Nyt sen tiedän, on eri juttu olla äiti usemmalle kuin yhdelle

[Naurava nauris]

Nyt kahden kanssa hävettää se, miten oon joskus kehadannutkin napista väsymyksestä, oman ajan puuteesta jne. aikana, jolloin mulla oli vaan 1 lapsi. En tarkoita nyt valittaa noista asioista kahden äitinä, sillä en oo pellit seis näiden kahdenkaan vaippaikäisen kanssa. Se tässä huvittaaklin, miten muka olinkïn niin väsynyt joskus. Mutta jotenkin se yhden lapsen äitinä olo oli niin suurta. Ja kaiken kokemansa ja oppimansa aina yleisti ja tarjos avuliaana vinkkejä ja neuvoja muille silloin kun niitä joku kyseli ja pyysi. Silloin kun piti itteensä jo ihan asiantuntijana sillä kokemuksella. Nyt kahden kanssa huomaa, että lapset on yksilöitä ja se mikä toimii yhdelle, ei toimikaan välttämättä toiselle.

Voi sitä tiedon, ja kokemusken määrää mitä niillä äideillä mahtaakaan olla, joilla lapsiluku on todella monipäinen. Hävettä alkaa kohta juttusille kun tajuaa miten hassu sitä onkaan ollu sen yhden äitinä.

 

[vili43]

Mulla on VAAAAAN yksi lapsi, ja tiiäkkö...ei hävetä tuon taivaallista.

Sinua lainaten ja peesaten se mikä toimii yhdelle, ei toimikaan välttämättä toiselle. :xmas:

 

[illuusia]

Ja tosiaan jos se yksi on kaikenlisäksi ollut suht helppo tapaus, eihän silloin tiedä mistään mitään.

 

[useamman äiti]

Useamman lapsen äiti on myös joskus ollut yhden lapsen äiti, joten täysin sinua ymmärrän ja turhaa sitä häpeät mitä olet ajatellut. Elämä opettaa.

 

[Vieras]

Mutta toisaalta, nyt sitä on siinä mielessä viisaampi että tajuaa levätä kun mahdollista.
Yhden lapsen äitinä touhusin kaikkea mahdollista ja muka niin tärkeää aina lapsen nukkuessa. Siksi varmaan tunsinkin itseni välillä niin väsyneeksi. Nyt sitä osaa jo välillä relatakin. =)

 

[huh hulinaa]

Nyt kahden kanssa hävettää se, miten oon joskus kehadannutkin napista väsymyksestä, oman ajan puuteesta jne. aikana, jolloin mulla oli vaan 1 lapsi. En tarkoita nyt valittaa noista asioista kahden äitinä, sillä en oo pellit seis näiden kahdenkaan vaippaikäisen kanssa. Se tässä huvittaaklin, miten muka olinkïn niin väsynyt joskus. Mutta jotenkin se yhden lapsen äitinä olo oli niin suurta. Ja kaiken kokemansa ja oppimansa aina yleisti ja tarjos avuliaana vinkkejä ja neuvoja muille silloin kun niitä joku kyseli ja pyysi. Silloin kun piti itteensä jo ihan asiantuntijana sillä kokemuksella. Nyt kahden kanssa huomaa, että lapset on yksilöitä ja se mikä toimii yhdelle, ei toimikaan välttämättä toiselle.

Voi sitä tiedon, ja kokemusken määrää mitä niillä äideillä mahtaakaan olla, joilla lapsiluku on todella monipäinen. Hävettä alkaa kohta juttusille kun tajuaa miten hassu sitä onkaan ollu sen yhden äitinä.

Ihan kun minä oisin tän kirjottanu. Heh, meillä ainaskin nää kaksi lasta ovat olleet niin erilaisia että....

 

[villiviina]

MEillä 4 lasta ja väsyneempi olin joskus kahden kanssa...

 

[Vieras]

Mutta toisaalta, nyt sitä on siinä mielessä viisaampi että tajuaa levätä kun mahdollista.
Yhden lapsen äitinä touhusin kaikkea mahdollista ja muka niin tärkeää aina lapsen nukkuessa. Siksi varmaan tunsinkin itseni välillä niin väsyneeksi. Nyt sitä osaa jo välillä relatakin. =)

Ja meillä esikko oli hirveän vaativa vauva. Tämä toinen on ollut vauvasta saakka perustyytyväinen, eikä paljoa itkeskele ja valvota.

 

[Naurava nauris]

Niin, mun ei ollu tarkoitus mollata tässä yhden lapsen äitejä (!) vaan ihan vaan kertoa kuinka itsellseni huvittuneena naureskelen. Ei kaikki ole yhden lapsen äitinä ehkä olleet niin hupsuja kuin minä joskus=) Mutta siis meilläkin just 2 niin erilaista lasta. Ihan naurattaa kun joskus ajatteli että nää olis jotenki "klooneja", hih hih.

