Odotuksen Odottajat!

Andalalle isot onnittelut :heart:
Nauti nyt hetki raskaanaolon tunteesta, ennen kuin annat kaikelle huolelle vallan. Usko siihen, että kaikki menee loistavasti onnelliseen loppuun asti!

risukasa-, tosi surkeeta, että asioiden piti mennä pahimpaan mahdolliseen suuntaan. Jaksamista sinulle kaveri :hug:
Toivon kuitenkin, että tosiaan käyt välillä kertomassa meille kuulumisiasi, sinä kun tunnut jo ihan oikeasti kaverilta. Ja oileasti kiinnostaa jatkossakin tietää mitä sinulle kuuluu.
Ja aivan varmasti jos yksityiselle menet, ne siellä tutkii sinut ensin perusteellisesti ennen kuin tekevät mitääs suunnitelmaa inssistä tai IVF:stä. Koita olla murehtimatta :hug:

Voi tiinuli! Aina vaan huonoja uutisia. Jospas ne oikean puolen isommat follit tajuaisi ottaa loppukirin tosissaan, tai joku niistä, ja jäisivät ne pienemmät kasvamasta. Toivon todella.
Se on kyllä kauheaa tuo rahan meno, näissä hoidoissa ei sata euroa tunnu missään! Mutta kyllä se on varma, että sitten kun se onni viimein osuu kohdalle, ei siinä rahan meno paina mieltä pätkääkään!
Jaksamista sinulle, perjantaita odotellessa :hug:

surppi, onnittelut follista! Oliko puhetta limakalvon paksuudesta kun noin kauan olet jo menopuria piikittänyt?
Minä sitä piikitän juuri tuota limakalvoa paksuntamaan. Myös pregnyl on minulle tuttu. Ja se on sitten älyttömän halpa, 4.5? :eek: Luulin ekaks, että apteekissa kattoivat hinnan väärin, on todella pieni hinta siitä, että saa munasolun ihan varmasti matkaan!

Mitenkäs loppukiertolaiset sannuli, inkku, pikkuvadelma, taru :wave: ja rouvaB, onko uutta olotilassa?
 
kirma Sullahan kasvoi hyvin clomeilla follit, hyvä niin =) Lääkäreiden järjen juoksusta ei ota tosiaan aina selkoa :ashamed: Mitä jos tosiaan putket menneet tukkoon ja "turhaan" kotikonstein oottekin yrittäneet?? toivottavasti nyt kuitesin plussaat nyt kun 2 folliakin on liikenteessä. mulla toinen johdin on myös tukossa, laparoskopiassa ei löytynyt läpi vientiä vasemaalla puolella mutta ulkoisesti oli toimivan näköinen. Mitähän sekin sit tarkoittaa?

risukasa- :hug: voimia sulle, koitahan jaksaa. Meillä oli vähän saman tapainen tilanne kun piti aloitella hoitoja jo tammikuussa 2007, aloitus siirtyi silloin syksyyn 2007. Pienessä ajassakin voi tapahtua paljon...

Andala Aivan hirmuisesti onnea ja tarrasukkia pienelle :heart: :heart: Laitoin sulle viestiä tuohon infektionäytteet ketjuun.....

Rouva Pikkumyy Onnittelut sinulle myös haamusta :flower: eiköhän se siitä lähde vahvistumaan =)

(.) eilinen päivä meni aivan pipariksi kun pohdin eri vaihtoehtoja, en saanut yölläkään nukutuksi :( perjantaina on ultra, jouduin tekemään isot järjestelyt että pääsen ultraan kun oli paljon muuta sovittua sille päivälle, esim. lopputyön arviointitilaisuus yms. kiva selitellä ei mulle nyt yhtäkkiä sovikkaan...aivan kamala stressi päällänsä. Raha-asiat mietin niin että IVF.ään mennään JOS aivan pakko on, varaa ei todellakaan ole sitä 1000?. Eilen ole välipäivä pistoksista, josko pikkufollit tajuaisivat rauhottua. Tänään ja huomenna pistän IUI 100. Toivottavasti lääkäri perjantaina mukavempi, jotenkin tuntuu että haluaa meille väkisin IVF-hoidon. On puhunut siitä ihan alusta asti ja kysellyt meidän mielipidettä siitä. Tänään käytiin otattamassa infektionäytteet (n100?) jotka pitäisivät valmistua ensi viikon keskiviikoksi. Ilmeisesti silloin olisi punktio ja pe siirto. tarkkaan lääkäri ne jo laski.....tää epätietoisuus on kamalaa!!!! En todellakaan haluais nyt IVF.ään mutta en halua että kaikki rahat menee hukaan mitä nyt olemme laittanut. Soitin julkisellekkin, mein jonotus numero on nyt 10....eli mahd. piankin voitais päästä julkiselle IVF.ään ja ILMAISEKSI ( meneehän polimaksut mutta todella pieniä verrattua yksityiseen) Tuntuu että tehtiin virhe lähteä yksityiselle yrittäämään ovulaatioinduktioita olis tarvinnut vain odotella julkisenjonossa....

