naiset, miksi ette laita itseänne?!!! eikö oma ulkonäkö kiinnosta?

[QUOTE="mies";27985802]Asiat eivät sulje toisiaan pois. Vrt. tosi väitelause: "Talebaninkin vaimo voi olla onnellinen." Vaikka talebanien järjestelmä on ihan perseestä meidän näkökulmasta naiselle, voi, siitä huolimatta, olla olemassa nainen tai useampi, jolle se todellisuudessa onkin ihan ok. Emme voi johtaa yleiseltä tasolta yksittäisiin keisseihin kovin luotettavasti mitään. Sitä kutsutaan etnosentrismiksi eli oman yhteiskunnan arvojen ja asenteiden pitäminen ainoina oikeina joka tapaukseen.

Todellisuudessa teemme "vapaaehtoisesti" hirveän vähän asioita, myös naiset. Vapaus, naisten ja miesten mutta ehkä raskaammin naisten, on suurimmaksi osaksi illuusiota - mutta tätäkin voi yrittää kääntää paremmin päin ja luovia tämän faktan sisällä. Virhe on tässäkin pyrkiä vapauteen, se ei käytännöllisesti ikinä onnistu (vrt. Foucault).[/QUOTE]

Ei ole virhe pyrkiä vapauteen. En usko, että edes promille naisista kulkisi verkkareissa ja meikittä jonkin ihmeellisen feministisen vastalauseen takia, vaan ihan siksi, koska he mieluummin kulkevat verkkareissa ja ovat ehostamatta itseään. Verkkarit on käytännölliset ja mukavat ja maailma on täynnä mielenkiintoisempiakin ajanvietteitä kuin itsensä tällääminen.

Ei tämä nyt oikeasti vaadi mitään syvempää filosofiaa tai yhteiskuntapsykologiaa. Miksi muuten itsensä kehittäminen ja muiden "terve" miellyttäminen on niitä vain silloin, kuin niillä miellytetään sinua? Entäpä jos verkkarit ja ponnari miellyttää naista itseään, tämän naisen miestä tai ystäväpiiriä?

 

Sen pitää alkaa pukkamaan tyttölapsia tähän maailmaan niin saadaan geeniperimältään laatunaisia

Ei se voi kun ensin pitää adoptoida afrikasta kun maailmassa on liikaa ihmisiä ja Suomeen tarvitaan yhden lapsen politiikka niin maailma pelastuu!
Tää mies taitaa olla Kataisen kätyri, ensin pelastetaan Kreikka ja muut maat, sitten koko maailma

 

Seuraavan kerran, kun katsot vaikka sitä kauniina pitämääsi naista, yritä todella asettua hänen nahkoihinsa. Yritä hetki miettiä sitä, miten hän kokee maailman. Jos et kykene siihen, ota seuraava askel henkisen kehityksesi polulla: vaikene aiheesta naiseus. Sinä et tiedä murto-osaakaan siitä, mitä kuvittelet tietäväsi.

Anteeksi vain, mutta en nyt vaan mitenkään voi uskoa, että psyykkisesti eheä nainen kokee maailmaa siten, että hänen on piilouduttava taustaan selvitäkseen päivästä päivään miesten ilkeämielisiltä ja ahdistavilta katseilta ja reaktioilta. Minusta ongelma on, lyhyesti sanoen, kyseisen naisen omassa päässä näissä rakennelmissa. Tällaisen naisen kannattaisi kehittää toimivampia strategioita ilmiön kanssa selviytymiseen, hankkia kunnollinen itsetunto ja aimo annos elämänmyönteisyyttä. Tuo kuulostaa erittäin pahalta ja raskaalta. Totta kai empatisoin vaikeutta, joka tästä seuraa. Mutta terveenä en tällaista käyttäytymistä missään tapauksessa pidä.

 

Mä meikkaan joka päivä, en kyllä suostu lähtemään ihmisten ilmoille ilman meikkiä. Aina laitan farkut jalkaan kun kotoa poistun, käytän vartalon myötäsiä paitoja ja yhdistän alle topin, joka sointuu paidan väreihin ja muutenkin asusteeseen, tennareita käytän ja välillä sitten korkkareita. Villakangastakki on myös vartaloa myötäilevä. Toppatakki on päällä jos vaan ulkoilen ja sillonkin mulla on meikkiä. Mulle on ihan sama, mitä kukakin ajattelee. Tykkään laittautua ja näyttää hyvältä, miks mun pitäis olla koko aika seinästä repästyn näkönen, vaikka äiti olenkin?? Silti kerkeen olla tyttäreni kanssa, leikkiä hänen kanssaan ja olla muutenkin läsnä. Tytär yleensä tulee piirtämään sinne, missä mä oon meikkamaassa ja välillä sitten katsoo silmä kovana, kuinka meikkaan .

