Olen niin onnellinen tekemistäni valinnoista, siitä etten ole antanut yhteiskunnan painostuksen vaikuttaa itseeni :)

[vieras]

Pikkasen päälle 20 vuoden ikäinen ammattitaidoton yh-äiti ei taida olla kovin kovaa kamaa työmarkkinoilla.

Mulle tuli tänäänkin työtarjous, mutta kieltäydyin - kuten tein yhdelle tarjoukselle tammikuussa

Kyseessä taisi olla joku työkkärin työllistämistukikeikka, joka kestää 6 kk. Eli ajan, jonka sinua voi pitää valtion tuella töissä kuntoutumassa. Olet muuten aika surullinen tapaus; Et taida saada kotihoidon tukea ja työkkäriä yhtä aikaa? ELI MINKÄ IKÄISIÄ NE SINUN LAPSESI TAAS OLIVATKAAN?

Sinä ainakin vaikutat tooodella tyytyväiseltä elämääsi, kun tuolla lailla räkytät

 

[Mrs Shillelagh]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

Mun mielestä on naurettavaa, että tuollaisesta asiasta puhutaan traumana. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että on ollut liian helppo elämä... Mutta kyllähän lapsetkin ovat erilaisia jo syntyessään. Kaikki eivät kasva, vaikka kuinka hyvin niitä yrittäisi kasvattaa.

Kuitenkin kovempi elämä kuin meillä useammilla muilla. En vähättelisi.

Jos rahanpuutteesta jää traumoja, niin silloin on päässä vikaa.

 

[Chala]

Ei kai tämä ole mikään joko tai -kysymys. Voihan lapselle tarjota sekä taloudellisen turvallisuuden että aikaa. Jos esimerkiksi käy koulut ensin kohtuullisen ripeästi ja sen jälkeen tekee kohtuullisen hyvin palkattuja töitä kymmenkunta vuotta, voi tarjota lapselle sekä sen kodin omistusasunnossa että kotihoitoa kolmivuotiaaksi.

Tai sitten voi tehdä jotenkin ihan toisin. Tuo oli vain ensimmäinen itselleni mieleen tuleva vaihtoehto, kun itse olen aina opiskelusta ja työnteosta tykännyt.

Vaan ei se elämä aina mene niinkuin suunniteltu. Eivätkä kaikki halua lapsia vasta 30+ ikäisenä. Hirveästi on lapsettomuushoidoissa pariskuntia näinä päivinä varmasti suurelta osin siksi että ensin on kouluttauduttu ja tehty uraa ja suunniteltu että perhe perustetaan sitten kun taloudellinen tilanne on vakaa. Sitten sitä ei noin vain kuulukaan, kaikille ei välttämättä koskaan

Mutta kuten sanoit, tai sitten voi tehdä jotenkin ihan toisin Ihmisellä on valinnanvapaus ja toivottavasti ihmiset uskaltaa tavoitella omaa onneaan eikä mennä yhteiskunnan normien mukaan tai niinkuin appivanhemmat odottavat, kuten jollain kirjoittajalla oli.

 

[ap]

Ja kuka nyt veti johtopäätöksen, että eläisimme köyhyydessä ja kurjuudessa?

Lapsille on tarjolla kaksi lämmintä kotiruokaa joka päivä, aamupala ja iltapala myös. Heillä on puhtaat, ehjät ja siistit, joskus jopa merkkivaatteet Isommilla on molemmilla yksi (kallis) harrastus ja paljon muutakin puuhaa. Harrastusvälineitäkin on, suksia, luistimia, polkupyöriä. Mitään ei oikeastaan puutu. En tiedä millä tavalla he jäävät jostain paitsi.. Menot on asetettu tulojen mukaan ja talous on kunnossa. En tarvitse toimeentulotukeakaan.

 

[Chala]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

Mun mielestä on naurettavaa, että tuollaisesta asiasta puhutaan traumana. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että on ollut liian helppo elämä... Mutta kyllähän lapsetkin ovat erilaisia jo syntyessään. Kaikki eivät kasva, vaikka kuinka hyvin niitä yrittäisi kasvattaa.

