Olen niin onnellinen tekemistäni valinnoista, siitä etten ole antanut yhteiskunnan painostuksen vaikuttaa itseeni :)

[piina]

[Voitkohan sitä ihan varmaksi tietää?

Tuskinpa mitään voi tietää varmaksi, mutta uskon että lapseni eivät vaihtaisi kotona viettämäänsä lapsuutta merkkivaatteisiin ja isoon taloon =) Sitä vain, että raha ei itsessään ole mikään tae onnellisuudesta.

Herää unelmistasi, jos kysyt lapsiltasi teineinä haluaisivatko he että heillä on rahaa vai että ovat viettäneet lapsuuden kotona niin mitä luulet että tulee vastaukseksi?

Mä opin jo teininä, että jos mä jotakin erityistä haluan, niin mun pitää kyetä hankkimaan se itse. Vanhempien tehtävä on mun ylläpito.

Vähän sama homma, paitsi että meillä diili oli että saan tietyn kuukausirahan josta mun pitää itse säästää ja suunnitella jos haluan jotain erityistä hankkia. Perusjutut mutsi maksoi ja harrastukset. Musta se opetti hyvin rahankäyttöä enkä mäkään merkkivaatteissa kulkenut, paitsi Levi's:n farkut ostin parin vuoden välein kun vanhat kului puhki tai jäi pieneksi

Mun mielestä on kaksi täysin eriasiaa. Olla niin köyhä, että pitää miettiä mistä ruokaa lapsille ja se, että olla niin köyhä, ettei voi ostaa monia leviksen farkkuja vuodessa.

Se, että mä meen töihin, ei tarkoita edes sitä, että voisi antaa lapsilleni korkeaa kuukausirahaa saati merkkivaatteita. Se tarkoittaa vain sitä, ettei tarvitsisi joka leipää miettiä, ostaako eillisen päivän vai voiko ostaa tuoretta.

 

[Mrs Shillelagh]

[Voitkohan sitä ihan varmaksi tietää?

Tuskinpa mitään voi tietää varmaksi, mutta uskon että lapseni eivät vaihtaisi kotona viettämäänsä lapsuutta merkkivaatteisiin ja isoon taloon =) Sitä vain, että raha ei itsessään ole mikään tae onnellisuudesta.

Herää unelmistasi, jos kysyt lapsiltasi teineinä haluaisivatko he että heillä on rahaa vai että ovat viettäneet lapsuuden kotona niin mitä luulet että tulee vastaukseksi?

Mä opin jo teininä, että jos mä jotakin erityistä haluan, niin mun pitää kyetä hankkimaan se itse. Vanhempien tehtävä on mun ylläpito.

Vähän sama homma, paitsi että meillä diili oli että saan tietyn kuukausirahan josta mun pitää itse säästää ja suunnitella jos haluan jotain erityistä hankkia. Perusjutut mutsi maksoi ja harrastukset. Musta se opetti hyvin rahankäyttöä enkä mäkään merkkivaatteissa kulkenut, paitsi Levi's:n farkut ostin parin vuoden välein kun vanhat kului puhki tai jäi pieneksi

Mun mielestä on kaksi täysin eriasiaa. Olla niin köyhä, että pitää miettiä mistä ruokaa lapsille ja se, että olla niin köyhä, ettei voi ostaa monia leviksen farkkuja vuodessa.

Se, että mä meen töihin, ei tarkoita edes sitä, että voisi antaa lapsilleni korkeaa kuukausirahaa saati merkkivaatteita. Se tarkoittaa vain sitä, ettei tarvitsisi joka leipää miettiä, ostaako eillisen päivän vai voiko ostaa tuoretta.

Miksi tänne muutetaan, jos täällä on kerta niin huonot oltavat?

 

[mie]

Ei asuntolainaa, ei autolainaa, ei mitään minkä vuoksi olisi pakko jättää lapset hoitoon Välillä on raskasta yksinhuoltajana, mutta sen unohtaa niin helposti kun pikkuinen muru muiskauttaa kunnon pusun poskelle ja silittää hiuksista.