sori tilitys.... :ashamed:
 
Heippa vaan kaikille.

kirma , kiitos kysymästä, mutta ei minulle mitään erikoisen hyvääkää kuulu kun odottan vain mennkojen alku tällä viikolla. Mitään oireita ei ole joten menkat varmaan kurvaa paikalle muutaman päivän sisällä. :( Miten muutenkaan.
Vielä yks kiekka clomeilla sit inssi.

Ootteko julkisellapuolella hoidossa vai yksityisellä. Kysymys kaikille. =)

Jos oletta julkisella puolella niin kuinka nopeesti ootte päässy eka inssiin? Kertokaa jos kokemuksia. Meillä sairaanhoitaja puhelimessa sanoi et siihen voi päästä heti vaikka seuraavassa kuussakin jo.

Miten muuten olette saaneet noita piikkihoitoja. Meidän VL lääkäri ei ole sanallakaan maininut niistä. Oiskohan ne tehokkaampia?

Meillä on julkiselle puolella eka käynti lokakuun lopussa. Julkiselle kuulema aika nopeesti pääsee inssiin mut täällä päin IFV hoitoon 7 kk jonot. Mut mennään jonoon heti lokakuun lopussa. Ehkä yhden IVF voi keväällä tehdä väestöliiton kautta jos ei inssi tuo tulosta. Toivotaan et tois. Sit mennään julkiselle seuraavaan IVF. Kauheeta ajatella nuin kauas, mutta kohta se joulukin jo on..

Mukava kun pitkästä aikaa tännekkin palstalle tuli PLUSSA: Onnea Andala :flower:

Mukavaa viikon jatkoa kaikille =)
 
Kiitos ihan hirveän paljon kaikille onnitteluista. Toivon teille ihan hirveästi onnea hoitoihin, tutkimuksiin ja raskautumiseen. :heart: Toivottavasti tänne saadaan mahdollisimman pian uusia plussia.

Tiinuli: Anteeksi, en yhtään huomannut sun infektionäytekysymystä. Kävin vastaamassa äsken. Kurja tuo sun lääkäritilanne ja tilanne muutenkin. :( Voiskohan lääkäriä yrittää vaihtaa? Näissä asioissa lääkäriltä toivoisi vähän toisenlaista suhtautumista ja kohtelua. Toivottavasti kaikki kuitenkin menee hyvin ja pääsette sinne inssiin. :heart:
 
risukasa- surullista, että siinä kävi noin :( lähetän sulle voima :hug:
Andala isot isot onnittelut! :heart:
kirma ei ollut vielä limakalvon paksuudesta puhetta. Tosin sen verran lääkäri sanoi, et sekin on alkanut paksuuntua, kun on jo vuosia ollut mulla aivan todella ohut. Perjantaina saan varmasti lisää tietoa...
ON: Mulla on jälleen tänään ollut kovaa päänsärkyä ja pahoinvointisuutta. Ootteko muut Menopurin käyttäjät huomanneet samanlaisia oireita? Kävin tänään hakemassa Luget ja ei ollut kuin 100 mg tarjolla. Jouduin niitä sit ottaan tuplamäärän. Kauankohan kestää et niitä 200mg:ia taas on saatavilla...
:whistle:
 
Risukasalle erittäin isot voimahalit!!!! :hug: :hug: :hug:

Andalalle taasen isot onnittelut!! :flower: :flower:

