Olen narsisti, nyt sen vasta tajusin.

Höpö höpöt sulle . Et ole narsisti. Mietippä vähän. Sulla on koti jossa käyttäydyt hillitsemättömästi. Sulla on työ jossa käyttäydyt hallitusti.
Miten nämä paikat eroaa toisistaan niin paljon , että käytöksen erilaisuus olisi hyväksyttävää? Ei mitenkään. Molemmissa on ihmisiä joitten kanssa sun pitäisi tulla toimeen. Mutta sä viitsit pitää itsesi hillittynä vain töissä. Kotona et sen vertaa kunnioita puolisoasi että kohtelisit häntä kunnolla.
Sen sijaan sallit itsellesi tuon käytöksen kotona. Siis sinä itse sallit! Ei menneisyys, ei puoliso eikä lapsesi vaan SINÄ ITSE!
Mikään menneisyyden pahaolo ei ole sellainen että oikeuttaisi olemaan puolisolleen tai lapselleen tuollainen raivoava kumppani.
Kysyt heti tekstin alussa : mitä maailma teki sulle että susta tuli tommenen? Vastaus : EI MITÄÄN! Sulla voi olla paska lapsuus ja siltä vaikuttaakin. Mutta sinä itse aukaiset suusi ja päästät sanat sieltä, sinä itse syyttelet toisia ja haet typerälle käytökselle oikeutta muitten tekemisistä.
Miten olis jos otat uuden suunnan elämääsi? Peilistä sua katsoo iljetys jota vaalit silti ja ruokit omalla hyväksynnällä. Mitäpä jos et ajattele koko ajan : mitä taka-ajatuksia puolisollasi on vaan kuuntelet ne sanat jotka hän sanoo ja jos etä ymmärrä kysyt rauhallisesti ilman kiivastumista.

Olet ennemmin autismin kirjoon kuuluva ihminen ja tämä on kokemuksen ääni. AS olis sopiva enkä tarkoita että kaikki as:t on tuollasia mutta kykenemättömyys toisen asemaan asettumisesta kielii empatian puutteesta. Vai onko niin että empatiaa heruu kun sinä haluat sitä antaa? Eli sallit itsellesi kylmyyden.

Kuka sanoi että mä töissä pystyn käyttäytymään? Tietäisitpä vaan kuinka monta työpaikkaa olen menettänyt tämän takia. Samoin kaverisuhteet on pinnallisia ja lähinnä hyötysuhteita. Entä jos sanonkin että yritän kyllä joka päivä hillitä itseni, enkä tahtoisi olla tällainen. Jotenkin tuntuu että multa puuttuu impulssikontrolli kokonaan. Kiihdyn nollasta sataan jos joku ei onnistu tai mene niin kuin minä haluan, ja tavallaan menetän kontrollin ihan kokonaan kun raivostun. Jos tämä kaikki olisi päätämisestä kiinni, olisin muuttunut jo kauan sitten.

Mun mielestä on myös epäreilua sanoe ettei maailma tehnyt mulle mitään. En mä valinnut sitä että mun äiti on läheisriippuvainen alkoholisti, tai sitä että hän otti itselleen mieheksi mielenterveysongelmaisen päihderiippuvaisen. En mä pyytänyt saada lapsena joka päivä turpaan, päin vastoin, yritin muuttua näkymättömäksi jotta saisin olla rauhassa. Mut tuomittiin lapsena joka ikinen kerta syyttömänä ilman minkäänlaista "oikeudenkäyntiä", päätettiin vaan että taas teit väärin, ja siinä sitä hypittiin tuntikausia kyykkyhyppelyä ympäri olohuoneen, samalla kun äiti piileskeli keittiössä ja leikki että kaikki on ok. Mä en millään tavalla kannustanut mun isäpuolta ahdistelemaan mua seksuaalisesti heti kun olin 16v täyttänyt, enkä mä tosiaan lapsena suunnitellut alkavani käyttämään huumeita jotta saisin tuon kaiken paskan unohtumaan. Tiedätkö, sä et tiedä mitään musta tai mun elämästä, joten älä tule silloin selittämään että kaikki on mun omasta sallimisesta kiinni. Jos se olis niin, mulla ois ollut alusta asti ihan toisenlainen elämä.

 

[QUOTE="elina";28839260]Kuka sanoi että mä töissä pystyn käyttäytymään? Tietäisitpä vaan kuinka monta työpaikkaa olen menettänyt tämän takia. Samoin kaverisuhteet on pinnallisia ja lähinnä hyötysuhteita. Entä jos sanonkin että yritän kyllä joka päivä hillitä itseni, enkä tahtoisi olla tällainen. Jotenkin tuntuu että multa puuttuu impulssikontrolli kokonaan. Kiihdyn nollasta sataan jos joku ei onnistu tai mene niin kuin minä haluan, ja tavallaan menetän kontrollin ihan kokonaan kun raivostun. Jos tämä kaikki olisi päätämisestä kiinni, olisin muuttunut jo kauan sitten.

