Nyt iski paniikki.

Eli kuten jotkut muistaa olen poikani syömättömyyttä pohtinut täällä moneenkin otteesee.

Poissuljettu moni fyysinen vaiva ja syömättömyys on entisestäänkin valikoitunut.

KAikki ruoka-ajat yms ovat kunnossa, ruuan laatu, tarjottavat tms.

Eli tilanne on nyt se, että lastenlääkäri kirjoitti meille lähetteen pikkulapsipsykiatrille ja koska poika täyttää alkuvuodesta 4, lähete kääntyy luultavasti lapsipsykiatrille.

Ja se mikä nyt aiheuttaa huolta, on se että mitä jos ne ottaa multa pojan pois? Huostaan? Hoitoon?
Tutkimuksiin lastenpsyk. osastolle jossa kaverini lapsi vietti liki vuoden? Kokemukset mitä kertoi oli ihan uskomattomia ja kaikki tähtäs siihen että vanhemmissa syy, kaikkeen löydettiin syy vanhemmista, uskottiin lapsen valheet ja liioittelut, ei otettu vanhempien huolia paljon huomioon ja jätettiin paljon oleellista pois.
Ja kun vanhemmat kyllästyivät jatkuvaan syyttelyyn ja mollaamiseen samalla kun pojan asiat eivät ottaneet edistyäkseen heille sanottiin että he eivät 'saa' ottaa poikaa sieltä pois, vaikka vapaaehtoisesti oli kaikki toiminut sitä ennen ja vanhempien halukkuudesta saada apua pojan käytösongelmiin oli tälle tielle lähdetty.
Että jos ottavat pojan pois hoidosta, niin huostaanotto seuraa- näin uhattiin. (Mikä ei kuitenkaan toteutunut, yllätys yllätys..... ei ole perusteita nimittäin.)

Voihan kieltäytyä jos siltä tuntuu?:|
Pakkohan niitten on ottaa vanhempien ajatukset myös huomioon? Eikös?

 

Tsemppiä, niin pelottais minuakin, niin monta kauhutarinaa lukenut, kuullut :/ Aina syy vanhemmissa ja jos ei tee aina vain mitä sieltä päin ehdotetaan, vaikka oma vaisto sanois muuta, niin sossu todellakin mukana kuvioissa...

 

Olisiko ehkä mahdollista, että kävisit vain pojan kanssa esimerkiksi viikottain siellä psykiatrilla? Vois olla noin pienelle todella rankka kokemus joutua perheestä eroon edes viikoksi, joten...

 

Ei Suomessa voida tollasilla perusteilla kenenkään lasta ottaa huostaan. Tietysti jos syömättömyys johtaa vakaviin terveysongelmiin (niin kuin joillain anorektikoilla vaikkapa), niin varmaan sitten voidaan ottaa pakkohoitoon osastolle, mutta ei sekään mikään huostaanotto mielestäni ole.

Varmaan hoitohenkilökuntaa turhauttaa, jos syömättömyyteen ei löydy syytä, ja toki on sitten helpointa ajatella, että se johtuu jollakin tavalla kotioloista. Vanhempia on niin helppo syyttää kaikista lasten ongelmista. Pienten ja isojenkin.

Ymmärrän, että pelottaa, mutta hyvähän se on, että tutkivat. Toivottavasti saatte apua pojalle
Voimia ja halaus!

 

psykologille ensin, tutkii pojan luonteen siitäkin paljon kii. jotkut vaan on tollaisia. psykiatri on lääkäri ja sinne mennään tutkimaan onko vikaa

 

Minulle ei tuossa tilanteessa tulisi mieleenkään alkaa pelkäämään huostaanottoa (ellei siihen sitten olisi syytä). Hyvähän se on jos lapsi saa tarvitsemaansa hoitoa.

 

:hug: Yritä vain rauhoitella itseäsi, ettet turhaan stressaa.. Jospa mitään ylilyöntejä ei tapahtuisi ja saisitte apua ongelmaan - sehän kaiketi on kuitenkin tarkoitus. Itse yrittäisin olla avoimin mielin ja olla valmis yhteistyöhön lapsen parhaaksi.. Tsemppiä!

 

Omien kokemuksieni perusteella uskoisin, että heidän tavoitteenaan on löytää syy ongelmaan ja tukea kotia ongelman ratkaisussa. Etenkin jos vanhempi on yhteistyöhaluinen, niin he tekevät varmasti kaikkensa teidän eteen.

