Naiset rämettyvät lapsia saatuaan, miehet eivät, miksi?

[äitiii]

Ruikuta???? Minä en omasta mielestäni ruikuttanut. Päin vastoin, vastasin ap:n kysymykseen, miksi äidit rämettyvät! Se, että lapseni taaperoikäisinä veivät aikaani enemmän kuin nyt, oli minun valintani. Se oli valinta, josta olen tyytyväinen! Laitoinkin, että en kadu.

Miksi välillä näytin rämettyneeltä, johtui yksinkertaisesti oman ajan puutteesta. Siinä se. Vauvani veivät aikaani, ja sen ajan minä annoin heille. Paremmin en ole omasta mielestäni aikaani koskaan käyttänyt kuin hoitaessani, hoivatessani ja rakentaessani kiinteää suhdetta lapsiini.

Pyysinkin miettimään asiaa myös siltä kannalta. Ei vain siltä kannalta, miten rämettyneeltä olen näyttänyt.

Aivan sama kuin ryhtyisin nyt kyseenalaistamaan kenen tahansa elämää tai ulkomuotoa. Ihmiset joutuvat elämässään erilaisiin tilanteisiin, ja yrittävät seltä niillä voimilla ja resusseilla joita heillä on. Vakavasti sairastuneen elämä keskittyy varmasti alussa sairauteen, äidiksi tullut lapseensa, taiteilija teokseensa, uraohjus uraansa, innokas harrastaja harrastukseensa, rakastunut rakkaaseensa ja parisuhteeseensa jne.

Onko se nyt niin suuri synti, että elämää muuttavat ja siihen ison merkityksen antavat tapahtumat näkyvät tai kuuluvat meissä????? Raja menee toki jossain, mutta silti?? Kuinka paljon me tahdomme toisten ihmisten tukevan vain omia ajatuksiamme?

 

[myös 63]

Miksi yleensä 1963 syntyneen ystävät ovat sen ikäisiä, joilla on pieniä lapsia. Itse olen saman ikäinen eikä kumpikaan lapsista enää ole edes kotona, saatika että kakkavaippoja vaihtelisin. Ei sillä etteikö saisi olla kaikenikäisiä ystäviä.

Minun ystäväpiirini (samanikäinen) on juuri tätä, joiden lapset ovat lähteneet kotoa opiskelemaan ja nythän sitä aikaa on. Töissä ole toki käynyt koko ajan, lukuunottamatta kahta 9 kk äitiyslomaa. Nyt on enemmän aikaa ja rahaa panostaa omaan ulkonäköön ja sen myös teen.

 

[molemmin]

Minä en taas ymmärrä, miksi äiti ei saisi puhua lapsistaan. "Ne jotka härjillä ajavat, ne härjistä puhuvat"
Minusta se on taitoa ja halua oppia, jos äidit puhuvat lapsistaan, minusta tässä ei ole kyllä mitään ihmeteltävää. Itsekästä ja huonoa itsetuntoa ap:llä

Toki näin, mutta pointti olikin se että ei osaa puhua muusta. Joku vertaili puhumista lapsista / urheilusta / koirista. Sama juttu, liika on liikaa.

Ei kai ap ole itsekäs, vaan ko. äiti joka ei halua puhua muusta kuin itsestään ja lapsistaan. Kyllä ystävyyteen ja hyviin tapoihin kuuluu molemmin puolinen kuulumisten kysely ja niistä keskustelu.

 

[äitiii]

Aika kärjekäs yleistys, että äidit eivät osaa puhua muusta. Ainakin itse puhuin tietyn ajan paljon lapsistani, mutta kykenin myös muunlaiseenkin puheen sisältöön. Kuuntelin myös sikkuystävieni rakkaus- ja ihmissuhdesotkuja, bileiltakertomuksia jne.

En ole koskaan tavannut äitiä, tai sen puolen minkään muunkaanlaista ihmistä, joka pystyisi puhumaan vain ja ainoastaan yhdestä asiasta! Itsestä me jokainen puhumme aika paljon, sinkut, lapsettomat ja äidit vain eri näkökulmalta, niistä lähtökohdista ja tilanteista, jotka elämässä kussakin hetkessä ovat päälimmäisenä.