Kuitenkin kovempi elämä kuin meillä useammilla muilla. En vähättelisi.

Mitä hänen elämässään sitten köyhyyden lisäksi on ollut että on ollut niin paljon kovempi elämä kuin useammilla muilla? Vai onko hän kenties kasvanut köyhyydessä jossain Kiinan maaseudulla, jossa köyhyys todella on aika absoluuttista, toisin kuin Suomessa 80-luvullakaan.

 

[muuu]

köyhästä lapsuudesta tuli mieleeni, että varmasti lapset on onnellisia oli sitä rahaa tai ei, ja vanhemmat on rakastavia ja huolehtivia.
mutta kyllä se raha sitä elämistä helpottaa, vaikka moni muuta väittääkin.
itse olin köyhistä oloista ja kyllä se suututti kun ei saanut suksia tai ei voinut harrastaa jotakin tiettyä harrastusta, koska vanhemmilla ei ollut varaa.
hyvän lapsuuden silti koin ja vanhemmat oli hyvä kasvattamaan.

 

[-]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

Mun mielestä on naurettavaa, että tuollaisesta asiasta puhutaan traumana. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että on ollut liian helppo elämä... Mutta kyllähän lapsetkin ovat erilaisia jo syntyessään. Kaikki eivät kasva, vaikka kuinka hyvin niitä yrittäisi kasvattaa.

peesi tällekin. Naurettavan kuuloista, kuin pumpulissa elänyt, jos traumoja tulee kun ei saanut tarpeeksi usein merkkifarkkuja. Ajattelen kuitenkin traumoja syntyvän enemmän sellaisesta, että joutuu väkivallan uhriksi tai lapsuuden koti on tunnekylmä eikä lapsi saa rakkautta.

No, ei sitten kutsuta sitä traumaksi, jos ei mielestänne täytä trauman tunnusmerkkejä. Kuitenkin kysymys siitä, että aikuisena on kova tarve saada ostaa niitä merkkifarkkuja ja autoja, kun lapsena on kokenut olevansa kavereihin verrattuna aina se köyhä. Ja toki näitä on ollut nyt aikuisena sitten hyvän työn myötä mahdollisuus ostaa. Mutta ongelma on korvien välissä, miten tärkeänä ne merkkivaatteet kokee.

Monihan meistä tekee pesäeroa vanhempiinsa eli ei halua olla vanhempiensa kopio, vaikka lastenkasvatuksessa. Ehkä tässä materialistisuudessakin on sitten kyse samasta asiasta, eron tekemisestä vanhempiin.

 

[epäilys]

Ja kuka nyt veti johtopäätöksen, että eläisimme köyhyydessä ja kurjuudessa?

Lapsille on tarjolla kaksi lämmintä kotiruokaa joka päivä, aamupala ja iltapala myös. Heillä on puhtaat, ehjät ja siistit, joskus jopa merkkivaatteet Isommilla on molemmilla yksi (kallis) harrastus ja paljon muutakin puuhaa. Harrastusvälineitäkin on, suksia, luistimia, polkupyöriä. Mitään ei oikeastaan puutu. En tiedä millä tavalla he jäävät jostain paitsi.. Menot on asetettu tulojen mukaan ja talous on kunnossa. En tarvitse toimeentulotukeakaan.

jos olet nuo kaikki itse ostanut niin sullahan on asiat mukavasti, epäilen toki suuresti, koska kotihoidontuki tai äitiyspäiväraha ei päätä huimaa ja jos olet vielä yksin maksamassa taloutesi kulut, ilman asumistukia niin kerroppa mulle, että teetkö sitten jotakin osa-aika työtä tai kotoa käsin työskentelet?

