Olen kaikkea muuta kuin mitä mieheni toivoisi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Elli Epäreilu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Elli Epäreilu

Vieras
Olemme olleet mieheni kanssa noin 4 vuotta saman katon alla. Alku meni omalla painollaan. Emme juurikaan riidelleet ja tulevaisuuskin näytti ihan hyvältä. Olimme toisiimme suht tyytyväisiä.

Nyt tuntuu, että tukehdun! Miehelläni on jokin tarve "jyrätä" minut maantasalle kerta toisensa jälkeen. Keinot on monet. Hän on uskomattoman taitava viemään itsetuntoni ja itsearvostukseni. En ilmeisesti saisi päättää mistään asiasta elämässäni itse. En kuule juuri muuta, kuin moitteen sanaa ja vittuilua. Vittuilun aiheeksi sopii tilanteentullen ulkonäköni, sairauteni ja lääkitykseni jne. Toki minäkin olen töppäillyt elämässäni ja paljon. Ilman muuta mieheni ottaa asiakseen kertoa noloimmat asiat elämästäni muille. Vastapainoksi olen entistä enemmän kiukkua ja raivoa täynnä. Eroa olen monesti ehdottanut. Hän ei ole eroon suostunut.

Aikoinaan opiskelin lähihoitajaksi. Opiskeluni vaikeutuivat kun sairastuin masennukseen. Mieheni painosti jatkamaan ylitsepääsemättömistä ongelmista huolimatta ja kauan jatkoinkin ihan mieheni painostuksen vuoksi. Viimenään minun oli jätettävä opiskelut kokonaan kesken, kun tajusin, etten alalla pärjää.

Nyt on alan vaihto edessä. En vielä tiedä tuleeko minusta kukkakauppias vai mikä, mutta jotain kasveihin liittyvää se on...huomenna eräässä kukkakaupassa on "työhaastattelu". Voin päästä muutaman kuukauden työkokeiluun. Mieheni vain ei tätä hyväksyisi. Hänestä tämä liike elämässäni on itsekäs ja epäreilu. Hän haluaisi minun olevan hoitaja. Entäpä jos en halua olla hoitaja?! En jaksaisi sitä, etten saa itse päättää mistään. En haluisi enää elämäni valuvan hukkaan. Siltä minusta on tuntunut pitkän aikaa. Mieheni saa minut uskomaan, että olen itsekäs ja ilkeä havitellessani omia unelmiani.
 
kehnon kaverin kanssa. Sinulla on se kehno kaveri.
Taitaa olla mahdotonta päästä kirkkaammille vesille, jollet laita mokomaa eri teille.

On se kumma, miten jotkut saavat itselleen tyydytystä siitä, että mollaavat toista. Elävät oikeastaan sen voimalla, ainakin tämä sinun kumppanisi. Siksi kai hän ei sinua halua laskea vapauteen? Ketä hän sitten kiusaisi, jotta tuntisi itsensä paremmaksi?

Mäkeen mokoma.

 
Ota ja puhu kunnolla miehen kanssa ja ellei mene perille niin eroa.Taitaa olla korkea aika että se hankkii oman elämän koska sitä ei ilmeisesti ole kun vaan sinua vahtii.Sano että ok lähden kun en kelpaa.Asumus ero on hyvä ratkaisu.
 
No voe pyhä sylvi tottakai ihmisen täytyy saada edes kokeilla mikä työ tuntuu mukavalle ja oikeesti masennuksen kanssa ei ole leikkimistä jos se on päässy pahaksi ja miehes tuskin on helpottanu tilannetta pikemminkin päin vastoin. mutta koeta vielä puhua asiasta vaikkakin kertomasi mukaan ei siitä ehken apua ole mut kannattaa yrittää ja jos ei auta niin sitten kannattaa harkita eroamista koska tässä on viime kädessä kysymys sinun elämästä ja terveydestä joita miehes ei nyt kunnioita. ikävä kyllä meitä miehiä on joka lähtöön mutta voimaa sinulle ja ajattele tulevaisuuttasi jos et tee ehkä vaikeitakin päätöksiä sen suhteen.
 
