Mun vanhemmat on eronneet yli 20v sitten. Ensimmäisen vuoden tulivat toimeen hyvin, sitten välit tulehtui. Vuosikaudet eivät tulleet toimeen ollenkaan ja kaikki perhejuhlat (esim. rippijuhlat, yo-juhlat) meni niin, että isä saattoi käydä koululla tai kirkossa lahjashekin pikaisesti heittämässä, mutta ei tullut itse juhlaan, vaikka kuinka olisin anellut. Äiti olisi kyllä kestänyt isää, mutta isä ei äitiä.
Nykyään ovat sellaisissa väleissä, että mahtuvat sentään saman katon alle. Esikoinen kun syntyi, niin tein isälle selväksi, että ristiäiset ja meiän häät ynnä muut järjestetään vain kerran ja jos isää ei kiinnosta edes lastenlasten vuoksi unohtaa menneitä, niin saa mun puolesta olla kokonaan.
Mut se mun täytyy sanoa, että vaikka saman katon alle mahtuvat, niin silti saa olla ihan ylivarovainen molempien suhteen. Mitä vanhemmiksi mun äiti ja isä tulevat, niin sitä herkemmin ottavat nokkiinsa toisen sanomisista. Esim. kerran mun isä haki meitä äidin luota ja äiti ihan hyvää hyvyyttään sanoi, että ajele varovasti, kun on takapenkki täynnä kultaa, niin isä otti siitä nokkiinsa. Se alkoi mussuttaa, että kyllä hän osaa ajaa siinä missä muutkin ja että luuleeko mun äiti, ettei hän välitä lapsenlapsistaan yms yms. Ja samantapaisista asioista myös mun äiti ottaa nokkiinsa.
Eli kaiken kaikkiaan on melkoista nuorallatanssia mun isän ja äidin välit.