Olen toinen nainen..

Eli, olen 6. vuotta naimisissa, kaksi pientä lasta. N. vuoden verran olen tuntenut etten ole onnellinen liitossani. Mieheni on hyvä isä, hyvä mies, ei mitään konkreettista syytä olooni, vaan se on enemmän tunnepuoli joka mättää. Olen usein henkisesti yksin, mies ei juurikaan puhu mistään ja ollaan hyvin erilaiset. Yhdessä olemme olleet 7 vuotta. Tuntuu että taannun suhteessani, mutta olen yrittänyt tsempata, yrittänyt löytää kadonneen intohimon, rakkauden joka miehen ja naisen välissä kuuluisi olla mutta en ole onnistunut

Tapasin muutama kuukausi sitten miehen, jota tapailin n 15 vuotta sitten, olimme molemmat silloin nuoria ja rakastuneita ja näimme muutaman kerran. Mies ei ole koskaan unohtanut minua enkä minä häntä. Miehellä on lapsia ja avovaimo. Olemme yhteydessä lähes jatkuvasti, näemme toisiamme ja olemme todella rakastuneita. Molemmat kokevat että meidät on tarkoitettu toisillimme ja ne tunteet ovat jossain määrin olleet aina meidän välillä, koko sen 15 vuoden ajan, vaikka emme ole nähneet toisiamme. Kuulutaan yhteen, löydämme toisistamme ne asiat mitä ollaan aina haettu ja kaivattu. Ollaan erittäin rakastuneita mutta kolikon toinen puoli..molemmilla on perhe ja lapsia. Molemmat tietävät että se puoliso ei ole se oikea, mutta mitä voimme tehdä?? Olen niin rakastunut ja tunne siitä että toinen on minua varten on raastaavaa. Kumpikaan ei ole koskaan ennen pettänyt ketään toista, ja mikä tässä outoa on ettemme koe tekevämme nytkään väärin! Tottakai molemmat tiedostavat että petämme puolisoitamme mutta kun se ei tunnu pahalta.

Tarvitse apua! En pysty elämään ilman tätä miestä mutta miten kauan tällainen voi jatkua? Mikä on ulkopuolisen mielipide? Apua kaivataan!

 

oisko kuitenkin uutuuden viehätystä? Kuinka voit olla varma että tämäkin suhde ei läsähtäisi? Kuinka voit olla varma että olet ensimmäinen syrjähyppy miehelle?

 

Rakastuminen on upeaa. Arkinen suhde ei varmaankaan houkuta, mutta edellisen kanssa vähän komppaan että pian se arki on edessä jokaisella. No entäs jos mietitään konkreettisesti vaihtoehtoa että hyppäätte uuteen suhteeseen. Kaksi perhettä löytää aikamoisen kaaoksen edestään. Minkälaisen suhteen aloituksen voi haaveilla saavansa kun molemmilla on lapset, vastuut jne. Ei se olisi enää sama asia kuin silloin kun olitte nuoria, sinkkuja vailla vastuita.
Minusta on yksiselitteisen upeaa toi tunne mikä sulla on, mutta sivullisia uhreja voi tulla liikaa ja voit jopa pettyä. Mä ymmärrän että tahtoisit ihan mielettömästi ja ajatukset ovat ruusunpunaisia eikä se arkinen suhde kotona innosta yhtään. Näin ulkopuolisena hirvittää kuitenkin niiden unelmien toteuttamisen hinta. Uusioperheessä saisitte hyvin rajoitetusti mahdollisuuksia toteuttaa suhdettanne. Monen lapsen turvallisuuden tunne olisi mennyttä pitkäksi aikaa. Pettyneet puolisot tuskin kovin helpoksi asioita tekisi. Musta tuntuu että se unelma ei vaan olisi realistinen moneltakaan osalta. Hinta liian kova.