En oo ite kirjotellu ikuisuuksiin tänne.. oon yrittäny kovasti unohtaa koko vauvaprojektii ja ootellu vaan et aika kuuluu. Nyt on 2 viikkoa aikaa enää siihen ku oon menossa laparoskopiaan (ja mahdolliseen avoleikkaukseen).. kieltämättä ruvennu jo hiukan ressaamaan...!!
 
sannuli, pääsin piikityksiin kun mulla clomit ohensi limakalvoa. Piikeillä se saadaan vahvistumaan. Mutta luulen, että jos clomit toimii niin silloin ei piikkejä oteta mukaan kuvioihin. Ovat sen verran kallimpiakin, että ainakin inssit tehdään clomien voimalla. IVF on sitten asia erikseen.

surppi, minulla menopurista tuli viikon kestävä päänsärky. Että eiköhän kuulu asiaan. Huonoa oloa ei ollut, mutta sinulla kuurikin on kestänyt pitempään niin varmasti sivuoireetkin sen mukaiset.

tiinuli, en ole tiennytkään, että julkisella saa jonotusnumerot! Äkkiseltään kuulostaa aika hassulta, mutta ihan loogistahan se on. Ja sinun tapauksessa ihan kiva tietää, että jono ei ole enää pitkä.
Äläkä nyt mieti turhista hoidoista...jos ette olis yksityiselle lähteneet, olisit kuitenkin koko ajan miettinyt, että kuitenkin nyt olis onni kohdannut ja taas olis elämä ollut murhetta ja ressiä.
Nyt vaan toivomme kovasti, että sieltä ultraruudusta näkyy nätti johtofolli ja inssiin mars :)

Mukavat illan jatkot :wave:
 
Sannulin Galluppiin: Me ollaan yksityisellä, mutta sitä olen nyt miettinyt että jos nämä inssit ei tuo tulosta niin mitäs sitten. Että pitäisikö siirtyä julkisellle jonottamaan vai maksaa itsensä kipeäksi. Se tarkoittaa sitten hyvästit kaikille lomareissuille yms. Ja julkisella kun saisi kaiken ilmatteeksi niin tuntuu tyhmältä jättää sellaine käyttämättä. Toisaalta taas mä en jaksa enää odottaa yhtään. Haluan lapsen ja haluan sen nyt :D No, ei mutta tosissaan se ajatus että ensin pitää jonottaa ikuisuus että pääsee johonkin tapaamiseen ja sitten toinen ikuisuus IVF jonossa. No, toivottavasti ei tarvitsisi sinne asti mennä vaan plussa tulisi jo pian :)
 
Huomenia;=)


Tulin vaan ilmoittelemaan, että testasin tänä aamuna...mutta jotain viivanpaikkoja vaan tulee, että uskon kyllä tämänolevan kuitenkin negakierto! Nolottaa jälkeen päin kun niin luulin olevani raskaana, mutta niin kai me kaikki välillä teemme!?


Nyt menkkoja odottelemaan!
Milloinkohan se tättähäärä tänne sapuu?

No uudella innolla sitten uudessa kierrossa!!


Ihanaa päivää kaikille!


Rva Pikkumyy :heart: :wave:

Ja haavehan on edelleen sama: :heart:

 
Hei ja sori kun olen ollut hiljainen. :ashamed: Jotenkin ei vaan ole ollut mitään asiaa, vaikka olen kyllä käynyt lukemassa teidän kuulumisia joka päivä. :|

risukasalle isot halit! :hug: :hug: Todella ikävää, että tilanne meni noin huonoksi. :( Toivottavasti käyt kertomassa kuulumisia meille ja onhan täällä tosiaan tuo yksinäisten naisten pino, jos päätät jatkaa sillä tiellä. Paljon voimia sulle ja onnea tulevaisuuteen! :flower:

Sannuli: Julkisella ollaan hoidossa. Tällä hetkellä YTHS:llä ja joulukuussa ensikäynti TYKSiin. Jonoista en tiedä muuta, kuin että ensikäynnille on 3 kk:n jonot. IVF:n on luultavasti ainakin sen puoli vuotta, mutta sinä aikanahan ehtii kokeilla inssejä. Meille julkinen oli ainoa vaihtoehto, sillä olemme miehen kanssa vielä molemmat opiskelijoita, eikä siis ole todellakaan varaa monien tuhansien eurojen hoitoihin!

