Osaako lapsi itse sanoa, että miksi ei halua syödä? Tai siis tarkoitan että tuntuuko ruoka epämiellyttävältä, eikö pidä sen mausta tai koostumuksesta, tuntuuko syöminen pahalta, missä tuntuu pahalta jne?
Ei osaa sanoa.
Näistä luomukermaviileistä sun muista niille jotka niitä joka ketjussani muistavat mainita:
Mä en tiedä miten selvästi mä muotoilisin, että lapsi EI SYÖ.
Mä ostan maustamatonta jogurttia ja lapsi kyllä sekoittaa siihen jotain hedelmäsosetta tms, mutta EI SYÖ.
Nimimerkki 'pöö' kirjoitti tämänhetkisen tuntemukseni kyllä hyvin- ihan sama mitä syö kunhan syö jotain.
Mä olen nimittäin oikeasti kokeillut, että pidän oman pääni- tuloksena oli että lapsi ei kolmeen päivään syönyt mitään.
Lapsi ei valita vatsaansa, ei ole huono olo kuulemma, suoli toimii, ei ihottumia tms.
Mä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että kohtuus kaikessa. Jos mulla rahat riittäisivät, meillä syötäisiin pelkkää luomua. Mutta kun ei riitä, oikeasti. Kyse ei ole siitä että mun pitäisi ostaa tupakkaa, alkoholia, uusia vaatteita, kosmetiikkaa, pelejä, lehtiä tms, me ollaan oikeasti tällä hetkellä ainakin melko persaukista porukkaa.
Kohtuudella meillä syödään satunnaisesti 'myrkyksi' luokiteltujakin tuotteita (siis eräiden palstalaisten luokittelemia) kuten nyt danoninoa ja kidiuksen jogurttia, sipsejäkin herravarjele (joskus auttaa kun lapsi syö muutaman sipsin suolaisen nälkään ja sen jälkeen syökin sitten jotain muuta).
Esim tuo kermaviili menee kyllä jos mä teen siitä vohveleita. Mä laitan taikinaan paljon kananmunaa, kylmäpuristettua öljyä tai voita ja luomujauhoja ja kaurahiutaleita.
Sokeria mä olen alkanut käyttää todella vähän ja se on yleensä ruokosokeria tai luomusokeria, jauhot on luomua ja samaten liha, joka meillä tulee metsästäen.
Uskokaa nyt paulamummut ja muut, että tämä tilanne on kamala eikä se näytä ratkeavan juustoportin kermaviilillä.
Tämä lapsi on lakannut käytännössä syömästä, tässä on taustalla jotain muutakin kuin karrageeni. Lapsi syö oikeastaan vain kotona, hoidossa ei laita suuhunsa mitään, ei kyläillessä, mummoloissa syö jotain. Muualla ei.
Tähän tilanteeseen ei auta mun syyllistämiseni enää yhtään.
Kohtuus. Eri asia jos mä syöttäisin väelleni kaikenlaista
yhtään ajattelematta.
Aikuisillakin toimii parhaiten se, että muuttaa pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan, ei kaikkea heti kerralla. Etenkään lasten kohdalla tämä ei toimi.
Mä aloin kiinnittää erityisen paljon huomiota syömisiimme jo esikoisen syntyessä ja koko ajan pyrin vieläkin parempaan.
Lastensuojeluilmoitus minusta tehtäisiin, ellen ruokaa antaisi ja siihen se tilanne menee jos mä kieltäydyn antamasta tälle nälkäkurjelle yhtään mitään mitä hän satunnaisesti pyytää.
Neuvola alkaa olla nyt huolissaan, koska nyt käyrät alkavat mennä päin peetä. Tähän saakka paino ja pituus ovat suhteessa toisiinsa kehittyneet samassa tahdissa, nyt painokäyrä putoaa kohtisuoraan alas. Miinuskäyrien lapsia ovat molemmat eikä meidän neuvola ole mikään nipotusneuvola, he osaavat tarkastella kokonaisuutta. Onneksi.
