Nyt todellisuudentajua työttömät ja muut kokopäivähoitoa haluavat!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hoitaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä ainakin lapsille on opetettu, että silloin syödään kun on ruoka-aika. Ei tulisi mieleenkään että heille olisi annettu valtuuksia päättää, missä haluavat aamiaisensa nauttia. Kyllä ne lapset oppivat kotona syömään jos päiväkodissa ei sellaista mahdollisuutta ole. Vai miten ne viikonloppuisin syövät aamiaisensa?

Tuo erityistä tukea tarvitsevien lasten sijoittaminen päiväkotiin on enemmän huono kuin hyvä asia. Näillä resursseilla, mitä päiväkodeissa tällä hetkellä on, ei todellakaan voida kunnolla hoitaa ryhmää, jossa on samanaikaisesti tavallisia lapsia ja erityistä tukea kaipaavia. Aika ja kädet ei riitä. Hengissä pysyvät varmasti kaikki, mutta ensinnäkin se tuki niille tukea kaipaaville jää vajaaksi, koska henkilökunta ei voi panostaa heihin siinä määrin kuin he tarvitsisi. Samoin ne tavalliset lapset kärsivät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;29483977:
Jospa se on sen työttömän puoliso, joka pukee ja roudaa töihin mennessään?

Toki näin voi olla, mutta en oikein jaksa uskoa, että niistä työttömistä, jotka vievät lapset hoitoon vaikka ovat itse kotona, olisi kovin suuri joukko niitä pahasti masentuneita, jotka eivät esim. kykenisi puuroa keittämään. Ilman muuta heitä on, mutta veikkaan, että suurempi on se työkykyisten porukka.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Ei saa puuroa keitettyä, mutta saa kuitenkin lapsen puettua ja roudattua päivähoitoon..?

Niinpä...
Mutta tuo subjektiivista hoitoa tarvitsevien perheiden kirjo on niin moninainen, eivät kaikki ole ongelmaperheitä tai työttömiä. On niitä jotka laittavat lapsen hoitoon sen takia kun vauva tuli perheeseen.

Jos on "vain"työtön tai kotona vauvan kanssa (eli ei välttämättä mt-ongelmia) niin ihmettelen suuresti miten se leivän voitelu tai mikropuuron keittäminen 1-2 minuutissa voi olla niin vaikeaa.
 
Masentuneilta tai muuten sairailta voisi vaatia päivähoidossa lääkärinlausuntoa, jonka avulla lapsen hoito-oikeus voisi pysyä kokopäiväisenä. Samalla tavalla kuin työssäkäyvätkin joutuvat sairaslomia ja lausuntoja hakemaan.

Minäkään en usko että suurin osa työttömistä olisi kykenemättömiä työhön. Työpaikkojen saaminen vaan ei ole ihan itsestäänselvää. Mitä tahansa työtä ei voi lähteä tekemään ja lyhyet sijaisuudet ja pätkät tekee rahallisesti usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Helppo on sanoa että kyllä työtä tekevälle löytyy, vaan kun se ei tänä päivänä mene niin. Usean vuoden työttömyyden jälkeen uskon kyllä että se työkykykin laskee. Mutta sitäkin varten olisi parempi, että työttömät hoitaisi edes lapsiaan, pysyisi jonkinlainen elämänhallinta ja arki normaalina eikä passivoituisi niin helposti. Eikä pidä unohtaa miten tärkeää on lapselle se vanhempien kanssa vietetty aika.
 
Mutta eihän tässä kyse ole puurosta, vaan siitä että kaupunki linjaa työttömien perheille päivähoitoajat lain vastaisesti.

Näinpä juuri. Yrttiaho on tapaus sinänsä, mutta tässä kirjoittaa asiaa. Tämänhetkisen lain mukaan päivähoitoaikaa ei saa rajoittaa.