Tiinulille toivon vähän onnea tulevaan ultraan! Toivottavasti liiat follit olisivat surkastuneet!

ON: Clomit on popsittu. Mitään oireita ei oikeastaan ole. Ovista en varmaan jaksa alkaa tikutella, mutta seurantaultrassa maanantaina sitten selviää miten käy. Jotenkin on vähän flegmaattinen olo tämän kierron suhteen. Ei oikeastaan huvittaisi, mutta kun on pakko. :ashamed: Toivon kuitenkin, että ovis tulisi joskus ensi viikolla, sillä kahden viikon päästä mies lähtee 500 km:n päähän kertausharjoituksiin, joista ei takuulla saa vapautusta "lapsentekopuuhiin". :kieh:
 
Sannuli-81 Me ollaan sekä yksityisellä sekä julkisella. Eli julkisella IVF- jonossa ja sillä välin yksityisellä ovulaatioinduktiossa ( joka toivon mukaan ei siirry IVF:si) Mein julkisenpuolen hoitopaikassa ei voi olla saman aikaisesti IVF-jonossa ja muissa hoitomuodoissa.

Andala Kait sitä lääkäri voisi kait vaihtaakkin mutta näillä näkymin tää on mein viimeinenkierto yksityisellä joten en viitsi keskenkiertoa vaihtaa toiselle

kirma :hug: toisaalta aika nopsasti jonot lyhentyneet kun mein jonotusnumero oli kesällä 25 ja nyt 10....

Rouva Pikkumyy :hug: Haamuista ei koskaan voi sanoa varmaksi ovatko plussia vai ei..toivotaan nyt kuiteskin että plussa pian tulisi!!

Pantalaimon Onnea maanantain ultraan

(.) Eilen pistin IUI 100 ja tänään sama annos. Huomenna se ratkaiseva ultra, toivon niin paljn että ne lukuisat pienet follit olisivat rauhoittuneet ja näkyisi 1-3 komean kokoista follia. Jos tilanne näyttää yhtä pahalta kuin viimeksi niin IVF.ään mennään. Kamala ajatuskin..... :/
"Hauskinta" tässä tilanteessa on se että julkisella yritettiin kasvattaa edes yhtää follia turhaan 6 kiertoa, seiskakierrossa saatiin yksi folli kasvamaan kp 29. Yksityisellä on menossa ekakierto ja folleja kasvaa varmaan 10kpl!!!! Tiän että samapeli jatkuu IVF-hoitojen kanssa julkisella, ne sössii mun kohdalla joka ikisen hoitokerran....niin kuin tähänkin asti
 
Heissan , edelleen kuivilla ollaan , tättähäärä ei ole löytänyt minua, olen kyllä ollut paljon liikkeellä kävelin ensin 8-9 km sauvakävelylenkin ja uudemman kerran 3km: n lenkin illalla;=) *juoksen karkuun sitä*


Lämpö 37,12, eli vielä lämmötkin korkealla, kiitos tiinuli kauniista sanoistasi! :flower:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
Torstai 25.9.2008

TOIVOJAT :xmas: :heart:

Pikkuvadelma.........12/06........clomit, luget.......2/30
stellina..................yk14..........arimidex.............3/n.31-39
miranda-81.............clomien jälk. laparoskopia......4/28-32
dreamer78...............................ivf/icsi................5/31
Lumikeiju........yk6 (aiempiakin yrityksiä )...........6/30
Pantalaimon..............9/07.......clomit.................9/?
soja.................n.1v.................zumenon, pas.....11/28
Gilmore......................kesä07...........................13/30-32
millis1981......3+1,5v........ivf/icsi tammikuussa....13/27-28
kirma...........9/06......clomit, menopur, pregnyl....17/26, pp6
pilvilinna...............9/07......................................17/n.30
Veena....................yk17..........2.iui....................20/24-28, pp9
J3N3..........iui, metut,clomit+puregon+pregnyl+luget......21/?
Pupuvaimo.........kohta 3v.......menopur, iui......24/31
mama-84...............12/06.................................24/28
Rouva B...........3v tjot.......puregon, Gonal-F, iui.....25/31-41, pp9
Tiinuli81......n.3-4v.....primolut+puregon, arimidex, ivf....25/?
Sannuli-81...............8/07.........clomit...............26/26-30
Evenstar.......yk0.......metut, iui 09, comit/arimidex...27/~43-46
Inkku83..................1v7kk.........iui/ivf................33/30
haltia.....................2v...............ivf/icsi...............43/30-35
taru82..................1v2kk..........clomit.................45/26-28
Maricce.............2/06................1.ivf...................49/30-60, pp24
aitiliini83.............................primolut, pas..............?/?
surppi.................................menopur....................?/?

