Naisten motiivit parisuhteeseen - VAUVA-lehdestä luettua

Uusimmasta VAUVA-lehdestä lainattua:

"Nykyään ei ole mitenkään epätavallista, että yksinäiset naiset etsivät miestä pelkästään tai etupäässä saadakseen lapsen. "Keski-iän ylittänyt professori kertoi vähän aikaa sitten olleensa ihan pöyristynyt, kun kuuli naisopiskelijoiden puhuvan miehen hankkimisesta saadakseen lapsia eikä löytääkseen itselleen rakkauden kohteen", Rotkirch kertoo. Muutamia vuosikymmeniä taaksepäin oli selvää, että ensin löydettiin kumppani (mielellään hieman päälle 20-vuotiaana), solmittiin avioliitto ja lapset syntyivät avioliittoon."

Tuo tuntuu tosiaankin olevan yleistä naisilla, että vauvakuume menee kaiken muun ohi ja jotkut tekee lapsen jo parin vuoden seurustelun jälkeen vaikka eivät tiedä onko rinnalla Se Oikea. Jatkuvasti tältäkin palstalta saa lukea naimattomien naisten kommentteja siitä, että he ovat sitoutuneet mieheensä lasten kautta, mutta eivät halua silti mennä naimisiin puolisonsa kanssa (useimmiten se on kai kuitenkin mies joka ei halua naimisiin). Tuo on kummallista. Monet tekevät lapset tosi nopeastikin jo suhteen alussa, ennen kuin "todellisesta" sitoutumisesta on kerennyt olla edes puhettakaan. Naimisiinmenoa alkavat miettimään vasta lapsen synnyttyä ja voi sitä itkua kun mies ei haluakaan naimisiin tai nainen itse huomaa, että ei rinnalla olekaan Se Oikea.

Kyllä sen pitäisi mennä niin, että puolisot elävät ensin useita vuosia kahdestaan ja sitoutuvat ensin toisiinsa keskinäisen rakkautensa takia, avioituvat ja sitten siihen Oikeasta Rakkaudesta solmittuun avioliittoon tulevat lapset.

 

Mä en allekirjoita tuota lainkaan. Jo lyhyen suhteen aikana voi olla hyvinkin varma kumppanistaan ja siitä, että tuo on se ihminen jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa.

 

Ennen vanhaanhan mentiin naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen ja suunnilleen hääyönä alkoi ensimmäisen lapsen odotus (koska yhdessä ei voinut asua ennen avioliittoa). Eli ei silloinkaan tunnettu kovin pitkään, sosiaaliset paineet eronneita kohtaan todennäköisemmin piti parit yhdessä.

 

"Kyllä sen pitäisi mennä niin" Miksi pitäisi, osaatko edes järkevästi perustella? Sinkut saavat adotpoidakin, pelkästään se että lapsi asuu yhden vanhemman perheessä tai siten, että isä ja äiti eivät asu yhdessä, ei kasvata lasta kieroon. Oleellisinta on kasvatus, turvallisuus, rakkaus, jota lapsi saa ympärilleen.

Minun mielestäni ei ole yhtään outoa. Ennen ei ehkä ollut niin varaa valita miehistä ja sitten paukautettiin naimsiin ja kituuteltiin tyytymättöminä liitossa. Tosin kyllähän moni kituuttaa tänä päivänäkin, kun ei osaa yksinkään olla. Tänä päivänä kuitenkin naisella on mahdollisuus yksin olemiseen ja itsenäiseen elämään, eikä avioliittoa vaadita lastenhankintaan.

 

Mä en allekirjoita tuota lainkaan. Jo lyhyen suhteen aikana voi olla hyvinkin varma kumppanistaan ja siitä, että tuo on se ihminen jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa.

Tai ainakin siitä, että kyseinen henkilö on isäksi sopiva. Ja haluhan ei aina kohtaa käytännön kanssa ajan myötä.

 

Kirjoittaja oli ilmeisesti unohtanut, et agraariyhteiskunnassa varsinkin vielä 1800-luvulla naiset olivat jo raskaana ennen avioliittoa sillä kosintamenot tapahtui aittavierailuina. No joo porvaristopiireissä toki voitiin pysyä impenä ennen papin aamenta. Ei sitä ennen vanhaan seurustelu vuosiaan vaan paremminkin viikkoja tai kuukausia, vielä niinkin ettei sinä aikana nähty kuin pari kertaa.

 

Onhan monet nykyäänkin yhdessä kahdestaan kymmenenkin vuotta ja kunhan yksi tai kaksi lasta on saatu aikaiseksi, tulee ero pian.