Meillä ei päivähoitoa enää tarvita. Myönnän silti, että työttömänä ollessani lapsi oli kokopäivähoidossa, ihan päiväkodin suosituksen mukaan. Ei tosin täysiä pitkiä päiviä, mutta yli sen puolipäiväisen. Silloin perusteltiin kokopäivähoitoa sillä, että työllistyessä ei välttämättä puolipäivähoitoisesta noin vain vaihdeta koko päivään, tilaa ei välttämättä ole.

Toisekseen. Mitä hyötyä tällaisesta työttömien lasten hoitoajan rajaamisesta on? Moni perhe, joissa toinen vanhemmista on töissä ja toinen tilapäisesti työttömänä, maksaa täyttä päivähoitomaksua! Samaan aikaan toinen perhe, jossa molemmat ovat matalapalkkatyössä tai lyhyellä työajalla, saa alennuksen tai jopa maksuvapauden, jos on iso perhe.
 
Mutta jos se työtön on jo kelkasta pudonnut, eikä saa puuroa keitettyä? Lapsen paras sais ratkaista, turha rangaista lapsia, viattomia ovat. Ainakin minulle viestii jostain ongelmasta vanhemman taholta, jos on vuosia työtön, ei muuta, ei kouluttaudu tms., tyytyy tilanteeseen ja antaa elämän lipua ohi.

Tekeminen on parasta terapiaa. Toimintakykyä ei tue toimettomaksi ryhtyminen, vaan nimenomaan rutineista kiinnipitäminen ja arjen pyöritys. Lapselle on tosi tärkeää pienetkin jutut jotka tehdään vanhemman kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja gsoåpl;29484021:
Masentuneilta tai muuten sairailta voisi vaatia päivähoidossa lääkärinlausuntoa, jonka avulla lapsen hoito-oikeus voisi pysyä kokopäiväisenä. Samalla tavalla kuin työssäkäyvätkin joutuvat sairaslomia ja lausuntoja hakemaan.

Minäkään en usko että suurin osa työttömistä olisi kykenemättömiä työhön. Työpaikkojen saaminen vaan ei ole ihan itsestäänselvää. Mitä tahansa työtä ei voi lähteä tekemään ja lyhyet sijaisuudet ja pätkät tekee rahallisesti usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Helppo on sanoa että kyllä työtä tekevälle löytyy, vaan kun se ei tänä päivänä mene niin. Usean vuoden työttömyyden jälkeen uskon kyllä että se työkykykin laskee. Mutta sitäkin varten olisi parempi, että työttömät hoitaisi edes lapsiaan, pysyisi jonkinlainen elämänhallinta ja arki normaalina eikä passivoituisi niin helposti. Eikä pidä unohtaa miten tärkeää on lapselle se vanhempien kanssa vietetty aika.
Näin olikin aiemmin. Siis ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta.
 
Toki näin voi olla, mutta en oikein jaksa uskoa, että niistä työttömistä, jotka vievät lapset hoitoon vaikka ovat itse kotona, olisi kovin suuri joukko niitä pahasti masentuneita, jotka eivät esim. kykenisi puuroa keittämään. Ilman muuta heitä on, mutta veikkaan, että suurempi on se työkykyisten porukka.
Luultavasti olet ihan oikeassa. Musta vaan tällaisissa rajauksissa pitää tavalla tai toisella varmistaa, ettei nämä erityisen tuen tarpeessa olevat perheet menetä päivähoidon heille tarjoamaa tukea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;29484089:
Jaa no mä olen kuullut, että jo ihan neuvolasta suositellaan laittamaan isompi lapsi päivähoitoon, jos äiti on vauvan kanssa väsynyt tai muuten masentunut tai kykenemätön pyörittämään arkea.

Toki se on vaihtoehto mutta kyllä sossut ohjaavat masentuneen vanhemman lääkäriin ja antavat keskusteluapua.
 
