesti jopa kannattaa jäädä kotiin tuon vuoksi, jos saa esim. kotihoidontuen ja kuntalisän ja toisessa vaakakupissa olisi korkeintaan 20 tunnin viikkotyösopimus.
S
"sipsi"
Vieras
Samoin. Koin olevani kotona, vaikka tein viikonloppuyöt palkkatyötä siitä lähtien kun tyttö oli 1v 2kk. Suurimman osan ajasta olin kotona kuitenkin, eikä tytöllä ollut hoitopaikkaa ollenkaan. Onnellisia aikoja ne olivat. Nyt ihmettelen, miten sitä silloin niin odotti ja toivoi lapsen kasvavan...
En minäkään työnä kotonaoloa osaa pitää, vaan elämänä.
M
"muru"
Vieras
Mun mielestä työssäkäyvänä pääsee paljon helpommalla 
Vähemmän siivottavaa kun ei oo päivisin ketään kotona, ja vähemmän ruuanlaittoa yms. En ole myöskään mikään leikkipuistomamma enkä jaksa koko aikaa viihdyttää lapsiani.
Nautin hirveästi tästä uudesta arjesta kun lapset on hoidossa ja itse töissä, saa päivisin aivoille tekemistä ja iltaisin jaksaa paljon paremmin olla lasten kanssa
Eli paljon on henkilöistä itsestään kiinni nämä jutut.
Vähemmän siivottavaa kun ei oo päivisin ketään kotona, ja vähemmän ruuanlaittoa yms. En ole myöskään mikään leikkipuistomamma enkä jaksa koko aikaa viihdyttää lapsiani.
Nautin hirveästi tästä uudesta arjesta kun lapset on hoidossa ja itse töissä, saa päivisin aivoille tekemistä ja iltaisin jaksaa paljon paremmin olla lasten kanssa
Eli paljon on henkilöistä itsestään kiinni nämä jutut.
V
"vieras"
Vieras
Minä koen asia niin, että juu, en ollut "töissä" kotona silloin kun olin hoitovapaalla, mutta jatkuvasti oli silti jotakin tekemistä. Minä olin onnesta soikea kun menin takaisin töihin, kun tuntui, että sai edes kunnon tauot, jolloin pystyi oikeasti olemaan vaan omissa oloissa. Niin paljon kun lastani rakastankin, enkä mitään suinkaan vaihtaisi, niin koin kotona olemisen kuitenkin hiukan raskaana.
Tuntui etten hetkeään saanut oikeasti vain istua ja olla, vaan kokoajan oli jotakin mitä piti tehdä. Ruuanlaittoa, pyykkejä, siivousta, ulkoilua, kaupassakäyntiä, muita asioiden hoitamisia, ja ne hetket kun mitään edellä olevista ei tarvinnut tehdä, niin lapsi tarvitsi jotakin. Syliä, huomiota muuten vaan, vaipanvaihtoa, leikittämistä ym. Ehkä osasyy oli se, että muksu ei koskaan nukunnut edes kunnon päikkäreitä, vaan heräili 5min välein. Sen ajan kun lapsi nukkui, hän nukkui sylissä, tai vainuissa niin, että niitä piti heijata KOKO AJAN. Silloin kun söin, niin lapsi halusi olla sylissä, vessaankin piti päästä mukaan tai alkoi kamala huuto.
Minulla ei ollut ollenkaan omaa aikaa. Sitä tosin onneksi kesti vain sen reilun vuoden ja sitten asiat alkoivat pikkuhiljaa helpottaa, kun lapsi kasvoi. Mutta luulen, että koska lapsi oli huonosti nukkuvaa sorttia (oli refluksia ja vaikka ja mitä) niin, en saanut sitä pientä hetkeä itselleni jota olisin kovasti kaivannut. Olen aina ollut sellainen, että nautin myös yksinäisyydestä ja omasta rauhasta. Sitten kun lapsi vei kaiken aikani, ja tarkoitan oikeasti kaiken ajan, oli minun vähän vaikea sopetua siihen. Silti en suinkaan kadu lapsen saamista, olen nauttinut suurimman osan aikaa.
