kuinka monta on liikaa?

[minävainvain]

Löysin tuossa yhden blogin jossa äiti on 25 vuotias ja lapsia on jo 5 kappaletta joista vanhin on 5. Itse kahden lapsen äitinä en ymmärrä miksi lapsia pitää tehdä noin paljon. Oma mielipiteeni on että omalla osallaan tuossa kyllä lasten elämä kärsii, vaikka sisarukset ovatkin siunaus niin myös pitää saada aikaa vanhempien kanssa ja jos niitä on noin monta niin miten sitä ehtii kaikkea?
Mielipiteitä kehiin! erityisesti te kenellä on enemmän lapsia!

tuossa vielä nyt se blogi
ihantotta.blogspot.fi

 

[viisikymppinen isoäiti]

ei kuulune sulle, montako lasta kukin tekee. mulla on kuus, ja hyvin on jokainen saanut aikaa ja sen mitä tarviivat.

 

[TiiBii]

Mä en kyllä käsitä, miten ei olisi aikaa lapsille, siis useammalle, siinä kuin yhdelle tai kahdelle. Vai tarkoititko, että kaikille pitäisi riittää kahdenkeskeistä aikaa? Ja miten niin kärsii?

Mun kokemuksella, mitä useampi lapsonen meillä on kotona, sitä paremmin viihtyvät ja kaikilla on kivaa.

 

[vierass]

Joku toinen voi ihmetellä, miksi tehdä niitä kahtakaan.

Kaverista tuli suurperheen äiti kerralla, kun sai esikoisen jälkeen kolmoset kerralla.

 

[5n äiti]

Joo, ei juurikaan kuulu sinulle, montako lasta kukanenkin tekee/saa. Jos lapset ovat hoidettuja, älä tunge nenääsi siihen asiaan.
Kyllä meillä riittää aikaa ihan jokaiselle.

 

[no jaa]

Sit kun hermot repeilee, organisaatiokyky ei riitä ja kyky luoda tukiverkostoja ja sumplia asioita niiden verkoston ihmisten kanssa (ja sopeutua niiden kaikkien omiin kummallisuuksiin...) on puutteellinen, silloin lapsia on liikaa.

 

[toiset tykkää]

Ampujan perheessä on 11 lasta: "Elämme unelmaamme"

Torstai 1.1.2015 klo 15.22

Nina ja Pasi Ampujan suurperheessä on yksitoista lasta, joista vanhin on 15-vuotias ja nuorin 2- vuotias.
Vanhemmat eivät ole lestadiolaisia, vaikka niin voisi luulla. Kyse ei myöskään ole uusperheestä, vaikka sitä voisi epäillä. Eikä perheessä ole sijaislapsia, vaikka niin voisi arvella. Kaikki yksitoista lasta ovat omia ja yhteisiä.

Ninan ja Pasin perheessä on 11 lasta: "Elämme unelmaamme"

 

["..."]

No onhan se selvää, että viidelle lapselle ei voi antaa yhtä paljon huomiota kuin yhdelle tai kahdelle. Aikaa voi toki antaa yhtä paljon, mutta ei huomiota.
Jos itse heräilee vauvan kanssa ja suurin osa huomiosta menee taaperoikäisen vahtimiseen, jäävät isommat lapset väistämättä vähemmälle.

 

[Ciervo]

Mulla on 10 sisarusta ja olen kokenut sen ainoastaan hyväksi asiaksi.
Vanhempieni mukaan tosin vain kaksi ovat olleet "vaativampia" vauvoja/taaperoita, kun taas loput 9 ovat nukkuneet suunnilleen syntymästä saakka kunnon yöunet jne.

Ja ihan luonnolliselta kuulostaakin tuo, sillä eiväthän vauvat yleensä ole kovinkaan "vaativia", huutavia, valvottavia jne.
Toi 2/11 vaativaa sopii siis hyvin "kuvioon". Ja niistäkin vain toinen oli sellanen oikeasti vaativa, toinen vaan vähäsen ja kesti vähän aikaa, eli ensimmäiset pari kuukautta hänen vaativuutensa.