Toki, mutta kun ihminen on masentunut, niin ei se ekalla lääkärissäkäynnillä parane :) Eli tarvitaan muutakin tukea - ja ennenkaikkea lapsesen hyvinvoinnista ja vanhemman jaksamisesta huolehtimista - mahdollisesti pitkäänkin. Joskus masennuksen hoito voi kestää vuosia.
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04
Tuollaiset aikarajoituksen vaikeuttavat perheiden elämää melkoisesti. Entä jos äiti on pienemmän kanssa kotona ja isompi tarvitsee päivähoitoa esim. kuntoutussyistä tai ihan vain jaksamisen tukemiseksi, mutta äidillä ei ole mahdollisuutta tuoda lasta klo 9 hoitoon? Homma hoituisi niin, että isä tuo vaikkapa 7.30, ja äiti hakee (esim. pitkä kävelymatka onnistuu kerran päivässä mutta kahdesti on liikaa sen pienemmän kanssa). Tällöin lapsi jää ilman tukea koska päiväkodin säännöt niin sanovat. Ketä varten päivähoito on? Perheitä!

Mutta mitä kuntoutusta se aamupalalla olo on? Yhtälailla niitä pöytätapoja voi opetella siellä kotona puurolautasen edessä. jos ei mamma pääse laiskuuttaan tuomaan niin jääköön lapsi kotiin. Yksinkertainen asia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;29484116:
Toki, mutta kun ihminen on masentunut, niin ei se ekalla lääkärissäkäynnillä parane :) Eli tarvitaan muutakin tukea - ja ennenkaikkea lapsesen hyvinvoinnista ja vanhemman jaksamisesta huolehtimista - mahdollisesti pitkäänkin. Joskus masennuksen hoito voi kestää vuosia.

Jos masennus on kliininen eli välittäjäaineiden epätasapaino niin itse asiassa lääkehoito parantaa toimintakykyä, aloitteellisuutta aika nopeasti.
Tarkoitin tuolla tukitoimella, ettei hoitopäivien pidentäminen ole ratkaisu, vaan tarvitaan saada vanhemmalle hoitoa ja tukea vanhemmuuteensa. Mutta toki jos lapsi ei ole ollenkaan päivähoidossa niin se on tärkeä tukitoimenpide, joka varmasti useimmin onneksi toteutuu:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;29484089:
Jaa no mä olen kuullut, että jo ihan neuvolasta suositellaan laittamaan isompi lapsi päivähoitoon, jos äiti on vauvan kanssa väsynyt tai muuten masentunut tai kykenemätön pyörittämään arkea.

Ja veikkaan, että noin 25% näistä äideistä on niitä, jotka oikeasti sitä tukea tarvitsevat.
 
Jos ongelma on siinä ettei se työtön vanhempi ole kykenevä laittamaan lapselleen aamupalaa niin silloin mielestäni tarvitaan jo muutakin tukea kuin se kokopäivähoito. Lääkärintodistuksella se kokopäivähoitokin varmasti onnistuisi vaikka yleistä päivähoito-oikeutta noin rajattaisiinkin.

Enemmän ongelmana näkisin tässä sen jos vanhemman työttömyys on sitä laatua että hän kuitenkin tekee -hyvinkin lyhyellä varoitusajalla- keikkahommia. Silloin tuo täyspäivähoito-oikeus olisi jo tarpeen.
 
Jos masennus on kliininen eli välittäjäaineiden epätasapaino niin itse asiassa lääkehoito parantaa toimintakykyä, aloitteellisuutta aika nopeasti.
Tarkoitin tuolla tukitoimella, ettei hoitopäivien pidentäminen ole ratkaisu, vaan tarvitaan saada vanhemmalle hoitoa ja tukea vanhemmuuteensa. Mutta toki jos lapsi ei ole ollenkaan päivähoidossa niin se on tärkeä tukitoimenpide, joka varmasti useimmin onneksi toteutuu:)
Vaan joskus joudutaan kokeilemaan monia eri lääkkeitä ennenkuin sopiva lääke/lääkekombinaatio löytyy. Ja sitten masennuksen taustalla voi olla asioita, jotka vaativat vuosien terapian.

