Olenko aivan kamala ihminen koska mietin tälläistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos olet valmis menettämään rakkauden. Uutta rakkautta ei välttämättä enää löydykään.

Mulle kyllä tuli mieleen, että onko se sit edes todellista rakkautta miehen puolelta jos on niin hanakasti sitä mieltä että vain yksi lapsi. Itsekkäämpää se mun mielestä on kuin se että haluaa sille yhdelle lapselle kaverinkin.

Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Miksiköhän se nyt olisi niin kamalaa miehelle jos teille tulisi toinenkin, sitä mä en vain käsitä.

Pelkää koliikkia, sitä kuinka kahden kanssa pärjää.Näitä tavallisia kai.
Vaikka mä se olen pääasiassa tuon esikoisenkin hoitanut.Mies toki osallistuu,mutta suurin vastuu on minulla.

Ok, toi kuulostaa jo lupaavalle että on perustellut syitä eli on miettinyt asiaa siltä kantilta että JOS toinen tulisi miten pärjäisitte jne. Oliko ensimmäisellä koliikkia ja oliko vauva-aika vaikeaa? Sillä suuremmalla todennäköisyydellä se toinen on helpompi tapaus :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos olet valmis menettämään rakkauden. Uutta rakkautta ei välttämättä enää löydykään.

Mulle kyllä tuli mieleen, että onko se sit edes todellista rakkautta miehen puolelta jos on niin hanakasti sitä mieltä että vain yksi lapsi. Itsekkäämpää se mun mielestä on kuin se että haluaa sille yhdelle lapselle kaverinkin.

Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Perheen perustaminen ja toive perheestä ts. lapsista ei ole mielestäni pelkkä mielipide jota pitää kunnioittaa.
 
Mikäs se on?
 
Miksi mielipide EI-lasta jyrää yleensä?! Eikö miehen yhtä lailla kuuluisi vakavasti miettiä, että hankitaan toinen lapsi, koska vaimo niin paljon haluaa. Se on itsekkyyttä mieheltä, jos hän kuvittelee voivansa jättää lapsiluvun yhteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Ok, toi kuulostaa jo lupaavalle että on perustellut syitä eli on miettinyt asiaa siltä kantilta että JOS toinen tulisi miten pärjäisitte jne. Oliko ensimmäisellä koliikkia ja oliko vauva-aika vaikeaa? Sillä suuremmalla todennäköisyydellä se toinen on helpompi tapaus :)

Esikoisen vauva-aika oli todella helppo,ehkä jopa pelottavan helppo.Ei yövalvomisia,ei paljoakaan itkua.Vauva oli tyytyväinen tapaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja äö:
Et ole kamala, mutta en ymmärrä tuollaista ajattelutapaa. Itselläni on niin ihana mies, että en vaihtaisi toiseen. Mistä sitä tietää, millaisen saisi? Jonkun juopon tai muuten äälilön. Itse tyytyisin siihen mitä on: hyvään mieheen ja yhteen lapseen. Mutta ilmeisesti teillä ei miehesi kanssa ole niin paljon yhteistä, että se teitä yhdessä pitäisi?

Mieheni on elämäni rakkaus! Mutta suurempaa on äidinrakkaus,kaipuu,toive toisesta lapsesta.

Ja koska tiedän,että tyytyä en voi tähän,miksi pitäisi hajottaa kaksi ihmistä?

Sun täytyy kuunnella sydämesi ääntä tai katkeroidut. Itse mietin myös jo olemassaolevaa lasta; mitä avioero hänelle merkitsisi ja hänen kasvulleen? Ja kaipa olen siinä mielessä rationalisiti, että ei niitä hyviä miehiä joka oksalla kasva, mistä tietää, löytäisitkö ketään ja saisitteko yhdessä lasta? Mutta toisaalta, jos miehesi ja sinun välillä ei ole tarpeeksi kiinnipitäviä tekijöitä, niin sitten ei kannata siihen suhteeseen panostaa. Tarkoitan, nautitteko toistenne seurasta, läsnäolosta, läheisyydestä ja seksistä? Ehkä elämässänne ei lopultakaan olisi tarpeeksi yhteistä, jos haluatte niin eri asioita. Mitä miehesi muuten sitten haluaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Onko mieheltä todellista rakkautta olla huomioimatta minun toiveitani?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Onko mieheltä todellista rakkautta olla huomioimatta minun toiveitani?

Hetkinen, oliko mies eroamassa tämän takia?
 