 

Ei ole virhe pyrkiä vapauteen.

Kyllä se on. Se ei koskaan toteudu tai koita. Vapauden nimissä on tehty paljon hallaa ja väkivaltaa.

En usko, että edes promille naisista kulkisi verkkareissa ja meikittä jonkin ihmeellisen feministisen vastalauseen takia, vaan ihan siksi, koska he mieluummin kulkevat verkkareissa ja ovat ehostamatta itseään. Verkkarit on käytännölliset ja mukavat ja maailma on täynnä mielenkiintoisempiakin ajanvietteitä kuin itsensä tällääminen.

Niin, tässä ketjussahan joku nainen tarjosi tuota vastalausetta. Eli kyllä sellaisiakin naisia on, jotka aidosti ajattelevat, että he voivat itse olla vapaat sukupuolikuvioista ja -odotuksista, jos heitä niin huvittaa.

Miksi muuten itsensä kehittäminen ja muiden "terve" miellyttäminen on niitä vain silloin, kuin niillä miellytetään sinua? Entäpä jos verkkarit ja ponnari miellyttää naista itseään, tämän naisen miestä tai ystäväpiiriä?

En tiedä mihin viittaat, argumenttisi ovat olkiukkoja ja aiemmin käsiteltyjä.

 

En kestä enää...

t. tyhmä olkiukko

 

Nimimerkki "mies" vaikuttaisi ymmärtävän naisena elämisestä yhtä vähän kuin eräs mies, jonka kanssa taannoin keskustelin itsensäpaljastajan uhriksi joutumisesta. Tämä mies ei voinut käsittää, miksi metsässä käteen vetävä mies ei saa naista pysähtymään tuijottamaan ja marssimaan miehen luo kuola valuen, näin hän tekisi jos törmäisi naiseen samantyyppisessä tilanteessa. Raiskauskin on vain yllätysseksiä, kyllä hän antaisi ilomielin jos joku niin kovasti haluaisi.

 

[QUOTE="mies";27985802]Asiat eivät sulje toisiaan pois. Vrt. tosi väitelause: "Talebaninkin vaimo voi olla onnellinen." Vaikka talebanien järjestelmä on ihan perseestä meidän näkökulmasta naiselle, voi, siitä huolimatta, olla olemassa nainen tai useampi, jolle se todellisuudessa onkin ihan ok. Emme voi johtaa yleiseltä tasolta yksittäisiin keisseihin kovin luotettavasti mitään. Sitä kutsutaan etnosentrismiksi eli oman yhteiskunnan arvojen ja asenteiden pitäminen ainoina oikeina joka tapaukseen.

Todellisuudessa teemme "vapaaehtoisesti" hirveän vähän asioita, myös naiset. Vapaus, naisten ja miesten mutta ehkä raskaammin naisten, on suurimmaksi osaksi illuusiota - mutta tätäkin voi yrittää kääntää paremmin päin ja luovia tämän faktan sisällä. Virhe on tässäkin pyrkiä vapauteen, se ei käytännöllisesti ikinä onnistu (vrt. Foucault).[/QUOTE]


Lue uudelleen. Lauseessa sanottiin "välttämättä".

 

(Lainaukset nimimerkiltä "mies" pätkitty, jotta viesti pysyy selkeämpänä.)

[QUOTE="mies";27985589] Onko sinulle ongelma miesten naisista viehättyminen, se, että miehet kohtelevat huonosti näitä naisia, vai sekä että?
[/QUOTE]

Huono käytös on ongelma.

[QUOTE="mies";27985589]
En minäkään hyväksy epäkunnioittavaa käytöstä naiselle (ironista kyllä, jotkut naiset pitävät siitä ).
[/QUOTE]

Eiköhän tuo liity johonkin kontekstiin ja kyseiset naiset pitävät siitä juuri siinä kontekstissa ja oikealta ihmiseltä. Tuskin kukaan nauttii epäkunnioittavasta käytöksestä ihan keneltä tahansa ja missä yhteydessä tahansa. Ovathan jotkut masokistejakin, mutta tuskin nauttivat jos joku vieras tulee kadulla vastaan ja lyö.