 

[Mrs Shillelagh]

Mun miehellä ainakin on traumat siitä, että hänen lapsuudessaan, lähinnä siis kouluiässä, heillä oli todella vähän rahaa ja aina kaverit sai enemmän kaikkea. Eli osa-aikatyötä tekevä äiti ja samassa taloudessa asunut mummo eivät hänelle tuoneet "parempaa elämää". Nyt sitten hänellä pitäisi olla aina merkkivaatteet ja hieno auto, vähän näyttämisen tarvetta. Onneksi alkaen 30-v. vähän pääsemässä siitä yli.

Harmi, että sinun miehelläsi on ollut niin huono itsetunto ja että sitä pitää korjailla tavaralla Minun ex-mieheni perhe oli köyhä, mutta eipä siitä ole mitään traumoja jäänyt.

Ei jäänyt täälläkään. Suomessa lapsensa ruokkii edullisesti marjoilla, ruisleivällä, perunalla, silakalla, ym. perusruoalla. ja lapset ovat terveitä ja voivat hyvin.
Ihan naurattaa kun huomaa joidenkin esittävän joillekin esittämise arvoisille jotenkin hienompaa kuin oikeasti ovat.

Te puhutte nyt omasta puolestanne ja hienoa, jos teille ei ole jäänyt traumoja. En sitä karehdi eikä se ole minulta pois. Ehkä kuitenkin ymmärsitte pointin, että tässäkin ketjussa on kaksi kirjoittajaa, joiden miehille trauma on jäänyt. Toki vanhemmat voivat omilla asenteilla pyrkiä siihen, ettei traumoja tulisi, mutta joillekin niitä silti tulee. Ja oman miehen tapauksessa ei ainakaan ole kyse lamasta, silloinhan oli "hyväksyttävää ja muotia" olla köyhä. Enemmänkin on kyse 80-l. nousukaudella koulunsa käyneistä.

Mun mielestä on naurettavaa, että tuollaisesta asiasta puhutaan traumana. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että on ollut liian helppo elämä... Mutta kyllähän lapsetkin ovat erilaisia jo syntyessään. Kaikki eivät kasva, vaikka kuinka hyvin niitä yrittäisi kasvattaa.

peesi tällekin. Naurettavan kuuloista, kuin pumpulissa elänyt, jos traumoja tulee kun ei saanut tarpeeksi usein merkkifarkkuja. Ajattelen kuitenkin traumoja syntyvän enemmän sellaisesta, että joutuu väkivallan uhriksi tai lapsuuden koti on tunnekylmä eikä lapsi saa rakkautta.

No, ei sitten kutsuta sitä traumaksi, jos ei mielestänne täytä trauman tunnusmerkkejä. Kuitenkin kysymys siitä, että aikuisena on kova tarve saada ostaa niitä merkkifarkkuja ja autoja, kun lapsena on kokenut olevansa kavereihin verrattuna aina se köyhä. Ja toki näitä on ollut nyt aikuisena sitten hyvän työn myötä mahdollisuus ostaa. Mutta ongelma on korvien välissä, miten tärkeänä ne merkkivaatteet kokee.

Monihan meistä tekee pesäeroa vanhempiinsa eli ei halua olla vanhempiensa kopio, vaikka lastenkasvatuksessa. Ehkä tässä materialistisuudessakin on sitten kyse samasta asiasta, eron tekemisestä vanhempiin.

Miksen mä huomannut lapsena olevani muita huonompi, kun en tajunnut merkkivaatteista yhtään mitään? Ehkä mä olin vähän yksinkertainen. Ja hyvä niin. Mun päähän mahtui vähän tärkeämpiäkin asioita. Eikä mulla ole myöskään niin tiukkaa napanuoraa, että pitäisi toimia kuin kapinoiva teini.

 

[ap]

jos olet nuo kaikki itse ostanut niin sullahan on asiat mukavasti, epäilen toki suuresti, koska kotihoidontuki tai äitiyspäiväraha ei päätä huimaa ja jos olet vielä yksin maksamassa taloutesi kulut, ilman asumistukia niin kerroppa mulle, että teetkö sitten jotakin osa-aika työtä tai kotoa käsin työskentelet?