Maailmassa ja elämässä on paljon asioita joita ei halua tehdä, mutta jonkun ne on kuitenkin tehtävä ja kuten aloittajan tapauksessa mies on ilmeisesti huolestunut asioista, jotka jossain hanttihommissa olisivat paljon pienemmät. Jos jokainen mies sanoisi maanantaiaamuna, että "en jaksa lähteä toimistolle/rakennukselle hommiin ja mitä jos menisin R-kioskille myymään" ja samalla ansiotulot tippuisivat kolminkertaisesti, niin mitähän meidän naiset siihen sanoisivat? He lähtisivät kävelemään sellaisen miehen kanssa, joka tienaa kuten miehen pitää tienata. Näitä lellittyjä ja silkkihansikkain kohdeltuja naisia kyllä täällä riittää. Monelle masentuneelle tekisi hyvää viettää parikuukautta jossain kehitysmaassa tai paikassa jossa toimeentulo ei tule eteen kuin itse tekemällä jotain sen eteen. Voisi masennuslääkkein käyttö ja menenki vähentyä kun ihmiset huomaisivat miten typeristä asioista valittavat ja "masentuvat". Potku perseeseen ja menet takaisin sinne hoitsuksi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elli Epäreilu:
Olemme olleet mieheni kanssa noin 4 vuotta saman katon alla. Alku meni omalla painollaan. Emme juurikaan riidelleet ja tulevaisuuskin näytti ihan hyvältä. Olimme toisiimme suht tyytyväisiä.

Nyt tuntuu, että tukehdun! Miehelläni on jokin tarve "jyrätä" minut maantasalle kerta toisensa jälkeen. Keinot on monet. Hän on uskomattoman taitava viemään itsetuntoni ja itsearvostukseni. En ilmeisesti saisi päättää mistään asiasta elämässäni itse. En kuule juuri muuta, kuin moitteen sanaa ja vittuilua. Vittuilun aiheeksi sopii tilanteentullen ulkonäköni, sairauteni ja lääkitykseni jne. Toki minäkin olen töppäillyt elämässäni ja paljon. Ilman muuta mieheni ottaa asiakseen kertoa noloimmat asiat elämästäni muille. Vastapainoksi olen entistä enemmän kiukkua ja raivoa täynnä. Eroa olen monesti ehdottanut. Hän ei ole eroon suostunut.

Aikoinaan opiskelin lähihoitajaksi. Opiskeluni vaikeutuivat kun sairastuin masennukseen. Mieheni painosti jatkamaan ylitsepääsemättömistä ongelmista huolimatta ja kauan jatkoinkin ihan mieheni painostuksen vuoksi. Viimenään minun oli jätettävä opiskelut kokonaan kesken, kun tajusin, etten alalla pärjää.
Nyt on alan vaihto edessä. En vielä tiedä tuleeko minusta kukkakauppias vai mikä, mutta jotain kasveihin liittyvää se on...huomenna eräässä kukkakaupassa on "työhaastattelu". Voin päästä muutaman kuukauden työkokeiluun. Mieheni vain ei tätä hyväksyisi. Hänestä tämä liike elämässäni on itsekäs ja epäreilu. Hän haluaisi minun olevan hoitaja. Entäpä jos en halua olla hoitaja?! En jaksaisi sitä, etten saa itse päättää mistään. En haluisi enää elämäni valuvan hukkaan. Siltä minusta on tuntunut pitkän aikaa. Mieheni saa minut uskomaan, että olen itsekäs ja ilkeä havitellessani omia unelmiani.

Hoitoala on rankka ja alan opiskelu henkisesti raskasta. Olen ollut alalla 20v joten kokemusta on. Teit oikean ratkaisun kun keskeytit. Itsella samankaltainen kokemus, mutta jatkoin, tosin vanhempien vuoksi. Kukkakauppa kuulostaa kivalta, palkka voi olla heikompi, mutta ei raha merkkaakaikkea. Onnea matkaan sinulle ja voimaa. Toivon, et mies lopulta tajuaa tilanteen ja kunnioittaa ratkaisuasi. Maallinen taival on niinn kovin lyhyt.

 
Toisilla ihmisillä on taipumus kaivella virheitä ja muitella vanhoja virheitä ja se johtuu usein siitä, että ovat vaatiavia itseään kohtaan eivätkä osaa olla koskan tyytyväisiä. Tällainen käyttäytyminen voi johtua lapsuudesta on vaadittu paljon. Joskus voi olla myös vihan ilmaisun vääristyminen. Ihminen on kokenut pettymykiä ja laukkaantumisia, mutta ei ole pystynyt ilmaisemaan tunteitaan avoimesti ja rakentavasti. Ottamatta kantaa siihen, onko miehesi käyttäytyminen väärin on kuitekin tärkeää pitää puolensa ja estää moinen käyttäytyminen kertomalla omat rajansa ja jos puhuminen ei auta, on ryhdyttävä toimiin. Voimia sinulle, selkeitä ajatuksia ja päätöksiä
 