Mun mielestä on myös epäreilua sanoe ettei maailma tehnyt mulle mitään. En mä valinnut sitä että mun äiti on läheisriippuvainen alkoholisti, tai sitä että hän otti itselleen mieheksi mielenterveysongelmaisen päihderiippuvaisen. En mä pyytänyt saada lapsena joka päivä turpaan, päin vastoin, yritin muuttua näkymättömäksi jotta saisin olla rauhassa. Mut tuomittiin lapsena joka ikinen kerta syyttömänä ilman minkäänlaista "oikeudenkäyntiä", päätettiin vaan että taas teit väärin, ja siinä sitä hypittiin tuntikausia kyykkyhyppelyä ympäri olohuoneen, samalla kun äiti piileskeli keittiössä ja leikki että kaikki on ok. Mä en millään tavalla kannustanut mun isäpuolta ahdistelemaan mua seksuaalisesti heti kun olin 16v täyttänyt, enkä mä tosiaan lapsena suunnitellut alkavani käyttämään huumeita jotta saisin tuon kaiken paskan unohtumaan. Tiedätkö, sä et tiedä mitään musta tai mun elämästä, joten älä tule silloin selittämään että kaikki on mun omasta sallimisesta kiinni. Jos se olis niin, mulla ois ollut alusta asti ihan toisenlainen elämä.[/QUOTE]
Ja taas mentiin. Et näytä tajuavan , että taas vaan haer syytä toisista ja et edes pysähdy miettiin : jospa tuossa olis perää? Ehei, taas on vika lapsuudessa , äidissä, isässä ja jopa kirjoittajassa joka vastasi sinun kirjoittamaan tekstiin kerta kirjoitit tänne . Oletit että kirjoittajan olisi pitänyt tietää kaikki sinusta, sääliä ja silitellä päätäsi. En todellakaan sääli ( kohtaa mesoat ettet kaipaa sääliä multa) ihan suorastaan inhoan koska sulla mies ja pieni lapsi ja silti keksit selituksiä käytökselle ja et mene hoitoon. Ihan kuin sullanolis oikeus tehdä toisten elämästä helvettiä? Ja kiva vetää itsemurha kortti esiin. Huudat huomioita toisten kustannuksella . Mitäpä jos vaan tukit suusi ja alat ajatteleen? Olet sallinut käytöksesi itselle niinkauan ettet tajua miten se lopetetaan. Lääkärillä ei ole sulle mitään ihme nappeja tai sanoja jolla tuo olo katoaa todellisesti pois. Voit turruttaa itsesi napeilla ja se varmaan olisi lapsellesi hyvä mutta

silti sun pitää ottaa vastuu käytöksestäsi ihan itse ja muuttaa sitä ihan itse. Ei siihen auta täälä palstalla uhoilu. Lapsesi tarcii sua joten ethän viitti puolustella käytöksesi oikeutta? Hae apua ja ala elämään.

 

huoh. Tuo haukkuminenhan nyt varmasti auttaa asiaan. Ihan sama mulle jos teidän tiellenne on eksynyt narsisteja jotka on teitä loukanneet, mä en silti ole teille mitään pahaa tehnyt, joten voisitte käyttäytyä sen mukaisesti. Huomaa ettette juuri ole perehtyneet narsismiin, sen syntyyn tai hoitamiseen. Asia ei ihan oikeasti ole päättämisestä kiinni, niin kuin ei muutkaan mielenterveysongelmat. Tämä on ihan oikea sairaus, kuten vaikka masennus tai syöpä, eikä mene käskemällä pois.

Mä en hakenut sääliä tuolta edelliseltä ihmiseltä kertomalla lapsuudestani. Musta on vaan törkeetä että mulle tullaan mua sen kummemmin tuntematta että tää kaikki on mun omaa syytä ja valintaa. Selkeästi ette oikein ymmärrä ettei kukaan synny narsistiksi, vaan yleensä sairaus puhkeaa vakavien lapsuudentraumojen takia. Tietty joillain voi syynä olla myöhemmänkin iän tapahtumat, mutta yleisiin syy taitaa olla sama kuin mulla, perusturvallisuuden vakava järkkyminen lapsuudessa. Ja se ei tosiaan ole ollut mun oma valinta. Mä olen kyllä hakenut apua aikanaan meidän perhetilanteeseen heti kun uskalsin, ei ollut mn valinta jäädä sinne, muttei myöskään ollut helppoa kertoa tilanteesta viranomaisille kun koko lapsuutesi olit kuullut uhkailua siitä että kuolet jos kerrot.

Mä en myöskään oo missään vaiheessa kieltäytynyt terapiasta tai mistään muustakaan hoidosta. Oon sanonut että pelottaa, mutta totta helvetissä mä tiedän etten mä yksinkään tästä selviä. Älkää laittako sanoja suuhuni tai jotenkin ennakko-olettako että mä olen läpeeni paha tai itsekeskeinen, tai etten välittäis lapsestani. Noista teidän jutuista oikeasti loukkaantuis muutkin kuin minä, ettekö oo koskaan kuulleet sanontaa "älä lyö lyötyä". Mä en ole tästä tilanteestani millään tasolla ylpeä, joten älkää tekään viitsikö "koettaa palauttaa mua maan pinnalle".