Tunnen aika monta suurperhettä, eikä nyt äkkiseltään tule mieleen yhtäkään, missä elämä olisi hirveätä hulabaloota jossa vauva valvottaa, taapero riehuu jne.
Itse olen kokenut välillä 10 lapsen kanssa olemisen helpommaksi, kuin tuon yhden oman.

Ne kymmenen leikkivät omia juttujaan jossain yläkerrassa, ulkona jne.
Välillä huudat, että lopettakaa tappelu, kysyt onko läksyt tehty ja autat läksyissä, huudat yläkertaan "ruoka on valmista, syömään!" jne.
Yhden kanssa taas on välillä sellasta, että lapsi roikkuu suunnilleen persiissä kiinni ja haluaa minusta leikkiseuraa ja muutenkin yksi onnistuu täyttämään koko tilan ihan erillä tavalla, kuin lauma lapsia.

 

["Jenis"]

Ne kymmenen leikkivät omia juttujaan jossain yläkerrassa, ulkona jne.
Välillä huudat, että lopettakaa tappelu, kysyt onko läksyt tehty ja autat läksyissä, huudat yläkertaan "ruoka on valmista, syömään!" jne.
Yhden kanssa taas on välillä sellasta, että lapsi roikkuu suunnilleen persiissä kiinni ja haluaa minusta leikkiseuraa ja muutenkin yksi onnistuu täyttämään koko tilan ihan erillä tavalla, kuin lauma lapsia.

Näin se tuntuu suurissa perheissä menevän - lapset pyörii keskenään ja vanhemmat hoitaa lähinnä ne pakolliset. Meillä päin on tietyn uskontokunnan edustajia aika paljon, ja aika karun näköistä hommaa se on - 1-2-vuotiaat juoksee isompien perässä pitkin pihoja eikä kukaan kato perään. Mutta oppivatpahan itsenäisiksi?

 

[Ciervo]

[QUOTE="Jenis";30572585]Näin se tuntuu suurissa perheissä menevän - lapset pyörii keskenään ja vanhemmat hoitaa lähinnä ne pakolliset. Meillä päin on tietyn uskontokunnan edustajia aika paljon, ja aika karun näköistä hommaa se on - 1-2-vuotiaat juoksee isompien perässä pitkin pihoja eikä kukaan kato perään. Mutta oppivatpahan itsenäisiksi?[/QUOTE]

Kyllähän niiden perään katotaan.

Tai no, en tiedä tietystikään kaikissa suurperheissä, mutta noin yleensä kyllä katsotaan.
Perään katsominen ei vaadi jatkuvaa ympärillä höösäystä. Kunhan tietää, missä lapset ovat ja välillä vilkaisee tilanteen.
Ulkona tietysti vähän eri juttu (lasten iöistä riippuenkin), mutta etenkään sisällä ei vaadi jatkuvaa läsnäoloa ja ympärilllä pörräämistä.

Vai oletko siis sitä mieltä, että vanhempien tehtävä on hillua lapsensa kanssa esim. lastenhuoneessa, leikittää lasta, keksiä lapsille jatkuvasti tekemistä ja olla itse mukana tekemässä niitä asioita jne.?

 

["Jenis"]

Kyllähän niiden perään katotaan.

Tai no, en tiedä tietystikään kaikissa suurperheissä, mutta noin yleensä kyllä katsotaan.
Perään katsominen ei vaadi jatkuvaa ympärillä höösäystä. Kunhan tietää, missä lapset ovat ja välillä vilkaisee tilanteen.
Ulkona tietysti vähän eri juttu (lasten iöistä riippuenkin), mutta etenkään sisällä ei vaadi jatkuvaa läsnäoloa ja ympärilllä pörräämistä.

Vai oletko siis sitä mieltä, että vanhempien tehtävä on hillua lapsensa kanssa esim. lastenhuoneessa, leikittää lasta, keksiä lapsille jatkuvasti tekemistä ja olla itse mukana tekemässä niitä asioita jne.?

Tässäkö ne vaihtoehdot on - joko ei katota perään ollenkaan tai sitten "hillutaan" jatkuvasti lasten kans? En tiedä muista suurperheistä kuin näistä mitä tässä naapurustossa on, ja näitten lasten perään ei kyllä katso kukaan. Ovat kaikki päivät ulkona ja pienimmäisetkin juoksentelevat tuolla lumiaurojen perässä ihan yhtä lailla. Kai sen sanoo järkikin, että mitä useampi lapsi on, sitä vähemmän aikuisilla on aikaa per tenava?