Uskon, että pelottaa. Olen oman lapsen kanssa istunut psykiatrin vastaanotolla ja joskus tuntui, että olen jossakin oikeudessa syytettynä. Mutta lopuksi tulin siihen tulokseen, että he halusivat vain olla varmoja, että selvitään perheen kanssa tilanteesta.

Tsemppiä teille ja rohkeutta:hug:

 

No onko siellä sairaalassa sitten psykologi? Psykiatrisesta mulle puhuttiin, pikkulapsipsykiatrista.

JA kauhutarinat kuunnelleena mua todellakin hirvittää nyt. Mä olen luullut ettei suomessa enää tuollaisia juttuja tarttisi kuulla mutta toisin olen kuullut olevan.


Poika on ihan ok kotioloissa, mitä nyt syö äärimmäisen valikoiden, hoidossa osallistumaton- siellä ei myöskään syö murustakaan.
Ujo ja omalla tavallaan hyvinkin omapäinen ja temperamenttinen.

 

hui.
mulla poika 4,5v ja en voi uskoa et se kertois jotain huonoja juttua kotoa? kun ei oo siis aihetta, mistä sen ikäiunen edes keksis mitään tuollasta jos ei joku aikuinen sille päähän asioita pistä?

kannattaahan tuo tutkia, ehkä lapsessa on jotain muutakin "vikaa", eikös autismi voi olla esim. sellainen sairaus että siinä jotkut asiat korostuu/menee överiks/on tosi tarkkaa..

 

hui.
mulla poika 4,5v ja en voi uskoa et se kertois jotain huonoja juttua kotoa? kun ei oo siis aihetta, mistä sen ikäiunen edes keksis mitään tuollasta jos ei joku aikuinen sille päähän asioita pistä?

kannattaahan tuo tutkia, ehkä lapsessa on jotain muutakin "vikaa", eikös autismi voi olla esim. sellainen sairaus että siinä jotkut asiat korostuu/menee överiks/on tosi tarkkaa..

Siis kaverin poika oli 6 vuotias kun osastolla oli.

Mutta pelko lääkintäpuolen 'överiksi' menosta on suuri.

Autismin kirjoa mulle on joku jo kaavaillutkin yhdeksi mahdollisuudeksi, se tässä on jännä että kotona käyttäytyy niin eri tavalla kuin muualla, toki niinhän valtaosa lapsista, mutta ihan noin jyrkästi .....


Lääkärille menoa kun odoteltiin niin poika kuiskas mulle että äiti mä tahdon sitten isona syödä niin kuin sinä ja isä.... : /

 

Siis kaverin poika oli 6 vuotias kun osastolla oli.

Mutta pelko lääkintäpuolen 'överiksi' menosta on suuri.

Autismin kirjoa mulle on joku jo kaavaillutkin yhdeksi mahdollisuudeksi, se tässä on jännä että kotona käyttäytyy niin eri tavalla kuin muualla, toki niinhän valtaosa lapsista, mutta ihan noin jyrkästi .....


Lääkärille menoa kun odoteltiin niin poika kuiskas mulle että äiti mä tahdon sitten isona syödä niin kuin sinä ja isä.... : /

voi että, hän itsekin tiedostaa et joku on vialla. mutta onneks lapset osaa yleensä suhtautua paremmin kuin aikuiset. on sulla varmaan iso huoli, mutta toivotaan että kaikki kääntyy parhain päin! voimia, ja älä mieti liikaa. asioilla on vaan tapana järjestyä!

 

Kiitokset tsempeistä kaikille.

 

Minun poikani alkoi syödä kunnolla vasta 14 vuotiaana.Vaan ei ole nyt hyvä sekään,nyt sitten on liikaa painoa tullut kun puolessa vuodessa on tullut 9 kiloa.

 

Kiitokset tsempeistä kaikille.

:hug:

 

:hug:

 

Lääkäri kyseli kaikki munkin vaivani, terkkari puhua pajatti vieressä ja kyseli mun vointiani tms.

Lääkäri kirjoitti kaikki mun masennuslääkkeet ja verenpainelääkkeet ylös myös.

Takertuukohan ne siellä lastenpsykiatrilla kovasti nyt sitten näihin mun vaivoihini ja masennuskausiini? Syyttävät tietenkin mua ja pyörittävät asiaa siltä kannalta että minä se olen joka pojalle syömättömyyttä aiheuttaa?

