olenko mä tosiaan en minkään arvoinen?

[vieras]

Kukaan ei soita, ei käy kylässä, ei auta, ei mitään.
Itse olen valmis aina auttamaan muita mutta kukaan ei ole ikinä huomaamassa minua, ei voi ees soittaa ja kysyä että miten voin..
Ja vittu mä oon ihan loppu ja tää yksinäisyys ahdistaa ihan sikana.
Mitä mä teen väärin?
Mulla ei oo taas muuta vaihtoehtoa ku lopettaa syöminen, jotta tää paha olo pysyis poissa, ehkä se on minun ystäväni... se mikä minut pitää elossa..

pitäkää huoli läheisistänne :heart:

 

[Valamon Yksinäinen]

:hug:

 

[mä]

anteeksi nyt mutta eihän sen syömisen lopettaminen muuta mitään noista asioista!! ootko pytänyt ketään kylään? mä olen huomannut mun ystävistä että jotkut eivät tule pyytämättä koska pelkäävät olevansa häiriöksi mulle.

kurjaa kun kanssaihmisestä tuntuu pahalta=(. tiedän tuon yksinäisyyden tunteen se on ahdistavaa,todella. olen kokenut sen kun poitsu syntyi tuntui että kakki kaikkosi,onneksi 2ihmistä jäi joista toinen kävi joka viikko, ilman heitä olisin ollut ihan yksin. sitten lähdin sattuman kautta mll:n perhekahvilaan josta sain muutaman kaverin lisää ja pari ystävääkin. ja sitten yhdessä vaiheessa tajusin että vanhatkin ystävät ovat palanneet (he lapsettomina eivät vaan ymmärtäneet kaikkea ja oli tietysti omat jutut mitä ei vauvan kanssa voinut tehdä). minulla on uusi mies,kohta puoliso, sukulais suhteet on parantuneet.

paistaa se aurinko risukasaankin joskus =). juttele niitten ihmisten kanssa ehkä kyse onkin vain erilaisesta näkökulmasta.

 

[The titityy]

Sama minulla.
En oikein osaa sanoa mitään, enkä lohduttaa kun en vielä ole keksinyt että miten itsekään tästä nousen. :hug:

 

[ap]

anteeksi nyt mutta eihän sen syömisen lopettaminen muuta mitään noista asioista!! ootko pytänyt ketään kylään? mä olen huomannut mun ystävistä että jotkut eivät tule pyytämättä koska pelkäävät olevansa häiriöksi mulle.

kurjaa kun kanssaihmisestä tuntuu pahalta=(. tiedän tuon yksinäisyyden tunteen se on ahdistavaa,todella. olen kokenut sen kun poitsu syntyi tuntui että kakki kaikkosi,onneksi 2ihmistä jäi joista toinen kävi joka viikko, ilman heitä olisin ollut ihan yksin. sitten lähdin sattuman kautta mll:n perhekahvilaan josta sain muutaman kaverin lisää ja pari ystävääkin. ja sitten yhdessä vaiheessa tajusin että vanhatkin ystävät ovat palanneet (he lapsettomina eivät vaan ymmärtäneet kaikkea ja oli tietysti omat jutut mitä ei vauvan kanssa voinut tehdä). minulla on uusi mies,kohta puoliso, sukulais suhteet on parantuneet.

paistaa se aurinko risukasaankin joskus =). juttele niitten ihmisten kanssa ehkä kyse onkin vain erilaisesta näkökulmasta.

Ei se muuta ei...
Mutta sitten mulla on jotain ja tunnen olevani elossa kun kidutan syömättömyydellä itseäni.
Ja ehkä siinä on toive siitäkin että jonain päivänä elimistöni ei kestä ja kuihdun pois...

 

[Yksinäinen]

Voimia & Jaksamista sulle!
Tiedän kyl tuon tunteen, itsellä melkeinpä samanlainen tilanne.

 

[vieras]

Mulla on sama fiilis vähän!Töissä käyn ja mua pidetään sosiaalisena tyyppinä,mutta oon nykyään aika eristäytynyt;Enkä ota oikein kehenkään itse yhteyttä-Voimia

 

[hmmm]

Jospa on tämä vuodenaika? IHmiset ovat väsyneitä ja on pimeä.
Tai luulevat sinua vahvaksi ja pärjääväksi. Apua voi pyytää itse.