Saan toki asumistukea. Säästän isompia ostoksia varten ja ostan vaatteet usein etukäteen alennusmyynnistä tai esimerkiksi S-etupäiviltä. Isompien juttujen kohdalla vertailen etukäteen mistä kannattaisi ostaa ja yleensähän nuo eivät tule yllätyksenä Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.. pitää osata ennakoida.

 

[-]

Huoh, tässä keskustelussa ei ole enää mitään tolkkua, joten lopetan omalta puolelta tähän.

 

[Keittiönoita]

Miksen mä huomannut lapsena olevani muita huonompi, kun en tajunnut merkkivaatteista yhtään mitään? Ehkä mä olin vähän yksinkertainen. Ja hyvä niin. Mun päähän mahtui vähän tärkeämpiäkin asioita. Eikä mulla ole myöskään niin tiukkaa napanuoraa, että pitäisi toimia kuin kapinoiva teini.

No koska sä et tajunnut niistä merkkivaatteista mitään. Ei munkaan lapseni tajunneet. Vaikka "merkkivaateikään" tultuaan kyllä tiesivät varsin mainiosti, että mulla olisi ollut varaa sellaisia heille ostaa, jos olisivat pyytäneet.

 

[se joku]

Mä en koskaan kaivannut merkkivaatteita, mutta en myöskään koskaan saanut juuri sitä mitä halusin, koska toisessa hyllyssä oli halvempi vaate joka sitten piti valita vaikkei ollut edes mieluinen

 

[epäilen]

jos olet nuo kaikki itse ostanut niin sullahan on asiat mukavasti, epäilen toki suuresti, koska kotihoidontuki tai äitiyspäiväraha ei päätä huimaa ja jos olet vielä yksin maksamassa taloutesi kulut, ilman asumistukia niin kerroppa mulle, että teetkö sitten jotakin osa-aika työtä tai kotoa käsin työskentelet?

Saan toki asumistukea. Säästän isompia ostoksia varten ja ostan vaatteet usein etukäteen alennusmyynnistä tai esimerkiksi S-etupäiviltä. Isompien juttujen kohdalla vertailen etukäteen mistä kannattaisi ostaa ja yleensähän nuo eivät tule yllätyksenä Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.. pitää osata ennakoida.

mutta kalliit harrastukset vielä siihen päälle, ihan realisti vain olen.
mun tytöllä on kohtuu edullinen harrastus 300? vuosi tanssitunneista, ja pakko myöntää, että maksut tekee joskus tiukkaa, vaikka työssä olenkin, tienaan hiukan päälle 2000?, mutta elätän yksin perheeni, en saa asumis-tai muitakaan tukia, elareitakaan en ex-mieheltä ota, koska ollaan sovittu, että ostelee lapsille sitten kuukaudessa tarvitsemian vaatteita ja urheiluvälineitä ruokaa ym.
asun vuokrakolmiossa joka maksaa kuussa 800? eli asumiseen jo menee aika is siivu palkasta, mulla ei ole autoa, lainaan ex-mieheltä mikäli pakottava tarve auton käyttöön tulee (tämä kiusaa suunnattomasti hänen nykyistä naisystäväänsä, en tajua kyllä miksi)
loput palkasta jääkin sitten muuhun elämiseen, trhamaksuihin ym.

 

[ap]

jos olet nuo kaikki itse ostanut niin sullahan on asiat mukavasti, epäilen toki suuresti, koska kotihoidontuki tai äitiyspäiväraha ei päätä huimaa ja jos olet vielä yksin maksamassa taloutesi kulut, ilman asumistukia niin kerroppa mulle, että teetkö sitten jotakin osa-aika työtä tai kotoa käsin työskentelet?