 

Epävakaa persoonallisuushäiriö luokitellaan narsistisiin häiriöihin (muut tähän luokkaan kuuluvat häiriöt ovat epäsosiaalinen ph, huomiohakuinen ph ja narsistinen ph) eli siinä on persoonallisuudessa samantyyppistä häiriötä vaikkei kuitenkaan ole ihan sama asia kuin narsistinen persoonallisuushäiriö (esim.tuo raivoaminen on tyypillistä epävakaalle ei narsistille).

Täältä löytyy hyvää tietoa epävakaudesta: http://www.jormatahka.com/

Psykoterapiaa tarvitset jokatapauksessa, kun sulla on diagnoosi jo annettuna terapiaan hakeutuminen on helppoa (ja saat itse valita sen terapeutinkin). Varaa aika psykiatrille ja kerro että haluat terapiaan, hän neuvoo miten sinne päästään.

Jokaiseen psyykkiseen häiriöön ja sairauteen on syy, mutta ne syyt eikä se häiirö tai sairaus oikeuta kohtelemaan itseään tai toisia ihmisiä huonosti, sille ei koskaan ole minkäänlaista oikeutusta.

Sä oot oikeutettu ja velvollinen hakemaan itsellesi ammattiapua, vaikka se pelottaakin aluksi.

t.epävakaasta persoonallisuushäiriöstä terapian avulla parantunut

 

[QUOTE="elina";28839403]huoh. Tuo haukkuminenhan nyt varmasti auttaa asiaan. Ihan sama mulle jos teidän tiellenne on eksynyt narsisteja jotka on teitä loukanneet, mä en silti ole teille mitään pahaa tehnyt, joten voisitte käyttäytyä sen mukaisesti. Huomaa ettette juuri ole perehtyneet narsismiin, sen syntyyn tai hoitamiseen. Asia ei ihan oikeasti ole päättämisestä kiinni, niin kuin ei muutkaan mielenterveysongelmat. Tämä on ihan oikea sairaus, kuten vaikka masennus tai syöpä, eikä mene käskemällä pois.

Mä en hakenut sääliä tuolta edelliseltä ihmiseltä kertomalla lapsuudestani. Musta on vaan törkeetä että mulle tullaan mua sen kummemmin tuntematta että tää kaikki on mun omaa syytä ja valintaa. Selkeästi ette oikein ymmärrä ettei kukaan synny narsistiksi, vaan yleensä sairaus puhkeaa vakavien lapsuudentraumojen takia. Tietty joillain voi syynä olla myöhemmänkin iän tapahtumat, mutta yleisiin syy taitaa olla sama kuin mulla, perusturvallisuuden vakava järkkyminen lapsuudessa. Ja se ei tosiaan ole ollut mun oma valinta. Mä olen kyllä hakenut apua aikanaan meidän perhetilanteeseen heti kun uskalsin, ei ollut mn valinta jäädä sinne, muttei myöskään ollut helppoa kertoa tilanteesta viranomaisille kun koko lapsuutesi olit kuullut uhkailua siitä että kuolet jos kerrot.

Mä en myöskään oo missään vaiheessa kieltäytynyt terapiasta tai mistään muustakaan hoidosta. Oon sanonut että pelottaa, mutta totta helvetissä mä tiedän etten mä yksinkään tästä selviä. Älkää laittako sanoja suuhuni tai jotenkin ennakko-olettako että mä olen läpeeni paha tai itsekeskeinen, tai etten välittäis lapsestani. Noista teidän jutuista oikeasti loukkaantuis muutkin kuin minä, ettekö oo koskaan kuulleet sanontaa "älä lyö lyötyä". Mä en ole tästä tilanteestani millään tasolla ylpeä, joten älkää tekään viitsikö "koettaa palauttaa mua maan pinnalle".[/QUOTE]

En ole kieltäytynyt terapiasta?
Älä laita sanoja suuhun?

Voi luoja. Just kerroit aiemmin miten ei ehkä kannata mennä ja ei tunnu mukavalle mennä ja ei varmaan auta. Auttaa se lastasi.
Mene hakeen apua ja mene hoitoon. Hankki kunnon turruttava lääkitys ja ala kokoamaan itsesi aikuiseksi ihmiseksi sekä ala elään.
Ei suhun päde sanonta : älä lyö lyötyä.
Sulla on rakastava aviomies rinnalla joka vaan jaksaa sua kaikesta huolimatta, olet saanut lapsen ja sulla on ollut monia työpaikkoja jotka olet itse tosin kussut pilalle. Ei sua muu maailma ole lapsuuden kodista lähtösi jälkeen lyönyt. Sieltä lähtiessäsi sinä olet itse askeltanut nuo askeleet ja itse valinnut tuon tyylin alämääsi, raivoava ja toisia syyttelevä nainen joka ei nyt ole tyytyväinen oikein mihinkään. Vellot alakulossa ja et näytä sieltä pääsevän ylös omin voimin.
Ja en , en edelleenkä sääli sinua enkä koe myötä tuntuoa.
Ymmärrän lapsuutesi raakuuden
mutta
En hyväksy sen oikeuttavan käytöstäsi
enkä kunnioita käytöstäsi jota tällä hetkellä viljelet.

