Olen juntti, mutta en ymmärrä miksi te rahtaatte opettajille joululahjoja?

  • Viestiketjun aloittaja Lunatic
  • Ensimmäinen viesti
"vieraana"
Aika pienesti ollaan aiemmin muistettu. Tänä vuonna menee päiväkodin hoitajille vähän isommat muistamiset, kun on viimeinen joulu meidän lapselle siellä. (Ei ne kyllä palstan mittapuulla varmaan isot muistamiset silti ole). Toisen lapsen opea haluttiin oikeasti muistaa henkilökohtaisesti, on ollut aivan älyttömän loistava opettaja. Toisen lapsen open kohdalla osallistuttiin yhteislahjaan, ei hänessäkään ole siis varsinaisesti mitään vikaa :D mutta tuon toisen lapsen opettaja on ollut monella tapaa aivan korvaamaton.
 
mä lähetän edellämainittujen lisäksi joulupaketin myös:

*pankinjohtajalle
*sähkö- ja vesilaitokselle
*vakuutusyhtiöön
*roska-autonkuljettajalle
*lähikaupan myyjättärille
*puhelinoperaattoreiile (meillä on liittymiä kaikilta kolmelta)
*matkahuollon tytöille


nämä kaikki tekevät työtään antaumuksella meidän perheen elämän helpottamiseksi ja ansaitsevat kiitoksensa
:) meiltä lähtee myös poliiseille kun ne saattaa joskus olla meidän perheen kanssa tekemisissä, kunhan tuo varhaisteini tuosta oikein innostuu.
 
kallista lystiä.
Tulisi kamalan kalliiksi, jos lahjoisin lasteni opettajat, resurssiopet, avustajat ja ip-kerhon vetäjät + harrastuksissa valmentajat/opettajat.

Esikoisella: opettaja, resurssiopettaja, (aineopettajia en tähän edes laske), koulunkäyntiavustaja, harrastuksessa opettaja.
Keskimmäisellä: Opettaja, resurssiope, koulunkäyntiavustaja, valmentajat jalkapallossa.
Kuopuksella: Opettaja, resurssiopettaja, koulunkäyntiavustaja, ip-kerhon vetäjät (6 henkilöä), harrastuksessa 2 vetäjää.

Ja kuka muistaa koulun keittäjää ja muuta keittiöhenkilökuntaa, siivoojia, talkkaria ym. koulun henkilöstöä?

En lähde koko lahjomisrumbaan lainkaan mukaan.
 
kallista lystiä.
Te jotka sen lahjan opelle ostatte, niin ostatteko myös mahdollisille avustajille, resurssiopettajille ym.? Entä muulle koulun henkilökunnalle?

Ja mitenkäs sitten monilapsiset perheet ja lahjat opettajille?
 
"Lissu"
[QUOTE="Jenni";27734680]Meidän 1. luokkalaiselle opettaja on vielä suuri auktoriteetti ja opettajaa uskotaan joka asiassa ja hän on erittäin tärkeä henkilö lapselle. Siksi myös jouluna viemme opettajalle jotain niinkin mautonta kuin suklaata ja kukkasen. Ja siksi, että lapsi haluaa viedä. Opettajat ovat yleensä aika "lähellä" perhettä joten miksi heitä ei saisi muistaa vaikka työtään tekevätkin?
[/QUOTE]

Tämä ajatus minullakin... opettaja kun osaa lapsen mielestä vaikka kävellä vetten päällä, niin on kiva laspsen päästä viemään pieni paketti. :)

Oletan että 1-2 luokalla näitä paketteja vielä viedään, saattaa olla että loppuu sitten kun opettaja vaihtuu. Katsotaan sitten aikanaan. :)
 
Mä olen lahjonut sillon kun on tyyppi, jota haluaa muistaa muutenkin. Tirpan pk:n ryhmässä on todella mukavat ja osaavat aikuiset ja heille mielelläni lahjat laitoin, samoin harrastuksen ohjaaja on sen verran pirteä ja hyvä muksujen kans.
Olen ottanut tavaks lahjoa kuluvilla tavaroilla, tänä vuonna ne oli joulukahvipaketit yhdeltä hyväntekeväisyysporukalta ostettuna. Krääsää en heidän riesaks osta.

