olen raskaana, kaverin käytös ahdistaa ja ärsyttää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Rv38 menossa ja kaverin käytös ärsyttänyt koko raskauden ajan. Jo rv9 lähtien kantanut vauvatavaraa säkeittäin, vaikka tuolloin tiennyt edes raskauden jatkumisesta. Koko ajan hössöttää ja sössöttää pikku prinssin tulosta, hiplailee ja mittailee mahaani.

Pahinta tässä kaikessa on, että tämä raskaus on ollut minulle henkisesti erittäin raskas. Erilaisten pelkojen kanssa joutunut kamppailemaan enemmän tai vähemmän koko raskauden ajan. Vieläkään on vaikea uskoa, että hyvin tässä kävisi, vaikka jo rv38 menossa. Tähän liittyy myös se, että suhdetta masu vauvan kanssa on ollut vaikea luoda.

Nyt tämä kaveri on alkanut höösäämään tulevasta synnytyksestä (kivusta, repeämistä, kuntoutumisesta) ja siitä, kuinka hän haluaa heti nähdä prinssin. Ahdistaa suunnattomasti! Itse tosiaan edelleen kamppailen ajatuksen kanssa, voiko kaikki mennä niin hyvin, että meille pieni suodaan, ja toisaalta pelkään mitä tunnen häntä kohtaan hänen synnyttyä ja kehittyykö häneen rakastava suhde.ja tämä yksi vaan hössöttää!!! Kyllä ottaa niin päähän!
 
Hyvä pointti, mutta se on todella vaikeaa, koska tuntuu ettei se hössötykseltään anna siihen mahdollisuutta. Tai otan hänen käytöksestä itse paineet kun en osaa iloita.

Asia nyt kuitenkin on niin, että sinä asetat rajasi. Jos jonkun muun käytös vaikuttaa suhun siten, että se ahdistaa, niin kyllä siitä pitää pystyä puhumaan. Jos susta tuntuu, että et saa mahdollisuutta kertoa omaa näkemystäsi, ota ystävääsi hartioista kiinni, katso sitä silmiin ja pyydä sitä pitämään hetken turpansa kiinni. Sitten kerrot mille susta sen hössötys tuntuu.
Ei se ole yhtään vaikeaa.
 
Mä en uskaltanut kiintyä kumpaankaan lapseeni ennen kuin olivat syntyneet elossa ja kasvaneet, joten ymmärrän mitä tarkoitat. Mielen sopukoissa kummitteli menettämisen pelko ja se, että miten vaikeaa menetyksestä olisi päästä yli, jos olisi jo täysillä itsensä päästänyt mahassa kasvavaan vauvaan kiintymään. Moni ei tätä varmaan ymmärrä, kun niin ehdoitta tuntuvat omia mahassa oleviaan rakastavan. Itse en vain uskaltanut; en ensimmäisen, enkä toisenkaan kohdalla - välitin, toivoin parasta jne, mutta en uskaltanut heittäytyä täysillä. En vain ole sellainen ihminen. Rakkaus lapsiin on hiljalleen muovautunut ja mahtavaa huomata miten ihania persoonia ne ovat; 5,5v poika ja 1,5v tyttö.

Synnyttämään lähtiessä ei ilmoitettu asiasta kenellekään perheestä. Naapuri tuli esikoista katsomaan siksi aikaa, kun laitokselle lähdettiin toista tekemään. Molemmista lapsista laitettiin tekstarilla syntymäilmoitus ja anopille+muille lähellä asuville miehen sukulaisille (omat sukulaiset asuu kaukana) tekstariin kirjoitettiin myös, että suku ja ystävät ovat tervetulleita tutustumaan tulokkaaseen, kunhan perhe on kotiutunut rauhassa ja kutsu käy. Sairaalaan en mieheni (ja myöhemmin esikoiseni) lisäksi muita halunnut. Se oli minulle paikka toipua ja tutustua vauvaan itse rauhassa.