 

Ennen vanhaanhan mentiin naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen ja suunnilleen hääyönä alkoi ensimmäisen lapsen odotus (koska yhdessä ei voinut asua ennen avioliittoa). Eli ei silloinkaan tunnettu kovin pitkään, sosiaaliset paineet eronneita kohtaan todennäköisemmin piti parit yhdessä.

Kai sitä usein mentiin naimisiin kun esikoinen oli jo tulossa

 

Kirjoittaja oli ilmeisesti unohtanut, et agraariyhteiskunnassa varsinkin vielä 1800-luvulla naiset olivat jo raskaana ennen avioliittoa sillä kosintamenot tapahtui aittavierailuina. No joo porvaristopiireissä toki voitiin pysyä impenä ennen papin aamenta. Ei sitä ennen vanhaan seurustelu vuosiaan vaan paremminkin viikkoja tai kuukausia, vielä niinkin ettei sinä aikana nähty kuin pari kertaa.

Nykyään on olemassa ehkäisykeinot, joten lasten hankinnan ajankohtaan voi itse vaikuttaa. Ennen avioliittoakin voi harrastaa seksiä tulematta raskaaksi, kun huolehtii ehkäisystä. Ihan tiedoksi vaan.

 

Kyllä sen pitäisi mennä niin, että puolisot elävät ensin useita vuosia kahdestaan ja sitoutuvat ensin toisiinsa keskinäisen rakkautensa takia, avioituvat ja sitten siihen Oikeasta Rakkaudesta solmittuun avioliittoon tulevat lapset.

Miksi ihmeessä? Mihin niitä useita vuosia tarvitaan?

 

Lisää, pliis.

Naisten erilaisista motiiveista kun ei ikinä voi tietää liikaa.

 

Kyllä sen pitäisi mennä niin, että puolisot elävät ensin useita vuosia kahdestaan ja sitoutuvat ensin toisiinsa keskinäisen rakkautensa takia, avioituvat ja sitten siihen Oikeasta Rakkaudesta solmittuun avioliittoon tulevat lapset.

Miksi ihmeessä? Mihin niitä useita vuosia tarvitaan?

No kyllä puoliso on hyvä tuntea kunnolla ennen lasten hankintaa.

 

No kyllä puoliso on hyvä tuntea kunnolla ennen lasten hankintaa.

Joo. Mutta tutustua ehtii kyllä lyhyemmässäkin ajassa, kun seurustelemalla ensin Useita Vuosia, avioitumalla, ja sitten vasta tekemällä lapsia siihen Oikeasta Rakkaudesta solmittuun liittoon

Tiiä sitten mikä on mennyt pieleen näillä pareilla, jotka tapaavat alle parikymppisinä, avioituvat kaksvitosina, saavat lapset noin kolmekymppisinä ja eroavat noin kolmevitosina. Mitä eroa sillä on siihen, että tavataan kolmekymppisenä, tehdään aika äkkiä muksut, ja erotaan noin kolmevitosina? Lopputulos on kuitenkin sama.

Ja jos suhde taas kestää, niin sillä, oltiinko yhdessä "useita vuosia" ennen avioliittoa ja lapsia vai ei, ei ole mitään merkitystä, koska suhde elää ja voi hyvin. Eikö?

 

"Muutamia vuosikymmeniä taaksepäin oli selvää, että ensin löydettiin kumppani (mielellään hieman päälle 20-vuotiaana), solmittiin
avioliitto ja lapset syntyivät avioliittoon."

Onneksi nykyään on päästy yhteiskunnan paineesta ja uskalletaan elää yhdessä ja tehdä lapsia ilman avioliittoa.

"Tuo tuntuu tosiaankin olevan yleistä naisilla, että vauvakuume menee kaiken muun ohi ja jotkut tekee lapsen jo parin vuoden seurustelun jälkeen vaikka eivät tiedä onko rinnalla Se Oikea."

Ensinnäkin ei ole vain yhtä "oikeaa" ja kyllä sen tietää aiemmin kuin vuosien kuluttua oletko ihmisen kanssa jonka kanssa haluat jakaa elämäsi ja mahdollisesti perustaa perheen.

"Jatkuvasti tältäkin palstalta saa lukea naimattomien naisten kommentteja siitä, että he ovat sitoutuneet mieheensä lasten kautta, mutta eivät halua silti mennä naimisiin puolisonsa kanssa (useimmiten se on kai kuitenkin mies joka ei halua naimisiin). Tuo on kummallista. Monet tekevät lapset tosi nopeastikin jo suhteen alussa, ennen kuin "todellisesta" sitoutumisesta on kerennyt olla edes puhettakaan. Naimisiinmenoa alkavat miettimään vasta lapsen synnyttyä ja voi sitä itkua kun mies ei haluakaan naimisiin tai nainen itse huomaa, että ei rinnalla olekaan Se Oikea."

