Minä mietin myös sijoittamista, mutta en ryhtynyt siihen kahdesta syystä. Ensinnäkin lainan nopea lyheneminen on mulle henkisesti todella arvokasta, kun tietää että kohta on melkeinpä loppuelämän asuminen turvattu vaikka jäisi pitkäaikaistyöttömäksi.
Ja toisekseen näin lyhyellä aikavälillä ei sijoittamisesta kuitenkaan saisi (varmaa) tuottoa niin paljon, että se hirveän isoa eroa tekisi taloudellisesti. Esim. jos nyt tekemäni ylimääräiset lainan lyhennykset olisi sijoittanut 5 vuoden ajan (n. 60 tonnia) ja olisi saanut niistä 3% tuottoa, niin ei se tee kuin luokkaa tonnin. Ja isompaa tuottoa ei ilman riskiä saa, ja sitä en taas halunnut ottaa. Mutta toki jos ei ole näin turvallisuushaluinen, niin se on vaihtoehto jota kannattaa harkita. Itse siis valitsin mieluummin mielenrauhan nopeasti lyhenevän lainan muodossa kuin sen tonnin voiton jonka sijoittamisesta olisi ilman riskiä ehkä saanut (tuokin voi olla yliarvioitu).
Mulla kans sama, alkuperäinen lyhennys oli laskettu muistaakseni noin 15 vuoden mukaan, mutta teen joka kuukausi ylimääräisen lyhennyksen. Näin on hyvin joustovaraa, jos jonakin kuukautena onkin tarvinnut ylimääräistä rahaa, esim. silloin kun on käynyt jossain reissussa.
Ja joo ei ole lapsia kun joku kysyi, ja tiedän että siinä säästää tosi paljon. Siksi mainitsinkin aloituksessa että ei varmaan ole mahdollista jos tekaisee lapsia nuorena

(=ts. ei kerkeä tienata lapsettomana vuosikausia).