Jotenkin välillä vaan tuntuu, että me naiset itse teemme kummallisen jaon lapsellisiin ja lapsettomiin naisiin, karkean ja tarpeettoman kärjistyksen itsekkyyden ja epäitsekkyyden välille. Minä tunnen monta itsekästä äitiä ja monta epäitsekästä lapsetonta naista. Ei äitiys meitä paranna tai pahenna, mutta useampia se kyllä muuttaa. Ei vain ajatuksissa vaan aivan käytännön tasolla. Äitien aika on rajallisempaa. Ei se ole kunnia-asia tai häpeä. Se vain on.

 

[sssssshhhh]

Ristiriitaisuuksia huomasin minäkin tässä prvoilussa. Jos lapset kerta kunnioittavat isäänsä, niin miksi isä ei laita näitä hyppiviä ipanoita kuriin?

Isä seurustelee vieraiden kanssa, kun äiti siihen ei kykene kun vaan jokeltelee lapsilleen ja karjuu perään.

 

[ihmettä ihmettä]

Olen huomannut näiden "ääneen ihmettelijöiden" olevan yleensä kiinnostuneita vain tuomaan esiin omaa erinomaisuuttaan siihen ryhmään verrattuna, mitä ihmetellään.

Esimerkkejä nytkin aktiivisista ketjuista:
"Mikä siinä pettämisessä viehättää?" = Minä en petä enkä ymmärrä pettäjiä, jotka ovat moraalittomia ja huonompia ihmisiä kuin minä. Ja ajatella, jotkut ovat niin huoria että ottavat suihin!

"Mies käynyt maksullisella, miten suhtautua?" = Mies joka on käynyt maksullisella on paska, älä yritäkään kertoa miten voisin suhtautua muuten. Jos yrität, olet huora tai paska itse.

"Naiset rämettyvät lapsia saatuaan, miehet eivät, miksi?" = Minä en rämety, sillä olen kaikin tavoin parempi kuin ne naiset, jotka rämettyvät. En ole kiinnostunut muusta kuin tämän tosiasian toistamisesta.

Luulisin, että aloittajilla on heikko itsetunto, jota pönkittääkseen heillä on aina oltava joku ryhmä, jota ylenkatsoa. Onhan sekin tapa elää.

Mutta kai sitä saa nyt ihmetellä miksi kaikki naiset ei katkeroidu sinne kakkavaipan ja puurokattilan väliin? Jopa yh:issäkin on näitä jotka pystyvät ottamaan iloa irti elämästä, vaikkei ole edes sitä miestä kotona (passattavana??) ?

Että voihan tätä ihmetellä.

Eräs ystäväni joka on vuorotyössä käyvä yh, pystyy matkustamaan junalla ja bussilla lapsensa (4v) kanssa pitkin Suomea sukulaisilleen ja ystävilleen. Kun taas moni autollinen ja "miehellinen" mamma ei pysty kun lähikauppaan hädintuskin menemään ja sekin on jo täyttä tuskaa.

Onko kyse siitä että kun on köyhät ja pienet olot niin voimavaraa on enempi? Kun ei ole isukki tuonut hopeatarjottimella kaikkea nenän alle ja pyyhkinyt pyllyä lähtiessään vielä vaikka aikuinen lapsi on jo 30v.

 

[huohhhh]

Jäi vielä mietityttämään, että nämä rämettyneet kakkavaippaiset naiset jotka eivät edes sinulle puhu vierailusi aikana, niin miksi ihmeessä sinä kutsut heitä ystäviksiesi? Ja miksi ihmeessä tunget kylään ihmisten luota joita et selvästikään arvosta?

Onneksi minulla ei ole tuollaisia ystäviä. Ja jos joku sinunlaisesi kuvittelisi olevan ystäväni, en minäkään hänelle puhuisi. Jos silti tunkisit kylään ylenkatseinesi, onneksi mieheni tajuaisi olla sen verran ystävällinen että juttelisi kanssasi kunnes tajuaisit lähteä ja antaa meidän jatkaa elämäämme, jonka olemme itse valinneet.

