Vituttaa
Niin...taas se alkoi, se kesän yksinäisyys. Mies aloitti golfkautensa. Se tarkoittaa sitä, että kaikki sateettomat kesäillat istun yksin kotona. Tämä on nyt sitten neljäs kesä tätä.
Muutama päivä sitten otin hänen harrastuksensa puheeksi, ja kysyin että onko tarkoitus pelata tänä kesänä. No, vastaushan oli tietysti selvä. Tähänpä sitten sanoin hyvin kauniisti ja nätisti, että mitäpä jos keskusteltais tästä ajan käytöstä sitten...että tilanne ei menisi niin pahaksi kuin aikaisempina kesinä.
Tähän hänen kiukkuinen vastauksensa oli, että no ei sitten pelata, vaan katsotaan telkkaria koko kesä. Hänen tapansa on juuri tällainen, asioilla ei ole keskitietä, vaan aina kaikissa asioissa mennään äärilaidasta toiseen äärilaitaan. Yritin kauniisti selittää, että eikö hän tosiaankaan yhtään välitä siitä, että mitä minä sitten teen nämä illat...vastauksena hiljaisuus. Seuraavaksi hän sanoi hyvin vihaisesti, että asiasta ei vaan keskutella! Hän päättää, että pelaako vai ei.
Selvä. Asiasta ei sitten keskustella. Nyt sitten kesä on sitä, että kun hän tulee töistä kuudelta, niin syö ja vaihtaa vaatteet ja lähtee kentälle, josta kotiutuu yhdentoista aikaan.
Tähän on niin helppoa sanoa nyt minulle, että mitä sinä siellä kotona istut....mutta tämä onneton pieni käpykyläkaupunki, kun ei täällä ole mitään tekemistä. Käyn kävelyllä tai pyöräilemässä, mutta ei siihen mene kuin tunnin verran...harkitsin itsekin pelaamisen aloittamista, mutta kun se ei kiinnosta ja toisaalta mies ilmoitti, että jos aloitat, niin hän ei pelaa minun kanssani. Tuo pelaaminen on hänelle myös sellainen sosiaalinen juttu, pelata ""jätkien"" kanssa ja saada puhua potaskaa samalla.
Peiliinhän saan katsoa, kun tällaiseen kohteluun suostun, mutta en kertakaikkiaan kestä riitelyöä enkä huutamista. Mieluummin vain nielen ja nielen...mutta tiedän senkin, että joku päivä siinäkin tulee raja vastaan :-(
Muutama päivä sitten otin hänen harrastuksensa puheeksi, ja kysyin että onko tarkoitus pelata tänä kesänä. No, vastaushan oli tietysti selvä. Tähänpä sitten sanoin hyvin kauniisti ja nätisti, että mitäpä jos keskusteltais tästä ajan käytöstä sitten...että tilanne ei menisi niin pahaksi kuin aikaisempina kesinä.
Tähän hänen kiukkuinen vastauksensa oli, että no ei sitten pelata, vaan katsotaan telkkaria koko kesä. Hänen tapansa on juuri tällainen, asioilla ei ole keskitietä, vaan aina kaikissa asioissa mennään äärilaidasta toiseen äärilaitaan. Yritin kauniisti selittää, että eikö hän tosiaankaan yhtään välitä siitä, että mitä minä sitten teen nämä illat...vastauksena hiljaisuus. Seuraavaksi hän sanoi hyvin vihaisesti, että asiasta ei vaan keskutella! Hän päättää, että pelaako vai ei.
Selvä. Asiasta ei sitten keskustella. Nyt sitten kesä on sitä, että kun hän tulee töistä kuudelta, niin syö ja vaihtaa vaatteet ja lähtee kentälle, josta kotiutuu yhdentoista aikaan.
Tähän on niin helppoa sanoa nyt minulle, että mitä sinä siellä kotona istut....mutta tämä onneton pieni käpykyläkaupunki, kun ei täällä ole mitään tekemistä. Käyn kävelyllä tai pyöräilemässä, mutta ei siihen mene kuin tunnin verran...harkitsin itsekin pelaamisen aloittamista, mutta kun se ei kiinnosta ja toisaalta mies ilmoitti, että jos aloitat, niin hän ei pelaa minun kanssani. Tuo pelaaminen on hänelle myös sellainen sosiaalinen juttu, pelata ""jätkien"" kanssa ja saada puhua potaskaa samalla.
Peiliinhän saan katsoa, kun tällaiseen kohteluun suostun, mutta en kertakaikkiaan kestä riitelyöä enkä huutamista. Mieluummin vain nielen ja nielen...mutta tiedän senkin, että joku päivä siinäkin tulee raja vastaan :-(