Saan toki asumistukea. Säästän isompia ostoksia varten ja ostan vaatteet usein etukäteen alennusmyynnistä tai esimerkiksi S-etupäiviltä. Isompien juttujen kohdalla vertailen etukäteen mistä kannattaisi ostaa ja yleensähän nuo eivät tule yllätyksenä Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.. pitää osata ennakoida.

mutta kalliit harrastukset vielä siihen päälle, ihan realisti vain olen.
mun tytöllä on kohtuu edullinen harrastus 300? vuosi tanssitunneista, ja pakko myöntää, että maksut tekee joskus tiukkaa, vaikka työssä olenkin, tienaan hiukan päälle 2000?, mutta elätän yksin perheeni, en saa asumis-tai muitakaan tukia, elareitakaan en ex-mieheltä ota, koska ollaan sovittu, että ostelee lapsille sitten kuukaudessa tarvitsemian vaatteita ja urheiluvälineitä ruokaa ym.
asun vuokrakolmiossa joka maksaa kuussa 800? eli asumiseen jo menee aika is siivu palkasta, mulla ei ole autoa, lainaan ex-mieheltä mikäli pakottava tarve auton käyttöön tulee (tämä kiusaa suunnattomasti hänen nykyistä naisystäväänsä, en tajua kyllä miksi)
loput palkasta jääkin sitten muuhun elämiseen, trhamaksuihin ym.

Minä saan sentään ne elarit.. Ja harrastusmaksuja varten pistän vähän sivuun joka kuukausi, nehän on ennakoitavissa. Asun vuokralla, eikä mulla ole autoa joten siihen ei mene rahaa, ei myöskään omiin harrastuksiini tms. Emme elä mitenkään hulppeasti, mutta ennakoimalla ja säästämällä pystymme tekemään monenlaista.

 

[Mrs Shillelagh]

Miksen mä huomannut lapsena olevani muita huonompi, kun en tajunnut merkkivaatteista yhtään mitään? Ehkä mä olin vähän yksinkertainen. Ja hyvä niin. Mun päähän mahtui vähän tärkeämpiäkin asioita. Eikä mulla ole myöskään niin tiukkaa napanuoraa, että pitäisi toimia kuin kapinoiva teini.

No koska sä et tajunnut niistä merkkivaatteista mitään. Ei munkaan lapseni tajunneet. Vaikka "merkkivaateikään" tultuaan kyllä tiesivät varsin mainiosti, että mulla olisi ollut varaa sellaisia heille ostaa, jos olisivat pyytäneet.

Teillähän on sitten hyvin asiat. Fiksuja lapsia. Mä en kokenut tarvitsevani nuorena merkkivaatteita, koska mä riitin itselleni (ja muillekin) ilman niitä. Ne, joille olisin kelvannut vain merkkien takia, sain jäädä kelpaamatta. En arvosta ihmisiä, jotka arvostavat mua vain jonkun ulkokuoren takia. Ja tästä tuli mieleen myös sanonta: "Rumat ne vaatteilla koreilee."

Ei jäänyt traumoja.

 

[jep]

jos olet nuo kaikki itse ostanut niin sullahan on asiat mukavasti, epäilen toki suuresti, koska kotihoidontuki tai äitiyspäiväraha ei päätä huimaa ja jos olet vielä yksin maksamassa taloutesi kulut, ilman asumistukia niin kerroppa mulle, että teetkö sitten jotakin osa-aika työtä tai kotoa käsin työskentelet?

Saan toki asumistukea. Säästän isompia ostoksia varten ja ostan vaatteet usein etukäteen alennusmyynnistä tai esimerkiksi S-etupäiviltä. Isompien juttujen kohdalla vertailen etukäteen mistä kannattaisi ostaa ja yleensähän nuo eivät tule yllätyksenä Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.. pitää osata ennakoida.