Taustalla :wave:
Orion..................
Tähtisäde...........11/07
pohtijatar............2v
tao.................... n.4v
Justiina80..........11/05
risukasa-.............4/06

Haamu+++++ :whistle:
Rouva Pikkumyy....yk1, km2/08, tm 8/08...........30/32

ODOTTAJAT :flower: :heart:

Andala..............yk15,4/07.................................35/31-42
[/quote]

 

Jännittää ja on huono olo..otin kuvan illalla, missä vertasin sitä olikohan se edellispvnä otettua clearblue kuvaa, verrattuna tänä aamuna tehtyy. :saint:

Lämmöt korkealla ja alavatsaa "kihelmöi" :heart:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
Kokeneemmilta odottajilta kyselisin neuvoja parissa asiassa...
Ensinnäkin kuinka kauan Pregnylin jälkeen kannattaa raskaustesti tehdä, et vois näyttää luotettavaa tulosta? Ja toiseksi, mikä raskaustesti mahtaa olla luotettavin? Ihan vaan sen perusteella mitä kokemuksia teillä on. =)
Ootteko netistä tilannut testejä, jos niin tuleeko ne halvemmaksi kuin apteekista ostetut? Tuli jo kolmas ja neljäs kysymyskin, mut mulle on kaikki niin uutta, et kaipaan teidän vinkkejä... :heart:
 
10 vrk pregnylistä pitää olla eroa, että testi varmempi, testeistä en osaa sanoa, mikä hyvä, minä käytin aiemmin aina babyplussan, netistä tilaamiani, ja ovat näyttäneet plussan ,edullisia ovat olleet myöskin! :heart:

Onnea testaukseen! :heart: :flower:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:

 
Anteeksi taukoilu ja omanapaisuus.

Olen siis ollut nyt saikulla, kun sattui pieni työtapaturma.
Könkkäsin muutaman päivän sit kyynärsauvoilla.
Sitten oon ollu akupunktiokoulutuksessa ja tehnyt näitä 7-21 päiviä, niin en ole ehtinyt täällä pyörähtää.
Ja nyt kun ehdin pikaisesti, en millään ehdi lukemaan mitä kaikkea täällä on tapahtunut.
Lupaan perehtyä jokaisen tilanteeseen niin pian kuin suinkin.

Itsellä siis kp 26, yhdestoista päivä inseminaatiosta.
Mikäli joku kiinnittyminen olisi tapahtunut, olisi se ollut 9 päivää inssistä, kun kohtua "kiristeli".
Verta ei kuitenkaan tullut.

Muuten oireita ei ole ollut, muuta kun vähän tissihommaa mikä voi johtua näistä hormoneistakin, nää Lugetkin on nyt ekaa kertaa käytössä, enkä tiedä mitä se miun kropassa aiheuttaa.
Tänä aamuna oli vähän tätimaista tuntemusta, mikä olisi kyllä uusi oire, koska tätihän tulee vasta kun kp:t paukkuu jo yli 30.
Flunssan kun just sairasti, niin en pidä tätä nenän tukkeutumistakaan minään merkkinä.
Yöhikoilukin(ja iltapalelu) nekin johtunee lugeista/flunssasta.

Muuten ei tänne kuulu mitään kummempaa. Vielä viikko noita 7-21 päiviä, sit palaa työrytmi normaaliin (7-16) ja saan levätä vähän iltasin.

Risukasaa: Voi ethän sinä lähde! Hienoa kuitenkin, että nyt on vaihtoehdot selivtetty tuonkin yksin lähtemisen suhteen. Olet vahva nainen, se on hieno juttu! Meillä lapsettomuutta potevilla on semmonen kyky suunnata nokka aina uuteen päin, ja aina löytää taas utta toivoa. Kyllä se naista vahvistaa tämmönen. Toivottavasti tosiaan palaat vielä!