[QUOTE="mies";27985589]
Mutta en minä myöskään stressaisi siitä, että miehet tykkäävät kauniista naisista. Siinä stressatessa menee energia ihan hukkaan jos sellaisen yrittää poistaa maailmasta tai yhteiskunnasta. Järkevämpää olisi sopeutua siihen, hyväksyä ko. asia - mutta sille antaa mielestäni jo liikaa valtaa, jos alkaa tietoisesti matalan profiilin harmaahiirulaiseksi väistääkseen asiaa. Tämä strategia ei kuulosta kovin tehokkaalta tai helpolta tai ehkä edes psyykkisesti terveeltä. Mielummin keventäisin omaa asennoitumistani hieman enkä antaisi tällaista valtaa miehille sanella, millainen minä olen.
[/QUOTE]

Olisi se mukavaa, jos kaikki jaksaisivat olla välittämättä muista, mutta minusta jokainen saa valita itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivan taktiikan toimia. Ehkä joillekin tuo tapa muuttaa pukeutumistaan on juuri keino olla antamatta muille valtaa edes yrittää määritellä millainen on ja ehkä antaa itselleen vapauden valita jaksaako henkisesti kestää negatiiviseksi kokemaansa käytöstä vai vapauden valita pukeutumisensa. Tottakai jokaisella pitäisi olla oikeus samanaikaisesti sekä pukeutua kuten haluaa että kestää muiden huonoa käytöstä, mutta valitettavasti tämä ei ole aina asiantila. Minä toivoisin, että kaikki pukeutuisivat kuten haluavat, mutta en voi arvostella muita heidän tekemistään valinnasta.

[QUOTE="mies";27985589]
Olkiukko: en maininnut asiassa olevan riippuvuussuhdetta. Totesin, että omalla käytöksellä, valinnoilla ja elintavoilla voi vaikuttaa sen hienosäätöön, miten toiset sinuun suhtautuvat.
[/QUOTE]

Mitä tarkoitat tuolla hienosäädöllä tässä yhteydessä? Miten sitten pitäisi hienosäätää käytöstään, jotta ei kohtaisi seksuaalista häirintää esim. käydessään lastensa kanssa ruokakaupassa? Vai liittyikö tämä hienosäätö tähän mitenkään? Jos ei, miksi toit sen esille Keittiönoidan ja toisen vastaavia kokemuksia omaavien kokemusten kohdalla?

 

Nimimerkki "mies" vaikuttaisi ymmärtävän naisena elämisestä yhtä vähän kuin eräs mies, jonka kanssa taannoin keskustelin itsensäpaljastajan uhriksi joutumisesta.

Siis täh? Minäkö olen se ymmärtämätön, jos pidän psyykkisesti epävakaina ihmisiä, jotka näkevät toiset ihmiset vaarallisina ja ahdistavina ja muuttavat identiteettiään ja olemustaan näiden pelkojensa ehdoilla? Eihän sellainen sätkynukkeilu omien pelkorakennelmien varassa vaan ole terve suhtautumistapa tähän maailmaan.

Ellet trollaa...

 

[QUOTE="Kuottarulla";27985922]Lue uudelleen. Lauseessa sanottiin "välttämättä".[/QUOTE]

Niin sanottiin. Mutta esitit asian siten, että normit ja vapaaehtoisuus olisivat toisensa poissulkevia. Näin ainakin tulkitsin.

 

Ja kysynpä vielä..miksi pitäisi kiinnostaa?

 

Laittaudun yleensä vain itseäni varten. En tykkää juurikaan meikata muutakuin juhliin tai kylään jne. Mutta joka päivä hoidan vartaloa, rasvaukset ja puhdistukset, hieroja käy jne. Hiukset pitää aina olla puhtaat ja edes jotenkin laitettu. Korkkareita käytän vain baarissa, eli en juuri koskaan. Käytän toppavaatteita ja farkkuja, välillä gollarit jalassa ihmisten ilmoillakin.. Aina esim mieheni jaksaa kehua kauniiksi, vaikka kalsarit ois jalassa. Eipä oo tullut mieleen ressata mitä vieraat miehet tai naiset ajattelee musta kylillä, se on pienin murheeni oma olo voi olla naisellinen, vaikka päällä ois collegehousut.

 

[QUOTE="mies";27985962]Niin sanottiin. Mutta esitit asian siten, että normit ja vapaaehtoisuus olisivat toisensa poissulkevia. Näin ainakin tulkitsin.[/QUOTE]

Tulkitsit väärin. Miten musta tuntuu, että alat kompastua jo tuohon omaan erinomaisuuteesi

 

Olisi se mukavaa, jos kaikki jaksaisivat olla välittämättä muista, mutta minusta jokainen saa valita itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivan taktiikan toimia. Ehkä joillekin tuo tapa muuttaa pukeutumistaan on juuri keino olla antamatta muille valtaa edes yrittää määritellä millainen on ja ehkä antaa itselleen vapauden valita jaksaako henkisesti kestää negatiiviseksi kokemaansa käytöstä vai vapauden valita pukeutumisensa.