Tärkeintä minusta on, että se kaikkeen syytön eli lapsi ei joudu kärsimään tilanteesta. Varmasti olisi kyllä muitakin vaihtoehtoja kuin päivähoito, mutta resurssit ja tahtotila ei päättäjillä ehkä riitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niiiinpä;29484139:
Ja veikkaan, että noin 25% näistä äideistä on niitä, jotka oikeasti sitä tukea tarvitsevat.
Mä en osaa mitään määriä arvioida. Sen ymmärrän, että moni vie isomman lapsen päivähoitoon, koska lapsella ei ole kotioloissa ikäistään seuraa. Olen nimittäin jo vuosia pistänyt merkille, että lähtipä mihin aikaan tahansa päivästä kävelylle, niin leikkipuistot ja kerrostalojen pihat ammottavat tyhjyyttään. Kun omat lapseni olivat pieniä, noilla samoilla pihoilla ja samoissa puistoissa oli paljonkin äitejä lapsineen. Ei ollut vielä tapana viedä isompia päivähoitoon, jos oli itse vauvan kanssa kotona. Mutta näille 75%:lle riittää varmasti se 9-15 hoitoaika, vaikka ehkä aiheuttaakin perheissä uudenlaisia järjestelyjä (kuka vie ja kuka hakee). Voi jopa käydä niin, että jos se vauvan kanssa kotona oleva äiti joutuu sekä viemään että hakemaan (varsinkin, jos ei ole autoa käytettävissä eikä päiväkoti ole ihan nurkan takana), niin kuuden tunnin vuoksi ei enää viitsitäkään viedä lasta hoitoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;29484158:
Vaan joskus joudutaan kokeilemaan monia eri lääkkeitä ennenkuin sopiva lääke/lääkekombinaatio löytyy. Ja sitten masennuksen taustalla voi olla asioita, jotka vaativat vuosien terapian.

Tärkeintä minusta on, että se kaikkeen syytön eli lapsi ei joudu kärsimään tilanteesta. Varmasti olisi kyllä muitakin vaihtoehtoja kuin päivähoito, mutta resurssit ja tahtotila ei päättäjillä ehkä riitä.

Lapsi kärsii jos vanhempi jää masennukseensa kiinni eikä saa apua, vaikka lapsi miten viettäisi päivät pitkät hoidossa. Siksi sossut tekevät asiakastyötä koko perheen kanssa.
 
No eikös se nyt ole aika selvää, että masentunut ohjataan hoitoon. Mutta kun ei se hoito sossujen parhaimmallakaan tahdolla tehoa hetkessä. Joten sen aikaa, kun vanhemmalla kestää parantua, lapsi tarvitsee myös hoivaa ja huolenpitoa. Olkoon se sitten päivähoitoa tai vaikkapa kunnan palkkaama hoitaja kotiin. Mä kyllä sanoisin, että hyvin monesti esim 80-luvulla perheitä auttoi nimenomaan kunnallinen kodinhoitaja, joka siivosi, tiskasi, pesi pyykkiä, laittoi ruokaa, vei lapsia ulos jne. Usein riitti, että sitä apua sai vauvan syntymästä parin ekan kuukauden ajan sekä silloin, kun esim kotona oleva vanhempi sairastui. Vain harvassa tapauksessa tilanne meni niin pahaksi, että lapselle suositeltiin sosiaalisista syistä päivähoitopaikkaa. Ja tuo kodinhoitajan käyttäminen ei siis millään tavalla leimannut perhettä vaan se oli ihan kunnan tarjoamaan palvelua. Harmi, ettei sitä ole enää.
 