mutta kalliit harrastukset vielä siihen päälle, ihan realisti vain olen.
mun tytöllä on kohtuu edullinen harrastus 300? vuosi tanssitunneista, ja pakko myöntää, että maksut tekee joskus tiukkaa, vaikka työssä olenkin, tienaan hiukan päälle 2000?, mutta elätän yksin perheeni, en saa asumis-tai muitakaan tukia, elareitakaan en ex-mieheltä ota, koska ollaan sovittu, että ostelee lapsille sitten kuukaudessa tarvitsemian vaatteita ja urheiluvälineitä ruokaa ym.
asun vuokrakolmiossa joka maksaa kuussa 800? eli asumiseen jo menee aika is siivu palkasta, mulla ei ole autoa, lainaan ex-mieheltä mikäli pakottava tarve auton käyttöön tulee (tämä kiusaa suunnattomasti hänen nykyistä naisystäväänsä, en tajua kyllä miksi)
loput palkasta jääkin sitten muuhun elämiseen, trhamaksuihin ym.

Minä saan sentään ne elarit.. Ja harrastusmaksuja varten pistän vähän sivuun joka kuukausi, nehän on ennakoitavissa. Asun vuokralla, eikä mulla ole autoa joten siihen ei mene rahaa, ei myöskään omiin harrastuksiini tms. Emme elä mitenkään hulppeasti, mutta ennakoimalla ja säästämällä pystymme tekemään monenlaista.

paljonko sun äitiyspäiväraha/kotihoidontuki on?
paljonko vuokra?
itse kans olen halukas jäämään lapsen kanssa kotiin ainakin 3v. asti, mutta rahapuoli huolettaa, kuinkahan sitä pärjää sitten todellisuudessa.

 

[.....]

[Voitkohan sitä ihan varmaksi tietää?

Tuskinpa mitään voi tietää varmaksi, mutta uskon että lapseni eivät vaihtaisi kotona viettämäänsä lapsuutta merkkivaatteisiin ja isoon taloon =) Sitä vain, että raha ei itsessään ole mikään tae onnellisuudesta.

Herää unelmistasi, jos kysyt lapsiltasi teineinä haluaisivatko he että heillä on rahaa vai että ovat viettäneet lapsuuden kotona niin mitä luulet että tulee vastaukseksi?

 

[Mrs Shillelagh]

[Voitkohan sitä ihan varmaksi tietää?

Tuskinpa mitään voi tietää varmaksi, mutta uskon että lapseni eivät vaihtaisi kotona viettämäänsä lapsuutta merkkivaatteisiin ja isoon taloon =) Sitä vain, että raha ei itsessään ole mikään tae onnellisuudesta.

Herää unelmistasi, jos kysyt lapsiltasi teineinä haluaisivatko he että heillä on rahaa vai että ovat viettäneet lapsuuden kotona niin mitä luulet että tulee vastaukseksi?

Mä opin jo teininä, että jos mä jotakin erityistä haluan, niin mun pitää kyetä hankkimaan se itse. Vanhempien tehtävä on mun ylläpito.

 

[Keittiönoita]

Herää unelmistasi, jos kysyt lapsiltasi teineinä haluaisivatko he että heillä on rahaa vai että ovat viettäneet lapsuuden kotona niin mitä luulet että tulee vastaukseksi?

Se, että ä olin aikoinaan hoitovapaalla, ei vaikuttanut mitenkään siihen, minkä verran mulla oli rahaa lasteni tultua teini-ikään. Isosta talosta en ole heiltä koskaan kysellyt, mutta luultavasti heillä on ollut ihan riittävästi puutarhasavottaa rivitalopihassakin. Eivät ainakaan ole koskaan valittaneet, että voi kun olisi enemmän haravoitavaa.

Mulle paras kiitos niistä kotona vietetyistä vuosista on ollut se, kun tyttäreni on sanonut niiden vuosien olleen hänen lapsuutensa onnellisinta aikaa.

 

[Chala]

[Voitkohan sitä ihan varmaksi tietää?

Tuskinpa mitään voi tietää varmaksi, mutta uskon että lapseni eivät vaihtaisi kotona viettämäänsä lapsuutta merkkivaatteisiin ja isoon taloon =) Sitä vain, että raha ei itsessään ole mikään tae onnellisuudesta.