Ehkä pointtini oli, että kaikkeen vaikuttaa myös se, millainen ihminen on. Ja vaikka haluaisikin omaa aikaa, ei tarkoita että lasta ei pitäisi hankkia, tai saisi hankkia. Kaikki tekee tyylillään, ja toiset rakastaa kotona oloa, kun taas toiset haluavat kotonaolon lisäksi tehdä omiakin juttuja. Tulipa pitkä sepustus.
No lisättäköön vielä, että minulla oli myös kasa huolia lapsen ollessa vauva, joka varmasti osaltaan kuormitti minua, ja aiheutti sen että olisin entistä enemmän kaivannut hiukan rauhaa. Mies keksi pian lapsen syntymän jälkeen, että häntäpä ei kotileikit enää kiinnostakkaan, joten jäin aika yksin kodinpyörittämisen kanssa.
Tuntui etten hetkeään saanut oikeasti vain istua ja olla, vaan kokoajan oli jotakin mitä piti tehdä. Ruuanlaittoa, pyykkejä, siivousta, ulkoilua, kaupassakäyntiä, muita asioiden hoitamisia, ja ne hetket kun mitään edellä olevista ei tarvinnut tehdä, niin lapsi tarvitsi jotakin. Syliä, huomiota muuten vaan, vaipanvaihtoa, leikittämistä ym. Ehkä osasyy oli se, että muksu ei koskaan nukunnut edes kunnon päikkäreitä, vaan heräili 5min välein. Sen ajan kun lapsi nukkui, hän nukkui sylissä, tai vainuissa niin, että niitä piti heijata KOKO AJAN. Silloin kun söin, niin lapsi halusi olla sylissä, vessaankin piti päästä mukaan tai alkoi kamala huuto.
Minulla ei ollut ollenkaan omaa aikaa. Sitä tosin onneksi kesti vain sen reilun vuoden ja sitten asiat alkoivat pikkuhiljaa helpottaa, kun lapsi kasvoi. Mutta luulen, että koska lapsi oli huonosti nukkuvaa sorttia (oli refluksia ja vaikka ja mitä) niin, en saanut sitä pientä hetkeä itselleni jota olisin kovasti kaivannut. Olen aina ollut sellainen, että nautin myös yksinäisyydestä ja omasta rauhasta. Sitten kun lapsi vei kaiken aikani, ja tarkoitan oikeasti kaiken ajan, oli minun vähän vaikea sopetua siihen. Silti en suinkaan kadu lapsen saamista, olen nauttinut suurimman osan aikaa.
Ehkä pointtini oli, että kaikkeen vaikuttaa myös se, millainen ihminen on. Ja vaikka haluaisikin omaa aikaa, ei tarkoita että lasta ei pitäisi hankkia, tai saisi hankkia. Kaikki tekee tyylillään, ja toiset rakastaa kotona oloa, kun taas toiset haluavat kotonaolon lisäksi tehdä omiakin juttuja. Tulipa pitkä sepustus.
No lisättäköön vielä, että minulla oli myös kasa huolia lapsen ollessa vauva, joka varmasti osaltaan kuormitti minua, ja aiheutti sen että olisin entistä enemmän kaivannut hiukan rauhaa. Mies keksi pian lapsen syntymän jälkeen, että häntäpä ei kotileikit enää kiinnostakkaan, joten jäin aika yksin kodinpyörittämisen kanssa.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="vieras";28928068]Minä koen asia niin, että juu, en ollut "töissä" kotona silloin kun olin hoitovapaalla, mutta jatkuvasti oli silti jotakin tekemistä. Minä olin onnesta soikea kun menin takaisin töihin, kun tuntui, että sai edes kunnon tauot, jolloin pystyi oikeasti olemaan vaan omissa oloissa. Niin paljon kun lastani rakastankin, enkä mitään suinkaan vaihtaisi, niin koin kotona olemisen kuitenkin hiukan raskaana.