Miten ihanan vanhanaikainen käsitys että jos pari ei ole naimisissa niin silloin on kyse siitä että mies ei halua Eihän missään nimessä voi olla kyse kahden itsenäisen aikuisen ihmisen yhteisestä päätöksestä.
Mikä on "todellista" sitoutumista? Avioliitto?

"Kyllä sen pitäisi mennä niin, että puolisot elävät ensin useita vuosia kahdestaan ja sitoutuvat ensin toisiinsa keskinäisen rakkautensa takia, avioituvat ja sitten siihen Oikeasta
Rakkaudesta solmittuun avioliittoon tulevat lapset."

Miten määrittelet Oikean Rakkauden? Halulla mennä naimisiin? Kuinka kauan tarkoittaa useita vuosia ja miksi näin tulisi tehdä? Miksi lapset kuuluvat avioliittoon?

 

Tästä aiheesta jos kirjoittaa niin käy kuin sohaisisi äkäiseen ampiaispesään.

 

Kyllä sen pitäisi mennä niin, että puolisot elävät ensin useita vuosia kahdestaan ja sitoutuvat ensin toisiinsa keskinäisen rakkautensa takia, avioituvat ja sitten siihen Oikeasta Rakkaudesta solmittuun avioliittoon tulevat lapset.

tuo järjestelykään ei valitettavasti takaa yhtään mitään. Mun nykyinen teki entisen vaimonsa kanssa just noin ja silti se vaimo on nykyisin ex

 

Kiva olisi vertailukohdaksi kuulla miesten motiivit parisuhteeseen.

 

Olen kuullut sellaisen kommentin, että lapsen hankkinut avopari haluaa vielä miettiä naimisiinmenoa, koska se on niin iso sitoumus. Menevät sitten naimisiin jos ja kun siltä tuntuu. Lapsen kuitenkin olivat jo olleet valmiita tekemään. En ymmärrä tuollaista.

 

Onneks nykyään voi jokainen valita itelleen sopivan tavan elää, yhtä ainoota oikeeta kun ei ole. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toisell.. Sitä paitsi yhteinen lapsi sitoo paljon enemmän kuin avioliitto.

Kyllä mä oon sitoutunu mieheeni ja mies muhun alusta asti ihan tosissaan ja puhuttiin naimisiinmenostakin, vaikka päätettiinkin toimia toisin. Meillä ei myöskään ollu mitään syytä vaan tavan ja tottumuksen vuoks seukkailla useita vuosia kaksin, kun oltiin varmoja toisen sopivuudesta huomattavasti nopeemmin. Joskus sen vaan tuntee, tietää. Rakkaus on myös paljolti yhteinen tahdonasia oli kyseessä avo- tai avioliitto... Pyrkimys säilyttää suhde hyvänä ja tavoitella loppuikästä yhdessäoloa on aika ratkasevassa osassa, rakkauskaan kun ei ravinnotta säily.

Muista en tiedä, mut me ollaan sitouduttu molemmipuolisesta rakkaudesta ja samasta syystä annettu lapselle lupa saada alkunsa. Myöhemmin kihlaus ja häät, samasta syystä. Oon huomannu, että monet ei puhu niin kattavasti tärkeistä asioista ku me puhuttiin ja sillon tulee noita yllätyksiä eroavista ajatuksista... Ei silti voi mun mielestä jakaa niin, että vanhan kaavan mukaan toimiminen olis parempi ja toimivampi tapa kuin joku toinen. Ihan tapauskohtasta. Ja tosiaan, entisaikaankin seukkailuvaihe on saattanu olla hyvinkin lyhyt ja pintapuolinen... Paljon vihitty pareja, jotka ei edes o ollu rakastuneita vaan yhteen järjestettyjä. Rakkaus on tullu sit aikanaan, jos on tullu... Monet vaan ei o eronneet, vaikka liitto ei oliskaan ollu onnellinen, kun se ois ollu häpeällistä.

Olen kuullut sellaisen kommentin, että lapsen hankkinut avopari haluaa vielä miettiä naimisiinmenoa, koska se on niin iso sitoumus. Menevät sitten naimisiin jos ja kun siltä tuntuu. Lapsen kuitenkin olivat jo olleet valmiita tekemään. En ymmärrä tuollaista.