Herää unelmistasi, jos kysyt lapsiltasi teineinä haluaisivatko he että heillä on rahaa vai että ovat viettäneet lapsuuden kotona niin mitä luulet että tulee vastaukseksi?

Mä opin jo teininä, että jos mä jotakin erityistä haluan, niin mun pitää kyetä hankkimaan se itse. Vanhempien tehtävä on mun ylläpito.

Vähän sama homma, paitsi että meillä diili oli että saan tietyn kuukausirahan josta mun pitää itse säästää ja suunnitella jos haluan jotain erityistä hankkia. Perusjutut mutsi maksoi ja harrastukset. Musta se opetti hyvin rahankäyttöä enkä mäkään merkkivaatteissa kulkenut, paitsi Levi's:n farkut ostin parin vuoden välein kun vanhat kului puhki tai jäi pieneksi

 

[Chala]

Herää unelmistasi, jos kysyt lapsiltasi teineinä haluaisivatko he että heillä on rahaa vai että ovat viettäneet lapsuuden kotona niin mitä luulet että tulee vastaukseksi?

Mä ainakin voisin rehellisesti sanoa olevani todella pettynyt omaan kasvatuspanokseeni jos lapset tosiaan sanoisi että paljon rahaa pitää olla, ei muulla väliä. Surullista tää tämän päivän rahan ja materian palvonta.

 

[huhheijaa]

[quote
Miten ajattelit työllistyä pikku kotiäitiputkesi jälkeen yh:na mahdollisesti vielä lama-aikana?[/quote]

Häh? Kyllä mä ajattelin työllistyä vaikka lapseni kotona hoidankin. Samalla suoritan yliopistotutkintoa. Enkä kyllä ole yhtään huolissani saanko töitä sitten jossain vaiheessa.
Mies on meillä kylläkin töissä, erona ap:n tilanteeseen. Mutta ei se vaikuta minun työllistymiseeni.

 

[Ksantippa S.]

Vaan ei se elämä aina mene niinkuin suunniteltu. Eivätkä kaikki halua lapsia vasta 30+ ikäisenä. Hirveästi on lapsettomuushoidoissa pariskuntia näinä päivinä varmasti suurelta osin siksi että ensin on kouluttauduttu ja tehty uraa ja suunniteltu että perhe perustetaan sitten kun taloudellinen tilanne on vakaa. Sitten sitä ei noin vain kuulukaan, kaikille ei välttämättä koskaan

Nykyään lapsettomuuskeskustelu kulminoituu helposti siihen, että lapset "pitäisi tehdä nuorena, kun se vielä on helppoa". Siinä helposti erehdytään syyllistämään sekä niitä, jotka ovat päättäneet odottaa yli kolmekymppisiksi, että niitä, jotka jo nuoremmalla iällä kärsivät lapsettomuudesta.

Tuskin kukaan meistä on välttynyt kuulemasta, että naisen hedelmällisyys alenee iän myötä. Siitä huolimatta melkein jokainen päälle kolmekymppinen, syystä tai toisesta lapseton nainen saa kuulla tämän saman "uutisen" ellei viikoittain, niin ainakin kerran kuussa.

Sen sijaan hyvin harvalle miehelle tullaan kertomaan, että miesten keskimääräinen siittiömäärä on suomessakin puoliintunut 30 vuodessa, todennäköisesti ympäristömyrkkyjen vuoksi. Vaikka se on ihan yhtä lailla fakta.

Varmasti olemme yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on tuntea itse olevansa valmis saamaan lapsia. Suunnattoman onnellista on, jos niitä saa juuri silloin kun niitä toivookin.

Ja alkuperäiseen aiheeseen: olen edelleen sitä mieltä, että on mahdollista antaa lapselleen sekä aikaa että taloudellista turvallisuutta.

 

[wot is tis]

Mitä kovin erikoista ja yhteiskunnassa vallitsevien normien vastaista ap on muka tehnyt, jos on kotona 1,5 v lapsen kanssa?