Ei ole aamukiireitä, ei tarvitse olla meikattuna ja laitettuna menossa kiireellä viemään ketään mihinkään, ei tarvitse pitkän työpäivän jälkeen siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä.. vaan voi tehdä ne lasten kanssa yhdessä ja nauttia kaikista pikkujutuista joita he oppivat samalla Tuli vain mieleen, kuinka onnekas sitä onkaan kun voi olla näin tyytyväinen omiin valintoihinsa

Että jos täällä usein saa lukea ruikutusta arjen raskaudesta niin tässä nyt oli vain tällainen oivalluksen hetki, ei mitenkään tarkoitettu loukkaamaan ketään =)

Kivaa loppuviikkoa kaikille :wave:

En lukenu koko ketjua, mutta haluaisin sanoa sen: jos valinnot on tehnyt oikein, ei tarvitse lapsia viedä hoitoon, vaikka asuntolaina ja autolaina olisikin. Ja jos nauttii kotona olemisesta.

 

[Chala]

[Voitkohan sitä ihan varmaksi tietää?

Tuskinpa mitään voi tietää varmaksi, mutta uskon että lapseni eivät vaihtaisi kotona viettämäänsä lapsuutta merkkivaatteisiin ja isoon taloon =) Sitä vain, että raha ei itsessään ole mikään tae onnellisuudesta.

Herää unelmistasi, jos kysyt lapsiltasi teineinä haluaisivatko he että heillä on rahaa vai että ovat viettäneet lapsuuden kotona niin mitä luulet että tulee vastaukseksi?

Mä opin jo teininä, että jos mä jotakin erityistä haluan, niin mun pitää kyetä hankkimaan se itse. Vanhempien tehtävä on mun ylläpito.

Vähän sama homma, paitsi että meillä diili oli että saan tietyn kuukausirahan josta mun pitää itse säästää ja suunnitella jos haluan jotain erityistä hankkia. Perusjutut mutsi maksoi ja harrastukset. Musta se opetti hyvin rahankäyttöä enkä mäkään merkkivaatteissa kulkenut, paitsi Levi's:n farkut ostin parin vuoden välein kun vanhat kului puhki tai jäi pieneksi

Mun mielestä on kaksi täysin eriasiaa. Olla niin köyhä, että pitää miettiä mistä ruokaa lapsille ja se, että olla niin köyhä, ettei voi ostaa monia leviksen farkkuja vuodessa.

Se, että mä meen töihin, ei tarkoita edes sitä, että voisi antaa lapsilleni korkeaa kuukausirahaa saati merkkivaatteita. Se tarkoittaa vain sitä, ettei tarvitsisi joka leipää miettiä, ostaako eillisen päivän vai voiko ostaa tuoretta.

Sä nyt ehkä hieman irrotit asiayhteydestä tätä tekstiä.. On tietenkin aivan eri asia onko varaa ruokaan tai onko varaa merkkivaatteisiin, mun pointti vaan ainakin oli se, että en mä ole koskaan olettanut että mun vanhemmat ostaa mulle ihan mitä haluan vaikka ei olla köyhyysrajalla jouduttukaan elämään. Mutsi on yh:na meidät kasvattanut, mutta hän on tehnyt kovasti töitä ja tinkinyt omista jutuistaan jotta lapset on voineet harrastaa ja itse on saanut säästämistä ja rahankäyttöä opetella kun on ollut tietty summa mitä saa ja mistä pitää pystyä kaikki ylimääräinen ostamaan.

Kukaan tässä ketjussa kirjoitellut ei ole kuitenkaan tainnut ihan nälkärajalla joutua elämään, anteeksi jos olen väärässä uskossa, eikä monellekaan sellainen köyhyys että valitsee perheen kanssa olemisen hyväpalkkaisen työn tekemisen sijaan, tarkoita muuta kuin niistä ylimääräisistä luopumista.