Onko miehesi syyllinen lapsuuteesi? Onko lapsesi syyllinen lapsuuteesi? Onko työkaverisi syyllinen lapsuutesi? Ei , vain vanhempasi sillä olet ollut silloin puolustus kyvytön lapsi. Mutta nyt olet aikuinen, voit käydä asiat läpi terapeutilla yhä uudestaan, purkaa ne sinne, ei perheeseen, aloittaa toipumisen ja myöntää miten surkea kumppani olet tällä hetkellä ja ehkäpä miten väsynyt mutta rakastava äiti ( en todellakaan tarkoita ettet rakasta lastasi mutta ) olet myös.

Hyväksymällä menneisyytesi, itsesi ja oppimalla rakastamaan itseäsi opit elämään. Menneisyyttä voi kantaa katkerana mukana tai voi vaihtoehtoisesti pysähtyä, antaa anteeksi ( ei tarkoita että vanhempasi tekivät oikein) jotta taakkasi kevenee ja herätä tähän nyky hetkeen. Olemaan kiitollinen mitä on saavuttanut, kehua itseään siitä miten on pystynyt ponnistamaan koti oloista huolimatta ja rakentamaan perheen sekä löytänyt rakastavan kumppanin.

Annatko oikeasti aikaa itsellesi? Vai tuletko raivoon käytyäsi jossain ihan itsellesi tarkoitetussa jutussa? Koet syyllisyyttä kun olet ollut nauttimassa elämästä? MInusta tuntuu , että tiedät mitä sinun pitää tehdä jotta saavutat loput tavoitteesi elämässä, rauhallisuuden. Voisin heittää että usko auttaa mutta ei se auta . Mutta usko itseesi auttaa. Et uskalla sanoa itsellesi että olet hyvä , olet rakastettu ja sinulla on tärkeä asema perheessä ja sinua tarvitsee lapsesi.

 

[QUOTE="elina";28837866]Tajusin ihan oikeasti, ja silti koitan koko ajan kieltää sen itseltänikin. Hävettää, miten maailma teki musta tällaisen? [/QUOTE]

Hienoa, että olet havainnut itsessäsi puutteita tai virheitä, jotka olisi syytä korjata, ammattilaisen avulla.

Narsisti tuskin kuitenkaan olet. Narsisti ei häpeä tai muutenkaan osaa analysoida omia virheitään, kuten nyt teet.

 

[QUOTE="elina";28838257]Kiitos. Tuntuu kuitenkin että haluat vähän vähätellä mun tunteitani (here we go again...) kun kuittaat ajatukseni vaan aikuistumiseksi.[/QUOTE]

En missään nimessä halua vähätellä, ihan vilpittömästi toivotan onnea matkaan. Kaikilla meillä on omat menneisyyden mörkömme, toisilla isommat toisilla pienemmät.
Nostan hattua halulle korjata asia eikä käyttää sitä keppihevosena omalle huonolle käytökselle. Täällä on ihan liikaa niitä jotka sikailevat, käyttävät toisia hyväkseen ja samaan aikaan teeskentelevät olevansa itse uhreja. Noh ehkä osa ihan oikeasti uskookin olevansa pelkkä uhri eikä osaa nähdä omia puutteitaan ja pahoja tekojaan.

Mielestäni (jopa liiallinen) omanapaisuus on jotensakin normaalia keskenkasvuisuutta, onhan jokainen lapsi luonnostan itsekäs (taisi aikoinaan olla edellytys hengissä selviämiselle luonnonoloissa). Muiden huomioiminen puolestaan on paitsi opittua myös sisäsyntyistä kehitystä, aikuistumista. Onhan äidin osattava ottaa pieni poikasensa huomioon jotta tämä selviäisi hengissä.

 

[QUOTE="vieras";28839649]Hienoa, että olet havainnut itsessäsi puutteita tai virheitä, jotka olisi syytä korjata, ammattilaisen avulla.

Narsisti tuskin kuitenkaan olet. Narsisti ei häpeä tai muutenkaan osaa analysoida omia virheitään, kuten nyt teet.[/QUOTE]

Eihän ap osaa analysoida virheitään, vaan sanoo, että maailma teki hänestä sellaisen.

 

Mä olen myös saanut saman diagnoosin, eli epävakaa persoonallisuus. Sun tausta on hyvin samanlainen kuin itselläni ja ymmärrän sua ihan täysin.

Mun ihmissuhteet ovat perustuneet myös pitkälti siihen kuinka paljon mä niistä hyödyn. Jos joku "ystävistäni" ei ole hyppinyt mun pillin mukaan tai en ole pystynyt manipuloimaan häntä, olen katkaissut kylmästi vaan välit. Mä en koskaan ole kokenut tarvitsevani ketään ihmistä, kaikki on helposti korvattavissa. Mun itsetuntoa pönkittää se, kun jollain muulla menee huonommin. Mä olen vahingoniloinen muiden ongelmista ja tunnen itseni paremmaksi, kun mulla ei samanlaista ongelmaa ole.

Mun kaksi edellistä parisuhdetta on ollut ihan helvettiä sille toiselle osapuolelle. Mä olen vedellyt naruista, ollut sikamainen, pettänyt. Ja saanut molemmat miehet uskomaan, että vika on ollut pelkästään heidän. Pitkään uskoin niin itsekin.

