K
kirti
Vieras
Matkakorvaushakemus on ollut siellä sisällä jo yli kaksi kuukautta. Käsittelyajankohtaa jos kysyy, vastaus on "voi mennä jopa 1½kk". Vastaavat edelleen niin, vaikka hakemus on ollut siellä jo 9vkoa. Matkakorvauksia on haettu noin kahdeksalla sadalla eurolla. 2½ viikkoa sitten sanottiin jo, että on menossa käsittelyyn.
Laitoin viimeisen päivärahahakemuksenikin. Olin pitkään työttömänä, nyt en sitten enää ole. Nyt viimeisen hakemuksen käsittely kestää ja kestää. Kun laitoin sähköisen hakemuksen, minulle sanottiin että se käsitellään saman päivän aikana. Ei ole käsitelty, ei vieläkään, on mennyt monta päivää. Kun soitin ja kysyin, että onko tässä joku ongelma, vastaus on ettei tässä ole mitään ongelmaa, käsitellään tämän päivän aikana. Ei käsitelty, ei seuraavankaan eikä seuraavan, enkä tiedä koska käsitellään.
Palkka tulee vasta kolmen viikon päästä, joten siitä ei ole tähän hetkeen iloa. Turhauttaa se, että Kelasta vastataan samoja asioita aina, mutta mitään ei tapahdu. Sanoisivat edes reilusti, että nyt matkakorvauksissa menee ehkä kolme neljä kuukautta ja että päivärahasta tulee päätös ehkä syyskuussa tai sitten ei, eikä koko ajan tuollaisia epämääräisiä "käsitellään tänään" lupauksia.
Onneksi on lapsilisät. Ja ensi viikolla tulee lounarit.