Jotkut haluavat vain yhden lapsen, aivan omaksi pathaakseen, Jotkut peräperää, jotkut pitkillä ikäeroilla. Noista täytyisi keskustella ennen ensimmäistäkään. Ellei ole keskusteltu niin uusi mies jos lisää haluat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksinkertaista:
Jotkut haluavat vain yhden lapsen, aivan omaksi pathaakseen, Jotkut peräperää, jotkut pitkillä ikäeroilla. Noista täytyisi keskustella ennen ensimmäistäkään. Ellei ole keskusteltu niin uusi mies jos lisää haluat.

No eihän niitä voi mitenkään tietää etukäteen. Joku voi ajatella,että haluaa kolme lasta, mutta kun elämän realiteetit astuvat kuvioihin, tajuaa, ettei haluakaan kuin yhden. Tai voi kuvitella, että olisi hyvä saada peräperää pari lasta, mutta lapsi on esim. vaikeasti sairas eikä voimavarat riitä heti toisen saamiseen. Mutta tuskin kyseessä kovin voimakas rakkaus on, jos mies laitetaan vain vaihtoon, kun oma toive ei toteudu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja bud:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos olet valmis menettämään rakkauden. Uutta rakkautta ei välttämättä enää löydykään.

Mulle kyllä tuli mieleen, että onko se sit edes todellista rakkautta miehen puolelta jos on niin hanakasti sitä mieltä että vain yksi lapsi. Itsekkäämpää se mun mielestä on kuin se että haluaa sille yhdelle lapselle kaverinkin.

Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Miksi mielipide EI-lasta jyrää yleensä?! Eikö miehen yhtä lailla kuuluisi vakavasti miettiä, että hankitaan toinen lapsi, koska vaimo niin paljon haluaa. Se on itsekkyyttä mieheltä, jos hän kuvittelee voivansa jättää lapsiluvun yhteen.

Itsekkyyttähän se enemmän on että ei halua toista lasta kun pelkää sitä ja tätä. Että olis itsellä helpompaa kun olisi vain se yksi lapsi. Miehen pelkojen takiako lapsiluvun pitäisi jäädä yhteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja edellinen:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Onko mieheltä todellista rakkautta olla huomioimatta minun toiveitani?

Hetkinen, oliko mies eroamassa tämän takia?

Jospa mies mielessään miettii, että tuon naisen kanssa en halua toista. Mutta ehkä jonkun muun kanssa voisin lapsen halutakin. Ei vain ole vielä saanut aikaiseksi nostaa kytkintä.
 
Vaihtakaas nainen ton miehen asemaan,,,tilanne ei varmaan ole sitten ollenkana sama,vaan naisen mielipide voittaa silloinkin.
Mun mielestä nää on sellaisa asioita mistä pitäis pystyä yhdessä päättämään.Ap voipi sanoa miehelleen et jos toista lasta ei tule niin hän on valmis eroamaan.Kiristys on kylläkin väärin et ei siinä mitään,mut on hyvä ja nakkaa kaikki kortit pöytään heti kerralla.
Rakkautta tuo ei todellakaan ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äö:
Sun täytyy kuunnella sydämesi ääntä tai katkeroidut. Itse mietin myös jo olemassaolevaa lasta; mitä avioero hänelle merkitsisi ja hänen kasvulleen? Ja kaipa olen siinä mielessä rationalisiti, että ei niitä hyviä miehiä joka oksalla kasva, mistä tietää, löytäisitkö ketään ja saisitteko yhdessä lasta? Mutta toisaalta, jos miehesi ja sinun välillä ei ole tarpeeksi kiinnipitäviä tekijöitä, niin sitten ei kannata siihen suhteeseen panostaa. Tarkoitan, nautitteko toistenne seurasta, läsnäolosta, läheisyydestä ja seksistä? Ehkä elämässänne ei lopultakaan olisi tarpeeksi yhteistä, jos haluatte niin eri asioita. Mitä miehesi muuten sitten haluaa?

Eihän niitä hyviä miehiä helpolla löydykään,mutta vanhana mummuna voisi kaduttaa että en edes yrittänyt.
Me todella nautimme toistemme seurasta,puhumme mistä vaan,hyvää seksiä on ja asiat muutenkin kohdillaan.
 
Toinen haluaa lapsen, toinen ei. Siinä tilanteessa ei VOI tehdä kompromissia tai en ainakaan keksi miten. On aivan luonnollista että ei lasta -mielipiteen pitää "jyrätä" tässä tilanteessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja bud:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos olet valmis menettämään rakkauden. Uutta rakkautta ei välttämättä enää löydykään.