Tota, minusta tuo välttelemisen keino, ikään kuin yhden naisen vastarintapesäkkeen perustaminen ko. ilmiötä vastustamaan, on tosi kyseenalainen monessa mielessä, ei vähiten psyykkisessä. Luulen psykologien ja "oikeiden" feministien olevan yleisesti samoilla linjoilla kanssani. En mitenkään näe tällaista lähestymistapaa asiaan resurssina kuten sinä ilmeisesti näet. Vaan yksilöä väsyttävänä ja syövyttävänä jatkuvana turvattomuuden kanssa kamppailuna. Se ei kuulosta kustannustehokkaalta eikä egolle hedelmälliseltä.

Mitä tarkoitat tuolla hienosäädöllä tässä yhteydessä? Miten sitten pitäisi hienosäätää käytöstään, jotta ei kohtaisi seksuaalista häirintää esim. käydessään lastensa kanssa ruokakaupassa? Vai liittyikö tämä hienosäätö tähän mitenkään? Jos ei, miksi toit sen esille Keittiönoidan ja toisen vastaavia kokemuksia omaavien kokemusten kohdalla?

Tarkoitan sitä, että tilastollisesti riskejä joutua kaltoin kohdelluksi pystyy minimoimaan itse - mutta tuo yllä oleva on liian radikaali ja minää olennaisesti kuormittava keino. En tarkoita, että olisi olemassa mitään kaavaa tai määritelmää, millä nainen tai mies voisi välttää huonon kohtelun, ilmeisen ulkopuolella (esim. naisen kohdalla: ei alasti haarat levällään kadulle päiväksi).

 

[QUOTE="mies";27985958]Siis täh? Minäkö olen se ymmärtämätön, jos pidän psyykkisesti epävakaina ihmisiä, jotka näkevät toiset ihmiset vaarallisina ja ahdistavina ja muuttavat identiteettiään ja olemustaan näiden pelkojensa ehdoilla? Eihän sellainen sätkynukkeilu omien pelkorakennelmien varassa vaan ole terve suhtautumistapa tähän maailmaan.
[/QUOTE]

Kumpi on oikeasti se, joka on epävakaa:
- Se joka ahdistelee toisia?
- Se joka ahdistuu, kun häntä toistuvasti ahdistellaan?

Ja kumman käytöstä pitäisi ensisijaisesti muuttaa? Ja voiko ratkaisua ongelmaan edes saada muuttamalla vain jälkimmäistä? Onko edes eettisesti oikein leimata jälkimmäinen psyykkisesti epävakkaksi ja keskittyä vain hänen käytökseensä?

 

[QUOTE="Kuottarulla";27986021]Tulkitsit väärin. Miten musta tuntuu, että alat kompastua jo tuohon omaan erinomaisuuteesi [/QUOTE]

Ok. Miten niin erinomaisuuteeni? XD Tämähän on vain kiinnostavaa keskustelua. Miksi henkilöidä asiaa? On muuten naisille yleinen tapa edetä väittelyssä, tällä palstalla ainakin, että aletaan puhua keskustelijasta eikä aiheesta. Alkaa olla jo tuttua

 

[QUOTE="mies";27985871]Anteeksi vain, mutta en nyt vaan mitenkään voi uskoa, että psyykkisesti eheä nainen kokee maailmaa siten, että hänen on piilouduttava taustaan selvitäkseen päivästä päivään miesten ilkeämielisiltä ja ahdistavilta katseilta ja reaktioilta. Minusta ongelma on, lyhyesti sanoen, kyseisen naisen omassa päässä näissä rakennelmissa. Tällaisen naisen kannattaisi kehittää toimivampia strategioita ilmiön kanssa selviytymiseen, hankkia kunnollinen itsetunto ja aimo annos elämänmyönteisyyttä. Tuo kuulostaa erittäin pahalta ja raskaalta. Totta kai empatisoin vaikeutta, joka tästä seuraa. Mutta terveenä en tällaista käyttäytymistä missään tapauksessa pidä.[/QUOTE]

Juurihan kirjoitin siitä, ettei naisen tarvitse erikseen edes hakea huomiota, kun hän saa osakseen ahdistelua. Riittää, että on nainen. "Piiloutuminen" on tietyssä määrin mahdotonta.