Kirjoitin itse juuri pitkän itkuvirren. En vain jaksanu lähettää sitä tänne kun näen että samanlaisia kaheleita riittää. Olen pyrkimässä nyt jonnekin, ja toivottavasti saan jonkun tässä innossa mukaanikin vedettyä.
Koita päästä eroon miehestäsi, turhaan sinä itsetuntoasi syytät ja masennut. elät pullossa ja kannattaa jättää mies. Olen kuullut (huom tämä on tietenkin vielä tässävaiheessa kuulopuhetta) että elämässä voi tavata aina miehiä mutta elämä kannattaa elää niinkauan kuin siihen kykenee.

Seuraava harjoitus auttaa: sulje silmät, ja kuvittele että mies katoaisi yhtäkkiä. Löytäisit vain lapun ja avaimen pöydältä. "Hei kulta, haista P, minä läksin naapurin irmelin kanssa mallorkalle, son moro T: Julli" Mitä tekisit seuraavana päivänä ?(ensimmäinen ilta, oletan, että menisi juhlimiseksi shampanjalla ja hyvällä musiikilla, puheluilla kavereiden kanssa ja riemunhuudoilla)

Mutta mitä kaikkea saisit aikaan, jos sulla ei olisi miestä riesana.
Ja älä aliarvioi itseäsi että joku "työkokeilu" kukkakaupassa on joku mahtava tilaisuus. Todennäköisesti olet siihenkin vain tyytynyt, koska miehesi on saaanut sut uskomaan että se on ainoa mihin kykenet.
Mestarilliseksi kukkasitojaksi tuleminen vaatii kovaa työtä, sinusta jotenkin kuulee että pidät sitä vaihteluna tähän astiseen ja "tarpeeksi helppona" sinulle.

Miten niin et muuten sitä paitsi pärjää jollain alalla? Ok, Joku ala ei ehkä ole sulle se "sun juttu", mutta uskotko siihen että et oikeasti "pärjäisi" ja jos niin miksi et?
 
Viestejä on tullut paljon... ja tekstiäni on kommentoitu monelta kantilta. Kiitos kaikille vastaajille!

Itseasiassa minusta todella tuntuu, että työkokeilu kukkakaupassa on juuri minulle ja juuri nyt aivan ihana tilaisuus. Se todella on ollut haaveissani jo pitkään. Viesteistänne sain lisää voimaa ja rohkeutta lähteä sinne kukkakauppaan haastatteluun. Kiitos!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elli Epäreilu:
Kertoisitko minulle viisaampana, että MIKÄ ON OIKEA SYY MASENTUA?

No eikohan se jo riita kun huomaa etta on saanut miehekseen sellaisen paallepasmarin kuin sina.

Ala Elli huoli, mies32 on turhaantunut provoilija.

 
Jesh!
Potku persllle! Ja menet ihan sinne minne itse haluat!
Jos et koe hoitsun uraa omaksesi, et mene sille linjalle.
Vaan sille linjalle minkä koet omaksesi, "ukot" vaihtuu mutta se ura jota olet lähtenyt luomaan...siitäkin pääsee eroon :)
Et käy miehesi egon pönkittämiseksi koulua. (?)
Pointti on tämä: jos et koe jotakin hommaa omaksi, kannattako sitä varten koulua käydä? Mieluummin vaikka jotakin aivan "turhaa koulutusta", joka on omaa itseä. Jooko?
 
Kiitos tuesta ja kannustuksesta. Oikein paljon halauksia kaikille ja lämmintä ja rauhallista joulua.

(Tein sen... kävelin sinne kukkakauppaan ja sanoin, että olen tulossa teille työkokeiluun. Vastaus oli "tervetuloa!" ja nyt sitten kokeilen puoli vuotta millaista on olla kukkakauppias. Eihän siitä rahaa paljon saa, mutta...ehkei elämässä kaikki ole rahasta kiinni.)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elli Epäreilu:
Kiitos tuesta ja kannustuksesta. Oikein paljon halauksia kaikille ja lämmintä ja rauhallista joulua.

(Tein sen... kävelin sinne kukkakauppaan ja sanoin, että olen tulossa teille työkokeiluun. Vastaus oli "tervetuloa!" ja nyt sitten kokeilen puoli vuotta millaista on olla kukkakauppias. Eihän siitä rahaa paljon saa, mutta...ehkei elämässä kaikki ole rahasta kiinni.)