Pitääköhän terkkari mua ihan pipipäänä jos mä soitan sille huomenna ja vuodatan miten paljon mua nyt kuitenkin huolettaa nimenomaan tämä psykiatrille lähetys :|

 

Mulla oli ihan samanlaisia ajatuksia kun tytön kehitysviivettä alettiin tutkimaan ja puhuttiin osastojaksosta. Mä olin ihan tuskassa että mitä siel tapahtuu, etenki ku tyttö on niin kiinni minussa, etenkin silloin vielä oli. Mutta näissä osastojaksoissakin on mahdollista sopia ns. päiväosastosysteemi eli aamulla viedään lapsi osastolle, mä vein esim. kasin aikaan ja sitten duunien jälkeen hain pois oli klo 15-17.

Mulla on kans vaikka minkälaista sairastelutaustaa ja ne kyllä kyseltiin mutta ei millään tavalla "pahasti" vaan ihan vaan sen takia että kun arvioivat tuen tarvetta niin nää asiat voidaan ottaa huomioon. Eikä missään vaiheessa puhuttu mitään perhetyöstä tai muustakaan sosiaalipuolen hommasta vaikka mullakin masennustaustaa ja kroonista unettomuutta on.

Soita vaan sille terkkarille ja kerro nää huoles, ei se sua pipipäänä pidä :hug: Mitä mulla on nyt tän (tottakai vaan yhden lapsen kohdalta ja yhden sairaalan kohdalta) asian tiimoilta kokemusta niin mä sain ainakin suunnattomasti tukea sairaalan taholta, paljon työvälineitä arjen helpottamiseen eikä mulle missään vaiheessa tullut sellaista oloa että sitä syytä tytön kehitysviiveelle etsitään minusta.

Kovasti tsemppejä sulle! Ota vaan rohkeesti asioista selvää ja kysele, sitten on paljon helpompi olla kun ei tarvii arvailla mitä on tapahtumassa.

 

Mun pikkuveli kävi aikoinaan syömisongelmien takia muutamia kertoja perheneuvolan psykologin tai psykiatrin puheilla yhessä äitini kanssa. Hän oli tuolloin 5-6 vuotias. Hän ei tosiaan suostunut syömään ja oli laiha kuin mikä. Syyksi lopulta tuli liian voimakkaat vatsahapot jotka laukais pelkotiloja siitä kivusta mitä närästys aiheutti. Ala-asteiässä vielä suostui syömään vain tiettyjä ruokia, vasta yläasteiässä pääsi niistäkin fobioista.

 

Mua alkas nyt toden teolla vaivaamaan että pelkästään lapselta kysytyn perusteella ei tutkita tarkemmin mahaa itsessään.
Lääkäri kysyi pojalta tuleeko maha kipeäksi kun syöt ja ujosteleva lapsi sai vaivoin kuiskatuksi että ei.....

Eli siis juurikin vaikka tuota mahahappojuttua- mistä vaivasta ainakin minä kärsin ajoittain kovastikin.

Verikokein on siis katottu keliakia ja muut mitä siitä nyt sitten näkeekin, maksa-arvoja ja sokeriarvot.
Mutta esim tyttäreltä ultrattiin mahaa ja tähystettiin kun oli syömätön (syynä lääkitys, mutta vaati kuitenkin tarkistuksen). Semmoisista ei ole puhuttukaan.

Viikon kun tässä on sulatellut niin nyt alkaa tulla näitä ajatuksia. Mä olin jotenkin niin hämilläni tuosta psykiatrista että menin ihan lukkoon.

 

Niin ja mun veljellä on vieläkin ajoittain vatsaongelmia ja närästystä. Häl ne hapot mitattiin semmosella laitteella. Mä ehkä menisin yksityiselle ja nimenomaan lääkäriin joka on erikoistunut vatsavaivoihin. Ootko muutes kirjoittanut ylös mitään erikoisia juttuja joita tapahtuu esim. syödessä tai sen jälkeen?

 

[QUOTE="vieras";22259291]Niin ja mun veljellä on vieläkin ajoittain vatsaongelmia ja närästystä. Häl ne hapot mitattiin semmosella laitteella. Mä ehkä menisin yksityiselle ja nimenomaan lääkäriin joka on erikoistunut vatsavaivoihin. Ootko muutes kirjoittanut ylös mitään erikoisia juttuja joita tapahtuu esim. syödessä tai sen jälkeen?[/QUOTE]

Ei ole semmoisia...

Jätkä vaan ei suostu syömään.

 

No onko siellä sairaalassa sitten psykologi? Psykiatrisesta mulle puhuttiin, pikkulapsipsykiatrista.