Välillä mä uskottelen myös itselleni, että tämä ei ole mun syytä, mä en voi itselleni mitään. Mutta nykyään on helpompaa nähdä asiat (ainakin välillä) niinkuin ne todella ovat, kukaan ei pakota mua olemaan kusipää. Mulla on terapiaa takana ja lisäksi sain lääkityksen, joka auttoi. Lääkkeitä söin muutaman vuoden ja nyt olen muutaman ollut ilman.

Olen saanut terapiasta paljon apua ja osaan pysähtyä useimmiten hetkeksi miettimään tunteitani. Suutunko nyt kohtuuttomasti pikkuasiasta ja hyödyttääkö mitään manipuloida ihmistä tässä tilanteessa. Lisäksi olen yrittänyt päästä yli niistä kauheista tempuista, joita olen ihmisille tehnyt. Välillä syyllisyys painaa ja välillä taas persoonallisuushäiriö nostaa päätään ja ajattelen, että ihan sama. Ei voi mitään, mua on hakattu ja mut on rikottu henkisesti, mä en voi itselleni mitään. Kaikkien pitäisi ymmärtää ja ihailla sitä, kuinka mä olen selvinnyt voittajana kaikesta huolimatta.

Mä olen siis saanut elämäni jotakuinkin raiteille, mulla on lapsi ja olen naimisissa miehen kanssa, joka näkee mun läpi. Eli manipulointi ei häneen yleensä tehoa. Hän rakastaa mua tästä ongelmasta huolimatta, vaikka on ollut raskaitakin aikoja. Etenkin mulle, kun vanhat keinot ei toimi, enkä pysty hallitsemaan häntä.

Sorry, jos tekstini on epäselvää, tätä tilannetta on vaan niin vaikea pukea sanoiksi. Mä olen osittain myös helpottunut, kun kuulen, että muitakin on, enkä ole ainoa, joka ajattelee ja käyttäytyy näin. Ja tuo itseään fiksuna ja parempana pitäminen, ihan kun olisi omalta näppikseltä tullut. Jos haluat ap, niin olisi kiva vaihtaa ajtuksia, voisin vaikka jonkun sähköpostin avata?

 

Minustakaan et kuulosta narsistilta. Olen tavannut oikean narsistin. Heillä ei vältämättä ole mitään lapsuustraumoja taustalta vaan aivot erilaiset, empatiaan kykenemättömät (joka ei tietty oikeuta pahoja tekoja).
Sinä kuulostat todella pahasti haavoittuneelta ja vaikealta ihmiseltä, et narsistilta.

 

[QUOTE="vieras";28839720]Eihän ap osaa analysoida virheitään, vaan sanoo, että maailma teki hänestä sellaisen.[/QUOTE]

Miksi takrrut siihen yhteen lauseeseen koko ajan? En kai mä edes miettisi tällaisia asioita, jatkaisin vaan samaa rataa tyytyväisenä, jos en tässä muiden etua koittaisi juuri ajatella.

 

[QUOTE="Nyt harmaana";28839888]Mä olen myös saanut saman diagnoosin, eli epävakaa persoonallisuus. Sun tausta on hyvin samanlainen kuin itselläni ja ymmärrän sua ihan täysin.

Mun ihmissuhteet ovat perustuneet myös pitkälti siihen kuinka paljon mä niistä hyödyn. Jos joku "ystävistäni" ei ole hyppinyt mun pillin mukaan tai en ole pystynyt manipuloimaan häntä, olen katkaissut kylmästi vaan välit. Mä en koskaan ole kokenut tarvitsevani ketään ihmistä, kaikki on helposti korvattavissa. Mun itsetuntoa pönkittää se, kun jollain muulla menee huonommin. Mä olen vahingoniloinen muiden ongelmista ja tunnen itseni paremmaksi, kun mulla ei samanlaista ongelmaa ole.

Mun kaksi edellistä parisuhdetta on ollut ihan helvettiä sille toiselle osapuolelle. Mä olen vedellyt naruista, ollut sikamainen, pettänyt. Ja saanut molemmat miehet uskomaan, että vika on ollut pelkästään heidän. Pitkään uskoin niin itsekin.

Välillä mä uskottelen myös itselleni, että tämä ei ole mun syytä, mä en voi itselleni mitään. Mutta nykyään on helpompaa nähdä asiat (ainakin välillä) niinkuin ne todella ovat, kukaan ei pakota mua olemaan kusipää. Mulla on terapiaa takana ja lisäksi sain lääkityksen, joka auttoi. Lääkkeitä söin muutaman vuoden ja nyt olen muutaman ollut ilman.

Olen saanut terapiasta paljon apua ja osaan pysähtyä useimmiten hetkeksi miettimään tunteitani. Suutunko nyt kohtuuttomasti pikkuasiasta ja hyödyttääkö mitään manipuloida ihmistä tässä tilanteessa. Lisäksi olen yrittänyt päästä yli niistä kauheista tempuista, joita olen ihmisille tehnyt. Välillä syyllisyys painaa ja välillä taas persoonallisuushäiriö nostaa päätään ja ajattelen, että ihan sama. Ei voi mitään, mua on hakattu ja mut on rikottu henkisesti, mä en voi itselleni mitään. Kaikkien pitäisi ymmärtää ja ihailla sitä, kuinka mä olen selvinnyt voittajana kaikesta huolimatta.

