Huoh
Olemme eronneet pojan isän kanssa jo vuosi sitten ja tämä vuosi on kulunut vaihdellen välillä hyvin, välillä niin että mies on uhkaillut ja jopa yrittänyt tappaa minut. En ole antanut epätasapainoisuuden vuoksi muita kuin valvotut tapaamiset (hän ei niitä ottanut kun maksavat) ja isä antoi erossa minulle yksinhuoltajuuden.
Nyt kun olen uudessa suhtessa, on isä päättänyt yhtäkkiä hakea oikeuksiaan. Elareita ei maksa ja nämä ilmeisesti täytyy ulosottoon laittaa, ja nyt haluaa yksinhuoltajuuden. Tämä siinä mielessä ristiriitaista että joka toinen päivä mies on lähdössä ulkomaille ja sanoo ettei aio enää koskaan tulla lastaan katsomaan.
Päivittäin tulee viestejä ja puheluita jatkuvasti jossa haukutaan minua huonoksi äidiksi, huoraksi ja vaikka miksi ja vannotaan että mies aikoo järjestää niin etten koskaan nää poikaani.
Enää mies ei lähettele viestejä jossa uhkaisi turvallisuuttamme, tietää että käytän niitä häntä vastaan.
Vuosi sitten otin ennaltaehkäisevään perhetyöhön ja sossuun yhteyden, jossa olivat sitä mieltä että niin kauan kun mies on tasapainoton, hän saa vain valvotut tapaamiset.
Huoh, olen niin väsynyt tähän ja aika-ajoin uskon itsekin miehen valheisiin. Hän on hyvin taitava valehtelija, hänessä myös vahvoja narsistin piirteitä.
Käyn terapiassa masennuksen takia johon minulla lääkitys ja vaikka asia onkin kunnossa ja terapiani pian päättymässä, mies aikoo kuulemma vedota mielenterveyteeni saadakseen poikamme itselleen.
Pelkään vain että entä jos häntä uskotaan, hänen valheitaan minusta?
Toisaalta tiedän että hän ei ole koskaan pitänyt lasta luonaan, joten hän ei ikipäivänä edes pärjäisi.
Voi kun asiat olisivat järjestyneet ilman riitaa!