Kummalliselta kieltämättä kuulostaa... Lapsi sitoo paljon enemmän kuin avioliitto. Mekin mentiin kihloihin ja naimisiin sitte ku tuntu ajankohtaselta, samalla perusteella annettiin lapselle lupa tulla. Järjestys vaan oli erilainen eli lapsi tuli ensin... Naimisiin oli kyl alunperinkin tarkotus mennä, sit kun on sen aika ja niin tehtiin.

En ymmärrä lapsen "hankintaa" siinä vaiheessa, kun ei o varma haluaako toiseen sitoutua. Toisaalta jotkut ei edes halua naimisiin syystä tai stoisesta, vaikka haluuvatkin sitoutua. Ei se vihillä käyminen liittoa autuaammaks tee, joten sikäli ihan sama... Ei avoliitto o avioliittoa huonompi, jos pari on kuiten sitoutunu toisiinsa.

 

Mielenkiintoinen ja provosoiva keskustelu. Älkää lopettako keskustelua.

 

Tuo tutkmus on kuin suoraan miehen tyttären tilanne. Päämääränä on vain lisääntyminen! Valmistuu kohta unelma ammattiinsa mutta ei puhettakaan että aloittaisi työt ja pääsisi kilpaillulle alalle mukaan, lapsi on saatava! Hyvästi ura ja turvallisuus! Tuo siippa kandidaatti on kuvioissa vain ilmeisesti spermapankkina. Pari on jo näin alkumetreillä aivan toisilleen epäsopivat mutta ilmeisesti vehkeet sopivat, mitäs muusta.

Jokainen tekee mitä haluaa mutta ilmeisesti tuolle miehelle ei ole sitä todellista suunnitelmaa selitetty. Minusta on törkeää että mies on vain spermaa. Häneltä ei kysytä haluaako lapsen ja juuri tuon naisen kanssa ja juuri tässä elämän vaiheessa. Haluaako pakkoliittoon vai maksamaan elareita. Asia ei siis ikäänkuin koske miestä mutta vaikuttaa myös miehen loppuelämään.

Olen tytön ja miehensä kanssa hyvissä väleissä.

 

Luin joskus joltain palstalta, että joku halusi hankkia seurustelukumppaninsa kanssa lapsen mahdollisimman nopeasti varmistaakseen, että puolison kanssa pystyy saamaan lapsia. Kuulemma jos lapsia ei olisi alkanut kuulumaan, ei olisi ollut ollenkaan valmis sitoutumaan lisääntymiskyvyttömään puolisoon vaan olisi lähtenyt etsimään lisääntymiskykyistä puolisoa.

 

Kyllä sen pitäisi mennä niin, että puolisot elävät ensin useita vuosia kahdestaan ja sitoutuvat ensin toisiinsa keskinäisen rakkautensa takia, avioituvat ja sitten siihen Oikeasta Rakkaudesta solmittuun avioliittoon tulevat lapset.

Hohhoijaa. Jos Ritva tapaa sen Oikean Kalevinsa 42-vuotiaana niin pitäisikö siinä sitten useita vuosia olla kahdestaan ja vauvaa alkaa yrittämään vasta sitten kun Ritva on 49-vuotias?

Kaikki kun eivät löydä sitä suurta rakkauttaan 20-vuotiaana!

Sitä paitsi lapsi on aina muutos suhteeseen. Ei sitä etukäteen voi tietää vuosienkaan seurustelun perusteella miten parisuhde muuttuu ja miten vanhemmat muuttuu. Ero voi tulla vaikka olisi ollut yhdessä 15v ennen lasta.

 

Kyllä mulle miehen hankinnan pääajatuksena oli lapsen saaminen. Jos en olisi halunnut lasta, eläisin mieluiten sinkkuna. Parisuhde itsessään ei ole mulle tärkeä asia.

Kun reilu kolmekymppisenä kekkasin, että haluan sittenkin lapsen, aloin etsiä miestä. Parin kuukauden kuluttua sopiva löytyi ja siitä pari-kolme kuukautta niin aloin odottaa lasta. Yhteen muutettiin vasta, kun lapsi oli muutaman kuukauden ikäinen. Nyt ollaan muutama vuosi asuttu yhdessä ja odotan meidän toista lasta. Naimisiin en halua mennä, koska häät eivät ole koskaan mua kiinnostaneet, enkä missään tapauksessa ottaisi miehen sukunimeä itselleni tai lapsille. Tuntuisi siis ihan turhalle mennä naimisiin, kun ei avioliittohömpsötykset kiinnosta yhtään.

 

On se kummallista, kun kaikkien parien pitääs haluta naimisiin. Kaikki EI halua naimisiin ja SILTI ollaan sitoutuneita toisiinsa.