Mä olen siis saanut elämäni jotakuinkin raiteille, mulla on lapsi ja olen naimisissa miehen kanssa, joka näkee mun läpi. Eli manipulointi ei häneen yleensä tehoa. Hän rakastaa mua tästä ongelmasta huolimatta, vaikka on ollut raskaitakin aikoja. Etenkin mulle, kun vanhat keinot ei toimi, enkä pysty hallitsemaan häntä.

Sorry, jos tekstini on epäselvää, tätä tilannetta on vaan niin vaikea pukea sanoiksi. Mä olen osittain myös helpottunut, kun kuulen, että muitakin on, enkä ole ainoa, joka ajattelee ja käyttäytyy näin. Ja tuo itseään fiksuna ja parempana pitäminen, ihan kun olisi omalta näppikseltä tullut. Jos haluat ap, niin olisi kiva vaihtaa ajtuksia, voisin vaikka jonkun sähköpostin avata?[/QUOTE]

Olisi kiva tosiaan jutella joskus. Laita mulle s.postiosoite tähän ketjuun jos jaksat sellaisen luoda, mulla on vaan etunimi.sukunimi muodossa oleva.

 

Yleensä narsisti jankkaa ja jankkaa ja taivuttelee muut omalle kannalleen, saa ihmisiä jotenkin manipuloitua. et puhu tällaisesta mitän eikä narsisti myönnä koska ei se mieti että voisiko itsessä olla vikaa. se nyt vaan on täysin poissuljettu mahdollisuus.

 

narsisti on loistava seuramies ja hurmaa ihmisiä,
manipuloi tekemään pahaa toiselle ja oikeuttaa tämän jollain kierolla ajattelulla, hän tekee palveluksia jotta toinen tekisi pahaa toiselle.
ei ikinä myöntäisi että häness vikaa.

et kuulosta narsistilta.

jep, sulla on ollut rankkaa ja nyt purat sitä paskaa mieheesi. se pelkästää ei tee sinusta narsistia.

 

[QUOTE="elina";28842435]Olisi kiva tosiaan jutella joskus. Laita mulle s.postiosoite tähän ketjuun jos jaksat sellaisen luoda, mulla on vaan etunimi.sukunimi muodossa oleva.[/QUOTE]

Voit laittaa postia mulle epavakaa@s?uomi24.fi -osoitteeseen.

 

[QUOTE="Nyt harmaana";28844098]Voit laittaa postia mulle epavakaa@s?uomi24.fi -osoitteeseen.[/QUOTE]

En ymmärrä miksi toi kysymysmerkki tuli tohon, eli ihan vaan suomi24.fi on loppuosa

 

No manipuloida toki voi ihmistä ja hakea hyötyä, mutta ei tuo minusta ole narsismia. Ennemminkin tulee mieleen pahojen kokemusten jättämät traumat ja stressi siitä. Sehän sitten jossain kohtaa puhkeaa se pahan olon kupla ja helppo sitä varmsti on purkaa heihin, ketkä ottaa vastaan ja kestää toisen pahan olon purkautumista.

Miten olisi sellainen ajatus, että myöntäisit itsellesi, että voit huonosti ja on ollut rankkaa ja siitä voi ilman kamalia diagnooseja toipua. Helllimillä ja olemalla itselleen armollinen! Pahaa oloa voi purkaa itsekin, esim. kirjoitamalla, juoksemalla, jollain keinolla, jolla ei kuormita muita. Keinon löytäminen voi olla haastellista ja toisaalta voit vaan yksinkertaisesti tarvita sellaisen avun, jossa sinä kohtaat toisen ihmisen. Eli toisen kanssa käyt asiaa läpi. Voi olla, että kokemusten jakaminen toisille eri "hengessä" voi saada sinutkin ajattelemaan, että kyse on jostain muusta kuin narsismista.

 

Jo se, että kirjoittaa niitä anonyyminä auttaa jäsentämään asioita ja näkemään eri tavalla. Silti, ymmärryksestä on vielä pitkä matka muutokseen vaikka se alku onkin.
Tärkeintä on aidosti sisäistää se, että vaikka mitä olisi tapahtunut, vastuu omasta toiminnasta on silti aina vain itsellä. Vaikka pahoille teoilleen keksisi kymmenen syyllistä, se ei muuta mitään. Mikään muu ei auta, kuin se että ihan itse toimii eri tavalla. Maailma ei korvaa, on vain otettava lusikka kauniiseen käteen. Ja tämä pätee, oli diagnoosisi ihan mikä hyvänsä.

Kiitos.
Todella hyvin sanottu, pakko sanoa.
Kolahti ja kovaa, tämän palautan mieleeni kun uhrivaihde ja selittely puskee päälle.
Olen kyllä ennenkin ajatellut useasti mielipiteitäsi lukeneena että olet todella fiksu ja syvällinen,ajatteleva ihminen.

