Koko ongelman ytimessä on kaksi perusvirhettä ihmisten ajattelussa. Ensimmäinen on se, että virheelle ei anneta mitään sijaa elämässä. Lapsen hankkimisesta on tehty täysin binäärijuttu. Ykkösiä ja nollia. Joko tai. Eli että ensin ei missään nimessä koskaan ehdottomasti lasta ja sitten jossain vaiheessa sitä oikein ruvetaan tekemällä tekemään mielellään vielä hoitojen kautta. Vähän niin kuin ostaisi lähikaupasta maitoa.
Ja sitten toinen juttu on se, että seksuaalikasvatus ja -valistus on johtanut ihmiset kuvittelemaan, että raskautuminen on niin kuin joku flunssan saaminen. Että riittää kun ei pese käsiään tarpeeksi, niin kohta on taas se jokavuotinen pulla uunissa. Kun oikeastihan se ei ole ihan niin helppoa ja luonnonmukaisilla konsteillakin on kohtalaisen helppoa välttää raskaus aika pitkään. Ei siis niin, että ehkäisyteho olisi 100 prosenttia, mutta niin että hyvin voi mennä 3-4 vuotta ilman sitä vahinkoa, jos laskee päiviä ja välttää laukeamista sisään.
Näistä kahdesta voi johtaa sellaisen vähän rennommankin elämäntavan, jossa ei ole pakko sohlata kondomien kanssa tai pumpata kehoonsa hormoneja. Jos kaksi ihmistä elävät vakituisessa parisuhteessa, miksi se lapsen ilmaantuminen olisi niin paha asia? No 20-vuotiaan kohdalla tietysti, mutta 26-vuotiaan? Miksi ei antaisi luonnollekin vähän valtaa. 30-vuotiaana (omasta mielestäni, en puutu muiden asioihin) voi jättää asiat jo täysin sattuman varaan. Siinä vaiheessa, jos se parisuhde on kunnossa, lapsen hankkiminen on jo ajankohtaista eikä sillä pitäisi olla niin suurta merkitystä tuleeko se ensi vuonna vai kolmen vuoden päästä. Naisen hedelmällisyys alkaa jo laskea eikä se ole sanottu, että raskaus edes alkaisi, jos ei sitä ala yrittää.