Yhden kerran miehen sisko erehtyi siunailemaan vatsani kokoa ja koska tilanne oli huono toivottelin hänelle seuraavaa "Tiedän että maha on h****tin iso ja jos ei sulla ole mitään muuta tekemistä kuin siinä tuijottaa, niin voit vaikka suksia v****n". Olin viimeisilläni raskaana, tullut väsyneenä töistä kotiin vain huomatakseni, että mies siskoineen oli sopinut, että siskon lapsi tulisi meille hoitoon. Ei siinä muuten, mutta hänen lapsensa on äänekäs, rasittava, juoksee ympäri kämppää, levittää kaiken ja villitsee meidän lapsen myös. Ja kaiken lisäksi tulivat kesken ruoka-ajan, jolloin meidän pieniruokainen lapsi (joka juuri oli ollut päivien syömälakossa lenssun takia) jätti ruuan kesken. Minulta ei kukaan kysynyt, jaksanko moista showta; en olisi jaksanut, kun töissä sinnittelin pitkän päivän valvotun yön jälkeen, kun vauva potki, paikat puutui ja vessassa sai rampata.

Kaverisi tarkoittaa varmaan hyvää, mutta itse en tuollaista kestäisi. On meillekin vaikka mitä vauvan krääsää kannettu molemmista, mutta jos on ollut tarpeetonta jne. niin kiertoon olen surutta laittanut.

Tsemppiä sulle. Sanot nyt vaan kaverilles, että ymmärrät hänen tarkoittavan hyvää ja että saa tulla vauvaa sitten katsomaan kotoutumisen jälkeen, mutta haluat nyt keskittyä lähestyvään synnytykseen ja keskittyä sairaalassa lepäämiseen ja tutustelemaan vauvaan itse.
 
Voi että ap..i feel u..itsekkin raskaana, rv 17 ja muiden ihminen käytös ihmetyttää..
Jotkut on niin innoissaan lääppimässä ja kyselemässä, ettei raskaus varmasti unohdu millään kahvittelureissulla. ihan kuin muuta elämää ei enään olisi. minut nähdään vain raskaana olevana naisena. kait olettavat, että raskaana oleva haluaa vain puhua raskaudesta. sitten on näitä jotka laittavat kärkkäät kommenttini raskaushormoonien piikkiin!! hohoijaa..neuvoja ja ohjeistuksia tuputetaan joka suunnasta!! en tiedä miksi, mutta ärsyttää myös kommentit, kun raskaudesta kerrottiin" mää niin arvasin että oot" sitten pitkä sepustus siitä miten se on arvattu..hohoijaa..ja perään pitkät tarinat omasta synnytyksesta ja raskaudesta. miksei voi vaan onnitella ja jättää asian siihen???
 
Ei millään pahalla, mutta raskaana olevat naiset on vaan ihan sekopäitä. Tajuatte sen itse, kun lapset alkaa olla vähän isompia. Jos joku asia ärsyttää, niin kertokaa ihmeessä kavereillenne. Toiseksi, muistakaa, että te ihan oikeasti saatatte olla juuri nyt vähän turhan provosoituvia, loukkaantuvia, ärsyyntyviä ja muutenkin sekaisin, joten ehkä teidän ystävännekään ei ole väärässä.
 
  • Tykkää
Reactions: feger
Ei millään pahalla, mutta raskaana olevat naiset on vaan ihan sekopäitä. Tajuatte sen itse, kun lapset alkaa olla vähän isompia. Jos joku asia ärsyttää, niin kertokaa ihmeessä kavereillenne. Toiseksi, muistakaa, että te ihan oikeasti saatatte olla juuri nyt vähän turhan provosoituvia, loukkaantuvia, ärsyyntyviä ja muutenkin sekaisin, joten ehkä teidän ystävännekään ei ole väärässä.

Oletko koskaan itse ollut raskaana? Ehkä kun omalle kohdalle sattuu, tajuat mistä puhun..Se nyt on vaan fakta, että olit sitten työttömänä, raskaana, muuttamassa maapallon toiselle puoelle, saat kuulla typeriä kommentteja kyllästymiseen asti. Jahas vai että hormoonien piikkiin taas tämänkin mielipiteen ilmaisu :)
 
Oletko koskaan itse ollut raskaana? Ehkä kun omalle kohdalle sattuu, tajuat mistä puhun..Se nyt on vaan fakta, että olit sitten työttömänä, raskaana, muuttamassa maapallon toiselle puoelle, saat kuulla typeriä kommentteja kyllästymiseen asti. Jahas vai että hormoonien piikkiin taas tämänkin mielipiteen ilmaisu :)