Tervemenoa sulle taas sinne risteilylle! Vieläkö mietit miksei kukaan jaksa ravata siellä kanssasi? Aika aikaansa kutakin. Mahtaa ketuttaa kun karaokebaarinkin valtaavat ne oikeasti noin 40-vuotiaat. Faktahan on että sun munasoluilla ei kotia leikitä, ja peppukin alkaa roikkua, vai mitä? Kyllä on kiva"parantaa maailmaa" ravintoloissa ja risteilyillä muutaman kerran vuodessa, kunhan on oikeasti jotain muutakin tärkeämpää. Kuten se oma koti ja siellä rakas perhe.

No kyllä monen kolmikymppisen mamman perse roikkuu alempana, kun timmin synnyttämättömän 55-sen!

 

[kakkavaippapuhe]

Jos on kotona pitkään, niin usein tulee mukavuudenhaluiseksi. Ei sitä viitsi laittaa tukkaa puolta tuntia, meikata, kulkea korkokengissä ja hienoissa vaatteissa, vaan pitää pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla. Usein myös kotiäitinä joutuu tinkimään menoista, sillä vajaan vuoden äitiyspäivärahakauden jälkeen tulot romahtavat, koska kodinhoidontuki on niin pieni. Silloin helposti sitä ensimmäisenä tinkii kampaajakäynneistä, meikki- ja vaateostoksista. On siis paljon myös miehestä kiinni, että paljonko sitä rahaa jää naisen kauneudenhoitoon. Miehellä kuitenkin on mahdollisuus ostaa naiselle esimerkiksi joululahjaksi lahjakortit hemmottelua varten kosmetologi- ja kampaajakäyntejä varten.

Poikkeuksiakin on. Varsinkin nuoria äitejä esikoisvauvansa kanssa näkee paljonkin kauppakeskuksissa laittautuneena. Toisaalta itsekin tykkään pynttäytyä silloin harvoin, kun juhlatilaisuuksia on, joten kotiäitiys ei ole este sille, etteikö voi pukeutua tilanteen mukaan. Kotona olevia illanistujaisia varten tukka saattaa kyllä olla silti vain siistillä poninhännällä eikä niin, että sitä on pari tuntia kuivatettu, kiharrettu ja väkerretty.

Ihmettelen tuota kakkavaipoista puhumista. Minulla on kaksi lasta enkä ole KOSKAAN puhunut kakan väristä tai vaippa-asioista kenenkään lapsettoman aikuisen kanssa. Korkeintaan neuvolassa olen siitä kysynyt tai ensimmäisen lapsen kanssa joltakin lastenlääkäriltä tms. Minulle on ihan vierasta sellainen, että puhuisin poikavauvan pippelin punoituksesta tai vauvan nivustaipeiden punoittamisesta jonkun sellaisen kanssa, jolle asia ei kuulu millään tavoin.

Tässä jutussa sotkettiin nyt puuroja ja vellejä. Puhuttiin ulkonäön rämettymisestä ja toisaalta keskusteluaiheiden yksipuolisuudesta. Minusta nuo kaksi asiaa eivät ole sidoksissa toisiinsa. Eihän laittautumaton ulkonäkö tarkoita automaattisesti sitä, että hänen juttunsa olisivat samaa tylsää, harmaata ja nuhjuista. Minä itse en kutsu kotijuhliin KETÄÄN vain ulkonäön vuoksi. Sen sijaan juhliin kutsutaan ihmisiä, joiden kanssa on kiva jutella, josta tulee hyvä mieli.

Ap tarkoitti kyllä yhtäältä myös henkistä rämettymistä!

 

[ei lapsia -72]

Taas tuo sama laulu! Kun on itse jo sen ikäinen, ettei niitä lapsia enää saa eikä niitä jostain syystä tullut tehdyksi ajoissa, niin vedetäänpäs esiin se iän kaiken vanha juttu:

Että pienten lasten äidit on KATEELLISIA lapsettomille naisille, joilla on sitä VAPAUTTA ja rahaakin jää.