Suomen sosiaalisysteemiähän aina kehutaan huippuunsa, eikö sen silloin pitäisi taata ettei kenenkään tarvitse kituuttaa niin pahasti etteikö saisi leipää pöytään ja jopa voita päälle? Ei Suomessa kukaan nälkään kuole näinä päivinä ja jotkut sossun tuilla elävät ostavat myös niitä merkkivaatteita.. Itsellä oli niihin paljon vähemmän varaa työssäkäyvänä opiskelijana.

 

[onnellinen myös]

hienoa olla tyytyväinen elämäänsä oli sitten köyhä tai rikas, työtön tai työssä käyvä, ihmiset jotka rakastavat lapsiaan ja tekevät lapsuudesta ihanan kokemuksilla, tunteilla ja tavallisen arjen opetuksella voivat olla tyytyväisiä itseensä.
aina ei tarvita niitä merkkivaatteita,uulkomaanmatkoja,asuntolainoja,autoja ym. mutta ne joilla nämä on ei tee heistä siltikään yhtään huonompia, aina on ollut niin, että on vähävaraisempia ja rikkaita, lapset pitää pyskiä kasvattamaan siten, että erilaisia ihmisiä on olemassa, mutta ketään ei silti saa luokitella ihonvärin, elintason,ulkonäön yms. asioiden perusteella huonommaksi ihmiseksi.
joka ikiselle meistä kuuluu myös sosiaaliset etuudet, niin terveydenhoidon,lastenhoidon ja taloudellisen tuen merkeissä, keneltäkään meistä se ei ole pois jos joku toinen saa esimerkiksi sosiaalitoimistosta apua perheensä elättämiseen.

 

[Chala]

Vaan ei se elämä aina mene niinkuin suunniteltu. Eivätkä kaikki halua lapsia vasta 30+ ikäisenä. Hirveästi on lapsettomuushoidoissa pariskuntia näinä päivinä varmasti suurelta osin siksi että ensin on kouluttauduttu ja tehty uraa ja suunniteltu että perhe perustetaan sitten kun taloudellinen tilanne on vakaa. Sitten sitä ei noin vain kuulukaan, kaikille ei välttämättä koskaan

Nykyään lapsettomuuskeskustelu kulminoituu helposti siihen, että lapset "pitäisi tehdä nuorena, kun se vielä on helppoa". Siinä helposti erehdytään syyllistämään sekä niitä, jotka ovat päättäneet odottaa yli kolmekymppisiksi, että niitä, jotka jo nuoremmalla iällä kärsivät lapsettomuudesta.

Tuskin kukaan meistä on välttynyt kuulemasta, että naisen hedelmällisyys alenee iän myötä. Siitä huolimatta melkein jokainen päälle kolmekymppinen, syystä tai toisesta lapseton nainen saa kuulla tämän saman "uutisen" ellei viikoittain, niin ainakin kerran kuussa.

Sen sijaan hyvin harvalle miehelle tullaan kertomaan, että miesten keskimääräinen siittiömäärä on suomessakin puoliintunut 30 vuodessa, todennäköisesti ympäristömyrkkyjen vuoksi. Vaikka se on ihan yhtä lailla fakta.

Varmasti olemme yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on tuntea itse olevansa valmis saamaan lapsia. Suunnattoman onnellista on, jos niitä saa juuri silloin kun niitä toivookin.

Ja alkuperäiseen aiheeseen: olen edelleen sitä mieltä, että on mahdollista antaa lapselleen sekä aikaa että taloudellista turvallisuutta.

Tiedän, olen itsekin saanut paljon sontaa niskaan siitä, että koska nuorena olen lapsettomuudesta kärsinyt, ei mulla ole oikeutta valittaa kun mulla on vielä vuosikymmenet aikaa poikia. No, eihän se henkilökohtaista tilannetta helpota, itse olin vain kiitollinen siitä että oltiin alettu sen verran nuorina yrittää, sillä jos 30+ ikään olisi odotettu, ei varmasti olisi koskaan lapsia saatu.