 

[nohh]

Tunnen aika monta suurperhettä, eikä nyt äkkiseltään tule mieleen yhtäkään, missä elämä olisi hirveätä hulabaloota jossa vauva valvottaa, taapero riehuu jne.
Itse olen kokenut välillä 10 lapsen kanssa olemisen helpommaksi, kuin tuon yhden oman.

Ne kymmenen leikkivät omia juttujaan jossain yläkerrassa, ulkona jne.
Välillä huudat, että lopettakaa tappelu, kysyt onko läksyt tehty ja autat läksyissä, huudat yläkertaan "ruoka on valmista, syömään!" jne.
Yhden kanssa taas on välillä sellasta, että lapsi roikkuu suunnilleen persiissä kiinni ja haluaa minusta leikkiseuraa ja muutenkin yksi onnistuu täyttämään koko tilan ihan erillä tavalla, kuin lauma lapsia.

Tuo on aika ikävä juttu, että lapsille ei riitä huomiota vaan joutuvat puuhailemaan keskenään vanhempien tullessa paikalle vain, kun se on välttämätöntä.

 

[Ciervo]

[QUOTE="Jenis";30572804]Tässäkö ne vaihtoehdot on - joko ei katota perään ollenkaan tai sitten "hillutaan" jatkuvasti lasten kans? En tiedä muista suurperheistä kuin näistä mitä tässä naapurustossa on, ja näitten lasten perään ei kyllä katso kukaan. Ovat kaikki päivät ulkona ja pienimmäisetkin juoksentelevat tuolla lumiaurojen perässä ihan yhtä lailla. Kai sen sanoo järkikin, että mitä useampi lapsi on, sitä vähemmän aikuisilla on aikaa per tenava?[/QUOTE]

Meidän perällä asuu myös useampi suurperhe, mutta yhdenkään perheen lapset eivät juoksennelleet tai juoksentele ulkona miten sattuu.
Tai no joo, tollaset 6-vuotiaat ja siitä vanhemmat kyllä, mutta ei mitään 2-vuotiaita koskaan.

Käsittääkseni asut jossain Oulussa päin. Siellä on niin paljon niitä tietyn lahkon jäseniä, että en ihmettele, jos on enemmän sitten niitäkin, jotka antavat lasten hillua miten sattuu.

Ei ne vaihtoehdot siinä ole, tuli vaan tuosta mieleen kun mainitsit, että vanhemmat "hoitaa vain ne pakolliset", että pitäisikö sinun mielestä paljonkin sitten hilluksia siinä lasten välittömässä läheisyydessä ja mukana esim. leikeissä.
Monissa perheissä lapsiluvusta riippumatta kai menee vähän niin, että vanhemmat ovat sellainen "taustajoukko", jotka rakentavat turvan ja suojan, huolehtivat käytännön asiat kuten ruoan pöytään ja lapset leikkivät pitkälti omia leikkejään, joihin välillä kysyvät neuvoa vanhemmilta, kaipaavat syliä ja sitten vaikkapa illalla lueskellaan jotain kirjaa jne.

Tai noin mä olen havainnoinut.
Vanhemmat touhuilevat jotain keittiö-olkkariakselilla ja lapset leikkivät keskenään, pyörähtäen välillä siinä vanhempien luona.

 

[Smoke]

Yksi on jo liikaa.

 

["Maarikka"]

Yksi on jo liikaa.

Sun vanhempien olisi pitänyt tajuta tämä.

 

[Ciervo]

Tuo on aika ikävä juttu, että lapsille ei riitä huomiota vaan joutuvat puuhailemaan keskenään vanhempien tullessa paikalle vain, kun se on välttämätöntä.

Riittäähän niille, mutta miksi mennä pilaamaan heidän keskinäisiä leikkejään änkemällä väkisillä mukaan?
Toiset leikkivät valtaosan ajasta tyytyväisinä keskenään, joten miksi ihmeessä siihen pitäisi mennä jotain mössöttämään, että nyt kuulkaas viettäkää äidin kanssa aikaa?

