Olenko itsekäs vai mitä tämä on

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mietinpä vain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mietinpä vain

Vieras
Aika moni ihminen kertoo, että he tekevät asioita pelkkää hyvää hyvyyttään toivomatta ja odottamatta mitään takaisin, ja että pelkkä toisen ihmisen onnellisuus ja tyytyväisyys on tarpeeksi suuri kiitos.

En tiedä miksi, mutta itse en ole koskaan kyennyt tähän. Voin kyllä olla auttavainen ja muuta sellaista, mutta jos ei edes kiitosta tule vaivan palkaksi niin voin kyllä rehellisesti myöntää olevani tyytymätön tilanteeseen.

Ja valitettavan usein myös vaikuttaa siltä, että tällaiset edellämainitut ihmiset joutuvat aika usein jonkinlaisen hyväksikäytön kohteeksi. Siis siinä mielessä, että he tekevät puolisonsa, lastensa, ystäviensä, työkavereidensa ja minkä tahansa eteen töitä saamatta koskaan mitään takaisin ja kohdaten muilta pelkkiä vaatimuksia ja itsekkyyttä.

Ja onko ihminen silloin hyvä vai pelkästään täysi typerys kun uhraa itsensä saamatta mitään takaisin ?
 
Olen miettinyt samaa ja tullut siihen tulokseen, että nämä hyvää hyvytäään toisia onnelliseksi tekevät eivät ole ihan perillä omista tarpeistaan.
 
Typeryyttä on se, ettei erota kuka käyttää hyväkseen ja mikä on auttamisen motivaatio. Haluaako miellyttää ihmisiä ja elää kiitoksilla? Hyvyyttä on se, että erottaa missä apu on oikeastikin tarpeen. Kaikki auttaminen ei ole tarpeelllista, vaan sitä voi kuvitella tekevänsä oikein.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Yhteistyössä