 

[pieras]

Toisaalta mun kaveri ei vielä kahden lapsen äitinäkään voinut ymmärtää sitä, että meidän poika tarvitsee säännöllisen rytmin elämäänsä. Hänen mielestään oli meidän omaa "syytämme", että pojan kanssa on pitänyt suunnitella aikataulut aika tarkkaan.

Hänen kolmas lapsensa onkin sitten ollut vielä tarkempi kuin meidän. Mä olen ihan oikeasti vahingoniloinen .

 

[hei]

eihän tuota nyt hävetä kannata. Eka kerta se on jokaiselle ja nii paljon uutta, haluaa tehdä kaiken parhaansa mukaan eikä vielä tiedä mitkä ovat niitä asioita joista voisi vähän joustaa... Eiköhän monelle tuo arki ensimmäisen lapsen kanssa ole rankinta, niin myös itselleni. Vaikkei lapsi edes mitenkään vaativa ollut.

Nyt kahden lapsen kanssa on ihanaa kun saa välillä viettää aikaa vain yhden kanssa. On niin rentoa ja vapaata... Kyllä sitä kuopuksen kanssa kahden kaupungilla pyöriessä mietti monesti miksi esikoisen vauva-aikana sama vapaus oli täynnä stressiä.

 

[samperi]

Eiköhän siihen aina vaikuta muutkin asiat, kuin lasten lukumäärä, esim se, miten saa nukuttua, valvottaako lapsi jne, jne...

Isompi possakkahan se on monen lapsen kanssa, mutta tuntuu, et jotkut äidit hallitsee sen paremmin (ja jaksaa paremmin) kuin minä yhden lapsen kanssa...

 

[Naurava nauris]

Nyt kaikki menee jo niin rutiinilla, että ihan ihmetyttää miten sitä joskus teki jostain niin "kärpäsestä härkäsen" Huolestu, ressaantu, jne sellaisista asioista, mitkä nyt tuntuu niin hassuilta ja "vähäpätöisltä". Oon huono selittään tätä mutta ehkä ne monilapsiset ymmärtää, mitä meinaan.

 

[Naurava nauris]

Ja siis meinasin kuvannollisesti vain tuota sanaa "hävettää". Siis kyllähän esikon kohdalla kuvioon kuuluu just paljon epävarmuutta kun kaikki on niin uutta. Ja siis se on ihan inhimillistä kokea asia just niin. Mä koin asiat just niin! Mutta kuinka hauskaa onkaan huomata kuinka sitä on joskus onnistunut tekemään ihan pikku jutuistakin jotakin niin suurta=). Mun on muuten pakko kertoa, että sikana jänskätti ryhtyä perhettä laajentamaan kun monet saa sen kuulostamaan niin painajaismaiselta. Ihmisethän yleensä just kertoo niistä huonoista ja rankoista asioista, eivätkä hyvistä sitten ollenkaan samalla paatoksella. Pelkäsin jo välissä, että enhän mä mitenään voi pärjätä kahden kanssa kun yhdessäkin hirvee työ ja varsinkin raskauden loppumetreillä iski välillä epätoivo, että jumpe sitä on astunut itelleen ihan liian isoihin saappaisiin. Mutta nyt sitten onkin ollu ihana huomata, että osaanhan mä, jaksanhan mä ja tästä kaikesta vielä nauttiikin. Ehkä just siksi kun ei oo sitä samaa epävarmuutta riesana kuin ekalla kerralla. Nyt sen tajuaa, miten voimia vievää se epävarmuus on ollu.

 

[Liinuska74]

MEillä 4 lasta ja väsyneempi olin joskus kahden kanssa...

Löytyipäs se peesattavakin!
Mua huvittaa jälkeenpäin, kun ekan kanssa ei saanut muka ruokaakaan laitettua, ellei joku ollut vauvan kanssa. Ja meidän esikoinen sentään nukkuo 12 tuntiset yöt muutaman viikon vanhasta, eikä päivisinkään ollut mikään kitisijä. :ashamed: :ashamed:

 

[Valvatti]

Useamman lapsen äiti on myös joskus ollut yhden lapsen äiti, joten täysin sinua ymmärrän ja turhaa sitä häpeät mitä olet ajatellut. Elämä opettaa.

Niin =) Itselleni oli tosi vaikeaa lähteä esikon kanssa edes päivän reissuun, kun piti ottaa sitä sun tätä mukaan, ihan vaan varmuuden vuoksi. Nyt kun neljän kanssa lähtee, niin kattoo että on siistit vaatteet päällä kaikilla, ja sitten vaan menoksi (no, varavaipat on hyvä olla, mutta niitäkin on aina varalla autossa). Esikon iltatouhuihinkin meni varmaan enemmän aikaa kun nyt yhteensä. Ja kyllä omia hommia saa tehtyä ihan erilailla, kun lapset leikkii keskenään, kuin että se ainokainen roikkuu lahkeessa ja kitisee yksinäisyyttään!