 

[QUOTE="vieras";28839720]Eihän ap osaa analysoida virheitään, vaan sanoo, että maailma teki hänestä sellaisen.[/QUOTE]

Lue kasvatusoppia, ennen kuin lauot yhtään mitään. Totuushan on, että elinympäristö ihmisineen muokkaa paljon lasta, että minkälainen ihminen hän aikuisena on.

 

En ole kieltäytynyt terapiasta?
Älä laita sanoja suuhun?

Voi luoja. Just kerroit aiemmin miten ei ehkä kannata mennä ja ei tunnu mukavalle mennä ja ei varmaan auta. Auttaa se lastasi.
Mene hakeen apua ja mene hoitoon. Hankki kunnon turruttava lääkitys ja ala kokoamaan itsesi aikuiseksi ihmiseksi sekä ala elään.
Ei suhun päde sanonta : älä lyö lyötyä.
Sulla on rakastava aviomies rinnalla joka vaan jaksaa sua kaikesta huolimatta, olet saanut lapsen ja sulla on ollut monia työpaikkoja jotka olet itse tosin kussut pilalle. Ei sua muu maailma ole lapsuuden kodista lähtösi jälkeen lyönyt. Sieltä lähtiessäsi sinä olet itse askeltanut nuo askeleet ja itse valinnut tuon tyylin alämääsi, raivoava ja toisia syyttelevä nainen joka ei nyt ole tyytyväinen oikein mihinkään. Vellot alakulossa ja et näytä sieltä pääsevän ylös omin voimin.
Ja en , en edelleenkä sääli sinua enkä koe myötä tuntuoa.
Ymmärrän lapsuutesi raakuuden
mutta
En hyväksy sen oikeuttavan käytöstäsi
enkä kunnioita käytöstäsi jota tällä hetkellä viljelet.

Onko miehesi syyllinen lapsuuteesi? Onko lapsesi syyllinen lapsuuteesi? Onko työkaverisi syyllinen lapsuutesi? Ei , vain vanhempasi sillä olet ollut silloin puolustus kyvytön lapsi. Mutta nyt olet aikuinen, voit käydä asiat läpi terapeutilla yhä uudestaan, purkaa ne sinne, ei perheeseen, aloittaa toipumisen ja myöntää miten surkea kumppani olet tällä hetkellä ja ehkäpä miten väsynyt mutta rakastava äiti ( en todellakaan tarkoita ettet rakasta lastasi mutta ) olet myös.

Hyväksymällä menneisyytesi, itsesi ja oppimalla rakastamaan itseäsi opit elämään. Menneisyyttä voi kantaa katkerana mukana tai voi vaihtoehtoisesti pysähtyä, antaa anteeksi ( ei tarkoita että vanhempasi tekivät oikein) jotta taakkasi kevenee ja herätä tähän nyky hetkeen. Olemaan kiitollinen mitä on saavuttanut, kehua itseään siitä miten on pystynyt ponnistamaan koti oloista huolimatta ja rakentamaan perheen sekä löytänyt rakastavan kumppanin.

Annatko oikeasti aikaa itsellesi? Vai tuletko raivoon käytyäsi jossain ihan itsellesi tarkoitetussa jutussa? Koet syyllisyyttä kun olet ollut nauttimassa elämästä? MInusta tuntuu , että tiedät mitä sinun pitää tehdä jotta saavutat loput tavoitteesi elämässä, rauhallisuuden. Voisin heittää että usko auttaa mutta ei se auta . Mutta usko itseesi auttaa. Et uskalla sanoa itsellesi että olet hyvä , olet rakastettu ja sinulla on tärkeä asema perheessä ja sinua tarvitsee lapsesi.

Aijaa, minusta on äärimmäisen omituista, ettei tunne sääliä ja myötätuntoa ihmistä kohtaan, jota on lapsena hakattu ja rääkätty. Minä todellakin tunnen. En tietenkään pidä ap:n käytöstä oikeutettuna, mutta luuletko, että rikkinäinen ihminen korjautuu tuosta vaan, kun vaan "päättää ottaa itseään niskasta kiinni"?! Ehkä se joillakin onnistuu, suurimmalla osalla varmastikaan ei. Vai onko sinua lapsena piesty, niin että voisit tulla kehumaan kiillottamaan sädekehääsi, kuinka hienosti siitä selvisit täysin empaattisena ja tasapainosena ihmisenä?

Minusta äärimmäisen mahtavaa, että ap on alkanut miettimään asioita ja tunnustaa nuo huonot piirteet itsessään. Ehkä narismia, ehkä persoonallisuushäiriö. Joka tapauksessa hyvin paljon narsismiin viittaavia luonteenpiirteitä. Ja se, ettei narsisti voisi tunnistaa olevansa narsisti, on täyttä tuubaa. Nimenomaan kuulostaa siltä, että ap on tuon tosiseikan tajunnut, ja sitä seuraa nyt itsemurha-ajatukset (tyypillistä narsistille siinä vaiheessa kun valheellinen maailmankuva -ja omakuva sen mukana- pirstaloituu). Mutta tuosta voi alkaa paraneminen, jos ap tunnustaa ongelmansa täysin eikä jatka syyllisen etsimistä ulkopuolelta. Voimia ap:lle, mene rohkeasti ammattilaisen luo keskustelemaan, tarvitset apua olipa diagnoosi mikä hyvänsä!