Loistavaa, Elli! Olen ylpeä sinusta. Tuon päätöksen tekemistä et tule katumaan, tarkoitan lähinnä uskallusta tehdä se OMA päätös. Jatka samaa linjaa siis ja uskalla seistä omilla jaloillasi. Hyvä!
 
Mä omalta osaltani olen ollut esim. itsetuhoinen ja yrittänyt itsemurhaa monta kertaa. Nyt olen lähes päässyt asian yli, sillä en enää todellakaan ole itsetuhoinen. En kuitenkaan haluaisi, että kovin moni saisi asiasta tietää. Etenkin, kun joillain on tapana käydä asian suhteen moralisoimaan tai neuvomaan. Ehken haluaisi asiasta kovin syvällistä keskustelua.

Ehken haluaisi neitsyyteni menettämisestä puhua kuin tiettyjen ihmisten kanssa... joten en haluaisi mieheni puuttuvan tuohon 100 vuotta vanhaan asiaan...

No, ehkä ymmärrät, etten halua enää esim. 5-6 vuotta vanhoista asioista keskustella tai kuulla vittuilua/moralisointia/kommentointia yleensäottaen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja L ina:
Toisilla ihmisillä on taipumus kaivella virheitä ja muitella vanhoja virheitä ja se johtuu usein siitä, että ovat vaatiavia itseään kohtaan eivätkä osaa olla koskan tyytyväisiä. Tällainen käyttäytyminen voi johtua lapsuudesta on vaadittu paljon. Joskus voi olla myös vihan ilmaisun vääristyminen. Ihminen on kokenut pettymykiä ja laukkaantumisia, mutta ei ole pystynyt ilmaisemaan tunteitaan avoimesti ja rakentavasti. Ottamatta kantaa siihen, onko miehesi käyttäytyminen väärin on kuitekin tärkeää pitää puolensa ja estää moinen käyttäytyminen kertomalla omat rajansa ja jos puhuminen ei auta, on ryhdyttävä toimiin. Voimia sinulle, selkeitä ajatuksia ja päätöksiä

Mutta asiat pitää kuitenkin selvittää. Harva parisuhde (-kaan) kestää puhumattomia ongelmia loputtomiin. Kissa pöydälle ja setvikää asiat, mitkä ovat kivenä kengässä.. helpommin sanottu, kuin tehty -tuollaasen miehen kanssa varmaan.
 
Kun olet uskaltanut keskeyttää hoitajaopinnot ja olet uskaltanut nyt aloittaa sinua oikeasti kiinnostavan alan, niin miksi et uskaltaisi ottaa ikäviä asioita puheeksi miehesi kanssa?

Todennäköisesti miehesi on pitänyt siitä, että hän hallitsee ja kontrolloi sinua mielensä mukaan. Yleensä tasapainoinen ja hyvän itsetunnon omistava mies ei tarvitse naistaan ns. hellan ja nyrkin väliin, vaan pystyy myöntämään, että ei tiedä kaikkea ja että kumppani on ihan yhtä arvokas ihmisenä kuin itsekin on. Nyt kun et tottele, hän yrittää ivalla ja vähättelyllä alistaa sinua takaisin tottelevaiseksi ja sillä tavalla päteä ylemmyyden tunnettaan.

Ehkä yhdellä keskustelukerralla ei saa kaikkia asioita selvitettyä, mutta pikkuhiljaa voisi asia kerrallaan yrittää löytää ratkaisua. Jos suhteessa on koko ajan paha olla, niin sitten herää jo epäilys, että kannattaako sellaisessa suhteessa olla väkisin?
 
Miehesi on siis kestänyt sinun itsemurhayrityksesi, hapuilusi työn ja ammatin kanssa, sairautesi, tulottomuutesi ja masennuksesi? Paljon vaadittu toiselta. Mitä teet itse kantaaksesi vastuun yhteisestä elämästänne?

Jospa hänkin mieluiten eläisi ilman sinua, mutta ei uskalla tämän itsemurhapelleilysi takia? Siksi ainoa keino on kestää ja kestää ja kestää ja viimein katkeruus ansassa olemisesta purkautuu jatkuvana vittuiluna.

Tee siis palvelus teille kummallekin ja eroa.
 

Similar threads

B
Viestiä
29
Luettu
4K
?
M
Viestiä
6
Luettu
2K
Perhe-elämä
kokemusta on
K
E
Viestiä
51
Luettu
2K
B

Yhteistyössä