Sylittelyt, halailut ja juttelut tulee luonnostaan siinä sivussa. Tai jos lapsella on jotain huolia, niin tulee itse kertomaan niistä tai vähän sulkeutuvamman tyypin kohdalla vanhemmat huomaavat ehkä itsekin, että nyt on jokin vinossa ja kyselevät.

 

[Smoke]

[QUOTE="Maarikka";30572841]Sun vanhempien olisi pitänyt tajuta tämä.[/QUOTE]

Kyllä niille mukava lapsi kelpasi.

 

[fdsa]

Tuo on aika ikävä juttu, että lapsille ei riitä huomiota vaan joutuvat puuhailemaan keskenään vanhempien tullessa paikalle vain, kun se on välttämätöntä.

Tiesitkö että lapsen aivojen kehitykselle on parasta viettää suurimman osan ajastaan muiden lasten seurassa. Enimmäkseen aikuisten seurassa olevan lapsen aivojen hermosto ei kehity yhtä monipuoliseksi.

Lapsi ei kaipaa joka päivä tunteja tai tuntiakaan "laatuaikaa" vanhempien kanssa. Lapsi kaipaa läsnäoloa, sitä, että voi omin ehdoin, omalla fiiliksellä mennä vanhemman luokse ja saada silloin sitä huomiota. Ja tätä vanhempien huomiota lapsi yleensä etsii n. 20 kertaa päivässä n. 30-60 sekuntia kerralla.

Itse olen suurperheestä. Koskaan en ole kokenut jääväni paitsi vanhempien huomiosta. Huomaa tämä: Niiden vanhempien lisäksi jokainen lapsi saa huomiota jokaiselta sisarukseltaan. Tästä seuraa siis vanhempien rakkauden lisäksi kokonainen rakkausmeri niiltä siskoilta ja veljiltä.

 

[Smartie]

Riittäähän niille, mutta miksi mennä pilaamaan heidän keskinäisiä leikkejään änkemällä väkisillä mukaan?
Toiset leikkivät valtaosan ajasta tyytyväisinä keskenään, joten miksi ihmeessä siihen pitäisi mennä jotain mössöttämään, että nyt kuulkaas viettäkää äidin kanssa aikaa?

Sylittelyt, halailut ja juttelut tulee luonnostaan siinä sivussa. Tai jos lapsella on jotain huolia, niin tulee itse kertomaan niistä tai vähän sulkeutuvamman tyypin kohdalla vanhemmat huomaavat ehkä itsekin, että nyt on jokin vinossa ja kyselevät.

Kiitos Ciervo, ihanaa lukea vastauksia, joissa on mukana järki ja kokemus tavallisesta perhe-elämästä! <3

Hyvä merkki lapsen läheisyydenkaipuusta ja huomiosta on "äiti mulla ei oo mitään tekemistä". Silloin mikään tekeminen ei tunnu kiinnostavalta, koska oikeasti lapsi kaipaa huomiota ja hellyyttä.

 

[tulipa vaan mieleen]

Meillä on tuttavaperhe, jossa vain kaksi lasta, isolla ikäerolla. Ja se on minusta melko karmivan näköistä, kun lapset eivät osaa olla lainkaan yksin vaan jompikumpi vanhempi tarvitaan koko ajan viereen. Vanhempi lapsi tietty on jo itekseenkin, mutta jos 4-5-vuotias puetaan ja kannetaan autoon (ei kiukkua, ole väsynyt/nukahtanut tms). Siis kannetaan, kun sitä pidetään jollakin tapaa "vauvana".

 

[Smartie]

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen:

Riippuu miltä kannalta katsot.

Ekologisin kanta: älä synnytä lapsia. Kehitysmaissa lapsia syntyy edelleen liikaa, joten meidän, joilla on mahdollisuus ja jotka olemme tarpeeksi sivistyneitä ymmärtäksemme maapallomme tila, olisi parasta jättää lapset kokonaan tekemättä.

Sitten on tietysti erilaisia mielipiteitä: Kenen mukaan yksi lapsi on paras ratkaisu, kuka haluaa suurperheen jne jne.

Aina on kuitenkin lopulta kyse siitä, mitä itse haluaa, oli se yksi vai kaksikymmentä, joten jokainen tehköön oman päätöksensä arvostelematta muita.