Kuvittele seuraava tilanne: olet kahdeksannella kuulla raskaana. Tämä tekee liikkumisestasi hidasta ja kömpelöa, ja tietoisuus sisälläsi kasvavasta elämästä lisää haurauden kokemustasi. Sinulla on myös mahdollisesti rytmihäiriöitä, kovia kipuja häpyluun ja lantiosi alueella sekä voimakkaita harjoitussupistuksia, jotka voimistuvat stressaantuessasi tai liikkuessasi liian nopeasti. Kävelet talvi-iltana liukkaalla tiellä pimeässä kotiisi päin. Vaikka olet asutulla alueella, lähistöllä ei ole muita kuin kaksi miestä. Miehet kävelevät metrin päässä takanasi niin että kuulet heidän hengityksensä. Syrjäsilmällä hahmotat heitä sen verran, että tajuat että vaikka olet itsekin pitkä ihminen, olet heitä vain hartialinjaan saakka. He alkavat puhua, ja äänestä päättelet että he ovat nuoria miehiä. He puhuvat sinulle: "Hei isoperseinen nainen, hei tyttö!" Tiedät, ettet pysty juoksemaan. Miehet seuraavat sinua hyvän matkaa huudellen sinulle. Ajan mittaan he kääntyvät toiselle tielle, mutta tiedät, että jos nämä eivät olisi olleet pelkkiä huutelijoita, olisit ollut vaarassa. Pahimmassa tapauksessa sisälläsi kasvavan vauvan henki olisi ollut vaarassa.

Kuvittele tämä: kävelet illalla keskellä kaupunkia yksin. Yhtäkkiä kohdallesi pysähtyy auto, jossa on neljä miestä. Yksi avaa oven, sanoo "Nouse kyytiin". Puistat päätäsi. Mies pyytää anteeksi, sanoi luulleensa sinua huoraksi. Auto ajaa pois.

Kuvittele tämä: kävelet keskellä kirkasta päivää kaupungin keskustassa. Ohitsesi ajaa polkupyörällä sinua kaksikymmentä vuotta vanhempi mies. Mies kääntyy, ajaa rinnallesi, alkaa supattaa korvaasi: "Haluan nussia sinua. Haluan nuolla pilluasi..." ja sitä jatkuu. Käsket häntä painumaan helvettiin, työnnät häntä pois, mutta hän ei lähde ennen kuin itse päättää tehdä niin.

Kuvittele, että tällaista jatkuu vuosia, jopa vuosikymmeniä. Etkö yrittäisi muuttaa tilannetta jollain tapaa? Etkö yrittäisi edes jotain, mitä tahansa, vaikka näkymättömäksi muuttumista, että tuo loppuisi? Tarkoittaisiko se sitä, että SINÄ olet hullu, kun et halua elää tuollaisen kanssa? Ihan oikeasti. Ymmärtäisit edes sen, että sinä selkeästikään et ymmärrä. Että sinä et tiedä. Enkä usko, että tässä yhteydessä ymmärrät sanan "empatia" merkitystä, jos kuvittelet että tuohon auttaa "itsetunto ja elämänmyönteisyys", tai että jos ahdistuu tuollaisesta, "rakennelmat ovat vain omassa päässä".

 

Kumpi on oikeasti se, joka on epävakaa:
- Se joka ahdistelee toisia?
- Se joka ahdistuu, kun häntä toistuvasti ahdistellaan?

Ja kumman käytöstä pitäisi ensisijaisesti muuttaa? Ja voiko ratkaisua ongelmaan edes saada muuttamalla vain jälkimmäistä? Onko edes eettisesti oikein leimata jälkimmäinen psyykkisesti epävakkaksi ja keskittyä vain hänen käytökseensä?

Se, joka ahdistuu siitä, että häntä katsellaan tai hänelle vihellellään, niin paljon, että muuttaa omaa identiteettiään, olemustaan ja käytöstään huomaamattomaksi sen takia, on epävakaa ja pelokas persoona, jolla ei ole perusluottamus tai perusturvallisuus muihin ihmisiin kunnossa. Hänen egonsa paitsi tulkitsee kaiken saamansa huomion kielteisessä valossa ja itselleen pahantahtoisena, myös lannistuu kuvitelmansa edessä niin pahoin, että antaa itsensä muokkautua tavalla, jossa tämä kuviteltu uhka poistuu. Eli yksilö katselee maailmaa varautuneesta omatekoisesta vankilastaan käsin, jossa uhkaajat ovat vanginvartijoina. Tämä on isossa kuvassa enemmän haitallista kuin hyödyllistä yksilölle itselleen verrattuna yksilöön, joka osaa suhtautua hieman kevyemmin ja egon kaatumatta samoihin katseisiin ja reaktioihin, koska hinta vankilan kautta nähdystä pelottavasta maailmasta on todella kova yksilön psyykelle ja toiminnalle sekä ihmissuhteista nauttimiselle.

Maailma on paljolti sitä, mitä päässämme teemme siitä.

