No, mulla on ollut 15-vuotiaita jo muutama, ovat kaikki jo onneksi aikuisia ;D joten tietämäni mukaan jonkinasteista taivuttelua ja painostusta voi harjoittaa ja on harjoitettukin. Meillä oli periaatteena se, että jos harrastus on aloitettu, niin se lukukausi ainakin käydään loppuun; haluttiin opettaa lapsille/nuorille myös vastuun ja sitoutumisen merkitystä. Pääsääntöisesti tämä onnistui; yksi neljästä lapsestani oli tosin sellainen, että ei halunnut harrastaa mitään mihin pitää mennä johonkin tiettyyn aikaan, mutta kunnon ihminen vain kasvoi hänestäkin (hänessä oli kyllä eniten tietämistä siinä 17-vuotiaana, ehkä juurikin kun ei ollut mitään harrastustakaan). Käsittääkseni sinun 15-vuotias kuitenkin siis periaatteessa haluaisi mennä tunneilleen?
Ole huoleti, kaikki ne kasvavat, mutta murkkuvuodet ei todella ole helppoja. Jonkun kohdalla ovat jopa rasittavampia kuin vauva-aika (esim. se mun hankalin murkku oli kaikista helpoin vauva). Sitten kun ne äidin jo pitkään odotettua yhtäkkiä lähtevätkin, niin on tyhjä olo sydämessä ja helpotus yhtäaikaa - toisaalta huoli vähän, miten se siellä pärjää; ja kun tulee käymään, on ihanaa kun se levittää meikkipussinsa taas piirongin päälle (viimeiset kymmenen vuotta kun huudettu että siihen ei levitetä mitään...)
