Huh! Viime kerrasta onkin aikaa! Tulin pikavisiitille kertomaan että
meille syntyi kiireellisellä sektiolla pieni poika lauantaina 1.3.2014 klo 09:20. Pikkumies oli 51 cm pitkä ja painoi 3824 grammaa, pään ympärys 35,5 cm. Synnytin SeKSissä rv 40+5 ja poika sai syntymätavastaan huolimatta pisteiksi 9-9-9
Kirjoittelin hormonihuuruissani synnytyskertomuksen jonka kopsaan tänne.
Sitä ennen
onnittelut kaikille rakkauspakkauksen saaneille ja muutenkin kaikille hyviä uutisia saaneille! Ja hyvää odotusta vielä pienokaisiaan masussaan kasvatteleville!
"Mentiin äitiyspolille perjantaina 28.2. (rv 40+4) käynnistysharkintaan. Kohdun sisäsuu oli ballonkikypsä joten synnytystä lähdettiin käynnistelemään äiti-indikaatiolla asettamalla 60 ml ballonki paikkoja avaamaan. Ensimmäiset supistukset alkoivat puolenpäivän aikaan, suunnilleen tunti ballongin laitosta, ja muuttuivat melkein heti säännöllisiksi tullen viiden minuutin välein ja kestäen minuutin. Ajeltiin ympäriinsä suppareiden napakoitumista odotellen mutta koska mitään ihmeellistä ei tapahtunut, tultiin kotiin. Illalla lähdettiin aikaa tappaaksemme ajelemaan ja yhtäkkiä puoli yhdeksän aikaan supistukset muuttuivat kipeiksi kuin sormia napsauttaen.
Mentiin synnärille ja siellä todettiin ballongin tulleen ulos ja aiheuttaneen kivut. Mentiin käyrille jossa todettiin yksi äkillinen sydänäänten lasku supistuksen jälkeen mutta koska käyrä palautui normaaliksi pian supistuksen loputtua eikä laskuja enää tullut, siirryttiin perhehuoneeseen odottelemaan avautumista. Supistukset jatkuivat epäsäännöllisen säännöllisinä 2-5 minuutin välein mutta koska synnytys ei lähtenyt käyntiin eikä vauva laskeutunut, sain yöllä yhden aikaan Oxanestia kankkuun että sain nukuttua hetken. Aamulla tutkittiin, tilanne edelleen sama kuin illalla, 3 cm auki ja kaulaa 1 cm. Otettiin käyrää jossa todettiin jälleen sydänäänten laskuja, nyt useammin mutta käyrä palautui ilman lisätoimenpiteitä. Tämän vuoksi siirryttiin synnytyssaliin hieman ennen seitsemää aamulla tarkoituksena vauhdittaa synnytyksen kulkua Cytoteceilla vuoronvaihdon jälkeen.
Supistukset tuntuivat napakampina ja hengittelin kipuun ilokaasua joka auttoikin tosi hyvin. Salissa sydänäänet lähtivät romahtelemaan jokaisen supistuksen jälkeen ja palautuminen alkoi olla hitaampaa. Vuoro vaihtui ja uusi kätilö soitti lääkärin paikalle käyrien takia. Lääkäri puhkaisi kalvot ja asensi vauvan päähän pinnin ja kohdun sisäsuulle supistuksia mittaavan katetrin. Lapsivettä ei kalvojen puhkaisun jälkeen tullut yhtään ja paikalle tuli toinenkin lääkäri. Sydänäänet romahtivat ja katosivat hetkeksi kokonaan, palattuaan olivat liian matalat eivätkä tahtoneet lähteä millään nousuun. Paikalle tuli toinenkin kätilö, mut hoputettiin äkkiä konttausasentoon pylly pystyssä ja poski sänkyä vasten ja laitettiin happimaski kasvoille. Kuulin lääkärin sanovat että on pakko leikata nopeasti ja siinä tuli itsellekin jo niin iso hätä että itku pääsi. Lääkäri hälytti leikkurin valmiiksi ja molempiin kankkuihin pistettiin supistusta ehkäisevät piikit. Muutama supistus pääsi vielä läpi, ne odoteltiin yhä konttausasennossa happea hengittäen. Supistukset laantuivat ja sain siirtyä valmistelujen ajaksi selinmakuulle, pinni ja supistusmittari otettiin pois ja rakko katetroitiin. Kuulin puolella korvalla jomman kumman kätilön selittävän leikkauksen kulusta samalla mutta juuri mitään ei jäänyt mieleen, muistan vain sen mielettömän hädän ja pelon tunteen. Leikkaussalista soitettiin ja kyseltiin jo perään, mua lähdettiin viemään leikkaussaliin yhdeksältä aamulla. Salissa laitettiin kaiken maailman antureita ja lätkiä ja sitten piti köyristää selkä spinaalin laittoa varten. Se tuntui ikuisuudelta, ehdin hyräillä kaksi biisiä ja lääkäri katkaista neulan ennen kuin puudutus saatiin lopulta laitettua. Oli niin kiire että leikkaava lääkäri unohti melkein testata puudutuksen ennen ensimmäistä viiltoa.
Leikkaus alkoi klo 09:17 ja poika syntyi 09:20. Pieni sininen ja äänetön vauva juoksutettiin jonnekin mun selän taa ja muutaman ikuisuudelta tuntuneen sekunnin jälkeen kuului parkaisu. Hoitaja huikkasi että poika tuli ja multa pääsi helpotuksen ja onnen itku. Vauva puhdistettiin ja tuotiin hetkeksi kasvojen ääreen, sain antaa suukon ja koskettaa ennen kuin vauva vietiin isälle pestäväksi synnytyssaliin ja mua alettiin kursia kasaan. Pääsin itsekin saliin puolisen tuntia myöhemmin ja sain vauvan rinnalle."
Siinä meidän tarina
En traumatisoitunut synnytyksestänainakaan pysyvästi ja haluan kyllä ainakin pikkukakkosen Nyytille kaveriksi jahka nyt ensin pikkuprinssi vähän kasvaa. Poika on huomenna kaksi viikkoa vanha, syö, nukkuu ja kakkaa ja on perustyytyväinen tapaus. Aivan ihana! :heart: En saisi millään tarpeeksi pienen suukottelusta ja sylittämisestä
Baby blues ei ole iskenyt ainakaan vielä, vähän hormonihempeilyä on toki ollut ilmassa.
Mayinka & Nyytti 13 vrk