Eihän se nyt mitään muuta voi olla, eihän?

Itse olen muuten myös lapseton nainen, mutta en vapaaehtoisesti. Olisin halunnut lapsia. Tiedän, että olen vapaampi jossain mielessä, kuin pikkulasten äidit, mutta ei hemmetti, en ole ikinä ajatellut, että kukaan olisi tästä kateellinen. Ei ole. Ja tämän voin luvata ap:llekin, kukaan ei ole pätkääkään kateellinen tai katkera lapsettomuudestasi.

Kyllä minä ainakin saan kuulla monen äidin suusta että "voi kun sä pääset liikkumaan vapaasti, helppoahan sulla on kun voit koko tilin käyttää omasi ja miehesi kanssa!" tai että helppohan siinä on suunnitella matkoja ja reissuja kun ei oo näitä riippakiviä punteissa roikkumassa.

Mitä muuta tuo on kuin katkeruutta?

 

[lapseton.]

Ei tuo pelkistä lapsista puhuminen/kiinnostuminen ole mitenkään vain yksittäinen ominaisuus. Aivan samalla tavalla on ihmisiä jotka ovat niin keskittyneitä johonkin muuhun että eivät tajua että toiset eivät ole kovin kiinnostuneita kuulemaan koko iltaa vain heitä kiinnostavast asiasta. Tuollaisia löytyy vaikka ns. koiraihmisistä jotka eivät oikein osaa puhua mistään muusta kuin rakkaista koiristaan. Samoin joidenkin elämä on pelkkää urheilua tai kännäämistä, mikään muu ei innosta. Olenpa kuunnellut parin tunnin esitelmän eräältä insinööriltä eri vastusten ominaisuuksista. Puolen tunnun jälkeen en sanonut edes kohteliasta ynähdystä mutta se ei häntä pysäyttänyt...
Pointti on se että jotkut vain ovat kapeakatseisia ja jämähtävät tiettyyn muottiin ja elämänpiiriin. Mikään muu ei vain yksinkertaisesti innosta. Joskus se asia vain on äitiys. Mutta tämä ei päde läheskään kaikkiin äiteihin, kuten ei vaikka kaikkiin koiraihmisiin.

hih, ennemmin vaikka ne kakkivaippajutut, kuin inssien ihmejutut.... jos valita täytyy!

 

[???? ?? ?]

Kun lapset oli pieniä, puhuin niistä varmaan kyllästyttävän paljon. Myönnetään! Mutta sillä hetkellä he täyttyivät minun elämäni 24/7. Öisin, päivisin ja silloinkin kun olin hetken poissa, heidän hyvinvointinsa oli mielessäni. Minusta sen pitääkin jollalin tavalla mennä niin. Pieni vauva ja lapsi, tai poikanen eläinkunnassa, ei selviä tässä maailmassa ilman tiukasti suojelevaa emoa eli ihmisten maailmassa äitiä tai isää.
Luulisin, että jokin meidän tahtoamme suurempi biologinen koodi tekee meistä pienten äideistä aika kapeita hetkeksi aikaa.

Minusta se on hyvä. Enkä kadu yhtään, ja sinkkuystäväni osasivat myös tämän ajan ymmärtää ja pysyivät kavereina. Nyt kun lapset ovat isompia, myönnän auliisti, iten ihanaa on päästä heistä välillä hetkeksi eroon! Saada aina hetkittäin puhua ja nähdä asioita, jotka ovat vain minun, eivät koko perheen.

Ja se rämettyminen. Kun koliikkivauvan kanssa menee yöt ja päivät sekaisin ja unta ehtii saada vuorokaudessa muutaman tunnin tipottaen, niin silmäpussit kyllä kasvaa, tukkakin jää joku aamu pesemättä ja föönaamatta. Meikkaamisesta puhumattakaan. Elämä menee niillä eväillä ja rahkeilla joita on lopun uupuneena. Sitä ei jaksaisi, ellei lapsi täyttäisi sitä mieltä niin täysin.

Miettikää ap:n kaltaiset kysyjät sitä.