 

Juurihan kirjoitin siitä, ettei naisen tarvitse erikseen edes hakea huomiota, kun hän saa osakseen ahdistelua. Riittää, että on nainen. "Piiloutuminen" on tietyssä määrin mahdotonta.

Kuvittele seuraava tilanne: olet kahdeksannella kuulla raskaana. Tämä tekee liikkumisestasi hidasta ja kömpelöa, ja tietoisuus sisälläsi kasvavasta elämästä lisää haurauden kokemustasi. Sinulla on myös mahdollisesti rytmihäiriöitä, kovia kipuja häpyluun ja lantiosi alueella sekä voimakkaita harjoitussupistuksia, jotka voimistuvat stressaantuessasi tai liikkuessasi liian nopeasti. Kävelet talvi-iltana liukkaalla tiellä pimeässä kotiisi päin. Vaikka olet asutulla alueella, lähistöllä ei ole muita kuin kaksi miestä. Miehet kävelevät metrin päässä takanasi niin että kuulet heidän hengityksensä. Syrjäsilmällä hahmotat heitä sen verran, että tajuat että vaikka olet itsekin pitkä ihminen, olet heitä vain hartialinjaan saakka. He alkavat puhua, ja äänestä päättelet että he ovat nuoria miehiä. He puhuvat sinulle: "Hei isoperseinen nainen, hei tyttö!" Tiedät, ettet pysty juoksemaan. Miehet seuraavat sinua hyvän matkaa huudellen sinulle. Ajan mittaan he kääntyvät toiselle tielle, mutta tiedät, että jos nämä eivät olisi olleet pelkkiä huutelijoita, olisit ollut vaarassa. Pahimmassa tapauksessa sisälläsi kasvavan vauvan henki olisi ollut vaarassa.

Kuvittele tämä: kävelet illalla keskellä kaupunkia yksin. Yhtäkkiä kohdallesi pysähtyy auto, jossa on neljä miestä. Yksi avaa oven, sanoo "Nouse kyytiin". Puistat päätäsi. Mies pyytää anteeksi, sanoi luulleensa sinua huoraksi. Auto ajaa pois.

Kuvittele tämä: kävelet keskellä kirkasta päivää kaupungin keskustassa. Ohitsesi ajaa polkupyörällä sinua kaksikymmentä vuotta vanhempi mies. Mies kääntyy, ajaa rinnallesi, alkaa supattaa korvaasi: "Haluan nussia sinua. Haluan nuolla pilluasi..." ja sitä jatkuu. Käsket häntä painumaan helvettiin, työnnät häntä pois, mutta hän ei lähde ennen kuin itse päättää tehdä niin.

Kuvittele, että tällaista jatkuu vuosia, jopa vuosikymmeniä. Etkö yrittäisi muuttaa tilannetta jollain tapaa? Etkö yrittäisi edes jotain, mitä tahansa, vaikka näkymättömäksi muuttumista, että tuo loppuisi? Tarkoittaisiko se sitä, että SINÄ olet hullu, kun et halua elää tuollaisen kanssa? Ihan oikeasti. Ymmärtäisit edes sen, että sinä selkeästikään et ymmärrä. Että sinä et tiedä. Enkä usko, että tässä yhteydessä ymmärrät sanan "empatia" merkitystä, jos kuvittelet että tuohon auttaa "itsetunto ja elämänmyönteisyys", tai että jos ahdistuu tuollaisesta, "rakennelmat ovat vain omassa päässä".

Monet miehet kieltäytyvät ymmärtämästä ja uskomasta minkälaisia kokemuksia monet nuoret naiset joutuvat kokemaan.

Jos kirjoittaja puhut omista kokemuksistasi (jonka voin hyvin uskoa): selviytymistä, tsemppiä, voimia. Olemme omia itsejämme varten täällä, emme ensisijaisesti miellyttääksemme jonkun silmää. Voimme valita ketä haluamme miellyttää ja milloin, tai ketkä ovat sillä tavalla merkityksettömiä, ettemme heistä piittaa. Ja niitäkin siis täällä on, todella paljon, joista ei ole tarvekaan piitata.

 

Kuvittele, että tällaista jatkuu vuosia, jopa vuosikymmeniä. Etkö yrittäisi muuttaa tilannetta jollain tapaa? Etkö yrittäisi edes jotain, mitä tahansa, vaikka näkymättömäksi muuttumista, että tuo loppuisi? Tarkoittaisiko se sitä, että SINÄ olet hullu, kun et halua elää tuollaisen kanssa? Ihan oikeasti. Ymmärtäisit edes sen, että sinä selkeästikään et ymmärrä. Että sinä et tiedä. Enkä usko, että tässä yhteydessä ymmärrät sanan "empatia" merkitystä, jos kuvittelet että tuohon auttaa "itsetunto ja elämänmyönteisyys", tai että jos ahdistuu tuollaisesta, "rakennelmat ovat vain omassa päässä".