Tuskin sun ystävät on yhtäkkiä muuttuneet typeriksi? Tai siis ihmettelen, että miksi sä ylipäätään olet ikinä ystävystynyt niiden kanssa, jos ne on aina olleet typeriä ja on perin kummallista, jos sun ystävistä tulee yhtäkkiä typeriä, kuten kaikista muistakin ihmisistä samalla kellonlyömällä, kun sä raskauduit? Ootko muuten huomannut, että sun mieskin on vähän typerämpi kun ennen? Odotas vaan, kun vauva syntyy... sitten sun miehestä vasta typerä tuleekin :)

Enköhän mä puhu ihan omakohtaisen kokemuksen kautta siitä, miten typeriä naiset voi olla raskaana.
 
Minäkin olen raskaana, ja voin ihan suoraan sanoa, että kyllä se hormonitoiminta on sen verran muuttunut, että nyt reagoi ihan eri tavalla asioihin kuin ennen raskautta. Minulla tosin homma menee toisinpäin, eli ennen raskautta kaikki keitti yli alta aikayksikön, ja nyt on koko raskauden ajan ollut lehmän hermot. Ja menossa siis rv 29. Eikä kyseessä mitenkään ole se, että maailma olisi yhtäkkiä parempi paikka, tai että kaikki muut liikenteessä liikujat olisivat yhtäkkiä 10 kertaa parempia tienkäyttäjiä kuin ennen, kyllä se on omista hormoneista kiinni.

Ei ole mikään tappio ymmärtää, että hormonit vaikuttavat käytökseen ja ajatteluun, niin ne tekevät kaikilla ihmisillä. Ole armollinen myös itsellesi.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Minä taas en ymmärrä äitejä/tulevia äitejä, jotka haluavat omia asian vain itselleen. Just nämä tyypit joille ei uskalla sanoa mitään, koska HE tietävät kaiken omasta lapsestaan, äitiydestään jne. Edes iloita ei uskalla, kun äiti loukkaantuu ennenaikaisesta iloitsemisesta.

Sinä taidat kuulua kategoriaan, jossa sun lapselle on turha yrittää antaa vaatteita. Ne on aina väärän värisiä, kokoisia tai niitä ei ole kudottu reilun kaupan puuvillasta. Jos sinua haluaa hyväntahtoisesti opastaa vaikka tulevaan vauva-aikaan, ovat neuvot aina vääränlaisia. Kun lapsesi on joskus taapero-ikäinen, ei sitä saa komentaakaan kukaan muu kuin sinä ja vain sinä. Kukaan ei kuitenkaan ymmärrä miten haluat lastasi kasvattaa.

Kaikista rankinta tuo asenne ei edes ole sinun ystävillesi, vaan todennäköisesti isovanhemmille. Käyttäydyt tod.näk. samoin heitä kohtaan. Erityisessä "vaarassa" on anoppisi. Hän on taatusti väärällä tavalla kasvattava, väärin lapsenlastaan rakastava ja omia oppejaan tuputtava tyyppi. Harmi hänelle!
 
Ei millään pahalla, mutta raskaana olevat naiset on vaan ihan sekopäitä. Tajuatte sen itse, kun lapset alkaa olla vähän isompia. Jos joku asia ärsyttää, niin kertokaa ihmeessä kavereillenne. Toiseksi, muistakaa, että te ihan oikeasti saatatte olla juuri nyt vähän turhan provosoituvia, loukkaantuvia, ärsyyntyviä ja muutenkin sekaisin, joten ehkä teidän ystävännekään ei ole väärässä.
Raskaana olevat naiset on ihan yhtä sekopäitä kuin brunetet, vasenkätiset, flunssaiset, lomalta palaavat ja pankissa työskentelevät. Itse en ole koskaan ollut niin tasapainoisessa ja seesteisessä tilassa kuin raskaana, se sopi mulle loistavasti... sen sijaan vauvavuonna olin kyllä vähän vähemmän tervettä sorttia :D :D Mutta näin kolmen lapsen kokemuksella, aika monta kaverin raskautta läpi seuranneena ja 10v äitiyshuollossa työskennelleenä vähän pehmentäisin tuota kommenttia. On niitä odottajia, joille vaikka puhuisi kuinka kieli keskellä suuta, niin herneet päätyy jotenkin nenäonteloon - mutta se ei ole raskaanaolevien yksinoikeus eikä kaikkien odottajien ominaisuus. Lähipiiri osaa sekin välillä olla tosi röyhkeä, ei naisen kohtu ole suvun yhteisomaisuutta enää tänä päivänä Suomessa.
 
