En mielelläni muistele suhteeni loppumista, oli sen verran rankkaa aikaa. Toisaalta tekee hyvää ajatella sitä ja olla onnellinen että sellaista elämää ei ole enää. Kirjoitan tämän nyt lähinnä itselleni, anteeksi jos tulee pitkä ja puisevaa tekstiä.
Vietimme lauantaita kotona saunoen. Mies haastoi riitaa jostakin (olin koko päivän varma, että keksii jostain suuttua, koska oli niin kova halua ryyppäämään, edellisestä kännistä jo 3 kk). Pian häipyi ovet paukkuen baariin, jätti kännykän kotiin. Sunnuntai-iltana itkeskelin ja vajosin taas niin alas, että aloin soitella hänen ystävilleen. He olivat kaikki kotona (niinkuin normaalisti ennen arkea ollaan), eivät tienneet miehestäni.
Kun tulin maanantaina töistä kotiin, mies nukkui olohuoneessa. Olin niin onnellinen ettei mitään ollut sattunut. Samaan aikaan halveksin itseäni, että vähään minäkin tyydyn, kun olen vain onnellinen, että mies suvaitsi tulla kotiin. Ihmeekseni miehellä oli puhdas tukka ja vanhan viinan lemusta huolimatta siistin näköinen. Taas tein jotain mitä häpeän, eli tutkin miehen taskut. Löysin paperin palan jossa puhelinnro. Numerotiedustelusta naisen nimi ja osote, samalla kadulla meidän kanssa!
Kaadoin lasin viiniä, menin parvekkeelle ja soitin numeroon. Esittelin itseni, pyysin anteeksi että olen näin säälittävä että soitan, pyysin kuitenkin empatiaa ja toivoin, että hän olisi rehellinen, nainen naiselle, en syyttäisi häntä mistään.
Olivat tavanneet baarissa, yötä naisen luona. Sunnuntaiaamuna taksilla baariin taas. Mies oli kuulemma todella ihana, oli kuulemma eronnut aikoja sitten hullusta eksästä. Mies oli sanonut naiselle ihastuneensa ja haluavansa olla yhdessä. Seksiä eivät harrastaneet, mikä johtui miehen humalatilasta (tiedän, että miehelle ei seiso kännipäivinä). Nainen ihmetteli, että olenko todella sama nainen, josta mies oli puhunut. Olin miehen puheissa kuulostanut pirttihirmulta sekopäältä. Nainenkin suuttui miehelle, miten voi puhua tuollaista paskaa. Mies oli jopa sanonut, ettei hänellä ole lapsia Edellisestä liitosta siis 2.
Tuntui kuin maa olisi lähtenyt jalkojen alta. Kuin robotti pakkasin kaikki miehen tavarat, vintiltäkin, ja pakkasin autoon, loput jätin jalkakäytävälle. Auto oli miehen oma, ja hän oli muuttanut luokseni, joten hän sai lähteä, en minä. JA HÄNHÄN OLI JO ILMOITTANUT ETTEI ASU KANSSANI. Kun olin vienyt ulos kaikki miehen tavarat ja ottanut kotiavaimen pois taskusta, herätin miehen ja kiskoin ylös. Hän luuli varmaankin, että vein häntä suihkuun tai nukkumaan, niinkuin tapanani oli pestä ja peitellä mies reissujensa jälkeen.
Mutta saatoin siis rappukäytävään ja vedin oven kiinni. Sitten menin parvekkeelle juomaan lopun viinipullosta ja itkemään, repesin täysin. En tiedä kauanko mies rappukäytässä riehui. Tiesin, että viina oli suhteemme ongelma. En olisi ikipäivänä uskonut, että hän pettäisi. En ikinä. Kukaan ystävistänikään ei aluksi voinut uskoa. Olimmehan täydellinen pari.
Itkin yhtä menoa 4 päivää. Säälittävää, mutta sain sairauslomaakin. Olin aivan raunio. Ystäväni haki minut luokseen, koska miehen kukkalähetykset ja polvillaan anelut ulko-ovella alkoivat olla liikaa. Laihduin 7 kiloa ja itkin yöt päivät. Rakastin tuota miestä yli kaiken, olisin tehnyt mitä vaan hänen takiaan. Selityksiä tuli suut ja silmät täyteen. "Joku hutsuvamppi iski väkisin ja yhtäkkiä heräsin vieraasta paikasta, enkä uskaltanut tulla suoraan kotiin, kun tiesin että olit vihainen". Niinpä.
Olen monesti sanonut, että ilman tuota espisodia, olisimme ehkä vieläkin yhdessä. Eli tuo oli parasta, mitä meille tapahtui. Voi olla, että edelleen eläisin siinä kamalassa epätasa-arvoisessa suhteessa, ja yrittäisin korjata ja parantaa miestä. Minä kun en luovuta, yritän loppuun asti. Olen niin onnellinen, että hän petti minua. Tajusin, että tällaista elämää en kestä enkä ansaitse. Olen jopa jälkeenpäin kiittänyt häntä siitä. Mutta siihen meni aikaa.