Erinomaisesti kuvattu. Juuri tätä yritin sanoa: On minusta ihan oikeasti törkeää ihmetellä naisen käytöstä ja leimata nainen psyykkeeltään epävakaaksi, jos ei halua elää noin. Osa selviää siitä kovettamalla itsensä ja sietämällä, osa toisella tavalla. En välttämättä pitäisi kumpaakaan toista parempana strategiana, toiselle voi sopia toinen, toiselle toinen. (Ja vaikka tuossa tulisikin joku oikeasti "epävakaaksi", ei se siltikään ole vain naisen korvien välissä, eikä se lopu vain kestämällä väkisin lisää.)

Tuota eivät onneksi läheskään kaikki naiset joudu kokemaan paljoakaan (itse onnekseni kuulun siihen joukkoon ilmeisen sattumalta), mutta osa joutuu, eikä se ole todellakaan naisen syy.

"Mies" ei valitettavasti tunnu voivan ymmärtää sitä toista todellisuutta, jota suuri osa naisista kokee ainakin toisinaan. Se on suurelle osalle miehistä täysin näkymätöntä, mutta täysin todellista.

 

Jos epävakaan ja pelokkaan persoonan määrittää se, että muokkaa ulkonäköään ja käyttäytymistään vähentääkseen osakseen tulevaa ei-toivottua huomiota, me olemme lähestulkoon kaikki enemmän tai vähemmän epävakaita ja pelokkaita persoonia.

Minä rakastan yli kaiken näyttäviä korsetteja, hameita ja korkeita korkosaappaita, mutta mietin tarkkaan, minkätyyppisissä tilaisuuksissa esiinnyn niissä. Vaikka rakastan näitä vaatteita, en laita niitä ylleni esim. paikalliseen tanssikapakkaan, koska saan niissä osakseni epämiellyttävää huomiota. Onko tässä kyse pelokkuudesta ja epävakaudesta vai tietyntyyppisestä itsesuojelusta?

 

Juurihan kirjoitin siitä, ettei naisen tarvitse erikseen edes hakea huomiota, kun hän saa osakseen ahdistelua. Riittää, että on nainen. "Piiloutuminen" on tietyssä määrin mahdotonta.

Jos kyse olisi noin ilmiselvästä asiasta, miten voi olla olemassa iso joukko naisia, jotka eivät muuta minäänsä, olemustaan ja pukeutumistaan siksi, että voivat lopettaa "ahdistelun"? Mikä on sellaisen naisen salaisuus, joka ei koe miehiä tai yleensä toisia ihmisiä uhkana vaan suhtautuu heihin luottavaisin ja avoimen myönteisin mielin? Nimittäin tätä kamaa pitäisi saada muillekin, sen verran kevyemmäksi elämä muuttuu kun ei ole ahdistelijoita joka nurkan takana. Yhtään väheksymättä ahdistelukokemuksen aitoutta sinänsä.

Kuvittele, että tällaista jatkuu vuosia, jopa vuosikymmeniä. Etkö yrittäisi muuttaa tilannetta jollain tapaa? Etkö yrittäisi edes jotain, mitä tahansa, vaikka näkymättömäksi muuttumista, että tuo loppuisi? Tarkoittaisiko se sitä, että SINÄ olet hullu, kun et halua elää tuollaisen kanssa? Ihan oikeasti. Ymmärtäisit edes sen, että sinä selkeästikään et ymmärrä. Että sinä et tiedä. Enkä usko, että tässä yhteydessä ymmärrät sanan "empatia" merkitystä, jos kuvittelet että tuohon auttaa "itsetunto ja elämänmyönteisyys", tai että jos ahdistuu tuollaisesta, "rakennelmat ovat vain omassa päässä".

Ymmärrän kyllä mitä yrität sanoa. Mutta noin neuroottinen todellisuus lienee enemmän poikkeus kuin sääntö. Tai, jos kyse on oikeista kokemuksista (mikä totta kai on ikävää jos niin on), se ei liene kovin tavallista. Jos näet kokemuksesi olisivat tavallisia, tuskin kukaan nainen voisi olla suojautumatta vaaralta olemalla mahdollisimman harmaa ja näkymätön. Kuitenkin näitä naisia lienee pieni vähemmistö ja ulkomailla vielä vähemmän (päätellen naisten pienemmästä varautuneisuuden asteesta siellä).