Mutta jos se työtön on jo kelkasta pudonnut, eikä saa puuroa keitettyä? Lapsen paras sais ratkaista, turha rangaista lapsia, viattomia ovat. Ainakin minulle viestii jostain ongelmasta vanhemman taholta, jos on vuosia työtön, ei muuta, ei kouluttaudu tms., tyytyy tilanteeseen ja antaa elämän lipua ohi.

elämiseen jos ei saa paperia kätöseen :D . elämä on kaikkea muuta kuin tuota se on jonkun muu nelämää se. koulussa valmiit vastaukset zombiet horisee samaa litaniaa päivästä toiseen. eihei eihei se ole mittään elämää poijjaa ja tytöt, se on valmiiksi pureskeltu tie. VIISAS SANONTA MENEE NÄIN LAPSUIKAISENI. ELÄMÄ ALKAA OMAN MUKAVUUSALUEEN ULKOPUOLELLA.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;29484224:
No eikös se nyt ole aika selvää, että masentunut ohjataan hoitoon. Mutta kun ei se hoito sossujen parhaimmallakaan tahdolla tehoa hetkessä. Joten sen aikaa, kun vanhemmalla kestää parantua, lapsi tarvitsee myös hoivaa ja huolenpitoa. Olkoon se sitten päivähoitoa tai vaikkapa kunnan palkkaama hoitaja kotiin. Mä kyllä sanoisin, että hyvin monesti esim 80-luvulla perheitä auttoi nimenomaan kunnallinen kodinhoitaja, joka siivosi, tiskasi, pesi pyykkiä, laittoi ruokaa, vei lapsia ulos jne. Usein riitti, että sitä apua sai vauvan syntymästä parin ekan kuukauden ajan sekä silloin, kun esim kotona oleva vanhempi sairastui. Vain harvassa tapauksessa tilanne meni niin pahaksi, että lapselle suositeltiin sosiaalisista syistä päivähoitopaikkaa. Ja tuo kodinhoitajan käyttäminen ei siis millään tavalla leimannut perhettä vaan se oli ihan kunnan tarjoamaan palvelua. Harmi, ettei sitä ole enää.

Niin kuin sanoin, se on tosiaankin ensisijaisimpia keinoja auttaa perhettä mutta ei niin, että lapsen hoitopäivää pidennetään (varhain aamulla jo tuodaan) siksi, että vanhempi on masentunut. Lapsihan tarvitsee leikkikavereita, virikkeitä ja kehittävää tekemistä jota pk tarjoaa. Mutta ei niin, että sossut suosittelevat automaattisesti päiväkotia eikä vanhemman terveydentilaa hoidettaisi.
 
No enpä ole koskaan kuullut, etteikö sairasta ohjattaisi hoitoon (jos tämä ei ymmärrä itse hoitoon hakeutua). Olipa sitten kyseessä sossu, terveydenhuollon henkilöstö tai omainen. Tietenkin lähdetään siitä, että sairaudet hoidetaan pois.
 
En jaksanut lukea kuin aloituksen. Olen tällä hetkellä virallisesti työttömänä, käytännössä opiskelen tutkintoa valmiiksi ja käyn lisäksi vapaaehtoisesti erilaisissa koulutuksissa. Kumpikaan ei siis ole työkkärin kautta tai ole mitenkään heidän "määräämiään" tai valvomiaan, vaan täysin vapaaehtoisia, jotka eivät kuitenkaan estä työttömyystukea.

Molemmat ovat työllistymiseni kannalta erittäin tärkeitä. Ja molemmat alkavat yleensä klo 8 tai viimeistään klo 9 ja saattavat jatkua jopa iltaan saakka. Mitä järkeä siinä olisi, että jättäisin tekemättä asioita, jotka takaavat minulle paljon paremmat työmahdollisuudet vain sen vuoksi, ettei lapsi voi olla tarvittaessa päiväkodissa 9-15 ulkopuolella? Pitäisikö vain alkaa syljeskelemään kattoon siellä kotona, odotella, että joku hakee kotoa töihin ja alkaa "kunnon työttömäksi" ja lopettaa edes yrittämästä mitään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja työtön;29484257:

Eikös tuo tee sinusta opiskelijan? Uskoisin, että jos sinulla on luentoja tms klo 9-15 ulkopuolella, niin lapsesi saa jatkossakin olla päivähoidossa.
 
Yhteistyössä