Ei millään pahalla, mutta raskaana olevat naiset on vaan ihan sekopäitä. Tajuatte sen itse, kun lapset alkaa olla vähän isompia. Jos joku asia ärsyttää, niin kertokaa ihmeessä kavereillenne. Toiseksi, muistakaa, että te ihan oikeasti saatatte olla juuri nyt vähän turhan provosoituvia, loukkaantuvia, ärsyyntyviä ja muutenkin sekaisin, joten ehkä teidän ystävännekään ei ole väärässä.
Totta.
Sekoilee joka asiassa, kuvittelee kaiken tarkoittavan jotain mitä ei tarkoita, yekee ongelmia mitä ihmeellisimmistä asioista, mikään ei kelpaa jne..
Raskaus tekee naisista pimeitä. Mutta onneksi ohimenevä vaihe.
 
Ei ole mitään väliä onko mielesään lapseen kiintynyt raskausaikana vai ei, yhtä paskalta sen menettäminen silti tuntuu. Ystävälläsi on se oikea asenne, mutta ei sitä tajua vasta kuin jälkikäteen.
 
Ei ole mitään väliä onko mielesään lapseen kiintynyt raskausaikana vai ei, yhtä paskalta sen menettäminen silti tuntuu. Ystävälläsi on se oikea asenne, mutta ei sitä tajua vasta kuin jälkikäteen.
Niinpä! Kun olin teho-osastolla hyvästelemässä vastasyntyneen lapseni minua kadutti, etten ollut nauttinut siitä ajasta mikä meillä oli kun olin raskaana vaan olin stressannut jo ennakkoon menettämistä enkä uskaltanut kiintyä häneen.
 
Mä en uskaltanut kiintyä kumpaankaan lapseeni ennen kuin olivat syntyneet elossa ja kasvaneet, joten ymmärrän mitä tarkoitat. Mielen sopukoissa kummitteli menettämisen pelko ja se, että miten vaikeaa menetyksestä olisi päästä yli, jos olisi jo täysillä itsensä päästänyt mahassa kasvavaan vauvaan kiintymään. Moni ei tätä varmaan ymmärrä, kun niin ehdoitta tuntuvat omia mahassa oleviaan rakastavan. Itse en vain uskaltanut; en ensimmäisen, enkä toisenkaan kohdalla - välitin, toivoin parasta jne, mutta en uskaltanut heittäytyä täysillä. En vain ole sellainen ihminen. Rakkaus lapsiin on hiljalleen muovautunut ja mahtavaa huomata miten ihania persoonia ne ovat; 5,5v poika ja 1,5v tyttö.

Synnyttämään lähtiessä ei ilmoitettu asiasta kenellekään perheestä. Naapuri tuli esikoista katsomaan siksi aikaa, kun laitokselle lähdettiin toista tekemään. Molemmista lapsista laitettiin tekstarilla syntymäilmoitus ja anopille+muille lähellä asuville miehen sukulaisille (omat sukulaiset asuu kaukana) tekstariin kirjoitettiin myös, että suku ja ystävät ovat tervetulleita tutustumaan tulokkaaseen, kunhan perhe on kotiutunut rauhassa ja kutsu käy. Sairaalaan en mieheni (ja myöhemmin esikoiseni) lisäksi muita halunnut. Se oli minulle paikka toipua ja tutustua vauvaan itse rauhassa.