Pikkumyy: Tuo ON haamu! :D :flower: Ootellaanpas josko vahvistuisi!

Veena: Kerro kerro tuntemuksiasi! Meinaatko säkin testata vasta 16 päivää inssistä niiku suositellaan, vai jo ensi maanantaina jos ei tätiä näy? Mitä tuntemuksia sulla on? On se niin jännää kun oot ihan päivälleen samassa tilanteessa! =)

Andalalle onnittelut, ihanaa kun tulee plussiakin toivoa antamaan! :flower:

Surppi: Siis 10 päivää pregnylin jälkeen ei kyllä mikään testi näytä positiivista! Siis pregnylistä 36 tunnin sisällä tapahtuu ovis. Ja oviksesta vasta n. 14 päivää näyttää siis testi oikeasti paikkansa, mutta 10 päivää oviksesta jotkut herkät testit saattavat näyttää myös, mutta en itse luottaisi siihen. Väestöliitossa suositeltiin vasta 16 päivän päästä oviksesta.
Pregnylissä on myöskin tuota hcg:tä, mikä voi antaa väärän plussan jos testaa liian aikasin.

Tiinuli: mitenniin sössii! Hyvinhän tuo yksityisellä lähti käyntiin! Noin monta follia saitte jo kun aiemmin ei niitä saatu siellä julkisella. Kyllä ne tietää mitä tekee ja teidän hoito tuotta avarmasti tulosta vielä! :hug:

Pantalaimon: Eikös miehellä oo lapsentekopuuhissa ihan tarpeeks "kertausharjotusta". :LOL: tsemppiä, kyllä se ovis tulee ensi viikolla! ;)

-Bee
 
Rouva PikkuMyy: Kuten tuolla toisessa pinossa jo sanoinkin niin mun mielestä nuo näyttää ihka oikeilta plussilta :heart: Onnea paljon :flower: Kyllä ne siitä vahvistuu :)

Rouva B: Jännää on joo. Onhan mulla taas mukamas jotain oireita, mutta niitä kun on ollut joka kierto niin tuskin ne mitään merkkaa.. Tällä kertaa vuorossa mm. finnejä ilmestynyt naamaan (Ainakin 6 kpl), hiusten rasvoittuminen, paino laskemisen hidastuminen (laihiksella olen) ja kaupanpäälle perinteiset nippailut. Testailusta en oikein tiiä, vaihdan mielipidettäni vähän väliä. Hmm.. sitten kun kuupassa heittää tarpeeksi niin on viimestään testattava Koska sä meinaat uskaltaa? :D Ainiin unohdin tsekata sulle ne inssihinta jutut! Koitan nyt muistaa!

Tiinuli: Tsemiä ultraan! Kunpa oisi siellä follit vimpan päällee b :) d
 
Veena: Jännää on! Oi, kunpa olis nyt sun vuoro plussata! :heart: Paljonko sulla on muuten nyt lähtenyt painoa? Mulla laskee tasaisen varmasti koko ajan, kohta saa käydä ostamassa uudet housut. :D Mä olen muuten tulossa Treelle viikon päästä. Haluisitko treffata?

Rouva B: Mun mielestä vauvatekopuuhat on mitä isänmaallisinta työtä! :LOL: Kannatan täydestä sydämestä Tommy Tabermannin ehdotusta rakkaudelle omistetuista lomapäivistä. :D

Rva Pikkumyy: Kyllä siinä selvä haamu on! =) :flower: :heart:

Omaan napaan ei mitään erikoista. Clomit eivät tälläkään kertaa aiheuttaneet mitään oireita. Kai sitä on syytä olla ihan iloinen siitä. Hitaasti menee nämä alkukierron päivät, vaikka taitaa ne piinapäivätkin madella. Odottamista, odottamista... :/
 
Tänään sit hanat aukes tai no jo eilen illalla vähän tuli mut tänään varmaan kp 1 Siis vielä yksi kierros clomeilla sit inssiin clomien kanssa ja ehkä jotain muutakin. Masentaa.

En jaksa nyt muuta kommentoida tulen sit paremmalla fiiliksellä uudestaan..
 

Yhteistyössä