mieheni ei kannusta

[masentunut]

Olen jo pitkään voinut huonosti työssäni. Saan suht helpolla ja pienellä vaivannäöllä palkkaa mutta en itse kehity enkä näe tulevaisuutta alallani. Olen jo pitkään miettinyt aikuisopiskelua ja hakenutkin muutamaan kouluun. Mutta mieheni reaktio kun olen hänelle kertonut mahdollisesta opiskelustani on ollut tyrmäävä. Hän on itse korkeakoulututkinnon suorittaneena hyvällä palkalla ja viihtyy työssään hyvin. Tänään riitelimme asiasta ja hänen mielipide on se ettei kannata lähteä opiskelemaan jos tulevalla alalla ei makseta huomattavasti enemmän palkkaa! Viis henkisestä olosta, kunhan rahaa tulee.

En keskustele hänen kanssaan asiasta enää, on masentavaa ettei mieheni ajattele parastani eikä kannusta minua. Taloutemme on kunnossa ja rahoittaisin opiskeluni pätkätöillä sekä aikuisopiskelija tuella. En siis odota että hän elättäisi minut ja lapset yksin opiskelun aikana.

Uskon että jokaisella on tarve työpaikallaan tuntea itsensä tärkeäksi, joskus jopa korvaamattomaksi. Ja sitä tunnetta en ole kokenut alallani koskaan. Miehen mielestä minun pitäisi mennä kiinteistövälittäjäksi koska he tienaavat niin hyvin. (!!!) Siis työ vain rahan takia.

 

[?????????]

Tienaako kiinteistövälittäjät oikeasti hyvin?

 

[Suruisa]

Ei susta o siihe!, sano mieheni kertoessani löytämästäni koulutusilmoituksesta. Aivan masentavaa todella. Olen ollut pitkään osa-aikaisena ja miestä rassaa vähäinen ansiotasoni. Hänen mielestään pitäisi mennä heti johonkin - oli millaista työtä tahansa riippumatta käytännöllisistä edellytyksistä. Tosiasiassa olen kuitenkin ollut valtavan väsynyt. En ole hakenut sairaslomaa, koska en halua psyykenlääkkeitä.
Hain siihen koulutukseen, enkä vielä tiedä tulosta. Hulluinta on, että lopulta soitin silloin vanhalle isälleni varman kannustuksen perässä.

 

[mies1]

Ei kannata olla työssä, joka masentaa. Siitä seuraa helposti työkyvyttömyys.
Minusta opiskelu ja uuden kipinän hakeminen on viisasta.
Jos mies kieltää muutoksen, niin hän pelkää sitä. Mielenterveyttä ei oikein saa korjattua palkkapussilla, jos työ on vastenmielistä.

 

[tietenkään]

Ei tietenkään mies kannusta!
Kun nainen on heikommin koulutettu eikä ymmärrä omaa potentiaaliaan elämässä ja ihmisenä oli palkka mikä hyvänsä, niin se menee helpommin maahan polvilleen ja imee miehen nakkia!

Yhden tuollaisen mulkun jätin jo. Kun mies ei kannusta, se on merkki siitä että hänellä on huono- erittäin huono- itsetunto.
Esimerkkejä on monia. Tyypillisintä on se, että nainen laihduttaa 150 kiloisesta 56-kiloiseksi. Luulisi miehelle kisumirrin kelpaavan. Mutta ei. Sensijaan vain mollataan.

Mies haluaisi itse olla se joka toimii ja tekee. Naisen pitää vain käydä paskassa työssä ja tulla ruokapussin kanssa illalla kotiin haukuttavaksi, ja imeä sen jälkeen vähän nakkia.

Jos nainen tulee onnelliseksi ja tyytyväiseksi itseensä, siinähän on se vaara että miehen surkea pikkunakki ei enää kelpaakaan. Sairasta.

 

[Totta kai opiskelet!]

Jos sinusta kerran tuntuu siltä. Itsestään selvää. Älä pätkääkään välitä miehen sanomisista. Hän pelkää korkeintaan oman mukavuutensa puolesta. Samanlaisen vastaanoton oma opiskelusuunnitelmani aikoinaan mieheltä sai, mutta pidin pääni. Niin siinä sitten kävi, että lopulta hän oli ylpeä ja leuhki kavereilleenkin, kun menestyin opinnoissani.

Työura palkitsi kyllä monin verroin vainvannäköni ja itseluottamus kasvoi huimasti. Lykkyä tykö opiskelijalle!

 

[kokemusta on]

... mieheni epäilyistä ja 'vastustuksesta' huolimatta. Se oli sitä aikaa, kun nokiat yms. olivat nousukaudessa ja minun olisi pitänyt mennä Nokialle rahaa tekemään. No, en pidä semmoisesta työstä ja menin aikuisopiskelemaan sille alalle, josta olin unelmoinut mieheni vastustuksesta huolimatta. No, nyt nokia voi huonosti ja irtisanoo työntekijöitään. Minä olen saanut vakipaikan kunnalta jo 4 vuotta sitten, mikä ei tänä aikana monelta onnistu. Toki eihän se välttämättä mikään eläkevirka ole, mutta ihmiset tarvii kunnanpalveluja vielä tulevaisuudessa, mutta onko kännykät yhtä hienoja asioita. Palkka ei ole päätä huimaava, mutta se tipahtaa tilille kerran kuussa ihan takuulla.

Jälkeenpäin (noista ajoista on jo noin 8v) mieheni on sanonut, että hän ihailee ja arvostaa minua juuri minun valintojeni takia, koska olen toiminut omaksi ja sitä kautta myös perheeni parhaaksi. Hän sanoi, että pelkäsi aikoinaan minun muuttumistani, että en enää välitäkään tms. Miehen logiikka on ihmeellinen.

Opiskeluaikanani sain olla kyllä melko yksin, mieheni kyllä kantoi taloudellisen vastuun, mutta kannustusta ei tullut henkisellä tasolla. Meillä oli silloin kolme alle kouluikäistä lasta. Jälkeenpäin ajatellen ihmettelen miten jaksoin. Mutta ilmeisesti sitä jaksaa vaikka mitä, kun oikein haluaa jotain. Minä halusin entisestä ammatistani ja työstäni pois uuteen ammattiin ja työhön. Tällä hetkellä mieheni siis arvostaa minua juuri tämän sinnikkyyden ja oman itsensä seuraamisen takia. Suosittelen sinullekin, ethän voi elää omaa elämääsi toisen tahdon mukaan. Ehkä hän pelkää muuttumistasi ja omaa tahtoasi, ehkä taloudellista vastuuta opiskelusi ajalta. Mutta ethän aio ikuisesti opiskella? Minusta tärkeintä on kuitenkin oma hyvinvointi, sillä silloin se koituu koko perheen parhaaksi!