Ostan nuo lahjat samalla tyylillä kun muidenkin, eli jos haluan jotain antaa niin voin siihen uhrata jokusen euron ja hankkimisen vaivan - stressiä en noista suostu ottamaan.
 
"Vieras"
Meillä tänä vuona toosi vähän rahaa, hyvä kun "pakolliset" jutut saatiinnosettua ja lapsille pari pakettia sekä sukulaisten pienet (hyvin pienet) muistamiset, joten en vienyt esikoisen kerhotädille ja jumppaopelle lahjoja. Nyt jotenkin tuntuu, että me ollaan ihan huonoja :/ toivottavasti lapsi ei keväällä tästä kärsi? Mutta hinatvaksi se menee, jos jokaiselle opelle alkaa ostamaan lahjoja. 10-20€/pkt X 4 ( jos mietitään molempien lasten kerhot/jumpat yms.), kun jos jotain vie niin ei oo kiva viedä mitään euron tonttua/kynttilää, joita pahimmillaan(?) opettaja saa sen 20kpl/vuosi.
 
kallista lystiä.
[QUOTE="harmaa";27735159]tuskin muutama euro kenekään taloutta kaataa vaikka olisi enemmänkin lahjottavia ;)[/QUOTE]

Kyllä se ison loven tekee, vaikka laittaisin 3 €/lahja. Lahjottavia kun on about 30 näin äkkiseltään laskettuna, eikä tuohonkaan ole laskettu kuin ne, joiden kanssa itse tai lapsi on eniten tekemisissä.
 
"susu"
haluan muistaa ihmisiä,jotka tekevät hyvää työtä läheisten rakkaitteni hyvinvoinnin edistämiseksi.Oli se sitten lastenhoitaja,opettaja,fysioterapeutti,hoitaja vanhainkodissa...
 
Mep
Me vietiin namiboxi vielä päiväkotiinkin jossa oli viime keväänä viimeisen kauden ;-)
Pojan hoitaja hoitanut häntä 3 vuotiaasta kouluikään ja todellinen lahja päiväkodin lapsille.

Tärkeille ihmisille on kiva hankkia jotain pientä. Koskaan en osta krääsää vaan sellaista mikä "kuluu käytössä"...herkkuja, teetä, yms.
 
"poikia3"
Alkuperäinen kirjoittaja kallista lystiä.;27734780:
Tulisi kamalan kalliiksi, jos lahjoisin lasteni opettajat, resurssiopet, avustajat ja ip-kerhon vetäjät + harrastuksissa valmentajat/opettajat.

Esikoisella: opettaja, resurssiopettaja, (aineopettajia en tähän edes laske), koulunkäyntiavustaja, harrastuksessa opettaja.
Keskimmäisellä: Opettaja, resurssiope, koulunkäyntiavustaja, valmentajat jalkapallossa.
Kuopuksella: Opettaja, resurssiopettaja, koulunkäyntiavustaja, ip-kerhon vetäjät (6 henkilöä), harrastuksessa 2 vetäjää.

Ja kuka muistaa koulun keittäjää ja muuta keittiöhenkilökuntaa, siivoojia, talkkaria ym. koulun henkilöstöä?

En lähde koko lahjomisrumbaan lainkaan mukaan.
Meillä muistetaan yhdessä opettajia ja koulunkäyntiavustajia, neljän henkilön muistaminen on tänä vuonna kustantanut 7 euroa, kun luokan kassasta maksettiin toiset kaksi henkilö, ei mielestäni mitenkään tyyristä. Ja koulun keittäjät, siivoojat,talkkarit yms. myös muistetaan, he saavat joulukukat, jotka heille maksaa koulun vanhempainyhdistys. Itse hankitaan lahja erityisopettajalle, joka työskentelee kahden lapsemme kanssa, n. 15 euroa ollaan tuohon lahjaan laitettu.

Eipä ole hirmuinen urakka tuo muistaminen ja tulee muistetuille hyvä mieli. Minä haluan muistamisella kertoa, että arvostan ko. henkilöiden työtä.
 
Peyote
Me ollaan ostettu vaan jos lapsi on itse halunnut. Eli jos on niiden mielestä joku superkiva ope.