Yhden kerran miehen sisko erehtyi siunailemaan vatsani kokoa ja koska tilanne oli huono toivottelin hänelle seuraavaa "Tiedän että maha on h****tin iso ja jos ei sulla ole mitään muuta tekemistä kuin siinä tuijottaa, niin voit vaikka suksia v****n". Olin viimeisilläni raskaana, tullut väsyneenä töistä kotiin vain huomatakseni, että mies siskoineen oli sopinut, että siskon lapsi tulisi meille hoitoon. Ei siinä muuten, mutta hänen lapsensa on äänekäs, rasittava, juoksee ympäri kämppää, levittää kaiken ja villitsee meidän lapsen myös. Ja kaiken lisäksi tulivat kesken ruoka-ajan, jolloin meidän pieniruokainen lapsi (joka juuri oli ollut päivien syömälakossa lenssun takia) jätti ruuan kesken. Minulta ei kukaan kysynyt, jaksanko moista showta; en olisi jaksanut, kun töissä sinnittelin pitkän päivän valvotun yön jälkeen, kun vauva potki, paikat puutui ja vessassa sai rampata.

Kaverisi tarkoittaa varmaan hyvää, mutta itse en tuollaista kestäisi. On meillekin vaikka mitä vauvan krääsää kannettu molemmista, mutta jos on ollut tarpeetonta jne. niin kiertoon olen surutta laittanut.

Tsemppiä sulle. Sanot nyt vaan kaverilles, että ymmärrät hänen tarkoittavan hyvää ja että saa tulla vauvaa sitten katsomaan kotoutumisen jälkeen, mutta haluat nyt keskittyä lähestyvään synnytykseen ja keskittyä sairaalassa lepäämiseen ja tutustelemaan vauvaan itse.

:eek:

Hullu!
 
Ei ole mitään väliä onko mielesään lapseen kiintynyt raskausaikana vai ei, yhtä paskalta sen menettäminen silti tuntuu. Ystävälläsi on se oikea asenne, mutta ei sitä tajua vasta kuin jälkikäteen.
Kyllä näin se on. Meillä on ns. suurperhe. En ole yhdenkään lapsen syntymän yhteydessä tuntenut sitä ylitsepursuavaa rakkauden tunnetta, jota hehkutetaan, ja usein väitetään kaikkien äitien heti vauvan saatuaan tuntevan. Meidän lapsella on kuitenkin ollut syntymän jälkeen tiukat paikat, ja omat tuntemukset olivat kyllä tässä tilanteessa sellaiset, että ihan mitä vain olisin tehnyt tilanteen parantamiseksi. Ei varmasti kenellekään muulle äidille ole lapsi tärkeämpi kuin minulle, vaikka kuinka hehkuttavat sitä rakkauden tunnetta, kun vauvan saava ensimmäisen kerran rinnalle. Luulen, että näille äideille vain tulee juuri sillä hetkellä jonkinlainen hormoniryöppy. Eri äideillä ei hormonit heittele samalla tavalla. Sulla voi olla nyt joku "matalaliito" menossa. Mutta ehkäpä oma hormonitoimintasi tasoittuu syntymän yhteydessä, mikäli se voi johonkin tällaiseen liittyä. Helpommin varmasti sanottu kuin tehty, mutta koita siis olla stressaamatta asiaa... Yritä ehkäpä vain ajatella, ettei ajattelusi nyt ehkä ole ihan rationaalista. Tsemppiä!
 
Olen kyllä vähän samoilla linjoilla muiden kanssa, että hormonit ja omat pelkotilasi tässä ovat se ongelman ydin, ei kaverisi hössötys. Mutta voithan hänelle kauniisti asiasta sanoa. "Kuule voitaisiinko jutella ihan muista jutuista välillä, alkaa niin ahdistaa jo koko ajatus kun synnytyskin lähestyy. " Ja synnytyksen jälkeen sanot ihan suoraan, jos et heti jaksa muita ihmisiä nähdä.

Mutta. Kokemuksen syvällä rintaäänellä... hyvät ystävät (jotka vielä ovat innoissaan tulevasta lapsesta) ovat kultaa kalliimpia sitten synnytyksen jälkeen kun ainakin oma pääni tahtoi levitä hormonimyrskyn ja alkun yövalvomisen, imetysongelmien jne. kanssa. Ihan keskusteluapuna, sekä tarvittaessa apukäsinä jos haluat vaikka pari tuntia nukkua kun kaveri lähtee vaunulenkille... joten saatat todella katua myöhemmin jos työnnät ystäväsi nyt etäämmälle.
 

Yhteistyössä