Tuntui etten hetkeään saanut oikeasti vain istua ja olla, vaan kokoajan oli jotakin mitä piti tehdä. Ruuanlaittoa, pyykkejä, siivousta, ulkoilua, kaupassakäyntiä, muita asioiden hoitamisia, ja ne hetket kun mitään edellä olevista ei tarvinnut tehdä, niin lapsi tarvitsi jotakin. Syliä, huomiota muuten vaan, vaipanvaihtoa, leikittämistä ym. Ehkä osasyy oli se, että muksu ei koskaan nukunnut edes kunnon päikkäreitä, vaan heräili 5min välein. Sen ajan kun lapsi nukkui, hän nukkui sylissä, tai vainuissa niin, että niitä piti heijata KOKO AJAN. Silloin kun söin, niin lapsi halusi olla sylissä, vessaankin piti päästä mukaan tai alkoi kamala huuto.
Minulla ei ollut ollenkaan omaa aikaa. Sitä tosin onneksi kesti vain sen reilun vuoden ja sitten asiat alkoivat pikkuhiljaa helpottaa, kun lapsi kasvoi. Mutta luulen, että koska lapsi oli huonosti nukkuvaa sorttia (oli refluksia ja vaikka ja mitä) niin, en saanut sitä pientä hetkeä itselleni jota olisin kovasti kaivannut. Olen aina ollut sellainen, että nautin myös yksinäisyydestä ja omasta rauhasta. Sitten kun lapsi vei kaiken aikani, ja tarkoitan oikeasti kaiken ajan, oli minun vähän vaikea sopetua siihen. Silti en suinkaan kadu lapsen saamista, olen nauttinut suurimman osan aikaa.
Ehkä pointtini oli, että kaikkeen vaikuttaa myös se, millainen ihminen on. Ja vaikka haluaisikin omaa aikaa, ei tarkoita että lasta ei pitäisi hankkia, tai saisi hankkia. Kaikki tekee tyylillään, ja toiset rakastaa kotona oloa, kun taas toiset haluavat kotonaolon lisäksi tehdä omiakin juttuja. Tulipa pitkä sepustus.
No lisättäköön vielä, että minulla oli myös kasa huolia lapsen ollessa vauva, joka varmasti osaltaan kuormitti minua, ja aiheutti sen että olisin entistä enemmän kaivannut hiukan rauhaa. Mies keksi pian lapsen syntymän jälkeen, että häntäpä ei kotileikit enää kiinnostakkaan, joten jäin aika yksin kodinpyörittämisen kanssa.[/QUOTE]
JOKA IKINEN aikuinen ihminen joutuu pyykkäämään, siivoamaan, laittamaan ruokaa.
Tuntui etten hetkeään saanut oikeasti vain istua ja olla, vaan kokoajan oli jotakin mitä piti tehdä. Ruuanlaittoa, pyykkejä, siivousta, ulkoilua, kaupassakäyntiä, muita asioiden hoitamisia, ja ne hetket kun mitään edellä olevista ei tarvinnut tehdä, niin lapsi tarvitsi jotakin. Syliä, huomiota muuten vaan, vaipanvaihtoa, leikittämistä ym. Ehkä osasyy oli se, että muksu ei koskaan nukunnut edes kunnon päikkäreitä, vaan heräili 5min välein. Sen ajan kun lapsi nukkui, hän nukkui sylissä, tai vainuissa niin, että niitä piti heijata KOKO AJAN. Silloin kun söin, niin lapsi halusi olla sylissä, vessaankin piti päästä mukaan tai alkoi kamala huuto.
Minulla ei ollut ollenkaan omaa aikaa. Sitä tosin onneksi kesti vain sen reilun vuoden ja sitten asiat alkoivat pikkuhiljaa helpottaa, kun lapsi kasvoi. Mutta luulen, että koska lapsi oli huonosti nukkuvaa sorttia (oli refluksia ja vaikka ja mitä) niin, en saanut sitä pientä hetkeä itselleni jota olisin kovasti kaivannut. Olen aina ollut sellainen, että nautin myös yksinäisyydestä ja omasta rauhasta. Sitten kun lapsi vei kaiken aikani, ja tarkoitan oikeasti kaiken ajan, oli minun vähän vaikea sopetua siihen. Silti en suinkaan kadu lapsen saamista, olen nauttinut suurimman osan aikaa.