Mulle kyllä tuli mieleen, että onko se sit edes todellista rakkautta miehen puolelta jos on niin hanakasti sitä mieltä että vain yksi lapsi. Itsekkäämpää se mun mielestä on kuin se että haluaa sille yhdelle lapselle kaverinkin.

Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Miksi mielipide EI-lasta jyrää yleensä?! Eikö miehen yhtä lailla kuuluisi vakavasti miettiä, että hankitaan toinen lapsi, koska vaimo niin paljon haluaa. Se on itsekkyyttä mieheltä, jos hän kuvittelee voivansa jättää lapsiluvun yhteen.

Itsekkyyttähän se enemmän on että ei halua toista lasta kun pelkää sitä ja tätä. Että olis itsellä helpompaa kun olisi vain se yksi lapsi. Miehen pelkojen takiako lapsiluvun pitäisi jäädä yhteen.

Miehen itsekkyyttä... Tai jospa mies ajattelee, ettei hänellä ole voimavaroja olla isä kahdelle. Että yhdelle hän vielä jaksaa olla hyvä isä, mutta kaksi menee hänen voimavarojensa yli. Ei se isä silloin mikään itsekäs ole, järkevä vain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Onko mieheltä todellista rakkautta olla huomioimatta minun toiveitani?

Sinun toiveitasi?Siitäkö parisuhteessa on mielestäsi kyse,naisen toiveista?
 
Alkuperäinen kirjoittaja -.:
Alkuperäinen kirjoittaja edellinen:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Onko mieheltä todellista rakkautta olla huomioimatta minun toiveitani?

Hetkinen, oliko mies eroamassa tämän takia?

Jospa mies mielessään miettii, että tuon naisen kanssa en halua toista. Mutta ehkä jonkun muun kanssa voisin lapsen halutakin. Ei vain ole vielä saanut aikaiseksi nostaa kytkintä.

Jospa miettii jospa ei. Ihan turha arvailla kun ei voi tietää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Toinen haluaa lapsen, toinen ei. Siinä tilanteessa ei VOI tehdä kompromissia tai en ainakaan keksi miten. On aivan luonnollista että ei lasta -mielipiteen pitää "jyrätä" tässä tilanteessa.

Niin ja se on niin väärin.Se että ei toista lasta-mielipide on vahvemmilla.
En kuitenkaan halua huijata itseäni raskaaksi,kun miehen mielipide on tiedossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja bud:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja poppaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos olet valmis menettämään rakkauden. Uutta rakkautta ei välttämättä enää löydykään.

Mulle kyllä tuli mieleen, että onko se sit edes todellista rakkautta miehen puolelta jos on niin hanakasti sitä mieltä että vain yksi lapsi. Itsekkäämpää se mun mielestä on kuin se että haluaa sille yhdelle lapselle kaverinkin.

Minusta asia on ihan toisinpäin. Onko todellista rakkautta, jos ei voi kunnioittaa miehen mielipidettä vaan on jopa valmis eroamaan sen takia...

Miksi mielipide EI-lasta jyrää yleensä?! Eikö miehen yhtä lailla kuuluisi vakavasti miettiä, että hankitaan toinen lapsi, koska vaimo niin paljon haluaa. Se on itsekkyyttä mieheltä, jos hän kuvittelee voivansa jättää lapsiluvun yhteen.

Itsekkyyttähän se enemmän on että ei halua toista lasta kun pelkää sitä ja tätä. Että olis itsellä helpompaa kun olisi vain se yksi lapsi. Miehen pelkojen takiako lapsiluvun pitäisi jäädä yhteen.

Miehen itsekkyyttä... Tai jospa mies ajattelee, ettei hänellä ole voimavaroja olla isä kahdelle. Että yhdelle hän vielä jaksaa olla hyvä isä, mutta kaksi menee hänen voimavarojensa yli. Ei se isä silloin mikään itsekäs ole, järkevä vain.

Järkevä sopii harvaan, laiska ja itsekäs sopii tähän paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Toinen haluaa lapsen, toinen ei. Siinä tilanteessa ei VOI tehdä kompromissia tai en ainakaan keksi miten. On aivan luonnollista että ei lasta -mielipiteen pitää "jyrätä" tässä tilanteessa.

Niin ja se on niin väärin.Se että ei toista lasta-mielipide on vahvemmilla.
En kuitenkaan halua huijata itseäni raskaaksi,kun miehen mielipide on tiedossa.

Miten se on väärin? Vain ja ainoastaan siksi että SINÄ olet toista mieltä.
 
Yhteistyössä