No mutta eikö ne koliikkivauvojen äiditkään IKINÄ HALUA PIENTÄ HETKEÄ OLLA YKSIN ja vaikka sen naapurin Pirjon kanssa jouluglögillä poiketa, siitä tässä on siis kyse. Missä on lapsen isä?

 

[näin se menee...]

Jännää on, että naiset vetoavat siihen, että ne pienet lapset vaativat sen kotiin linnoittautumisen ja 24/7 omistautumisen.

Mutta kun ne äidit ovat 50 v. ja lapset lentäneet pesästä, he edelleen ovat siellä kotona nyhräämässä ja osaavat puhua vain lastensa elämästä. Heitä ei saa mihinkään harrastuksiin ja rientoihin kun ovat jämähtäneet siihen äidin rooliin ja hellan ääreen ja kukkapenkkiä kuopsuttamaan. Ja sieltä heitä ei saa kirveelläkään muualle kuin korkeintaan shoppailemaan.

... lastenlapsilleen vermeitä.

 

[totuuden töräys]

Aika kärjekäs yleistys, että äidit eivät osaa puhua muusta. Ainakin itse puhuin tietyn ajan paljon lapsistani, mutta kykenin myös muunlaiseenkin puheen sisältöön. Kuuntelin myös sikkuystävieni rakkaus- ja ihmissuhdesotkuja, bileiltakertomuksia jne.

En ole koskaan tavannut äitiä, tai sen puolen minkään muunkaanlaista ihmistä, joka pystyisi puhumaan vain ja ainoastaan yhdestä asiasta! Itsestä me jokainen puhumme aika paljon, sinkut, lapsettomat ja äidit vain eri näkökulmalta, niistä lähtökohdista ja tilanteista, jotka elämässä kussakin hetkessä ovat päälimmäisenä.

Jotenkin välillä vaan tuntuu, että me naiset itse teemme kummallisen jaon lapsellisiin ja lapsettomiin naisiin, karkean ja tarpeettoman kärjistyksen itsekkyyden ja epäitsekkyyden välille. Minä tunnen monta itsekästä äitiä ja monta epäitsekästä lapsetonta naista. Ei äitiys meitä paranna tai pahenna, mutta useampia se kyllä muuttaa. Ei vain ajatuksissa vaan aivan käytännön tasolla. Äitien aika on rajallisempaa. Ei se ole kunnia-asia tai häpeä. Se vain on.

Ja se klassinen kysymys: KETÄ KOHTAAN se lapseton on itsekäs? Ei ainakaan miestään,kuten monet lapselliset.

 

[myrkkysumakki]

Tuntuu olevan tuo lapsettomuus tiukka paikka, kun pitää parisuhdepalstallekin ängetä, vaikka aiheelle on ihan oma fooruminsa.

No, hyvä jos tilittäminen sitten helpottaa.

 

[tyytyväinen vela]

Tuntuu olevan tuo lapsettomuus tiukka paikka, kun pitää parisuhdepalstallekin ängetä, vaikka aiheelle on ihan oma fooruminsa.

No, hyvä jos tilittäminen sitten helpottaa.

Tiukka paikka? Miten VAPAAEHTOINEN lapsettomuus voisi olla tiukka paikka? Eikö se ole juuri se paikka, minne kyseinen henkilö on halunnutkin, jos on sen vapaaehtoisesti valinnut. Minulle perhe-elämä olisi tiukka paikka- ellei suorastaan surmanloukku.

 

[aikansa kutakin]

Lapsettomat on tyytyväisiä valintaansa noin 50 vuotiaiksi asti. Lopun elämäänsä he katuvat sitä.
Lapsia tehneet ovat tyytyväisiä ainakin tuosta iästä eteenpäin loppuelämänsä. On se kiva sitten kun oma käsi ei enää nouse, niin lapset ja lapsenlapset harjaavat hiukset ja laittavat papiljotit, vievät kampaajalle, jalkahoitoon ym. Lapsettomat rämettyvät laitoksessa.

