Täällä myös imetysasioita pohdiskeleva :wave:
Poika on vasta viikon vanha, mutta imetys tuntuu stressaavan mua päivä päivältä enemmän. Taustalla on pelko, että vaavi joutuu sairaalaan. Oltiin nimittäin melkein viikko sairaalassa bilirubiiniarvojen noustua (vauva oli valohoidossa 2 vrk:tta), nyt ollaan oltu kotona pari päivää. Imetys sujuu mielestäni suht hyvin, mutta vauva nukahtaa todella pian (n. 5-10 minuuttia imettyään) rinnalle. Ja jos vauva ei saa tarpeeksi ravintola eikä täten pissaa ja kakkaa riittävästi, keltaisuusarvot nousee jälleen ja vauva joutuu teholle hoitoon. Mulla on siis koko ajan pelko perseessä tuosta sairaalaan joutumisesta ja olen alkanut ottaa paineita vauvan ruokailuista. Tänään on tuntunut myös, että maidon määräkin on vähentynyt - onkos ihme, jos otan siitä paineita... :|
Olen antanut vauvan imeä aina, kun haluaa, mutta herätellyt sen vähintään kolmen tunnin välein syömään, synnärin ohjeiden mukaan tuon keltaisuuden vuoksi. Kun vauva on nukahtanut, olen vaihtanut vaipan tms., joka virkistäisi herran, mutta yleensä huonoin tuloksin. Lisämaitoa/korviketta on sitten yritetty antaa pullosta, mutta sitä ei ole yleensä nukkuvan vauvan suuhun saanut kovin montaa milliä menemään. Paino pitäisi saada lähtöarvoonsa viikon sisällä, joten sekin stressaa. En ikinä ajatellut, että ottaisin moisesta ruokailuhetkestä tällaiset paineet. Toisaalta taas taustalla on ajatus vauvan joutumisesta yksin teholle, tuntemattomien luo, ilman äitiä. Neuvolatätin mukaan poika on normaalin terhakka, vastaa ärsykkeisiin jne., mutta mielestäni on kellastunut selvästi tässä kotona ollessa. Ja vauvaa ei saa herätettyä kovin herkästi, mikä myös viittaa bilirubiiniarvojen nousuun väsymyksenä. Arggghhh, miksi äitiys pitää alkaa näin vaikeasti?!