Ehkä pointtini oli, että kaikkeen vaikuttaa myös se, millainen ihminen on. Ja vaikka haluaisikin omaa aikaa, ei tarkoita että lasta ei pitäisi hankkia, tai saisi hankkia. Kaikki tekee tyylillään, ja toiset rakastaa kotona oloa, kun taas toiset haluavat kotonaolon lisäksi tehdä omiakin juttuja. Tulipa pitkä sepustus.
No lisättäköön vielä, että minulla oli myös kasa huolia lapsen ollessa vauva, joka varmasti osaltaan kuormitti minua, ja aiheutti sen että olisin entistä enemmän kaivannut hiukan rauhaa. Mies keksi pian lapsen syntymän jälkeen, että häntäpä ei kotileikit enää kiinnostakkaan, joten jäin aika yksin kodinpyörittämisen kanssa.[/QUOTE]
JOKA IKINEN aikuinen ihminen joutuu pyykkäämään, siivoamaan, laittamaan ruokaa.
M
miela
Vieras
[QUOTE="Uupunut";28928060]No mä olen varmasti sitten outo kun olen uupuneempi kuin koskaan, vaikka minun pitäisikin nauttia tästä ihanasta rennosta elämänvaiheesta kahden lapsen kanssa. Toinen taapero ja toinen pieni vauva koliikkeineen. Joten kyllä, työssä käyminen on minusta lastenleikkiä verrattaen nykyiseen "työhöni". enkä kaipaa mitään saarnaa "itsehän olet perheen perustanut"-lässynlää.[/QUOTE]
Tähän yhdyn. Kun ei sitä voi tietää etukäteen, mitä arki kahden pienen kanssa on. Ensimmäinen voi olla helpompi, onhan hänelle aikaa ihan koko ajan. Kun on yksi, ei tarvitse huolehtia kuin imettäminen/maitopullo ja vaipanvaihto jne. Mutta kun on esikoinen ja vauva, niin esikoisella on omat unirytmit, tarvitsee ruokaa säännöllisesti (ite saatto vain haukata jotain, kun oli pelkkä vauva, jos ei heti ehtinyt laittaa ruokaa, mutta kun on taas vauva ja siinä isompi niin ruokaa on oltava eri tavalla tarjolla). Sitten kun toinen syntyy, voi tosiaan se iskeä vasten kasvoja aika reilusti, mitä se on. Ei olekaan välttämättä ihan niin tyytyväinen vauva kun ei saa kaikkea aikaa. Joskus on vaan laitettava sitteriin ja annettava huutaa, kun esikoisen pylly pitää pyyhkiä, nenä niistä jne. Lisänä yövalvomiset. Kyllä se väsyttää.
Eli sitä työtä kyllä on, vaikkei olekaan töissä. Ja minun mielestäni töissä käynti yleisesti on helpompaa kuin hoitaa vaikka alle 2v ikästä ja pientä vauvaa, joka herättää 13 kertaa yössä.
enkä kaipaa mitään saarnaa "itsehän olet perheen perustanut"-lässynlää.[/QUOTE]Tähän yhdyn. Kun ei sitä voi tietää etukäteen, mitä arki kahden pienen kanssa on. Ensimmäinen voi olla helpompi, onhan hänelle aikaa ihan koko ajan. Kun on yksi, ei tarvitse huolehtia kuin imettäminen/maitopullo ja vaipanvaihto jne. Mutta kun on esikoinen ja vauva, niin esikoisella on omat unirytmit, tarvitsee ruokaa säännöllisesti (ite saatto vain haukata jotain, kun oli pelkkä vauva, jos ei heti ehtinyt laittaa ruokaa, mutta kun on taas vauva ja siinä isompi niin ruokaa on oltava eri tavalla tarjolla). Sitten kun toinen syntyy, voi tosiaan se iskeä vasten kasvoja aika reilusti, mitä se on. Ei olekaan välttämättä ihan niin tyytyväinen vauva kun ei saa kaikkea aikaa. Joskus on vaan laitettava sitteriin ja annettava huutaa, kun esikoisen pylly pitää pyyhkiä, nenä niistä jne. Lisänä yövalvomiset. Kyllä se väsyttää.