Joten tasapeli. Eletään tätä elämää vain nyt ja yhtä päivää kerrallaan. Jos tärkeäksi kokemaansa asiaan panostaa, niin se antaakin jotain. Lapset ja lapsenlapset antavat vanhukselle taatusti paljon elämänsisältöä. Veloille elämänsisältö voi olla tuossa vaiheessa muistot biletyksistä.

 

[eivät ne lapset välttämättä pelasta laitoksesta]

Lapsettomat on tyytyväisiä valintaansa noin 50 vuotiaiksi asti. Lopun elämäänsä he katuvat sitä.
Lapsia tehneet ovat tyytyväisiä ainakin tuosta iästä eteenpäin loppuelämänsä. On se kiva sitten kun oma käsi ei enää nouse, niin lapset ja lapsenlapset harjaavat hiukset ja laittavat papiljotit, vievät kampaajalle, jalkahoitoon ym. Lapsettomat rämettyvät laitoksessa.

Aijaa, suurimmalla osalla laitoksissa rämettyvistä vanhuksista kylläkin on sekä lapsia että lapsenlapsia. Heillä vaan on "parempaa" tekemistä kuin huolehtia tästä laitosvanhuksesta. Monesti kukaan ei käy katsomassa. Toisaalta lapseton ei tarkoita samaa kuin yksinäinen, onhan hänellä muita sukulaisia ja ystäviä. Sillä, kuinka yksin on vanhana, ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko lapsia vai ei, lapset ovat vanhuudenturva vain niissä maissa joissa semmoista "varavaihtoehtoa" kuin vanhuksen dumppaaminen laitokseen muiden hoidettavaksi ei ole saatavilla vaan jos tahtoo vanhempansa hengissä kestävän, tästä on pakko huolehtia itse.

 

[aikansa kutakin]

Aijaa, suurimmalla osalla laitoksissa rämettyvistä vanhuksista kylläkin on sekä lapsia että lapsenlapsia. Heillä vaan on "parempaa" tekemistä kuin huolehtia tästä laitosvanhuksesta. Monesti kukaan ei käy katsomassa. Toisaalta lapseton ei tarkoita samaa kuin yksinäinen, onhan hänellä muita sukulaisia ja ystäviä. Sillä, kuinka yksin on vanhana, ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko lapsia vai ei, lapset ovat vanhuudenturva vain niissä maissa joissa semmoista "varavaihtoehtoa" kuin vanhuksen dumppaaminen laitokseen muiden hoidettavaksi ei ole saatavilla vaan jos tahtoo vanhempansa hengissä kestävän, tästä on pakko huolehtia itse.

Kyllä keskimäärin suurempi osa vanhuksista elää kauemmin omassa kodissaan, kun hänellä on lapsia.
Jo sellainen auttelu, joka on asioiden hoitamista, kapuassa käyntiä ym. voi siirtää laitokseen joutumista monella vuodella. Siinä suhteessa lapset ja lapsenlapset ovat rikkaus, että he eivät ole vanhoja ja sairaita silloin kun itse sitä jo olet. Samanikäiset ystävät ja sukulaiset ovat ehkä jo poistuneet tästä olemassaolon muodosta, kun apua tarvittaisiin.

 

[voi ei, taas tätä..]

Kyllä keskimäärin suurempi osa vanhuksista elää kauemmin omassa kodissaan, kun hänellä on lapsia.

Tästä olisi ihan kiva nähdä vaikka jotain lukuja. Eiköhän ikäihmisen yleinen terveydentila ole suurempi tekijä tässäkin asiassa - ja vastoin yleistä luuloa, hyvin monet iäkkäät elelevät omatoimisina lähes loppuun saakka. Se, että laitoksissa makaavista vanhuksista kirjoitetaan paljon lehdissä yms. johtuu vain siitä, että itsekseen pärjäävä ihminen ei ole mikään uutinen tai tilanne, jota pitäisi jotenkin korjata.