Kirjoitin tuon ensimmäisen tekstin vastauksena siihen, että joidenkin mielestä on hyvä ensin käydä koulut ja tehdä monta vuotta uraa, sen jälkeen keskittyä vakaan talouden kera lasten kasvatukseen. Se ei tosiaan aina ole niin yksinkertaista että niitä lapsia noin vain tulisi, siksi tuntuu edelleenkin hassulta, että ihmiset ottavat sen niin itsestäänselvyytenä.

Lapsettomuus ei varmasti yksiselitteisesti johdu koskaan siitä että on odotettu "liian pitkään" lasten hankkimista, jos siis kyse on vasta päälle kolmekymppisistä. Hedelmällisyys laskee pikkuhiljaa, kaikki tietävät sen, ihmiset eivät välttämättä halua omilla elintavoillaan asiaan vaikuttaa, mutta niillä ihmisillä joilla ongelmia on, on usein sellaisia ongelmia jotka olisivat saattaneet näkyä jo parikymppisinä, vanhempana ne vain tulevat esiin vakavampina eikä aikaa odottaa enää ole niin kauaa.

En todellakaan halua syyllistää ketään ja olen vahvasti sitä mieltä että ihmisen pitää itse saada valita missä järjestyksessä haluaa asiat tehdä. On aivan se ja sama tekeekö ensin lapset ja sitten töitä vai toisinpäin, kunhan itse on onnellinen. En vain soisi kenellekään sitä tuskaa kun omaa pienokaista kovasti toivoo eikä sitä kuulu. Siksi tuntuu pahalta että monet tuntuvat tuudittautuvan siihen että nelikymppisenä ehtii, elämä kun ei aina mene niinkuin haluaisi.

 

[Chala]

Anteeksi pitkä vuodatus ^^ Henkilökohtainen aihe niin haluaa aina vääntää rautalangasta ettei tule väärinkäsityksiä

 

[nuoriäiti]

ite samas tilantees ja vaikka oon nuori niin ehdinmpä käydä lähihoitajakoulutuksen ennen lastani ja voi kuule, vaikka onkin lama aika niin kyllä on sadellu työtarjouksia... Ihme pessimismiä vai kateutta niillä joiden "on pakko mennä töihin" että saa kaikki maksettua jne jne Onko vaikee hyväksyä et joku on yh kotiäiti ja vielä ONNELLINEN? Niin, kyllä ihmiset tosiaan voi olla onnellisia eri elämäntilanteissa, toivottavasti mys te olette onnellisia muissa elämäntilanteissa!

 

[Vieras]

[Voitkohan sitä ihan varmaksi tietää?

Tuskinpa mitään voi tietää varmaksi, mutta uskon että lapseni eivät vaihtaisi kotona viettämäänsä lapsuutta merkkivaatteisiin ja isoon taloon =) Sitä vain, että raha ei itsessään ole mikään tae onnellisuudesta.

No kyllä mä vaan oisin vaihtanut, hävetti kulkea ns rääsyissä kun ei ollut koskaan rahaa, kun mutsi halus olla mun pikku sisarusten kanssa kotona. Vituttaa vieläkin ajatella, siksi musta varmaan tulikin vaatefriikki.

 

[vieras]

[Voitkohan sitä ihan varmaksi tietää?

Tuskinpa mitään voi tietää varmaksi, mutta uskon että lapseni eivät vaihtaisi kotona viettämäänsä lapsuutta merkkivaatteisiin ja isoon taloon =) Sitä vain, että raha ei itsessään ole mikään tae onnellisuudesta.

No kyllä mä vaan oisin vaihtanut, hävetti kulkea ns rääsyissä kun ei ollut koskaan rahaa, kun mutsi halus olla mun pikku sisarusten kanssa kotona. Vituttaa vieläkin ajatella, siksi musta varmaan tulikin vaatefriikki.

Hyh miten katkera ihminen. Mut sunlaisiakin löytyy niin paljon joille materia on tärkein asia elämässä.