Alun perin oli kyse miesten katseista ja reaktioista naiseen. Pysyn kannassani, että minän muuttaminen heidän ehtojaan vastaavaksi ei ole hyväitsetuntoisen naisen ratkaisu vaan jokin vähemmän rankka coping-strategia olisi syytä löytää.

 

[QUOTE="mies";27986133]Se, joka ahdistuu siitä, että häntä katsellaan tai hänelle vihellellään, niin paljon, että muuttaa omaa identiteettiään, olemustaan ja käytöstään huomaamattomaksi sen takia, on epävakaa ja pelokas persoona, jolla ei ole perusluottamus tai perusturvallisuus muihin ihmisiin kunnossa. Hänen egonsa paitsi tulkitsee kaiken saamansa huomion kielteisessä valossa ja itselleen pahantahtoisena, myös lannistuu kuvitelmansa edessä niin pahoin, että antaa itsensä muokkautua tavalla, jossa tämä kuviteltu uhka poistuu. Eli yksilö katselee maailmaa varautuneesta omatekoisesta vankilastaan käsin, jossa uhkaajat ovat vanginvartijoina. Tämä on isossa kuvassa enemmän haitallista kuin hyödyllistä yksilölle itselleen verrattuna yksilöön, joka osaa suhtautua hieman kevyemmin ja egon kaatumatta samoihin katseisiin ja reaktioihin, koska hinta vankilan kautta nähdystä pelottavasta maailmasta on todella kova yksilön psyykelle ja toiminnalle sekä ihmissuhteista nauttimiselle.

Maailma on paljolti sitä, mitä päässämme teemme siitä.[/QUOTE]

Olisi sun pitänyt tytöksi syntyä, sitten voisit olla edes hiukan lähempänä normaalia ihmistä.
Olisit jo lapsesta lähtien saanut kommentteja koskien ulkonäköäsi... miehiltä.

-onpa kypsynyt tyttö (vilkaisu kasvaviin rintoihin)
-12-v ajamassa pyörällä pimeänä syksyiltana, nuoret miehet huutavat jälkeesi "me raiskataan sut"
- läpi elämän vislailuja, ehdotteluja seksistä, huomautteluja perseestä, "pantavan näköinen", lähentely-yrityksiä, ahdistelua

Niin, siinä olisi sopiva oppitunti "miehelle" että tietäisi edes hitusen siitä mitä on olla tyttö/nainen tässä yhteiskunnassa.

Ehkä siellä säkkimäisen hunnun alla olisi todellakin helpompaa.

 

[QUOTE="mies";27986133]Se, joka ahdistuu siitä, että häntä katsellaan tai hänelle vihellellään, niin paljon, että muuttaa omaa identiteettiään, olemustaan ja käytöstään huomaamattomaksi sen takia, on epävakaa ja pelokas persoona, jolla ei ole perusluottamus tai perusturvallisuus muihin ihmisiin kunnossa. Hänen egonsa paitsi tulkitsee kaiken saamansa huomion kielteisessä valossa ja itselleen pahantahtoisena, myös lannistuu kuvitelmansa edessä niin pahoin, että antaa itsensä muokkautua tavalla, jossa tämä kuviteltu uhka poistuu. Eli yksilö katselee maailmaa varautuneesta omatekoisesta vankilastaan käsin, jossa uhkaajat ovat vanginvartijoina. Tämä on isossa kuvassa enemmän haitallista kuin hyödyllistä yksilölle itselleen verrattuna yksilöön, joka osaa suhtautua hieman kevyemmin ja egon kaatumatta samoihin katseisiin ja reaktioihin, koska hinta vankilan kautta nähdystä pelottavasta maailmasta on todella kova yksilön psyykelle ja toiminnalle sekä ihmissuhteista nauttimiselle.

Maailma on paljolti sitä, mitä päässämme teemme siitä.[/QUOTE]

Kuvittele, että viikottain kun menet ulos, kauppaan, lenkille, leikkipuistoon, töihin, ihan mitä tahansa arkista, joku tulisi ja ennalta arvaamatta kävisi sinuun kiinni. Uhkailtaisiin. Tätä jatkuisi vuodesta toiseen. Tämä sama tapahtuu monille naisille, mutta osittain henkisesti, mutta osittain myös aitona kiinni käymisenä. Alkaisiko pelottamaan? Tuntisitko vastenmielisyyttä? Tekisikö mieli tehdä jotain toisin, että voisit välttyä siltä?

Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulle tultaisiin selittämään, että sinä vain olet pelokas ja epävakaa persoona ja olet vain omatekoisessa vankilassasi ja teet koko asian vain päässäsi.