Ja tosiaankin, lapset ei ole mikään vakuutus sille, etteikö vanhana jäisi yksin. Mutta jos sillä perusteella haluaa lapsia tehdä, sen kun vaan. Mielestäni on kuitenkin terveempi lähtökohta päättää lastenhankinnasta sen mukaan, haluaako NYT ryhtyä vanhemmaksi. Kaikki eivät vain halua, eikä sille ole sen ihmeellisempää syytä kuin se, että kaikki eivät vain halua. Tietysti lapsia tehneistä on kiva kuvitella, että lapset jätetään tekemättä ITSEKKYYDESTÄ tai jostain muusta epäilyttävästä syystä, jotta voi sitten ajatella että ai kun minä olenkin niin paljon parempi ihminen.

 

[aikansa kutakin]

[quote="voi ei, taas tätä
Tästä olisi ihan kiva nähdä vaikka jotain lukuja. Eiköhän ikäihmisen yleinen terveydentila ole suurempi tekijä tässäkin asiassa - ja vastoin yleistä luuloa, hyvin monet iäkkäät elelevät omatoimisina lähes loppuun saakka. Se, että laitoksissa makaavista vanhuksista kirjoitetaan paljon lehdissä yms. johtuu vain siitä, että itsekseen pärjäävä ihminen ei ole mikään uutinen tai tilanne, jota pitäisi jotenkin korjata.

Minä taas en tarvitse lukuja, koksa tunnen ja näen ympärilläni vanhuksia, jotka eivät pärjäisi omassa kodissaan, ellei heillä olisi niitä lapsia auttelemassa. Autan itsekin sekä omia vanhempiani että appivanhempiani. He eivät selviytyisi arjestaan ilman apuani, kotonaan.

Ja tosiaankin, lapset ei ole mikään vakuutus sille, etteikö vanhana jäisi yksin. Mutta jos sillä perusteella haluaa lapsia tehdä, sen kun vaan. Mielestäni on kuitenkin terveempi lähtökohta päättää lastenhankinnasta sen mukaan, haluaako NYT ryhtyä vanhemmaksi. Kaikki eivät vain halua, eikä sille ole sen ihmeellisempää syytä kuin se, että kaikki eivät vain halua. Tietysti lapsia tehneistä on kiva kuvitella, että lapset jätetään tekemättä ITSEKKYYDESTÄ tai jostain muusta epäilyttävästä syystä, jotta voi sitten ajatella että ai kun minä olenkin niin paljon parempi ihminen.[/quote]


Ei tietenkään lapsia pidä tehdä vanhuudenturvaksi. Vertasin tätä onnen määrää vain siinä että toisilla se onni ja kaikki kiva pitää saada heti nyt, toiset katsovat pidemmälle ja tekevät elämässään muutin asiat pitkäjänteisesti, kuten sen lasten kasvatuksen ja niille arvojen opettamiseen.
Jos ei osaa katsoa tulevaisuuteen tarpeeksi kauas, ei lasta tietenkään kannata tehdä, eihän sitä osaisi silloin kasvattaakaan, se on kuitenkin pitkä projekti. Ja jos ei ajattele pitkälle elämässään, ei lapselle voisi aidolla rakkaudella uhrata vuosiaan.

 

[oivallus..]

Vertasin tätä onnen määrää vain siinä että toisilla se onni ja kaikki kiva pitää saada heti nyt

Jaa, mulle kun on väitetty, että ne lapset ovat onni ja autuus jo syntyessään. Näköjään ne onkin vaan pakollinen paha jota on pakko kestää, jos haluaa että vanhana joku katsoo perään.

 

[eivät ne lapset välttämättä pelasta laitoksesta]