Eli sitä työtä kyllä on, vaikkei olekaan töissä. Ja minun mielestäni töissä käynti yleisesti on helpompaa kuin hoitaa vaikka alle 2v ikästä ja pientä vauvaa, joka herättää 13 kertaa yössä.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="vieras";28928083]JOKA IKINEN aikuinen ihminen joutuu pyykkäämään, siivoamaan, laittamaan ruokaa.[/QUOTE]
Mutta siivousta ja ruoanlaittoa ainakin on paljon enemmän silloin, kun ollaan kotona koko päivän. Hoidossa lapset saa yleensä 3 ateriaa, eli jää vaan yks ruoka ja iltapala. Muutamassa tunnissa iltaisin ei myöskään ehdi sotkea niin paljoa.
Mutta siivousta ja ruoanlaittoa ainakin on paljon enemmän silloin, kun ollaan kotona koko päivän. Hoidossa lapset saa yleensä 3 ateriaa, eli jää vaan yks ruoka ja iltapala. Muutamassa tunnissa iltaisin ei myöskään ehdi sotkea niin paljoa.
M
miela
Vieras
[QUOTE="vieras";28928083]JOKA IKINEN aikuinen ihminen joutuu pyykkäämään, siivoamaan, laittamaan ruokaa.[/QUOTE]
Niin joutuu, mutta jos vie lapset hoitoon, niin saattaa jäädä aamupalan, lounaan ja välipalan jälkeiset siivoamiset välistä, koska syövät hoidossa. X kokosesta annoksesta riittääkin sitten kahdeksi iltapäiväksi ruokaa, joten ei tarvi laittaa ruokaa niin paljon, plus ei sitä välipalaa eikä aamupuuroa. Tiskit vähenee. Leluja ym. on vähemmän lattioilla ja siivottavaa vähemmän, koska ovat päivät hoidossa. Pyykkäys pysyy vähintään samassa, mutta muissa jutuissa helpottaa.
Niin joutuu, mutta jos vie lapset hoitoon, niin saattaa jäädä aamupalan, lounaan ja välipalan jälkeiset siivoamiset välistä, koska syövät hoidossa. X kokosesta annoksesta riittääkin sitten kahdeksi iltapäiväksi ruokaa, joten ei tarvi laittaa ruokaa niin paljon, plus ei sitä välipalaa eikä aamupuuroa. Tiskit vähenee. Leluja ym. on vähemmän lattioilla ja siivottavaa vähemmän, koska ovat päivät hoidossa. Pyykkäys pysyy vähintään samassa, mutta muissa jutuissa helpottaa.
U
"Uupunut"
Vieras
M
"muru"
Vieras
[QUOTE="vieras";28928068] Minä olin onnesta soikea kun menin takaisin töihin, kun tuntui, että sai edes kunnon tauot, jolloin pystyi oikeasti olemaan vaan omissa oloissa.[/QUOTE]
Just näin Ihana kulkea työmatkat yksin, ilman kärryjen työntämistä tai lapsen taluttamista, ja ihana syödä ruokatunnilla ihan rauhassa eikä tarvitse hyysätä ketään samalla. Aivan ihmeellinen olo ekoilla kerroilla
Just näin
Ihana kulkea työmatkat yksin, ilman kärryjen työntämistä tai lapsen taluttamista, ja ihana syödä ruokatunnilla ihan rauhassa eikä tarvitse hyysätä ketään samalla. Aivan ihmeellinen olo ekoilla kerroilla
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="vieras";28928097]Mutta siivousta ja ruoanlaittoa ainakin on paljon enemmän silloin, kun ollaan kotona koko päivän. Hoidossa lapset saa yleensä 3 ateriaa, eli jää vaan yks ruoka ja iltapala. Muutamassa tunnissa iltaisin ei myöskään ehdi sotkea niin paljoa.[/QUOTE]
No tietysti omat jäljet ja lapsen jäljet joutuu siivoamaan, mutta muuten eihän se ole mitään. Jokainen joutuu oman kämppänsä siivoamaan ja tekemään ruokansa.
