Olen niin onnellinen tekemistäni valinnoista, siitä etten ole antanut yhteiskunnan painostuksen vaikuttaa itseeni :)

[piina]

meillä kaksi alakoululaista ja haluavat olla kotona ja levähtää, leikkiä yhdessä, pelata, olla vanhempiensa kanssa, lukea kirjoja. Ainoa joka täällä haluaisi käydä lomalla olemme me vanhemmat. Eli ei todellakaan lapset, ainakan kaikki, halua minnekään thaimaaseen köllöttelemään. Koti on se jossa lapsemme viihtyvät.

Tai sitten lapset eivät vain sano sitä, koska tietää eittei siihen ole varaa kuitenkaan. Toisaalta ei lapsi osaa halutakaan sellaista mitä ei ole koskaan kokenut.

 

[lapsi hoitoon 1,5 -vuotiaana]

Et sitten ole yhteiskunnan painostuksesta varmaan ottanut vastaan lapsilisiä, vanhenmpainrahaa, kotihoidontukea tms. turhaa, jota ilman voi kotona aivan hyvin lasten kanssa pyöriä.

Höpöhöpö. Ihan samalla tavalla nuo rahat kuuluvat kaikille, kotihoidontuki on paljon pienempi kuin se raha, joka säästetään todellisissa päivähoitokustannuksissa

Mistähän se kaikille kuuluva raha tulee? Ehkä työssä käyvien verotuloista? Joista iiiiso osa on pienten lasten äitejä.

Oletko jotenkin kateellinen? Ehkä et ole sittenkään ihan sinut valintasi kanssa..? Harmi, sillä minä olen todella onnellinen omista valinnoistani Ehdin kyllä maksaa nämä yhteiset hyvät takaisin moneen kertaan, kunhan myöhemmin menen töihin.

Joo, en todellakaan ole kateellinen rutiköyhälle yh- äidille Onnea vaan hienoista valinnoistasi ja sillai.

 

[Chala]

Pikkasen päälle 20 vuoden ikäinen ammattitaidoton yh-äiti ei taida olla kovin kovaa kamaa työmarkkinoilla.

Mulle tuli tänäänkin työtarjous, mutta kieltäydyin - kuten tein yhdelle tarjoukselle tammikuussa

Kyseessä taisi olla joku työkkärin työllistämistukikeikka, joka kestää 6 kk. Eli ajan, jonka sinua voi pitää valtion tuella töissä kuntoutumassa. Olet muuten aika surullinen tapaus; Et taida saada kotihoidon tukea ja työkkäriä yhtä aikaa? ELI MINKÄ IKÄISIÄ NE SINUN LAPSESI TAAS OLIVATKAAN?

Ootkohan sittenkään ihan varma että ap on se surullinen tapaus..? Sä oot vähän pöpi

 

[ap]

Pikkasen päälle 20 vuoden ikäinen ammattitaidoton yh-äiti ei taida olla kovin kovaa kamaa työmarkkinoilla.

Mulle tuli tänäänkin työtarjous, mutta kieltäydyin - kuten tein yhdelle tarjoukselle tammikuussa

Kyseessä taisi olla joku työkkärin työllistämistukikeikka, joka kestää 6 kk. Eli ajan, jonka sinua voi pitää valtion tuella töissä kuntoutumassa. Olet muuten aika surullinen tapaus; Et taida saada kotihoidon tukea ja työkkäriä yhtä aikaa? ELI MINKÄ IKÄISIÄ NE SINUN LAPSESI TAAS OLIVATKAAN?

Voi sinua.. Taidat tosiaan olla jostain katkera. Ei, ihan kunnon työpaikkoja minulle tarjottiin, mutta en nyt tarvitse töitä, minulla on niitä ihan kädet ja syli täynnä kotonakin

 

[Huspati Huta]

Tuosta otsikosta kysyisin sen verran, että ajatteletko ap, että muut ovat tehneet toisenlaiset ratkaisunsa yhteiskunnan painostuksesta?

 

[mä]

Taitaa olla taas porvoosta tää yh

 

[ap]

Tuosta otsikosta kysyisin sen verran, että ajatteletko ap, että muut ovat tehneet toisenlaiset ratkaisunsa yhteiskunnan painostuksesta?

Ainakin pari tässä tuttavapiirissä myöntää, että jos yhteiskunta suhtautuisi toisin, jäisivät kotiin vielä Tuskinpa kaikki sentään.

 

[ap]

Taitaa olla taas porvoosta tää yh

Oi ihan Pohjois-Suomesta olen

 

[Huspati Huta]

Tuosta otsikosta kysyisin sen verran, että ajatteletko ap, että muut ovat tehneet toisenlaiset ratkaisunsa yhteiskunnan painostuksesta?