Ois ahdistavaa, että se ois joku pakko. Oikeestaan mun mielestä opettajalle ei KUULU ostaa, mutta kukaan ei voi kieltää jos välttis haluu. Mua ärsytti ja suututti ihan hirveesti, kun mun ala-aste loppu ja äiti leipo sille hirveelle vanhalle muumiolle pullan. Siis leipo pullan opettajalle, joka oli inhottavin ikinä, oikee munapää koko mies! Olis vaan senkin pullan antanut mulle. Mä olin vihannut sitä opettajaa koko ajan kun se oli mun luokanvalvoja, mä inhosin sen ääntäkin. Se oli ilkeä ja epäreilu ja lisäksi likainen ja tyhmä.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27735289]Tuli heti mielikuva 25:stä pikkuoppilaasta reppuvihot kädessä jonottamassa open tykö. Ope lukee reppuvihot ja kirjoittaa kaikkiin "Kiitos samoin". Siinä se tunti sitten olikin ja opella varmasti hyvä joulumieli :)[/QUOTE]

Tuli toinenkin mielikuva. Viimeisen koulupäivän jälkeen vihainen ketjunavaus kaksplussalla: "Törkeä opettaja ei viitsinyt vastata reppuvihon välityksellä hyvän joulun toivotukseeni. Ei ollut edes viitsinyt kirjoittaa, että kiitos. Eivät viitsi yhtään nähdä vaivaa, vaikka niillä on niiiiin suuri palkka ja toooolkuttoman pitkät lomat". Sitten mammat yhdessä haukkuvat opettajan ja koko ammattiryhmän siinä samalla. Joku kehottaa ottamaan yhteyttä rehtoriin ja tarvittaessa (nimeltämainitsemattomaan) ylempään tahoon. Todellisuudessa lapsi unohti näyttää reppuvihon opettajalle. :)
 
............
Ystäväni, joka on pohjoisesta pieneltä paikkakunnalta manaa samaa juttua joka joulu. Siellä on pakko antaa lahjoja, koska opettaja on myös naapuri ja kaikenlainen sosiaalinen vehtaaminen on viety äärimmilleen. Joten kiittämisen kauneudesta huolimatta saattaisi joskus olla fiksua miettiä sitäkin, että palveleeko lahja tarkoitustaan vai voisiko porukalla päättää laittaa lahjarahat vaikkapa hyväntekeväisyyteen. Toki opettajakin voi asiaan vaikuttaa ja kieltää lahjat, kuten meidän kulmilla on tehty. Tässä on otettu huomioon vähävaraiset perheet, joille se femmankin maksava hyasintti voi olla tärkeä raha käyttää kotona lasten jouluun. Mielestäni kaunis asenne opelta ja ihmettelen eikö sama sanoma leviä muualle?

Koska minullakaan ei ole paljoakaan rahaa kiitän eri sanoin eri ihmisiä ja käyn erikseen tervehtimässä heitä. Olen huomannut, että sydämestä tulevat sanat liikuttavat ihmisiä kuin tökätä paketti kouraan. Ne kiitokset voi antaa jo reilusti ennen joulua, vuoden aikana ja pitää muutenkin huolta, ettei maristaisi joka jutusta turhan päiten. Kaikkea kun ei voi kuitta paketeilla.
 
Mollie
Itse olen ajatellut, että jokajouluisten ja -keväisten lahjojen sijasta lahjoittaisin esikoisen päiväkodille jonkun rahasumman, jolla saa kivan elämyksen kaikille lapsille, sitten kun esikoinen lopettaa päiväkodin. Haluaisin kiittää (enimmäkseen) upeita lastentarhanopettajia ja lastenhoitajia jollain tavalla, eikä sitä voi pitää lahjomisena jos teen sen vasta kun esikoinen menee kouluun ....

Pienen lähipäiväkotimme resurssit ovat todella niukat. Olisi mukavaa antaaa lapsille vaikka teatteriesitys tai konsertti. (Nykyään päiväkoti rahoittaa kulttuurikeikat myymällä tuotteita, esim. lasten tekemiä joulukortteja ja pipareita.) Luulen että se olisi päikkärin tädeillekin kivempaa kuin krääsälahjat joka joulu.
 

Yhteistyössä