En tiedä missä päin Suomea olette, hoitotahoja on monenlaisia, mutta todennäköisimmät vaihtoehdot ovat kai, että lasta tutkittaisiin tai hoidettaisiin joko lastenpsykiatrian poliklinikalla (avohoito) tai lastenpsykiatrisella osastolla (osastohoito). Noissa työskennellään moniammatillisissa tiimeissä, eli työtä tekevät yhdessä ja erikseen psykiatrit, sairaanhoitajat, psykologit, sosiaalityöntekijät, toimintaterapeutit ym. Varmaan jokaisella lastenpsykiatrian osastolla on käytössään ainakin lääkäri, sairaanhoitajia ja psykologi.

Suomessakin varmasti tapahtuu joskus ikäviä ylilyöntejä, mutta hoitoa helpottaa huomattavasti, jos vanhempi ei silti ole ennakkoluulojensa vuoksi vastahankaan tutkimusten ja selvittelyjen suhteen. Lastenpsykiatrialla tutkimuksetkin ovat hyvin "leikillisiä", eli lapsi ei joudu aikuisen tentattavaksi pelottavaan haastatteluun, vaan häntä lähestytään hänelle sopivin menetelmin ja lapsen ehdoilla. Lapsen ujous huomioidaan jne.

Lapsissa nähdään paljon potentiaalia ja lastenpsykiatriassa työskentelevät tietävät yleensä, että varhainen puuttuminen on tosi tärkeää. Siksi lasten tutkimuksiin ja hoitoon yritetään yleensä panostaa tosissaan, eli on oikeasti mahdollista, että hoidosta saa suuren avun ja hyödyn. Jos vanhempi tulee positiivisin mielin yhteistyöhön hoitavan/ tutkivan tahon kanssa, se auttaa yhteistyötä todella paljon ja totta kai luo henkilökunnalle myönteistä kuvaa perheestä. Varautuneet, yhteistyöstä kieltäytyvät vanhemmat antavat heti vaikutelman siitä, että jotain saattaa olla pielessä. Jos kotona on kaikki tai edes perusasiat kunnossa, niin ei tosiaankaan ole mitään vaaraa siitä, että huostaanotto kävisi hoitavalla henkilökunnalla edes mielessä. Kotiolojen varmistamiseksi saatetaan kuitenkin tehdä kotikäynti, vanhempien kanssa jutellaan paljon jne. Mistä muuten voisi tietää, mikä se kotitilanne on. Usein lapsen oireilu lähtee perheestä, joten se on todella tärkeää myös tutkia.

Sulla on myös oikeus kysellä, että mistä on kyse, mihin lasta ollaan lähettämässä jne. Kunhan et hypi silmille tai tallo varpaille, sun "tyhmiinkin" kysymyksiin luultavasti vastataan ihan mielellään. Hoidon on tarkoitus olla lapsen ja perheenne parhaaksi, kannattaa hyödyntää se, mitä tarjotaan! Totta kai nuo asiat mietityttää ja erityisesti kuullut kauhutarinat pyörii mielessä, mutta lastenpsykiatrialla tehdään paljon myös todella hyvää, tuloksellista, tärkeää työtä perheiden avuksi. Toivottavasti tämä rauhoittaa mieltä edes hiukan.

 

Ei rauhoittanut. Kiitos kuitenkin, hienosti ja pitkästi jaksoit kirjoittaa.

Huoli on vain niin kova. *huokaus* ja ite oon tämmöinen kuin olen.
Seinäjoelle ollaan menossa sitten kun ollaan menossa ja useasta suusta olen kuullut melkoisesta 'leiristä'. Ei voi olla ottamatta huomioon, ei vaikka kuinka yrittää olla sillä asenteella että hyväähän ne tarkoittaa.

Tiedänhän mä sen, mutta sitten tulee se mutta ja mieletön pelko että poika otetaan osastolle ja mua kielletään siellä käymästä. Sehän on vasta niin pien poikanen:'(

 

Soitin neuvolaan terkalle joka on tätä asiaa kanssamme puinut.

Ja hyvä kun soitin- sain kuulla että lasten kanssa näitä ongelmia aletaan purkaa ihan suun motoriikasta lähtien. Lähete menee ylilääkärille ja hän harkitsee että mikä on oikea lähtötapa ja millä lääkärillä, sisi että pitääkö olla jotain fyysisiä tutkimuksia vielä.

Terkka lupasi ottaa selvää tarkemmin ja sanoi että en mä mikään hysteerikko ole.....