Ainakin pari tässä tuttavapiirissä myöntää, että jos yhteiskunta suhtautuisi toisin, jäisivät kotiin vielä Tuskinpa kaikki sentään.

Tuo yhteiskynta on tässä aika epämääräinen käsite, ainakin minusta. Kyllä minä ainakin olen asuntolainani ja autolainanikin ottanut ihan siksi, että olen halunnut ostaa asunnon tai auton, ei minua siihen ole kukaan ihminen eikä yhteiskuntakaan painostanut

 

[-]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

 

[se joku]

Tuosta otsikosta kysyisin sen verran, että ajatteletko ap, että muut ovat tehneet toisenlaiset ratkaisunsa yhteiskunnan painostuksesta?

Ainakin pari tässä tuttavapiirissä myöntää, että jos yhteiskunta suhtautuisi toisin, jäisivät kotiin vielä Tuskinpa kaikki sentään.

Oli sun tuttavapiiri on sitten kaikki muutkin?

Mä vei mukulani 2 vuoden ja 8 kk:n iässä hoitoon ihan siksi että halusin mukulan tietyyn päiväkotiin, jonne varmimmin päsee syksyllä. Ja miksi siiheen pk:tiin? Siksi koska sinne on 5 minuutin kävelymatka, mutta tää nyt olikin sitten ohi aiheen.

 

[ihmettelen]

Miksi tämä aloitus loukkaan teitä noin paljon? Itse olen töissä ihan omasta halusta eikä loukkaa yhtään. Ettekö ole tyytyväisaiä elämäänne kun toisen hyvä olo tuottaa teille tunteen että on pakko väittää vastaan, tyyliin että et voi olla onnellinen tai et ainakaan kauaa ole. Hankkikaa oikeasti elämä, hyvä sellainen, niin voitte olla onnellisia muiden puolesta. Ap:lle: minullekin tuli hyvä mieli tästä vaikka elämäni on aivan erilaista, hyvä ettei kaikki ole samanlaisia

 

[piina]

Tuosta otsikosta kysyisin sen verran, että ajatteletko ap, että muut ovat tehneet toisenlaiset ratkaisunsa yhteiskunnan painostuksesta?

Ainakin pari tässä tuttavapiirissä myöntää, että jos yhteiskunta suhtautuisi toisin, jäisivät kotiin vielä Tuskinpa kaikki sentään.

Ei mun kotiinjääntiä tai jäämättömyyttä yhteiskunta päätä vaan raha. Olenhan mä vuositolkulla kotona tässä luimistellutkin, mutta reilu 2v putkeen kotihoidontuelle vetää talouden turhan tiukalle... Äitiysloma nimittäin päättyi juuri, niin tässä kovasti kiinnostaa juuri nämä keskustelut...

 

[peesh]

meillä kaksi alakoululaista ja haluavat olla kotona ja levähtää, leikkiä yhdessä, pelata, olla vanhempiensa kanssa, lukea kirjoja. Ainoa joka täällä haluaisi käydä lomalla olemme me vanhemmat. Eli ei todellakaan lapset, ainakan kaikki, halua minnekään thaimaaseen köllöttelemään. Koti on se jossa lapsemme viihtyvät.

Tai sitten lapset eivät vain sano sitä, koska tietää eittei siihen ole varaa kuitenkaan. Toisaalta ei lapsi osaa halutakaan sellaista mitä ei ole koskaan kokenut.

Mistä voit olla varma,e ttä siihen ei olisi varaa kuitenkaan? Ovat vastahakoisia ajamaan jopa mummolaan j onne on 500 km matkaa. Pakottaa pitää. Molemmat viihtyvät parhaiten kotona.

Ainoa johon pyytävät kesällä on huvipuistot, jos ajattelisivat että vanhemmilla ei kuitenkaan rahaa, niin tuskin sinnekään pyytäisivät?


Ja tuo voi olla totta, että eivät osaa pyytää jos eivät ole kokeneet pitkään aikaan. Ulkomailla on käyty kuitenkin ja molemmat sen muistavatkin. Ei tosin aurinkolomalla. Ja eivät ole pyytäneet pääst uudestan, päinvastoin sanoneet, että eivät halua enää. Tosin kyseessä sis ei ollut hotelliloma, vaan sukulaisella yövyimme, mutta kaikkea hauskaa oli ohjelmassa.

Uskon, että lapset eivät pyydä, koska viihtyvät kotona niin hyvin. Eivät ollenkaan ujostele pyytää muuta kallista, kuten kalliita lemmikkejä jne.

