Alkuperäinen kirjoittaja rautalankaa:
On meitä pitkäänkin opiskelleita, joille vanhemmat eivät ole kustantaneet elämistään ja silti on selvinnyt ilman opintolainaa. Että

vaan itsellesi.
Pienien tulojen kanssa on vain elettävä pienin menoin. Esimerkiksi astianpesukone ei ole välttämätömyys vaan ylellisyystarvike. Itse hankin astianpesukoneen vasta kun pystyin säästämään rahat ja ostamaan koneen käteisellä. Siihen saakka tiskasin käsin.
Osamaksu on yksi pahimmista köyhien kusetuskeinoista. Ymmärän, että sitä käytetään pakollisissa menoissa, mutta kuten edellä sanoin astianpesukone ei kuulu niihin. Laittamalla astianpesukoneen lyhennyksiin kätettävän summan syrjään joka kuukausi yhtä pitkään, kuin maksat osamaksuja, niin saat helpostikin hankittua ko. koneen ja pääsette vielä perheenne kanssa himoitsemallenne miniristeilylle.
Sitten luulisi, että korkeakoulutettu ihminen tajuaisi edes sen verran, että pienipalkkaisiakin on. Oikeasti pienipalkkaisia, ei mitään 2500 euroa bruttona kuussa tienaavia. Mutta sehän on tietenkin meidän oma vika. Olisi vaan pitänyt kouluttautua maisteriksi tai insinööriksi, niin sekin huoli olisi pois.
Meillä hajosi pyykinpesukone ja kyllä tasan tarkkaan tilasin sen osamaksulla. En tosiaankaan rupea pesemään käsin. Oli meillä vähän aikaa ilmaiseksi saatu vanha kone, mutta se likasi vaatteet.
Totta kai pitää elää tulojen mukaan, mutta melkoinen tyyppi tämä Narkissos vai mikä onkaan, kun noin suoraan syyttämistä tuli että mitäs olet noin köyhä. Taitaa olla itse kultalusikka suussa syntynyt.