 

[Naurava nauris]

MEillä 4 lasta ja väsyneempi olin joskus kahden kanssa...

Löytyipäs se peesattavakin!
Mua huvittaa jälkeenpäin, kun ekan kanssa ei saanut muka ruokaakaan laitettua, ellei joku ollut vauvan kanssa. Ja meidän esikoinen sentään nukkuo 12 tuntiset yöt muutaman viikon vanhasta, eikä päivisinkään ollut mikään kitisijä. :ashamed: :ashamed:

Just tätä meinaan!!!!!! Siis noin esimerkkinä.

 

[Malviina]

Se varmaan johtuu kans siitä et kun saa ekan lapsen, niin se on niin suuri muutos aikaisempaan, että varmaan väsyttääkin, sit toisen tullessa siihen on jo tottunut. nim. 4 äiti ja vielä mahtuis

 

[vieras]

Minut on toinen lapsi muuttanut ja vienyt voimat. Molemmat lapset kilttejä, mutta työtähän on monta kertaa enemmän.

Muistan, miten ihmettelin yhden pienen lapsen äitinä (kävin vielä lisäksi töissä) miksi jotkut antavat lastensa katsoa liikaa televisiota, pelata liikaa pelejä, syödä liikaa karkkia, eivät välitä lastensa koulunkäynnistä tarpeeksi, jne jne jne jne jne jne ihmettelyn aiheita riitti. Mietin, miksi jotkut antavat niin tehdä, vaikka tietoa tulvii joka paikasta. Ajattelin, että olen varmasti aivan erikoisen hyvä äiti, kun huolehdin ja rakastan lastani niin valtavasti.

Nyt kahden lapsen äitinä oleminen on vienyt voimat niin totaalisesti, että ymmärrän oikein hyvin äitejä, jotka eivät jaksa tai muista tarkistaa onko lapsilla molemmat kengät jalassa kaupungilla tai koulussa, eivät muista tarkistaa ovatko kaikki autossa, eivät etsi tai korvaa koulukirjaa, vaikka se on ollut puoli vuotta hukassa, eivät leikkaa nurmikkoa vaikka siinä kasvaisi puolimetristä heinää, eivät osta suksia, syövät hesellä... ymmärrän jopa vanhempia jotka istuvat baarissa päivästä toiseen. Jotenkin oma väsymys on ollut niin totaalinen, että silmät ovat avautuneet. Syytä tähän en tiedä, molemmat lapset ovat kilttejä. Työn määrä vain on valtavasti kasvanut ja aina voi tehdä paremmin ja olla parempi ja kahdelle ei koskaan ole kahdenkeskistä aikaa. Mies kun on töissä ja on omakotitalo.Meillä siis ei mitään tukiverkkoja.

Ja mies nauraa aivan samaa asiaa: kun on yksi lapsi, ei tajua, miten helppoa se on. Minä ainakin kuvittelin, että suurin muutos on ensimmäisen lapsen syntymä. Mutta itse ehdin yhden lapsen äitinä käydä töissä harrastaa (kuntosali) ym. ja elämä oli aivan samanlaista kuin ilman lapsia. Nyt elämä on enimmäkseen työtä. Ei enää samalla tavalla jaksa nauttia lapsista. Tai harvemmin.

Vaikka vauvat ovat aivan ihania, niin meille ei todellakaan tule enempää. Ihmettelen että jotkut jaksavat tehdä monta. Koska työn määrä on valtava, niin lapsista kuin kotitöistäkin. Täytyy olla todella epäitsekäs että jaksaa uhrata elämänsä kotitöihin ja ruoanlaittoon ja siivoukseen ja siihen menee todella paljon aikaa jo kahden lapsen kanssa. Jotenkin yhden lapsen kanssa pystyi helposti puuhata yhdessä. Kahden kanssa touhuaminen on jo kovaa työtä. Sotkua tulee kun ei ole silmiä selässä. Samoi kuin lähteminen ja liikkuminen on täysin erilaista: yhden kanssa rentouttavaa, kahden kanssa jo yhtä hel.vettiä.

Jos joskus harvoin saa mahdollisuuden viettää aikaa vain toisen kanssa, se on todella rentouttavaa.

Kahden lapsen äitinä en voi kuin silmät suurina ihailla isojen perheiden äitejä. Miten ihmeessä he jaksavat. Kodinhoitaja jokaiseen isoon perheeseen pitäisi olla lakisääteinen etuus.