No tietysti omat jäljet ja lapsen jäljet joutuu siivoamaan, mutta muuten eihän se ole mitään. Jokainen joutuu oman kämppänsä siivoamaan ja tekemään ruokansa.
?
---*
Vieras
Pakko vielä jatkaa ketjuun. Siis ajaako teitä joku demoni siivoamaan ja pyykkäämään jatkuvasti? Totta kai yksi ihminen perheeseen lisää = lisää pyykkiä ja siivoamista. Mutta joutuuhan sitä joka tapauksessa nämä asiat tekemään.
Elämässä pärjää paljon paremmin, kun joskus jättää siivoamatta ja antaa pyykkivuoren vain kertyä. Jos ottaa kaikesta kierroksia niin varmasti elämä lapsen kanssa on todella rankkaa, täyttä työtä.
Elämässä pärjää paljon paremmin, kun joskus jättää siivoamatta ja antaa pyykkivuoren vain kertyä. Jos ottaa kaikesta kierroksia niin varmasti elämä lapsen kanssa on todella rankkaa, täyttä työtä.
A
"aloittaja"
Vieras
Painotan sitä, että en missään nimessä tarkoittanut, etteikö kotona oleminen lasten kanssa olisi TYÖLÄSTÄ. Ihan varmasti on, ja oli minullakin.
Mutta että elämän peruasiat, kuten siivoaminen tai ruua laittaminen olis TYÖTÄ, on minusta hassu ajatus.
Mutta että elämän peruasiat, kuten siivoaminen tai ruua laittaminen olis TYÖTÄ, on minusta hassu ajatus.
M
"muru"
Vieras
[QUOTE="vieras";28928128]No tietysti omat jäljet ja lapsen jäljet joutuu siivoamaan, mutta muuten eihän se ole mitään. Jokainen joutuu oman kämppänsä siivoamaan ja tekemään ruokansa.[/QUOTE]
Kuten sanottu, kaikki on erilaisia ja tässä on yksilöllisiä eroja Mun mielestä ainakin siitä oli paljon enemmän työtä.
Kuten sanottu, kaikki on erilaisia ja tässä on yksilöllisiä eroja
Mun mielestä ainakin siitä oli paljon enemmän työtä.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="aloittaja";28928136]
Mutta että elämän peruasiat, kuten siivoaminen tai ruua laittaminen olis TYÖTÄ, on minusta hassu ajatus.[/QUOTE]
No ehkä tässä puhutaan eri asioista sitten. Tuskin kukaan ajatteleekaan sitä työksi, siis samanlaiseksi kuin työskentely oman kodin/perheen ulkopuolella?!
Mutta että elämän peruasiat, kuten siivoaminen tai ruua laittaminen olis TYÖTÄ, on minusta hassu ajatus.[/QUOTE]
No ehkä tässä puhutaan eri asioista sitten. Tuskin kukaan ajatteleekaan sitä työksi, siis samanlaiseksi kuin työskentely oman kodin/perheen ulkopuolella?!
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="muru";28928138]Kuten sanottu, kaikki on erilaisia ja tässä on yksilöllisiä eroja Mun mielestä ainakin siitä oli paljon enemmän työtä.[/QUOTE]
Jos pitää sitä työnä, ei varmaan kannata lapsia alkuunsakaan hankkia.
Mun mielestä ainakin siitä oli paljon enemmän työtä.[/QUOTE]Jos pitää sitä työnä, ei varmaan kannata lapsia alkuunsakaan hankkia.
M
miela
Vieras
Tämäkin perhekohtaista. Yökasteluperheessä voi tulla pyykkiä ihan ykskaks kolmekin koneellista aamulle ja niitä ei auta pestä huomenna tai ens viikolla.
Kyllä minä jätän joskus siivoamatta, kun en jaksa... Mutta siinä tahtoo vain käydä niin, että kaikki alkaa kasaantuun ja sitten tulee ihan se täys loppu jaksamiselle.