Eikö ihan yhtälailla voi katsoa pitkälle tulevaisuuteen oman perheen ympärille käpertymisen sijaan niin, että pyrkii pitkäjänteisesti rakentamaan kiinteitä ja läheisiä ihmissuhteita mahdollisimman eri-ikäisten ihmisten kanssa, jotta vanhanakin elämässä olisi ihmisiä vielä kun ne omanikäiset ja vanhemmat kuolevat pois? Voihan sitä rakkautta "sijoittaa" tulevaisuutta ajatellen muihinkin ihmisiin kuin omiin lapsiinsa ja tulos on varmasti vähintäänkin yhtä tuottoisa. Itsevalitsemiensa ihmisten kanssa on helpompi pysyä väleissä loppuikänsä kuin lapsi-vanhempi -suhteessa, jossa luonteiden yhteensopivuus on ihan sattumankauppaa. Esim. mulla on ystäviä, jotka hätätilanteessa voisin ottaa kotiini asumaan, sensijaan äitiäni en silti ottaisi kuin äärimmäisestä velvollisuudentunnosta vaikka meillä tosi hyvät välit onkin ja häntä rakastan, koska hän on perustemperamentiltaan niin vastakohta itselleni, etten jaksaisi jatkuvia yhteentörmäyksiä.

 

[eräs äiti]

En lukenut kuin avausviestin ja vastaan nyt sitten siihen.

Kun sain lapsen, elämäni muuttui kertaheitolla joksikin...miten sen nyt kuvaisi. Ihan kuin olisin astunut uuteen maailmaan. Ihan outoon ja suureen, jonka olemassaolosta en tiennyt mitään. Yhtäkkiä minulla oli lapsi, jälkeläiseni, omaa lihaani ja vertani. Se oli pökerryttävä tunne. Kaikennielevä. Sitä kesti ehkä vuoden tai kaksi. Sitten aloin taas kiinnostua muista asioista, politiikasta, ilmiöistä, kaikesta kuten ennenkin. Mutta alussa ÄITIYS täytti minun pääni, ajatukseni, koko olemassaoloni. Sitä ei voi käsittää muut kuin saman kokeneet.

Nyt olen taas se entinen minä, enkä todella jaksa puhua vain lapsista. Siis voin jättää koko puheenaiheen pois lapsettomien ystävieni seurassa. Mutta epäilen, että olin ensimmäisinä äitiysvuosinani aika karmea, tietämättäni. Yksinkertaisesti siinä toisessa uudessa maailmassa sisällä niin totaalisesti.

 

[samannäköisiä]

Miehet ovat aina samannäköisiä,toisin kuin naiset.Mies on samannäköinen olkoon hän vaikka hiiliä lapioimassa tai parketilla.Toista on naisilla.Jatkuvasti kun näkee naisen meikattuna ja sitten ykskaks sama ihminen ilman meikkejä,väkisin tulee mieleen rämettynyt nainen.Totuus on näin yksinkertainen.

 

[illo8lö]

Eiköhän moni Elleistäkin tunnista sen tunteen, että kun rakastuu johonkuhun mieheen, niin aika menee erittäin paljon miehen ehdoilla ja miehen kanssa? Ihan samantyyppisesti lapsen saatua aika menee lapsen ehdoilla ja ajatuksiin ei juuri mitään muuta mahdukaan kuin vain vauva. Voisin myös kuvitella, että jos on unelmatyöpaikassaan tai vaikka pääsee opiskelemaan jotakin haaveilemaansa alaa, niin se työ tai opiskelu valtaa ajatukset ja pyörii vapaa-ajallakin keskusteluissa.

Silti meitä ihmisiä on hyvin erilaisia. Jotkut ovat sosiaalisesti todella taitavia ja osaavat keskustella kenen tahansa kanssa ihan mistä vaan. Sitten on aina niitä törppöjä, joiden seurassa ikävystyy kuoliaaksi, koska eivät osaa puhua mistään muusta kuin ainoastaan niistä omista intohimon kohteistaan (esim. monilla miehillä autot ja jääkiekko).

Itsekin olen äiti, joten tiedän kyllä sen tunteen, että vauvan synnyttyä ajatukset ovat totaalisesti kiinni siinä äitiydessä ja vauvan hoidossa, sillä onhan siinä kuitenkin pienen ihmisen henki kyseessä, jos häntä ei osaa hoitaa. Vaikka kuinka olisi kirjoista lukenut vauvoista, niin uskallan väittää, että ihan jokaiselle tuoreelle äidille ja isälle vanhemmaksi tulo on kuin hyppy avantoon, jota ei voi kirjoista opiskella, vaan se vauvankäsittelytaito pitää käytännössä vain treenaamalla opetella.