 

[Chala]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

Ei lapset tee eroa siinä onko "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Lapsi kasvaa köyhässä perheessä joko ympäristössä jossa ne vähät rahat saadaan jotenkin riittämään ja lapsille annetaan rakkautta ja läheisyyttä ja selitetään hänen tasoisellaan tavalla että ikävä kyllä ylimääräistä ei nyt ole että voisi ostella juttuja, tai vaihtoehtoisesti rahasta tehdään hirveä ongelma ja siitä käydään perheriitoja lasten kuullen, lapsia saatetaan jopa itseään syyllistää siitä jos kaupasta jotain haluaisi. Kyllä siinä on aika iso ero miten se vaikuttaa lapseen.

Mutta jos noin voimakas trauma asiasta jää, se tuskin on johtunut pelkästään rahan puutteesta. Ehkä raha ja tavara tänä päivänä korvaa myös muun puutetta lapsuudessa..

 

[Mrs Shillelagh]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

Mun mielestä on naurettavaa, että tuollaisesta asiasta puhutaan traumana. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että on ollut liian helppo elämä... Mutta kyllähän lapsetkin ovat erilaisia jo syntyessään. Kaikki eivät kasva, vaikka kuinka hyvin niitä yrittäisi kasvattaa.

 

[vieras]

Tuosta otsikosta kysyisin sen verran, että ajatteletko ap, että muut ovat tehneet toisenlaiset ratkaisunsa yhteiskunnan painostuksesta?

Ainakin pari tässä tuttavapiirissä myöntää, että jos yhteiskunta suhtautuisi toisin, jäisivät kotiin vielä Tuskinpa kaikki sentään.

Tuo yhteiskynta on tässä aika epämääräinen käsite, ainakin minusta. Kyllä minä ainakin olen asuntolainani ja autolainanikin ottanut ihan siksi, että olen halunnut ostaa asunnon tai auton, ei minua siihen ole kukaan ihminen eikä yhteiskuntakaan painostanut

Meilläkin lähinnä perhe piti hulluina, kun alettiin rakentaa. ois pitänyt mieluummin pysyä turvallisessa vuokra kerrostaloasunnossa. Mutta.. asiaan. Minusta on hienoa, jos pystyy hoitamaan kotona ainakin sinne 3-v asti. itse en suosi alle 3-v tarhaan viemistä.
Ap:n tilanteessa tulee jotenkin semmonen olo, että hän on ollut jo ennen lasta työtön? Hyvä jos tuntuu omat valinnat hyvälle. Mutta sen verran sanon tuohon "lapsi ei tarvitse merkkivaatteita ja köyhänäkin ollaan onnellisia. Rakkaus riittää" korttiin. Kaikki minun lapsuus/nuoruus ajan köyhien perheiden lapset kärsivät vähävaraisuudesta. Joka ainut

 

[jhg]

Hyvä, että olet onnellinen ap. Minäkin olen onnellinen omista (nimenomaan omista, ei yhteiskunnan painostuksesta tehdyistä ) valinnoistani. Minulla on ihanan mies (olemme olleet tähän mennessä yhdessä reilut 12 vuotta) ja kolme lasta (jotka ovat menneet hoitoon vähän alle parivuotiaina). Saan vuoden päästä valmiiksi toisen tutkintoni, joka on unelma-alaltani, ja sen myötä voin jättää vanhan alani.

 

[peesh]

Tuosta otsikosta kysyisin sen verran, että ajatteletko ap, että muut ovat tehneet toisenlaiset ratkaisunsa yhteiskunnan painostuksesta?

Ainakin pari tässä tuttavapiirissä myöntää, että jos yhteiskunta suhtautuisi toisin, jäisivät kotiin vielä Tuskinpa kaikki sentään.

Itse ainakin vein esikoisen hoitoon alle 1v juurikin sen takia, että koin yhteisknnan niin odottavan, että korkeakoulutus on käytettävä hyväksi. (en ollut ehtinyt olla töissä juuri ollenkaan enne nlasta.)

Lisäksi anopin painostus oli tiedossa. appivanhemmille vain raha merkitsee jotain.

Eli minä ainakin voin rehellisesti myöntää, että toimin kuten oletin yhteiskunnan ja lähipiirin odottavan.

 

[peesh]

Tuosta otsikosta kysyisin sen verran, että ajatteletko ap, että muut ovat tehneet toisenlaiset ratkaisunsa yhteiskunnan painostuksesta?

Ainakin pari tässä tuttavapiirissä myöntää, että jos yhteiskunta suhtautuisi toisin, jäisivät kotiin vielä Tuskinpa kaikki sentään.

Itse ainakin vein esikoisen hoitoon alle 1v juurikin sen takia, että koin yhteisknnan niin odottavan, että korkeakoulutus on käytettävä hyväksi. (en ollut ehtinyt olla töissä juuri ollenkaan enne nlasta.)