 

Tunnen itse asiassa suurta myötätuntoa sinua kohtaan, kun luin lapsuudentarinasi. Olet joutunut kestämään ihan kohtuuttomia asioita, eikä kukaan aikuinen ole puolustanut sinua vääryyksiä vastaan.

Minusta ei ole olennaista oletko narsisti vai jotenkin muuten persoonallisuudeltasi hauras, olennaista on että itsekin tajuat tarvitsevasi apua. En osaa muuta sanoa kuin että hakeudu hoitoon uudestaan, jos ei muuta niin lapsesi takia. Aika voi nyt olla kypsempi muutokselle.

Olen tosi pahoillani puolestasi ja toivon että saat jostakin apua.

 

[QUOTE="tiki";29041008]Aijaa, minusta on äärimmäisen omituista, ettei tunne sääliä ja myötätuntoa ihmistä kohtaan, jota on lapsena hakattu ja rääkätty. Minä todellakin tunnen. En tietenkään pidä ap:n käytöstä oikeutettuna, mutta luuletko, että rikkinäinen ihminen korjautuu tuosta vaan, kun vaan "päättää ottaa itseään niskasta kiinni"?! Ehkä se joillakin onnistuu, suurimmalla osalla varmastikaan ei. Vai onko sinua lapsena piesty, niin että voisit tulla kehumaan kiillottamaan sädekehääsi, kuinka hienosti siitä selvisit täysin empaattisena ja tasapainosena ihmisenä?

Minusta äärimmäisen mahtavaa, että ap on alkanut miettimään asioita ja tunnustaa nuo huonot piirteet itsessään. Ehkä narismia, ehkä persoonallisuushäiriö. Joka tapauksessa hyvin paljon narsismiin viittaavia luonteenpiirteitä. Ja se, ettei narsisti voisi tunnistaa olevansa narsisti, on täyttä tuubaa. Nimenomaan kuulostaa siltä, että ap on tuon tosiseikan tajunnut, ja sitä seuraa nyt itsemurha-ajatukset (tyypillistä narsistille siinä vaiheessa kun valheellinen maailmankuva -ja omakuva sen mukana- pirstaloituu). Mutta tuosta voi alkaa paraneminen, jos ap tunnustaa ongelmansa täysin eikä jatka syyllisen etsimistä ulkopuolelta. Voimia ap:lle, mene rohkeasti ammattilaisen luo keskustelemaan, tarvitset apua olipa diagnoosi mikä hyvänsä![/QUOTE]

PEESI tälle.

 

"Olen narsisti, muut tekivät tämän minulle"


Enempää ei ole rautalankaa tähän hätään

Olen sanaton. Olet yksi idiooteimmista palstalaisista, ihan ilman muuta. Söisit vaikka pääsi.

 

..ja eikös kaikilla narsisteilla (sekä ohut- että paksunahkaisilla) yhteinen tekijä ole se, että depressiivistä positiota ei ole tapahtunut? Osaatko tunnistaa itsessäsi, että onko sinulla, ap? Itse työstän sitä koko ajan tapahtuvaksi, varmaan vielä pitkään. Olen siis ohutnahkainen narsku ja todellakin joutunut ottamaan lusikan kauniiseen kouraan (= erittäin pahasti sössitty parisuhde takana, oikeastaan muutamakin, mutta tämä oli nyt viimeinen pisara, ja se havahdutti minut Ruususen täydellisestä unesta. Olen myös alkoholisti, raitis tosin mutta alkkis on aina alkkis.) Oikeastaan olen metka sekoitus (sekundaari)dissosisaatiohäiriöistä ja narsistia. Kaiken kaikkiaan hyvin hankala ja vittumainen ihminen siis, enkä läheskään aina pärjää itseni kanssa, saati muiden ihmisten kanssa.

Sulla on todellakin hyvä sauma eheytyä, kun tunnistat tilanteen. Se on avain.

Tsemiä!

 

[QUOTE="akka";28837969]Sä et ole narsisti,narsisti ei ymmärrä olevansa narsisti.Se on myös persoonallisuushäiriö josta ei parane.
Sulla on kyllä työstämistä itsesi kanssa,suosittelen ammattiauttajaa.
*Mä tavallaan melkein joka päivä mietin sitä ja kerään itselleni todisteita siitä että käyttäydyn kuin narsisti, *
Narsisti ei mieti eikä etsi todisteita siihen että on narsisti,narsistissa ei ole omasta mielestään mitään vikaa.Hän on täydellinen ja muut ovat niitä viallisia.
Mä olen elänyt narsistin kanssa 13 vuotta,avioeron jälkeen kärsinyt hänestä 11 vuotta ja tiedän kyllä millainen ihminen on narsisti.[/QUOTE]

Hep. Kuvailet nyt paksunahkaista narsistia. On olemassa toinenkin narsismin tyyppi, ohutnahkainen. Heillä on ainakin jonkinasteinen, teoreettinen mahdollisuus havahtua. Musta tuntuu että ap saattaisi olla tämmöinen.