Lisäksi anopin painostus oli tiedossa. appivanhemmille vain raha merkitsee jotain.

Eli minä ainakin voin rehellisesti myöntää, että toimin kuten oletin yhteiskunnan ja lähipiirin odottavan.

 

[-]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

Mun mielestä on naurettavaa, että tuollaisesta asiasta puhutaan traumana. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että on ollut liian helppo elämä... Mutta kyllähän lapsetkin ovat erilaisia jo syntyessään. Kaikki eivät kasva, vaikka kuinka hyvin niitä yrittäisi kasvattaa.

Kuitenkin kovempi elämä kuin meillä useammilla muilla. En vähättelisi.

 

[piina]

Mistä voit olla varma,e ttä siihen ei olisi varaa kuitenkaan? Ovat vastahakoisia ajamaan jopa mummolaan j onne on 500 km matkaa. Pakottaa pitää. Molemmat viihtyvät parhaiten kotona.

Ainoa johon pyytävät kesällä on huvipuistot, jos ajattelisivat että vanhemmilla ei kuitenkaan rahaa, niin tuskin sinnekään pyytäisivät?


Ja tuo voi olla totta, että eivät osaa pyytää jos eivät ole kokeneet pitkään aikaan. Ulkomailla on käyty kuitenkin ja molemmat sen muistavatkin. Ei tosin aurinkolomalla. Ja eivät ole pyytäneet pääst uudestan, päinvastoin sanoneet, että eivät halua enää. Tosin kyseessä sis ei ollut hotelliloma, vaan sukulaisella yövyimme, mutta kaikkea hauskaa oli ohjelmassa.

Uskon, että lapset eivät pyydä, koska viihtyvät kotona niin hyvin. Eivät ollenkaan ujostele pyytää muuta kallista, kuten kalliita lemmikkejä jne.

Jaa. Ehkä toiset sitten viihtyvät vain kotona ja ehkä niissä perheissä aikuisetkin ovat enemmän koti-ihmisiä. Meillä lapset haluavat joka kesä isovanhemmilleen toiselle puolen Suomea ja se heille suodaankin. Muutenkin ehkä mä ja mieskin ollaan sellaisia, että halutaan kokea kaikki käsillämme, meille ei riitä, että pelkästään kirjoista se luettaisiin.

 

[peesh]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

Mun mielestä on naurettavaa, että tuollaisesta asiasta puhutaan traumana. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että on ollut liian helppo elämä... Mutta kyllähän lapsetkin ovat erilaisia jo syntyessään. Kaikki eivät kasva, vaikka kuinka hyvin niitä yrittäisi kasvattaa.

peesi tällekin. Naurettavan kuuloista, kuin pumpulissa elänyt, jos traumoja tulee kun ei saanut tarpeeksi usein merkkifarkkuja. Ajattelen kuitenkin traumoja syntyvän enemmän sellaisesta, että joutuu väkivallan uhriksi tai lapsuuden koti on tunnekylmä eikä lapsi saa rakkautta.

 

[mutsi]

Täällä toinen, ainakin jossain määrin.
Mies käy töissä, mutta olen ollut kotiäitinä nyt 9v ja aion olla ainakin muutaman vuoden vielä, jos ei mitään yllättävää tapahdu!
Neuvolasta on kamalasti panostettu laittamaan lapsia päiväkotiin -vaikka olisinkin kotona(!)- mutta en ole koskaan tuntenut tätä oikeaksi vaihtoehdoksi meille ja väliin itkunkin kanssa olen vastaan pistänyt ja jatkanut valitsemallani polulla...tuntien aina uudelleen ja uudelleen, että olen valinnut aivan oikein. :heart:
Ehdin hyvin todennäköisesti tehdä vielä elämässä paljon muutakin ja jos en ehdi, se on sitten onneksi vain minun elämä, eikä kenenkään muun ja kannan sen itse!

 

[Ksantippa S.]

Ei kai tämä ole mikään joko tai -kysymys. Voihan lapselle tarjota sekä taloudellisen turvallisuuden että aikaa. Jos esimerkiksi käy koulut ensin kohtuullisen ripeästi ja sen jälkeen tekee kohtuullisen hyvin palkattuja töitä kymmenkunta vuotta, voi tarjota lapselle sekä sen kodin omistusasunnossa että kotihoitoa kolmivuotiaaksi.

Tai sitten voi tehdä jotenkin ihan toisin. Tuo oli vain ensimmäinen itselleni mieleen tuleva vaihtoehto, kun itse olen aina opiskelusta ja työnteosta tykännyt.